LähiTapiolan pääjohtajakriisi ratkeamassa – Juha Koposen kauden alku lykkääntynee kuukausia

Todennäköisesti hallintoneuvostot lykkäävät Koposen pääjohtajakauden alkua kevääseen.

Finanssivalvonta
Teksti
Kustaa Hulkko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kädenvääntö LähiTapiolan tulevan pääjohtajan toimikauden alkamisesta päättyy todennäköisesti huomenna, 12. marraskuuta 2019, kun finanssiryhmän pääjohtajan nimittäjät pitävät tärkeän kokouksen.

LähiTapiola Vahinkovakuutuksen ja LähiTapiola Henkiyhtiön hallintoneuvostot kokoontuvat pohtimaan sitä, miten yhtiöt mukautuvat Finanssivalvonnan (Fiva) kantaan, jonka mukaan pääjohtajaksi huhtikuussa 2019 nimitetty Juha Koponen ei toistaiseksi ole pätevä tehtäväänsä.

Suomen Kuvalehden tietojen mukaan hallintoneuvostot todennäköisesti lykkäävät Koposen pääjohtajakauden alkua kevääseen. Todennäköisesti myös Fiva pitää riittävänä pätevöitymisaikaa, joka kestää ehkä kolme kuukautta.

Tällainen lykkäys vakuutusyhtiön nimitysprosessissa ei olisi ainutlaatuinen. Vastaava episodi nähtiin viime vuonna, kun eläkeyhtiö Ilmarinen nimitti toimitusjohtajakseen Jouko Pölösen. Pölösellä oli laaja kokemus pankki- ja vakuutusalalta, mutta hänellä ei ollut kokemusta työeläkeyhtiön johtamisesta.

Siksi hän joutui ensin harjoittelemaan johtotehtäviä Ilmarisessa, ja toimitusjohtajan tehtäviä hoiti siirtymäkautena varatoimitusjohtaja Stefan Björkman.

Koposen harjoitteluaikana vt. pääjohtajana voisi toimia esimerkiksi LähiTapiolan vahinkoyhtiön toimitusjohtaja Jari Sundström.

 

LähiTapiola ja Fiva ovat kiistelleet pääjohtajanimityksestä jo huhtikuusta lähtien.

Keskustelu huipentui Fivan 4. marraskuuta päivättyyn ja salaiseksi leimattuun kirjeeseen LähiTapiolalle.  Kirje oli otsikoitu ”LähiTapiolan pääjohtajan sopivuuden arviointi”.

Fiva arvioi LähiTapiolan selvitysten perusteella, että Koposen vakuutustoimialan kokemus ei riitä pääjohtajan tehtävään vielä 1. tammikuuta 2020, jolloin hänen kautensa piti alkaa. Nykyinen pääjohtaja Erkki Moisander jää silloin eläkkeelle.

Koponen on kokenut yritysjohtaja, muun muassa Veikkauksen sekä lääkejakelukonserni Tamron emoyhtiön entinen toimitusjohtaja. Lisäksi hän on toiminut LähiTapiolan pääkaupunkiseudun alueyhtiön hallituksessa.

Fivan mielestä nämä seikat eivät kuitenkaan tee Koposesta sopivaa LähiTapiolan ryhmätason johtotehtäviin vielä ensi vuoden alussa. Fiva viittasi vakuutusalan sääntelyvaatimuksiin.

Vakuutusvalvoja muistutti siitä, että LähiTapiolan pääjohtaja on ”ohjaavassa asemassa” suhteessa ryhmän tärkeimpien yhtiöiden toimitusjohtajiin ja ryhmäpalveluista vastaaviin johtajiin – ja pääjohtaja vaikuttaa myös ryhmän strategiaan.

LähiTapiolan pääjohtajan valta-asemaa voi Fivan mukaan siis verrata konsernijohtajan asemaan.

 

Koponen aloitti täyspäiväisen työn LähiTapiolassa 1. syyskuuta. LähiTapiola on rakentanut hänelle erityisen perehdyttämisohjelman. Lisäksi tulevalle pääjohtajalle on räätälöity opiskeluohjelma Tampereen yliopistossa. Siinä on mukana muun muassa juridiikkaa, riskienhallintaa ja vakuutusoppia.

Tulevaan tehtävään perehdyttämisestä ovat vastanneet vahinkovakuutusyhtiön toimitusjohtaja Sundström ja henkivakuutusyhtiön toimitusjohtaja Minna Kohmo, ryhmän pääaktuaari ja päälakimies ja monet muut.

Fiva kuitenkin arvioi, ettei ohjelma paikkaa puuttuvaa vakuutuskokemusta.

Valvoja arvioi, että perehdyttämisohjelman tehtävät ovat ”luonteeltaan passiivisia” eivätkä ne ”lisää tarpeeksi käytännön osaamista” vakuutusjohtamisesta.

Niinpä Fiva vaati marraskuun alun paimenkirjeessään, että LähiTapiolan vahinko- ja henkivakuutusyhtiöiden pitää varmistua siitä, että Koposelle kertyy ”se osaaminen ja kokemus, jota voimassa olevan sääntelyn mukaan ko. tehtäviin edellytetään”.

Lisäksi Fiva edellytti selvitystä siitä, miten LähiTapiolan pääjohtajan tehtävän hoitaminen järjestetään, kunnes Koponen voi aloittaa työnsä.

Selvityksen määräaika on 22. marraskuuta 2019.

Olipa hallintoneuvostojen vastaus Fivalle mikä tahansa, on selvää, että ne ehtivät sen antaa hyvissä ajoin ennen määräajan päättymistä.