Kiivasta jälkipeliä pääjohtajavalinnasta

LähiTapiolan pääjohtaja Erkki Moisander ja ryhmän emoyhtiön hallitus ajoivat omaa ehdokastaan uudeksi pääjohtajaksi, mutta kärsivät tappion.

talous
Teksti
Kustaa Hulkko

Finanssiryhmä LähiTapiola valitsi 24. huhtikuuta 2019 uudeksi pääjohtajakseen yllätysnimen, Juha Koposen, jonka toimikausi alkaa vuoden 2020 alussa.

Nimitys on kuohuttanut osaa yhtiön luottamushenkilöistä ja palkkajohtajista. Suomen Kuvalehden tietojen mukaan nykyistä pääjohtajaa Erkki Moisanderia on kritisoitu siitä, että hän puuttui sopimattomalla tavalla seuraajansa nimitykseen.

Osa luottamushenkilöistä ja palkkajohtajista katsoo, että uuden pääjohtajan nimitys ei kuulu pääjohtajalle eikä ryhmän emoyhtiön LähiTapiola Vahinkoyhtiön hallitukselle, jossa Moisander johtaa puhetta.

Vahinkoyhtiön hallituksen ehdokas oli kehitysjohtaja Harri Aho, joka vastaa muun muassa LähiTapiolan terveyspalveluista.