Lähdesuoja: Tästä nimettömien lähteiden käytössä on kyse

journalismi
Teksti
Jari Lindholm
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

JSN ja lautakasa käynnistivät keskustelun median lähdesuojasta: käytetäänkö sitä väärin vai ollaanko sitä murtamassa? SK selvitti, mitä kuuluu suomalaiselle lähdesuojalle.

Lähdesuoja
Kuva Martti Kainulainen / Lehtikuva.

Oikeusministeriön toimikunta haluaisi tukkia medialle ja yhteiskunnalle tärkeät tietovuodot. Kuka on kiistellyn ehdotuksen takana?

Juttu julkaistu alun perin SK:ssa 49/2009.

Mietinnön ei pitänyt olla uutinen. Asiakirja oli paksu, kieliasu kuivakka ja toimikunnan nimi monimutkainen.

Mutta kun oikeusministeriön asettama esitutkinta- ja pakkokeinotoimikunta jätti ehdotuksensa viime toukokuussa, media järkyttyi.

“Esitys on posketon”, sanoi Journalistiliiton puheenjohtaja Arto Nieminen.

“Meillä on vallalla täysin epäeurooppalainen kehitys, joka ei saisi mielestäni missään nimessä mennä läpi”, sanoi Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Pekka Hyvärinen.

Kahden vuoden työn tuloksena syntynyt tuhatsivuinen paperi olikin journalisteille synkkää luettavaa.

Pohtiessaan esitutkinta-, pakkokeino- ja poliisilain uudistamista toimikunta oli päätynyt suosittelemaan dramaattista kavennusta toimittajien lähdesuojaan eli oikeuteen kieltäytyä paljastamasta poliisin esitutkinnassa, keneltä ovat saaneet tietonsa.

“Perusoikeudet eivät ole sillä tavoin ehdottomia, ettei niitä saisi missään oloissa ja millään tavoin rajoittaa”, mietinnössä todettiin.

“Myöskään sananvapauden toteutumiseen kytkeytyvän lähdesuojan ei ole perusteltua olla salassapitorikosten esitutkinnassakaan niin ehdoton, että sitä ei voitaisi vakavissakaan tapauksissa murtaa.”

Toimikunnan ehdotuksen mukaan toimittajan olisi pakko paljastaa lähteensä jo kuulustelussa, jos poliisilla olisi todennäköisiä syitä epäillä, että tiedon antaja on rikkonut salassapitovelvollisuutta eli syyllistynyt rikokseen.

Median mielestä lakimuutos tukkisi kokonaan esimerkiksi korruptiotapauksia paljastaneet tietovuodot, jotka ovat olleet viranomaisille kiusallisia mutta yhteiskunnalle tärkeitä.
Toimikunnan mielestä muutos parantaisi sellaisten ihmisten asemaa, joista on vuodettu vahingollista tietoa tiedotusvälineille.

Mietinnöstä syntyi väittely. Kovia syytöksiä esitettiin rintaman molemmilta puolilta. Media jopa epäili pääministeri Matti Vanhasta (kesk) toimikunnan taustavaikuttajaksi.

Ilmapiiriä ei parantanut syksyllä televisiossa esitetty ajankohtaisohjelma, jossa Yleisradio syytti Vanhasta korruptiosta – nimettömän lähteen suulla.

Median vapaalippu

Vuonna 1974 Yhdysvaltojen presidentti Richard Nixon joutui eroamaan Watergateksi kutsutun salakuuntelujupakan takia.

Keskeisessä roolissa väärinkäytösten paljastajina olivat Washington Post -lehden reportterit Bob Woodward ja Carl Bernstein.

Miehet hankkivat tietonsa eri tahoilta, joista tärkein oli Woodwardin tuttu, “Syväksi kurkuksi” ristitty lähde.

“Syvän kurkun” lähdesuoja oli täydellinen. Hänen henkilöllisyyttään ei tiennyt kukaan muu kuin Woodward, ei edes päätoimittaja Ben Bradlee.

Myös Suomessa on tehty monta tärkeää uutista ilmiantojen ja tietovuotojen perusteella.

Nimettömät lähteet olivat keskeisessä roolissa uutisoitaessa esimerkiksi pääministeri Anneli Jäätteenmäen eroon johtaneita tapahtumia, Soneran teleurkintasotkua sekä Destian ja Instrumentariumin korruptioepäilyjä.

Ongelmana on, että nykyisen esitutkintalain takaama lähdesuoja on lähes kaikenkattava. Laki koskee sekä yhteiskunnallisesti merkittäviä uutisia että yksittäisistä kansalaisista tehtyjä paljastuksia, kuten 7 päivää -lehden juttua laulaja Matti Inkiseen kohdistuneista lapsipornoepäilyistä.

Lähdesuoja voidaan murtaa esitutkinnassa vain jos tutkittavana on rikos, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta – siis esimerkiksi murha.

Oikeudenkäynnissä toimittaja voidaan kyllä pakottaa paljastamaan lähteensä, mutta koska lähdesuojaan ei voi kajota poliisitutkinnassa, oikeusjuttuja ei käytännössä synny.

Lähdesuojasta on tullut medialle pysyvä vapaalippu. Sitä tarjotaan lähteille usein löyhin perustein, esimerkiksi siksi, että nämä eivät tohdi piikitellä kollegoja omalla nimellään.

Haastateltavat myös pyytävät suojaa yhä useammin, vaikka syytä ei olisi.

Suomessa vallitseekin nykyisin tilanne, jota eduskunta lakia säätäessään vuonna 1986 tuskin halusi: nimettömyyden suojasta saavat mediassa nauttia niin väärinkäytöksiä paljastavat sankarivirkamiehet kuin julkisuutta arkailevat omaneduntavoittelijatkin.

Virkamiehet vaille lähdesuojaa

Toimikunnan ehdottama lakimuutos olisi mullistava.

Jos Yhdysvalloissa olisi Watergate-skandaalin aikana ollut voimassa ehdotuksen kaltainen esitutkintalaki, “Syvän kurkun” lähdesuojasta ei olisi poliisikuulusteluissa jäänyt mitään jäljelle.

Poliisilla olisi ollut “todennäköiset syyt” epäillä tietovuotajan rikkoneen salassapitovelvollisuutta, joten toimittajat eivät olisi voineet kuulustelussa kieltäytyä paljastamasta hänen henkilöllisyyttään.

Jos poliisitutkinta olisi aloitettu jupakan vielä jatkuessa, uutisointi olisi muuttunut mahdottomaksi, Nixon olisi luultavasti pysynyt presidenttinä ja maailma olisi nyt ainakin hieman eri näköinen.

Suomalaismietinnöstä ei täysin selviä, onko toimikunta tarkoittanut näin syvälle menevää muutosta.

Mietinnön perusteluosassa korostetaan julkisen vallan velvollisuutta turvata kansalaisten ihmisoikeudet. Niihin kuuluu myös yksityiselämän suoja, jota tietovuoto esimerkiksi keskeneräisestä poliisitutkinnasta saattaa rikkoa.

Toisaalta toimikunta korostaa lähdesuojan tärkeyttä.

“Lähdesuojan murtamisen tulisi aina perustua perusteelliseen yksittäistapaukselliseen harkintaan siitä, että murtaminen on perusteltua rikoksen vakavuuteen ja seurauksiin nähden”, mietinnössä sanotaan.

“Murtaminen olisi selvästi poikkeuksellinen toimenpide eikä se tulisi kysymykseen tavanomaisissa tapauksissa.”

Varsinainen lakipykälä on kuitenkin yksiselitteinen: se rajaa lähdesuojan ulkopuolelle kaikki salassapitovelvollisuutta rikkoneet – tietovuodon sisältöön katsomatta. Pykälässä ei toisin sanoen eroteta toisistaan tapauksia, joissa vuoto rikkoo yksilön oikeuksia, ja tapauksia, jotka koskevat viranomaisten väärinkäytöksiä.

Lopputulos on hätkähdyttävä: samalla kun pykälä turvaisi yksityisen suomalaisen edut, se pitäisi huolta, ettei esimerkiksi valtionhallinnon töppäilystä enää tihkuisi tietoja julkisuuteen.

Juristit kannattavat

Lakimuutoksella on kaikesta huolimatta arvovaltaisia puolustajia.

“Toimikunnan esittämä lähdesuojan rajoittaminen esitutkinnassa merkitsee hyväksyttävää sananvapauden rajoittamista”, kirjoittivat apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske ja valtionsyyttäjä Mika Illman oikeusministeriölle antamassaan lausunnossa.

“Tämä johtuu ennen muuta siitä, että rajoittamisperusteena on toisen perus- ja ihmisoikeuden toteutumisen turvaaminen.”

Toimikunnan esitystä tuki elokuisessa lausunnossaan myös eduskunnan tuolloinen apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt.

“Minä en nähnyt siinä suuria periaatteellisia ongelmia”, Lindstedt sanoo nyt.

“Meidän tehtävässämme sitä ajattelee asiaa virkamiehen menettelyn kannalta. Ei ole laillisuusvalvonnan kannalta hyvä tilanne, jos emme pysty selvittämään, onko virkamies toiminut lainvastaisesti.”

Myös viestintäoikeuden tutkija Päivi Tiilikka pitää lähdesuojaa nykyisellään osittain ongelmallisena.

“Valtiolla on velvollisuus luoda lainsäädäntö, joka antaa riittävästi turvaa kaikille ihmisoikeuksille. Kun nykyisen lain mukaan edes räikeimmissä salassapitorikoksissa ei voida lähteä selvittämään kuka on tiedon vuotanut, se saattaa loukata yksityiselämän suojaa.”

“Ihmiset pelkäävät jo nyt”

Journalisteilla on asiasta erilainen käsitys. Heidän mielestään vaikutukset olisivat katastrofaaliset, kavennettiin lähdesuojaa miten tahansa.

“Eduskunta otti vuonna 1986 kannan, että salassa pidettäviä tietoja voi yhteiskunnallisesti tärkeissä kysymyksissä vuotaa toimittajille. Nyt tämä reikä halutaan tukkia”, sanoo Helsingin Sanomien toimittaja Tuomo Pietiläinen.

“Voidaan kysyä, ovatko murha ja tappo jollain tavalla rinnasteisia siihen, että voidaan tuoda esiin epäkohtia, joiden korjaaminen loppujen lopuksi on koko yhteiskunnan etu.”

Ehdotettu muutos koskisi vain virkamiehiä ja julkisyhteisöjen työntekijöitä, jotka syyllistyvät salassapitorikokseen. Pietiläisen mielestä lähdesuojan rajaaminen kuitenkin tukkisi myös sellaiset esimerkiksi yksityisistä firmoista tulevat tietovuodot, joissa lähde ei ole syyllistynyt rangaistavaan tekoon.

“Kukaan ei voisi olla varma siitä, milloin lähdesuoja on voimassa ja milloin ei, jolloin yhteiskunnallisesti merkittävän tiedon saaminen loppuisi siihen.”

Pietiläinen sai vuonna 2002 kollegansa Anssi Miettisen kanssa Bonnierin journalistipalkinnon juttusarjasta, jossa paljastettiin Soneran johdon käynnistämä teleurkinta. Sitäkään juttua ei olisi syntynyt, jos nyt ehdotettu esitutkintalaki olisi ollut voimassa, Pietiläinen arvelee.

“Vaikka lähteemme eivät olleet virkamiehiä, he olisivat luultavasti olleet sen verran pelokkaita, että eivät olisi uskaltaneet lähteä meidän kanssamme asioimaan. He olisivat ajatelleet, että ai jaa, lähdesuojahan on murrettavissa.”

Nelosen uutisten palkittu oikeustoimittaja Susanna Reinboth on samaa mieltä: lakimuutos tukkisi suut.

“Tavallisetkin ihmiset rupeaisivat pelkäämään. Tavalliset ihmiset pelkäävät jo nyt.”

Reinboth suhtautuu kuitenkin kriittisesti lähdesuojan ylenmääräiseen käyttöön. Haastateltavien haluttomuus esiintyä omalla nimellään kertoo paitsi aiheellisista peloista myös suomalaisen keskusteluilmapiirin ongelmista, hän sanoo.

“Enemmistö kansasta on valmis valumaan elämänsä läpi ilman että ikinä ottaa kantaa yhtään mihinkään, paitsi kapakassa. Meillä paistaa kaikesta siviilirohkeuden puute. Luojan kiitos toimittajissa on ryhtiä.”

Suomi vastaan Eurooppa

Ehdotetun lakimuutoksen suurin ongelma on, että varsinainen lähdesuojaa koskeva pykälä on kirjoitettu leväperäisesti. Tämän myöntävät myös ne asiantuntijat, jotka haluaisivat lain nykyistä paremmin takaavan yksilön oikeudet.

“Lainsäädännön taso on informaatio-oikeudellisissa jutuissa äärettömän kirjava”, sanoo tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio, joka oikeusministeriölle antamassaan lausunnossa periaatteessa kannatti lain muokkaamista.

“Kellojen pitää ruveta soimaan, jos pykälän ja perusteluiden tekstit ovat ristiriidassa. Hyvän lainsäädännön ideahan on se, että lakia lukemalla ymmärtää, mitä siinä sanotaan ja mihin lopputulokseen se johtaa.”

Viestintäoikeuden tutkija Tiilikka löytää mietinnöstä saman ongelman.

“Jos tarkoituksena on mahdollistaa, että yksittäinen henkilö, jota on loukattu salassapitorikoksella, voi saada oikeutta, pykälästä tulisi selvästi ilmetä sen soveltuvuus vain tällaisiin tapauksiin. Jos taas on tarkoitettu laajempaakin lähdesuojan heikentämistä, niin tämä tulisi tuoda selkeästi esiin.”

“Minun on vaikea nähdä, että lähdesuojaa voitaisiin heikentää viranomaisen etuun vedoten.”

Jos tätä kuitenkin kaikesta huolimatta yritetään, Suomi törmää jälleen kerran Euroopan ihmisoikeusistuimen EIT:n oikeuskäytäntöön.

EIT on useissa päätöksissään ottanut jyrkän kannan EU-maiden yrityksiin talloa lähdesuojaa. Langettavia tuomioita ovat saaneet muun muassa Britannia, Luxemburg, Belgia ja Hollanti.

Hollannissa toimittaja vangittiin, kun hän oli kieltäytynyt paljastamasta poliisista vuodetun tiedon lähdettä. Juuri tällaisia tapauksia alkaisi Suomestakin virrata ihmisoikeustuomioistuimeen, jos lakimuutoksesta tulee totta.

EIT:n päätökset eivät ole yhdentekeviä, muistuttaa Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan jäsen, kansanedustaja Markku Laukkanen (kesk).

“Kyllä niitä pitää kuunnella herkällä korvalla. Mehän olemme samaa vaatimassa mailta, joissa eivät meidän mielestämme toteudu oikeusvaltion periaatteet.”

Tästä huolimatta oikeusministeriön toimikunnan mietinnössä ei puhuta päätöksistä mitään.

“Tämä tosiasia on todettavissa”, toteaa toimikunnan sihteeri Janne Kanerva sähköpostitse.

“Minulla ei ole mitään selvää vastausta (ja tuskin kenelläkään muullakaan toimikuntalaisella) siihen, miksi tähän päädyttiin.”

“Kuten sanottu, ehdotuksen perustelut ovat mitkä ovat.”

Aloite poliisilta

Lähdesuojaa ei suinkaan yritetä nyt kaventaa ensimmäistä kertaa.

Lähes samanlainen ehdotus eteni eduskunnan lakivaliokuntaan asti vuonna 1986, kun pääministeri Kalevi Sorsan (sd) hallituksen oikeusministeri Christoffer Taxell (r) ajoi läpi nykyistä esitutkintalakia.

Hallitus halusi tuolloinkin ottaa salassapitovelvollisuutta rikkoneet erikoistarkkailuun, mutta eduskunta hylkäsi ongelmallisen pykälän.

Tämän jälkeen lähdesuojaan kajoamista on pohdittu ainakin kahdesti: sananvapauslakia pohtineen toimikunnan välimietinnössä vuonna 1996 ja vuonna 2001 julkaisemattomassa luonnoksessa, josta piti tulla pääministeri Paavo Lipposen (sd) hallituksen esitys sananvapauslaiksi.

Lähdesuojaa ovat siis yrittäneet kaventaa sekä demarien että keskustan johtamat hallitukset, eikä tämänkertaisen yrityksenkään takana näytä toimittajien epäilyistä huolimatta olevan poliittista salaliittoa.

Keneltä aloite sitten on tullut?

Vastaus löytyy Helsingin Kirkkokadulta poliisiylijohtaja Mikko Paateron työhuoneesta.

“Poliisin edustajien kautta tämä asia haluttiin ottaa esille ja tarkasteltavaksi”, Paatero myöntää.

“En tunne työryhmän sisäistä keskustelua, mutta asia siirtyi yksimieliseksi esitykseksi. Tietysti me olemme tyytyväisiä, jos tästä periaatetasolla keskustellaan.”

Paatero sai medialta haukut syyskuussa, kun hän asettui blogissaan Poliisilehden verkkosivuilla kannattamaan kapeampaa lähdesuojaa.

“Kyse on siis siitä, että jos joku – vaikkapa virkamies – syyllistyy rikokseen, sen tutkintaa ei voida vesittää lähdesuojan varjolla”, hän kirjoitti.

“Ei kai tämä ole liikaa vaadittu, vai haluaisitko sinä suojella rikollista?”

Paatero on sittemmin pehmentänyt kantaansa ja pitää nyt toimikunnan kirjoittamaa lakipykälää liian ylimalkaisena.

“Katson asiaa nimenomaan yksilönsuojan kannalta. Jos tätä ei pystytä lakitekstissä yksilöimään, jääköön tulematta koko muutos.”

Poliisiylijohtaja on valmis jopa painamaan rikoksen villaisella, jos se on yhteiskunnan etu.

“Kyllä minä sen hyväksyn, että jos jossain virastossa käytännöt eivät kestä päivänvaloa, niistä voi vuotaa ulospäin.”

Eduskunta vastustaa

Keskustelun jatkuessa lakihanke etenee vääjäämättä omia teitään kohti eduskuntaa.

Vanhasen hallitus aikoo saada mietinnön pohjalta valmiiksi esityksen toukokuuhun mennessä, jotta nykyinen eduskunta ehtisi viime töikseen säätää lain.

Vanhasella on kuitenkin ongelma: jos lähdesuojaa koskeva pykälä jää toimikunnan esityksen kaltaiseksi, esitys tuskin menee läpi.

Soittokierros eduskuntaryhmiin paljastaa, että vastustus ylittää puoluerajat.

“Eurooppalainen trendi on pikemminkin siihen suuntaan, että vahvistetaan niiden henkilöiden asemaa, jotka kertovat lainvastaisuuksista nimettömästi”, sanoo perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok).

“Luulen, että tämä on mennyt toimikunnassa läpi aika vähällä keskustelulla, eikä siellä ole oikein ymmärretty lähdesuojan merkitystä.”

Sasi varoittaa, että hänen valiokuntansa aikoo tutkia huolellisesti kaikki Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätökset.

“Jos me löydämme sieltä jonkun ratkaisun, jonka mukaisesti ehdotettu lainsäännös olisi ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön vastainen, perustuslakivaliokunta toteaa, että sellaista lakia ei voida säätää.”

Valiokunnan varapuheenjohtaja, EU:n entinen oikeusasiamies Jacob Söderman (sd) on samaa mieltä, mutta antaa myös median kuulla kunniansa.

“Lautakasajuttu antoi lähdesuojasta ihan väärän kuvan. Kyllä se jollain tavalla luokatonta on, jos istuvasta pääministeristä esitetään tuommoinen rankka väite, eikä tueksi sanota mitään muuta kuin että lähde on valmis puhumaan oikeudessa.”

Söderman pitää silti toimikunnan ehdotusta huonona.

“Luulen, että se on enemmänkin koepallo, joka on osittain lähtenyt liikkeelle juristin logiikalla ja osittain sen vuoksi, että nyt ei rakasteta mediaa.”

Entä jos pykälä etenee valiokuntaan asti?

“Tulkoon vaan, kyllä se torpataan.”