Mies joka myi Nokian

SK:n arkistoista: Risto Siilasmaa oli ansainnut miljoonia ja noussut Nokian johtoon. Silti häntä vaivasi eräs kesken jäänyt asia.
Talous 25.4.2014 14:15
Risto Siilasmaa. © Aapo Huhta

Nokia ilmoitti saaneensa koko Devices & Services -liiketoimintansa myynnin Microsoftille päätökseen 25. huhtikuuta 2014. Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa oli keskeinen henkilö, kun yhtiö päätti puhelinliiketoimintojensa myynnistä Microsoftille.

Henkilökuva Risto Siilasmaasta on julkaistu ensimmäisen kerran SK:ssa 46/2013 (ilm. 15.11.2013). Juttu ilmestyi Nokian ylimääräisen yhtiökokouksen alla. Yhtiökokous vahvisti ja hyväksyi kaupan, jota yhtiön hallitus ehdotti.

 

 

Ensi tiistaina 19. marraskuuta Risto Siilasmaa astuu Helsingin jäähallin lavalle.

Hänellä on varmasti tumma puku ja solmiokin.

Hän toivottaa kaikki tervetulleiksi.

Jäähalli on muutettu valtavaksi kokoussaliksi, istumapaikkoja on varattu tuhansille.

Kokousvieraat ovat juoneet kahvit ja syöneet pienleipomoiden kahvileipää. Myös Fazerin konvehteja on ollut tarjolla, kuten yleensä Nokian yhtiökokouksissa.

Tällä kertaa kyseessä on ylimääräinen yhtiökokous. Listalla on vain yksi asia.

Yhtiön hallitus ehdottaa, että Nokia myisi ”olennaisilta osin koko Devices & Services -liiketoimintansa Microsoftille ja lisensoisi patenttejaan”.

Kauppahinta olisi 5 440 000 000 euroa. 5,44 miljardia. Microsoft maksaisi sen käteisellä.

Osakkeenomistajille valaistaan kaupan taustoja. Siilasmaa käyttää ensimmäisen puheenvuoron. Hän kertoo, miksi Nokian hallitus on päätynyt tähän ratkaisuun ja miksi se on ”ehdottomasti oikea päätös”.

Osakkeenomistajat saavat esittää kysymyksiä.

Sitten heidän pitäisi vahvistaa ja hyväksyä kauppa.

Niin he varmaan tekevätkin. Suuret osakkeenomistajat ovat ilmaisseet suostumuksensa jo kulisseissa ja pienet eivät pysty suunnitelmaa kaatamaan.

Kauppa siunataan, ja se toteutuu ensi vuoden alussa.

Sitten Nokia ei enää tee matkapuhelimia.

Risto Siilasmaa, 47-vuotias tuotantotalouden diplomi-insinööri, on myynyt ne Yhdysvaltoihin.

 

Siilasmaa ei anna mielellään haastatteluja.

Hän pyrkii ”minimoimaan henkilökohtaisen julkisuuden”.

”Puhun taloudesta talouslehdistölle ja tekniikasta tekniikan lehdistölle, mutta en muuta”, hän sanoi taannoin Talouselämä-lehdessä.

Siilasmaalla on paljon valtaa. Hän on päättämässä monen yrityksen ja järjestön asioista.

Hän on F-Securen hallituksen puheenjohtaja ja suurin omistaja. Hänellä on hallituspaikka Elinkeinoelämän keskusliitossa ja Teknologiateollisuudessa. Vielä viime vuonna hän johti Elisan hallitusta.

Hän on sijoittanut rahojaan yli kahteenkymmeneen suomalaiseen kasvuyritykseen.

Hän on johtanut työryhmää, joka pohti asevelvollisuuden tulevaisuutta.

Ja nyt tämä historiallinen Nokia-kauppa.

Haastattelua on pyydettävä.

Nokian viestintäjohtajan nimi on Maija Taimi. Pyynnöt kulkevat hänen kauttaan.

”Hyvä Maija Taimi…”

 

Nokia kertoi kaupasta kaksi kuukautta sitten, tiistaina 3. syyskuuta kello 6.

Siilasmaasta tuli Nokian väliaikainen pääjohtaja, Stephen Elop jätti paikkansa.

Lehdistötilaisuus pidettiin aamupäivällä kongressikeskus Dipolissa Espoossa. Siellä Siilasmaa vakuutti, ettei ratkaisu ollut helppo.

”Uran vaikein päätös.”

”Henkilökohtaisesti koskettava tapahtuma.”

Takavuosina Siilasmaa sai itsekin nostetta Nokiasta. Hän on kertonut siitä monta kertaa.

Kun F-Secure perusti 1990-luvun alussa tytäryhtiötä Yhdysvaltoihin, Siilasmaa ei halunnut korostaa yrityksen suomalaisuutta. Hän pelkäsi imagohaittaa, Neuvostoliiton kaikuja.

Sitten Nokia nousi. Kesällä 1998 siitä tuli maailman suurin matkapuhelinvalmistaja.

Siilasmaa alkoi esitellä F-Securea uudella tavalla. Hän näytti alkuun aina kuvan, jossa oli matkapuhelin ja erilaisia kypäriä: jääkiekkoilijan kypärä, F1-kuljettajan kypärä, mäkihyppääjän kypärä.

”Tällaisesta maasta me tulemme”, hän sanoi.

Suomi on ehkä pieni mutta sisukas. Se pärjää vaikeissa lajeissa.

Nyt tilanne on toinen. Nokia ei ole enää suurin, eikä se kohta edes tee matkapuhelimia.

Menneeseen ei kuitenkaan voi takertua. Kun tehdään bisnestä, ”tunnepuolen reaktiot eivät saa vaikuttaa”, kuten Siilasmaa sanoo.

Hän perusti yrityksensä 22-vuotiaana. Mutta ”yrittäjähenkinen” hän oli sitä ennenkin.

 

Tapiolan Valintatalo sijaitsi Itätuulenkujalla Espoossa. Se oli tavaratalo, jossa myytiin ruokaa, vaatteita, levyjä ja käyttötavaraa. Ostokset pakattiin räiskyvän pinkkeihin muovikasseihin.

Aina perjantai-iltaisin ja lauantaisin lihatiskin takana seisoi 15-vuotias Risto Siilasmaa. Hän asui Helsingin puolella, Lauttasaaressa, ja kävi Töölön yhteiskoulua.

Työkaverit vaihtuivat usein. Kun Risto oli työskennellyt kaupassa puoli vuotta, hän sai tehtäväkseen vastata osastosta aina töissä ollessaan. Lauantaiaamuisin hän tuli aikaisin ja järjesti lihat tiskiin.

Kun hän oli työskennellyt kaupassa vuoden, hän oli elintarvikeosaston pitkäaikaisin työntekijä.

Huhtikuussa 1982 Risto täytti kuusitoista. Hän meni lukioon ja vaihtoi kohta myös työpaikkaa.

Uusi paikka oli Lauttasaaren Sestossa. Sinne Risto asteli reippain mielin, hän oli mielestään kokenut lihamestari.

Mutta hän sai pian nenilleen. Sestossa jokainen apupoikakin näytti tietävän enemmän kuin hän. Risto palasi nöyränä tiskin taakse.

”Risto on hyvä tekemään sopimuksia. Aikoinaan hän neuvotteli vaimoni firman myynnin ruotsalaisyhtiölle.”
Ismo Bergroth, lapsuudenystävä, yhtiökumppani

Jouluna 1982 Suomessa alettiin myydä Commodore 64 -nimistä kotitietokonetta. Risto oli äärimmäisen innostunut tietokoneista, mutta Commodore oli liian kallis. Kone maksoi 1 800 markkaa ja levyasema saman verran.

Ei kotoa sellaisia rahoja saanut.

Risto ja hänen hyvä ystävänsä Ismo Bergroth keksivät, että he hankkivat koneen puoliksi. He säästivät kuukausien palkat ja saivat ostettua laitteen. Sitä pidettiin vuorotellen.

Onneksi pojat asuivat lähekkäin, Risto Puistokaarella ja Ismo Gyldenintiellä. Pyörällä matkan taittoi nopeasti.

Pojat pelasivat ”kuusnepalla” tietokonepelejä ja koodasivat niitä itsekin. Riston mielestä hänen tekstipohjainen seikkailupelinsä oli maailman paras.

Aikaa jäi myös urheilulle. Risto ja Ismo harrastivat molemmat korealaista kamppailulajia taekwondoa ja myöhemmin myös potkunyrkkeilyä.

Pian Risto pääsi Akateemiseen kirjakauppaan myymään pc-koneita. Hän kirjoitti juttuja tietokonelehtiin ja alkoi antaa atk-opetusta.

Laskutus oli hankalaa, sillä sivutuloja verotettiin ankarasti. Parasta olisi ollut perustaa firma.

Riston suvussa ei ollut yrittäjiä. Eikä hänen käsityksensä yrittäjistä ollut kummoinen. Hän ajatteli, että yrittäjäksi ryhtyy ihminen, joka ei pääse oikeisiin töihin. Sitten on korjattava autoja yksin rähjäisessä tallissa syrjäkylällä.

Toukokuun 16. päivänä 1988 hän kuitenkin perusti firman. Sen nimeksi tuli Data Fellows ja yhtiökumppaniksi Petri Allas.

Risto opiskeli tuolloin jo tuotantota loutta Teknillisessä korkeakoulussa Otaniemessä, ja Petri Allas oli hänen opiskelukaverinsa.

Allas viipyi firmassa vain pari kuukautta. Hän pääsi toiseen yritykseen tekemään diplomityötä ja jäi sille tielleen.

Siilasmaa jatkoi kouluttamista ja juttujen kirjoittamista, ja töitä riitti. Vuosikymmenen vaihteessa hän otti yritykseen kaksi uutta osakasta: opiskelukaverinsa Ari Hyppösen ja lapsuudenkaverinsa Ismo Bergrothin.

Data Fellows hankki toimiston Nahkahousuntieltä Lauttasaaresta. Samoissa tiloissa toimi toinenkin yritys, Tekstiviestit Oy.

Toimistoon kuljettiin lastauslaiturin kautta.

 

Marraskuussa 1996 lehdet kertoivat, että Data Fellows on voittanut EU:n tietotekniikkapalkinnon.

200 000 ecua eli lähes 1,2 miljoonaa markkaa.

Samaan kisaan osallistui Nokian ensimmäinen kommunikaattori, mutta se ei menestynyt.

Data Fellowsista oli tullut tietoturvayhtiö. Se teki ohjelmistoja, jotka torjuivat tietokoneviruksia ja salasivat tietoliikennettä. Palkitun ohjelmiston nimi oli F-Secure SSH.

Yrityksellä oli 40 työntekijää ja suuret odotukset tulevasta. Internetin käyttö kasvoi räjähdysmäisesti.

Kun Data Fellows oli myynyt ensimmäisiä virustorjuntaohjelmiaan, päivitykset piti postittaa levykkeillä, lerpuilla. Lerppuja taas piti kopioida niin paljon kerrallaan, että yritys joutui hankkimaan levykkeiden kopiointikoneita.

Nyt päivitykset voitiin jo lähettää netin kautta.
Risto Siilasmaa oli Data Fellowsin toimitusjohtaja ja pääomistaja. Kunnianhimoinen nuorimies, sitkeä ja jääräpäinenkin.

Opinnot olivat tosin jääneet kesken. Teknillinen korkeakoulu oli itse asiassa ollut suuri pettymys.
Opetus oli laiskaa. Kukaan ei puhunut yrittäjyydestä.

Siilasmaa ei tuntenut oppivansa mitään.

Silti keskeneräisyys vaivasi häntä. Kotona oli opetettu, että on hyve viedä asiat loppuun.

Oma yritys piti kuitenkin kiireisenä.

Marraskuussa 1996 Siilasmaa matkusti Brysseliin EU-kilpailua varten. Data Fellowsin työntekijät eivät tainneet juuri noteerata koko kisaa, eikä Siilasmaakaan uskonut, että menestystä tulisi.

Hän esitteli tuotteensa tuomaristolle, kuten muutkin finalistit. Ja kohta tuomariston puheenjohtaja tuli kuiskaamaan korvaan, että illan gaalaan olisi syytä osallistua.

Niin arvovaltaisissa juhlissa Siilasmaa ei ollut ennen ollut. Euroopan komission puheenjohtaja Jacques Santer luovutti hänelle palkinnon ja yleisön joukossa istuivat Euroopan huippupoliitikot.

 

Miksi rahasta on niin vaikea puhua?

Tätä Siilasmaalta kysyttiin syyskuussa 2012, kun hän oli Aalto-yliopiston kansainvälisessä konferenssissa puhumassa yrittäjyydestä.

Siilasmaan esityksen jälkeen tuli yleisön vuoro.

Eräs vanhempi mies kysyi: miksi et sanonut mitään rahasta? Miksi tienaaminen on tabu?

Siilasmaa viittasi Ranskan presidenttiin François Hollandeen.

”Hän sanoi, että hän ei pidä rikkaista ihmisistä. Kategorisesti. Hän ei pidä rikkaista.”

Siilasmaa sanoi inhoavansa asennetta.

”Ajatelkaa sitä lausuntona nuorille.”

”Palkkiot ovat sidoksissa saavutuksiin, ja siinä on järkeä. Ei pitäisi olla niin, että jos saavutat päämääräsi yrittäjänä, sinun pitäisi hävetä sivuvaikutusta, joka on vauraus.”

Hän nosti esiin Maslow’n tarvehierarkian.

”Kun olin kaksitoista tai viisitoista, minulla ei ollut rahaa. En pystynyt ostamaan stereoita tai pyörää.”

”Kun yritykseni alkoi menestyä, minulla oli varaa ostaa talo ja pyörä ja auto. En ole halunnut enempää. Maslow’n mallin korkeammat asteet ovat ne, jotka saavat minut syttymään.”

Jos niissä sitten onnistuu, voi ansaita rahaa, hän sanoi. ”Money may follow.”

”Mutta sillä ei oikeastaan ole merkitystä minulle. Muut ihmiset ajattelevat toisin.”


”Risto on vilpitön. 
Se ehkä eniten erottaa häntä muista.”
Markku Koli, ystävä, 
Arabiemiirikuntien 
sotilasjohdon neuvonantaja


Siilasmaa on rikas.

Syksyllä 1999 hänestä tuli hetkeksi Suomen toiseksi rikkain ihminen. Äveriäämpi oli vain Aatos Erkko.

Jono lähti pankkiiriliike Evlin edustalta Aleksanterinkadulta ja kaartui kulman taakse Keskuskadulle.

Verkkoyhteydet ruuhkautuivat, kun tuhannet ihmiset yrittivät päästä ostoksille internetin kautta.

Kaikki halusivat ostaa Data Fellowsin osakkeita.

Innostus perustui odotuksiin. Data Fellows oli pahasti tappiollinen yritys, mutta se kasvoi nopeasti. Sille povattiin maailmanlaajuista menestystä.

Kun nyt sijoittaisi, olisi kohta rikas.

It-huuma valtasi Suomen, niin kuin se oli vallannut koko läntisen maailman.

Data Fellows listautui perjantaina 5. marraskuuta 1999. Kaupankäynti alkoi kello 10, ja yksi osake maksoi 7,70 euroa. Kului puoli tuntia, ja hinta oli noussut 33 euroon.

Pienestä Data Fellowsista tuli valtavan arvokas pörssiyhtiö, ja nimikin vaihtui. Yrityksestä tuli F-Secure.

Pääomistajia oli edelleen kolme: Siilasmaa, Hyppönen ja Bergroth. Siilasmaa omisti eniten, 57 prosenttia.

Kun listautumisesta oli kulunut neljä päivää, lehdet laskivat, että Siilasmaan omaisuuden arvo oli noussut yli 2 miljardiin markkaan.

Hänestä oli tullut Suomen ensimmäinen nettimiljardööri.

Mutta Siilasmaa ei hankkinut keltaista Lamborghinia ja esitellyt sitä medialle Kaivopuiston rannassa.

Hän seurasi osakekurssin rakettimaista nousua ja tunsi suurta ahdistusta. Hän tiesi, ettei hinnalle ole katetta. Tällaisia odotuksia yritys ei pystyisi lunastamaan.

Marraskuussa yritys ilmoitti julkisesti, että se pitää osakkeensa kurssia ”haastavana”, liian korkeana. Kahden seuraavan kuukauden aikana hinta kolminkertaistui.

Siinä ei ollut järkeä.

Siilasmaa koki olevansa vastuussa uusille sijoittajille. Hän oli varma, että nämä menettäisivät rahojaan.

Mutta mitään ei voinut tehdä. Piti vain johtaa yritystä niin hyvin kuin osasi.

It-kupla puhkesi syksyllä 2001, ja moni yritys kaatui.
F-Securen osakkeen huikeimmasta hinnasta katosi 90 prosenttia.

Yritys tuotti isoja tappioita ja irtisanoi lähes sata työntekijäänsä.

Mutta se selviytyi.

Viime vuonna se teki 20 miljoonaa euroa voittoa. Sillä oli vajaat tuhat työntekijää ja pääkonttori Helsingin Ruoholahdessa.

Toimitusjohtaja oli Christian Fredrikson mutta hallituksen puheenjohtaja yhä Risto Siilasmaa.

 

Nokian viestintäjohtaja Maija Taimi ottaa yhteyttä. Haastattelu onnistuu.

Siilasmaa ottaa vastaan Nokian pääkonttorissa Espoossa, ja aikaa on tunti.

Neuvotteluhuone on kahdeksannessa kerroksessa. Kahvit on katettu puoliympyrän muotoiselle pöydälle. Sohvan päällä on nykytaidetta, oven pielessä takka ja terassilta hieno näkymä Keilalahden venesatamaan.

Siilasmaa saapuu täsmällisesti ja pyytää anteeksi pukeutumistaan.

Hänellä on pikkutakki ja mustat farkut.

”Lähden tänään Kiinaan. Pitkä lento”, hän sanoo.

Siilasmaasta tuli Nokian hallituksen jäsen keväällä 2008. Se merkitsi kokouksia kahden kuukauden välein. Toukokuussa 2012 hänet valittiin hallituksen puheenjohtajaksi, ja siitä lähtien hän on tehnyt töitä täysipäiväisesti.

Silti hänellä ei ole talossa työhuonetta, vain työpöytä avokonttorissa. Hän itse halusi niin.

Neljännen kerroksen huone, jossa Jorma Ollila teki töitä, purettiin pois.

”Kun ihmiset kävelee ohi, voi aina vaihtaa muutaman sanan. Se on loistava tapa tehdä töitä. Ei työhuoneeseen kukaan tule.”

Siilasmaa haluaa sanoa pari sanaa Microsoft-kaupasta. Julkisessa keskustelussa on nimittäin ollut piirteitä, jotka ovat ”jopa ottaneet kipeätä”.

Siilasmaa tosin ei käytä sanaa kauppa, vaan ”transaktio”.

Hänen mielestään ”transaktiota” voi katsoa kahdesta näkökulmasta.

Voi ajatella Nokiaa vuonna 2007. Silloin se oli suurin älypuhelinten valmistaja maailmassa. Joka toinen älypuhelimen ostaja valitsi Nokian. Tehtiin ennätystulos: 8 miljardia euroa voittoa.

Ja sitten voi ajatella Nokiaa vuonna 2012. Asema oli menetetty. Alle yksi kymmenestä älypuhelimen ostajasta hankki Nokian. Tehtiin tappiota, vuoden aikana reilusti yli kaksi miljardia euroa.

Siilasmaan tekee kipeää, koska asiat sotketaan.

”Väitetään, että transaktiota ei saisi tehdä, koska menetetään se, mitä meillä oli kuusi vuotta sitten.”

Hän sanoo ymmärtävänsä ihmisten ”tunnepohjaiset reaktiot”, mutta tiedotusvälineiltä hän odotti enemmän.

Miksi ei ole kerrottu enemmän siitä, mitä kaupasta on seurannut?

Nokian osakkeen hinta on kaksinkertaistunut ja koko yhtiön arvo noussut 10 miljardia euroa.

Nokiasta on tullut taas arvokkain suomalainen yritys.

Se osoittaa, että päätös on oikea, Siilasmaa sanoo. Raskas, mutta oikea.

”Lyhyellä tähtäimellä olisi varmasti ollut helpompaa olla tekemättä mitään. Mutta jatkossa olisi tullut paljon suurempia ongelmia.”

”Ja siinä se viisaus onkin. Otetaan iskut vastaan, kun tiedetään, että tehdään oikeita asioita.”

Toinen kysymys on sitten se, miksi Nokialle kävi näin. Miksi se menetti pelin?

Siilasmaa vastaa kierrellen.

Hän ei halua kommentoida aikaa, jolloin oli pelkkä hallituksen jäsen. Se ei olisi hänestä sopivaa. Hän arvostaa vanhaa tapaa, etteivät jäsenet vuoda hallituksen keskusteluja.

Niinpä hän palaa 2000-luvun alkuun, jolloin F-Secure alkoi tehdä tietoturvaohjelmistoja Nokian älypuhelimiin. Työ osoittautui todella vaikeaksi.

Nokia loi jokaiseen puhelimeensa ikään kuin oman version Symbian-käyttöjärjestelmästä. Symbian alkoi muistuttaa mustekalaa.

”Sen tavallaan tiesi, ettei se voi toimia.”


”Risto pitää keskustelukumppaneista, joilla on vahvat mielipiteet.”
Kimmo Alkio, Tiedon toimitusjohtaja, 
F-Securen entinen toimitusjohtaja


Microsoft ja Apple sen sijaan kehittivät käyttöjärjestelmiään pitkäjännitteisesti ja selkeästi. Suunnitelmat etenivät kuin juna. F-Secure teki töitä niillekin ja tiesi aina, mitä on tulossa.

”Olin valtavan ylpeä Nokiasta, mutta samalla oli selvää, että isoja muutoksia pitäisi saada tehtyä.”

Nokiasta ei tullut menestyvää ohjelmistoyritystä, vaikka se yritti sitä lähes koko 2000-luvun.

”Tästähän Jorma Ollilakin on puhunut näissä monissa haastatteluissaan.”

 

Kaikki alkoi yhdestä lyhyestä puhelinsoitosta.

Oli helmikuun 14. päivä. Helsingissä myöhäinen ilta, Yhdysvaltain länsirannikolla Redmondissa aamu.

Siilasmaa vastasi Lumiaansa. Toisessa päässä oli Microsoftin toimitusjohtaja Steve Ballmer.

”Can we talk?” Ballmer kysyi. Voimmeko puhua?

Hän oli suora. Hän sanoi, että haluaisi keskustella kaupasta.

Aina voi keskustella, Siilasmaa vastasi.

Hän puhui rauhallisesti, vaikka sisällä myllersi.

”Vähän niin kuin ennen kuolemaa filminauha kulkee silmien editse.”

Puhelu kesti viitisen minuuttia. Siilasmaa ja Ballmer sopivat tapaavansa kuun lopussa Barcelonassa. Siellä pidettäisiin Mobile World -konferenssi.

He tapasivat Rey Juan Carlosissa, viiden tähden hotellissa Diagonal-valtakadun varrella.

Istunto kesti tunnin. Sen aikana puhuttiin yksityiskohtaisesti Nokian ja Microsoftin yhteistyöstä, sen ongelmista ja tulevaisuudesta.

Siilasmaa oli päättänyt, ettei ala neuvotella kaupasta vielä. Ensin hänen ja koko Nokian hallituksen pitää olla varmoja siitä, ettei nykyistä yhteistyötä voida parantaa. Hän puhuisi kaupasta vasta, kun ”kaikki kivet on käännetty”.

Aloitettiin selvitystyö, ”management audit”. Siihen käytettiin kuusi viikkoa.

Huhtikuun lopussa oltiin kuitenkin tilanteessa, jossa Microsoft teki ostotar jouksen.

Se tapahtui Skadden Arps -asianajotoimiston tiloissa New Yorkissa.

Paikalla oli edustajia molemmista yrityksistä. Suomesta olivat matkustaneet muun muassa Siilasmaa, toimitusjohtaja Stephen Elop, talousjohtaja Timo Ihamuotila ja lakiasiainjohtaja Louise Pentland.

He kuuntelivat Microsoftin tarjouksen ja vetäytyivät sivuun neuvottelemaan siitä.

Johtopäätös oli yksiselitteinen: ehdotus oli surkea. Siitä Nokia ei voisi edes keskustella.

He palasivat kokoushuoneeseen. Siilasmaa kiitti kohteliaasti Microsoftia mielenkiinnosta ja taustatyöstä ja antoi vastauksensa:

”We are on different planets.”

Olemme eri planeetoilla.

Microsoftin lakimies Brad Smith oli juuri astunut huoneeseen. Hän oli hieman myöhässä, mutta palaverin oli tarkoitus kestää tunteja.

Nyt neuvoteltavaa ei enää ollut. Osapuolet nousivat pöydästä.

Tapaamiset eivät jääneet siihen, mutta Microsoft kuuli viestin. ”Loud and clear”, kuten Siilasmaa sanoo. Viesti oli se, ettei Nokia ole näissä neuvotteluissa altavastaaja. Sen ei tarvitse myydä.

Neuvonpitoa jatkettiin. Osapuolet tapasivat useita kertoja. Lontoossa, New Yorkissa. Ballmer kävi kesäkuussa Suomessakin.

Nokian hallitus kokoontui lähes 50 kertaa.

Siilasmaalta kului neuvotteluihin koko kevät. Kaikki vapaa-aika. Hän on perusteellinen luonne, hänet tunnetaan siitä. Kun hän ryhtyy johonkin, hän paneutuu siihen vakavasti ja perin pohjin.

Heinäkuussa alettiin olla lähellä ratkaisua. Sopimusta siitä, mitä myydään ja millä hinnalla. Nokia myisi matkapuhelimet mutta ei karttatietopalvelujaan.

Nokialle jäisivät myös tietoliikenneverkot, teknologinen kehitys, patentit ja brändi.

Kaupanteossa tulee aina lopulta hetki, jolloin on enää kaksi vaihtoehtoa: kyllä tai ei.

Siilasmaa oli käynyt läpi vaihtoehdot, ja tämä oli niistä paras.

 

Elefantti syödään pala kerrallaan.

Sillä tavalla Siilasmaa sanoo suhtautuvansa suuriin haasteisiin.

”Kun on paljon ongelmia tai avoimia kysymyksiä, ne pitää ratkaista kukin erikseen.”

Ja välillä täytyy vetäytyä kauemmaksi ja ”katsoa suurta kuvaa”. Mitä tapahtuu viiden vuoden kuluttua tai kahdeksan vuoden kuluttua?

Siilasmaa pohtii nyt uuden Nokian rakennetta ja strategiaa. Uusi toimitusjohtajakin pitää palkata.

Työtä tehdään koko ajan.

Siilasmaa katsoo puhelimestaan kelloa. Haastattelu on venynyt.

Hänen täytyisi pitää kaksi palaveria ja lähteä sitten Kiinaan.

”Muutama minuutti vielä.”

Siilasmaan opinnot eivät lopulta jääneetkään kesken. Hän teki diplomityönsä syksyllä 2009, ja tarkastajat antoivat siitä korkeimman arvosanan 5. Siilasmaasta tuli diplomi-insinööri.

Loppututkinto ei tuonut hänelle ylennystä, tuskin palkankorotustakaan.

Käytännössä hän ei tarvinnut sitä mihinkään.

Miksi se kuitenkin oli tärkeä? Mikä sai jatkamaan opintoja?

”Äiti”, Siilasmaa vastaa viipymättä.

”Äiti oli sitä mieltä, että pitää valmistua.”

 

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran SK:ssa 46/2013 (ilm. 15.11.).