Rolf Kullbergin puolustuspuhe: ”Niin paljon vääriä käsityksiä”

Karri Kokko
Talous 4.9.2007 10:40

Maanantaina kuollut Rolf Kullberg puolusteli Suomen Pankin 1991 tekemää dramaattista devalvaatiopäätöstä SK:ssa 39/1996.

Teksti Arja Piispa
(SK 39/1996)

”Koko hallitus valtiovarainministeri Iiro Viinasta lukuunottamatta oli devalvoinnin kannalla”, muistelee kesän 1991 ecu-kytkennän aikoja Suomen Pankin silloinen pääjohtaja Rolf Kullberg. Hän osallistuu viiden vuoden takaisista ajoista uudelleen virinneeseen kiistelyyn tällä viikolla ilmestyvällä kirjallaan.

”Haluan oikaista virheelliset tiedot ja käsitykset, ennen kuin niistä tulee peruuttamattomia totuuksia”, selittää Suomen Pankin entinen pääjohtaja Rolf Kullberg kirjailijaksi ryhtymistään.

Hänen on tehnyt jo pitkään mieli kertoa, mitä hän on eri vaiheissa ajatellut ja miten Suomen Pankki on toiminut, kun ”etenkin 80-luvusta on liikkeellä niin paljon vääriä käsityksiä”.

Kuitenkin vasta nyt, yli neljä vuotta dramaattisen eronsa jälkeen ja viisi vuotta viimeisen devalvaation jälkeen, Kullberg on valmis julkaisemaan dokumenttinsa pääjohtajakaudeltaan. Muistelmiksi hän ei kirjaansa …ja niin päättyi kulutusjuhla halua nimittää.

Lukija kokee kirjan puolustuspuheeksi tietäessään, minkälaista kritiikkiä Suomen Pankki ja etenkin sen pääjohtaja saivat ”vahvan markan” politiikastaan, jonka arvioitiin osaltaan johtaneen Suomen talouden kriisiin. Ajauduttuaan lopulta kiusallisiin hankauksiin pääministeri Esko Ahon kanssa, tai, niin kuin Kullberg itse asian näkee, keskustalaisen juonittelupolitiikan kohteeksi, hän joutui eroamaan tehtävästään huhtikuussa 1992.

Kullberg kiistää, että kirja olisi puolustusmielessä kirjoitettu.

Hän käy kirjassaan läpi koko 1980-luvun rahapolitiikan taustoineen ja tapahtumineen. Hän kertoo säännöstelyn purkamisesta, vakaan markan filosofiasta, kamppailusta inflaatiota vastaan sekä keskuspankkipoliittisista kädenväännöistä niin revalvaatio- ja devalvaatio- kuin korkokysymyksissäkin.

Hän kertoo oman käsityksensä siitä, mikä johti pankit kriisiin ja miksi finanssimarkkinat villiintyivät. Hän kertaa luotonannon hullut vuodet, talouden ylikuumenemisen, näkymättömät vaaratekijät ja lopulta väistämättömän tien lamaan.

Hän ei unohda kertoa, millä tavoin ja miten monta kertaa hän varoitti poliittisia päättäjiä, työmarkkinajohtajia, pankinjohtajia ja ”iloista kulutusjuhlaa” viettävää kansaa holtittoman toiminnan seurauksista.

Vakaa markka

”Minä lausuin, minä muistutin, minä varoitin”, kuuluu Kullbergin tekstistä yhtenään. Kuten kirjan toimittamisessa avustanut Eila Nevalainen Kullbergia luonnehtiessaan sanoo: ”Hän esitteli ja eritteli, hän luennoi ja saarnasi. Hän vyörytti tietoa ja vetosi asia-argumentein. Hän oli tarkka jokaisesta sanasta ja hän perusteli jokaisen väitteensä. Samaa hän olisi kaivannut niiltä, jotka olivat toista mieltä.”

”Ei uskottu, jos sanottiin, että vain vakaa rahanarvo turvaa tuotannon ja työllisyyden pitkällä tähtäimellä, että vain sillä tavalla investointitoiminta ja kaikki suunnittelu pysyy vakaalla pohjalla”, Kullberg  harmittelee.

”Vakaan markan politiikka ei tarkoittanut vain taistelua valuuttakurssien puolesta. Se oli ennen kaikkea taistelua inflaatiota vastaan”, hän sanoo kotonaan Espoon Westendissä muutamaa päivää ennen kirjansa julkistamista.

Häntä suututtaa vieläkin, että vakaan markan politiikasta ryhdyttiin ilkeämielisesti käyttämään nimitystä ”vahvan markan politiikka”. Vakaasta markasta tuli Suomen Pankin haluamatta vahva markka, ”koska keskuspankin normeja ei kunnioitettu muualla”.

”Markan kurssi vahvistui vähitellen, totta kai, kun inflaatio eteni Suomessa nopeammin kuin muualla maailmassa. Sorsan ehdottama yhteiskuntasopimus oli viimeinen yritys saada kustannukset alas ja korjata epäsuhta, mutta sitäkään ei hyväksytty.”

Taistelua

Kullberg kiistää oletukset presidentti Mauno Koiviston vaikuttamisesta Suomen Pankin politiikkaan. ”Hän kävi pankissa ja häntä informoitiin, mutta ei hän puuttunut päätöksiimme. Hän oli aina hyvin korrekti.”

Poliitikot ja etujärjestöt sen sijaan pyrkivät jatkuvasti vaikuttamaan. Kullberg sanoo koko pääjohtajakautensa olleen jatkuvaa taistelua poliitikkojen ja etujärjestöjen kanssa.

Kun hän vaati peruskoron korottamista inflaation jyllätessä, jotta reaalikorko olisi jarruttanut villiä luotonottoa, hanke tyrmättiin poliittisilla argumenteilla.

”Rahamarkkinoiden liberalisoituessa me olimme menettäneet tärkeät aseemme markkinoiden tasapainottamiseen. Korko oli jäljellä, eikä sitäkään saanut käyttää. Muualla unohdettiin, että vapautta seuraa myös vastuu.”

Varoituksia

Hän ihmettelee kirjassaan moneen otteeseen pankinjohtajien  käyttäytymistä huimimman luottoekspansion aikana. ”Tänä päivänäkään en ymmärrä, että taistellaan markkinaosuuksista luotonannon puolella. Ei likvidiyttä voi tyhjästä luoda, niin kuin silloin tehtiin.”

”Minä varoitin, mutta puheeni ei mennyt perille ollenkaan.”

Eläkkeellä ollessaan Kullberg on visusti varonut ottamasta kantaa keskuspankin politiikkaan. ERM:iin liittyviin kysymyksiin hän ei myöskään halua puuttua. Pankinjohtajiin hän sen sijaan yrittää vieläkin vaikuttaa.

”Kun pankeilla on ylijäämää ja valtiolla luoton tarvetta, mikä olisi sen luonnollisempaa kuin sovittaa tarpeet yhteen. Miksi ei keksitä jotakin instrumenttia, joka sopisi pankeille valtion luotottamiseen”, hän ihmettelee. Hän tietää pankkien pitävän valtion korkoa alhaisena, mutta ”parempi kai olisi, että ne saisivat edes jotakin marginaalia. Sitä paitsi valtio on hyvä luotonottaja.

Se rahahan on seuraavana päivänä markkinoilla ja tulee jotakin tietä pankkeihin takaisin – paitsi jos valtion kassa pysyy kovin suurena.”

Uudet juhlatko?

Kullberg toi suomalaiseen sanastoon sittemmin paljon käytetyn kulutusjuhlan.

”Niin, kulutusjuhla”, hän naurahtaa, ”nyt sitä taas peräänkuulutetaan. Tilanne on toinen, mutta pitäisi muistaa, ettei sitä niin hirveästi pidä lietsoa. Siitä taas tuonti alkaa kasvaa ja vaihtotaseesta voi tulla ongelma. Tasapaino on äkkiä ohi.”

Kuka puhuikaan devalvaatiosta? (SK 39/1996)
Suomen Pankin entinen pääjohtaja Rolf Kullberg kuollut (STT 3.9.2007)

Keskustelu