Lähdesuoja: Tästä nimettömien lähteiden käytössä on kyse

Jari Lindholm
Talous 14.12.2009 10:03

JSN ja lautakasa käynnistivät keskustelun median lähdesuojasta: käytetäänkö sitä väärin vai ollaanko sitä murtamassa? SK selvitti, mitä kuuluu suomalaiselle lähdesuojalle.

Lähdesuoja Kuva Martti Kainulainen / Lehtikuva.

Oikeusministeriön toimikunta haluaisi tukkia medialle ja yhteiskunnalle tärkeät tietovuodot. Kuka on kiistellyn ehdotuksen takana?

Juttu julkaistu alun perin SK:ssa 49/2009.

Mietinnön ei pitänyt olla uutinen. Asiakirja oli paksu, kieliasu kuivakka ja toimikunnan nimi monimutkainen.

Mutta kun oikeusministeriön asettama esitutkinta- ja pakkokeinotoimikunta jätti ehdotuksensa viime toukokuussa, media järkyttyi.

”Esitys on posketon”, sanoi Journalistiliiton puheenjohtaja Arto Nieminen.

”Meillä on vallalla täysin epäeurooppalainen kehitys, joka ei saisi mielestäni missään nimessä mennä läpi”, sanoi Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Pekka Hyvärinen.

Kahden vuoden työn tuloksena syntynyt tuhatsivuinen paperi olikin journalisteille synkkää luettavaa.

Pohtiessaan esitutkinta-, pakkokeino- ja poliisilain uudistamista toimikunta oli päätynyt suosittelemaan dramaattista kavennusta toimittajien lähdesuojaan eli oikeuteen kieltäytyä paljastamasta poliisin esitutkinnassa, keneltä ovat saaneet tietonsa.

”Perusoikeudet eivät ole sillä tavoin ehdottomia, ettei niitä saisi missään oloissa ja millään tavoin rajoittaa”, mietinnössä todettiin.

”Myöskään sananvapauden toteutumiseen kytkeytyvän lähdesuojan ei ole perusteltua olla salassapitorikosten esitutkinnassakaan niin ehdoton, että sitä ei voitaisi vakavissakaan tapauksissa murtaa.”

Toimikunnan ehdotuksen mukaan toimittajan olisi pakko paljastaa lähteensä jo kuulustelussa, jos poliisilla olisi todennäköisiä syitä epäillä, että tiedon antaja on rikkonut salassapitovelvollisuutta eli syyllistynyt rikokseen.

Median mielestä lakimuutos tukkisi kokonaan esimerkiksi korruptiotapauksia paljastaneet tietovuodot, jotka ovat olleet viranomaisille kiusallisia mutta yhteiskunnalle tärkeitä.
Toimikunnan mielestä muutos parantaisi sellaisten ihmisten asemaa, joista on vuodettu vahingollista tietoa tiedotusvälineille.

Mietinnöstä syntyi väittely. Kovia syytöksiä esitettiin rintaman molemmilta puolilta. Media jopa epäili pääministeri Matti Vanhasta (kesk) toimikunnan taustavaikuttajaksi.

Ilmapiiriä ei parantanut syksyllä televisiossa esitetty ajankohtaisohjelma, jossa Yleisradio syytti Vanhasta korruptiosta – nimettömän lähteen suulla.

Median vapaalippu

Vuonna 1974 Yhdysvaltojen presidentti Richard Nixon joutui eroamaan Watergateksi kutsutun salakuuntelujupakan takia.

Keskeisessä roolissa väärinkäytösten paljastajina olivat Washington Post -lehden reportterit Bob Woodward ja Carl Bernstein.

Miehet hankkivat tietonsa eri tahoilta, joista tärkein oli Woodwardin tuttu, ”Syväksi kurkuksi” ristitty lähde.

”Syvän kurkun” lähdesuoja oli täydellinen. Hänen henkilöllisyyttään ei tiennyt kukaan muu kuin Woodward, ei edes päätoimittaja Ben Bradlee.

Myös Suomessa on tehty monta tärkeää uutista ilmiantojen ja tietovuotojen perusteella.

Nimettömät lähteet olivat keskeisessä roolissa uutisoitaessa esimerkiksi pääministeri Anneli Jäätteenmäen eroon johtaneita tapahtumia, Soneran teleurkintasotkua sekä Destian ja Instrumentariumin korruptioepäilyjä.

Ongelmana on, että nykyisen esitutkintalain takaama lähdesuoja on lähes kaikenkattava. Laki koskee sekä yhteiskunnallisesti merkittäviä uutisia että yksittäisistä kansalaisista tehtyjä paljastuksia, kuten 7 päivää -lehden juttua laulaja Matti Inkiseen kohdistuneista lapsipornoepäilyistä.

Lähdesuoja voidaan murtaa esitutkinnassa vain jos tutkittavana on rikos, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta – siis esimerkiksi murha.

Oikeudenkäynnissä toimittaja voidaan kyllä pakottaa paljastamaan lähteensä, mutta koska lähdesuojaan ei voi kajota poliisitutkinnassa, oikeusjuttuja ei käytännössä synny.

Lähdesuojasta on tullut medialle pysyvä vapaalippu. Sitä tarjotaan lähteille usein löyhin perustein, esimerkiksi siksi, että nämä eivät tohdi piikitellä kollegoja omalla nimellään.

Haastateltavat myös pyytävät suojaa yhä useammin, vaikka syytä ei olisi.

Suomessa vallitseekin nykyisin tilanne, jota eduskunta lakia säätäessään vuonna 1986 tuskin halusi: nimettömyyden suojasta saavat mediassa nauttia niin väärinkäytöksiä paljastavat sankarivirkamiehet kuin julkisuutta arkailevat omaneduntavoittelijatkin.

Virkamiehet vaille lähdesuojaa

Toimikunnan ehdottama lakimuutos olisi mullistava.

Jos Yhdysvalloissa olisi Watergate-skandaalin aikana ollut voimassa ehdotuksen kaltainen esitutkintalaki, ”Syvän kurkun” lähdesuojasta ei olisi poliisikuulusteluissa jäänyt mitään jäljelle.

Poliisilla olisi ollut ”todennäköiset syyt” epäillä tietovuotajan rikkoneen salassapitovelvollisuutta, joten toimittajat eivät olisi voineet kuulustelussa kieltäytyä paljastamasta hänen henkilöllisyyttään.

Jos poliisitutkinta olisi aloitettu jupakan vielä jatkuessa, uutisointi olisi muuttunut mahdottomaksi, Nixon olisi luultavasti pysynyt presidenttinä ja maailma olisi nyt ainakin hieman eri näköinen.

Suomalaismietinnöstä ei täysin selviä, onko toimikunta tarkoittanut näin syvälle menevää muutosta.

Mietinnön perusteluosassa korostetaan julkisen vallan velvollisuutta turvata kansalaisten ihmisoikeudet. Niihin kuuluu myös yksityiselämän suoja, jota tietovuoto esimerkiksi keskeneräisestä poliisitutkinnasta saattaa rikkoa.

Toisaalta toimikunta korostaa lähdesuojan tärkeyttä.

”Lähdesuojan murtamisen tulisi aina perustua perusteelliseen yksittäistapaukselliseen harkintaan siitä, että murtaminen on perusteltua rikoksen vakavuuteen ja seurauksiin nähden”, mietinnössä sanotaan.

”Murtaminen olisi selvästi poikkeuksellinen toimenpide eikä se tulisi kysymykseen tavanomaisissa tapauksissa.”

Varsinainen lakipykälä on kuitenkin yksiselitteinen: se rajaa lähdesuojan ulkopuolelle kaikki salassapitovelvollisuutta rikkoneet – tietovuodon sisältöön katsomatta. Pykälässä ei toisin sanoen eroteta toisistaan tapauksia, joissa vuoto rikkoo yksilön oikeuksia, ja tapauksia, jotka koskevat viranomaisten väärinkäytöksiä.

Lopputulos on hätkähdyttävä: samalla kun pykälä turvaisi yksityisen suomalaisen edut, se pitäisi huolta, ettei esimerkiksi valtionhallinnon töppäilystä enää tihkuisi tietoja julkisuuteen.

Juristit kannattavat

Lakimuutoksella on kaikesta huolimatta arvovaltaisia puolustajia.

”Toimikunnan esittämä lähdesuojan rajoittaminen esitutkinnassa merkitsee hyväksyttävää sananvapauden rajoittamista”, kirjoittivat apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske ja valtionsyyttäjä Mika Illman oikeusministeriölle antamassaan lausunnossa.

”Tämä johtuu ennen muuta siitä, että rajoittamisperusteena on toisen perus- ja ihmisoikeuden toteutumisen turvaaminen.”

Toimikunnan esitystä tuki elokuisessa lausunnossaan myös eduskunnan tuolloinen apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt.

”Minä en nähnyt siinä suuria periaatteellisia ongelmia”, Lindstedt sanoo nyt.

”Meidän tehtävässämme sitä ajattelee asiaa virkamiehen menettelyn kannalta. Ei ole laillisuusvalvonnan kannalta hyvä tilanne, jos emme pysty selvittämään, onko virkamies toiminut lainvastaisesti.”

Myös viestintäoikeuden tutkija Päivi Tiilikka pitää lähdesuojaa nykyisellään osittain ongelmallisena.

”Valtiolla on velvollisuus luoda lainsäädäntö, joka antaa riittävästi turvaa kaikille ihmisoikeuksille. Kun nykyisen lain mukaan edes räikeimmissä salassapitorikoksissa ei voida lähteä selvittämään kuka on tiedon vuotanut, se saattaa loukata yksityiselämän suojaa.”

”Ihmiset pelkäävät jo nyt”

Journalisteilla on asiasta erilainen käsitys. Heidän mielestään vaikutukset olisivat katastrofaaliset, kavennettiin lähdesuojaa miten tahansa.

”Eduskunta otti vuonna 1986 kannan, että salassa pidettäviä tietoja voi yhteiskunnallisesti tärkeissä kysymyksissä vuotaa toimittajille. Nyt tämä reikä halutaan tukkia”, sanoo Helsingin Sanomien toimittaja Tuomo Pietiläinen.

”Voidaan kysyä, ovatko murha ja tappo jollain tavalla rinnasteisia siihen, että voidaan tuoda esiin epäkohtia, joiden korjaaminen loppujen lopuksi on koko yhteiskunnan etu.”

Ehdotettu muutos koskisi vain virkamiehiä ja julkisyhteisöjen työntekijöitä, jotka syyllistyvät salassapitorikokseen. Pietiläisen mielestä lähdesuojan rajaaminen kuitenkin tukkisi myös sellaiset esimerkiksi yksityisistä firmoista tulevat tietovuodot, joissa lähde ei ole syyllistynyt rangaistavaan tekoon.

”Kukaan ei voisi olla varma siitä, milloin lähdesuoja on voimassa ja milloin ei, jolloin yhteiskunnallisesti merkittävän tiedon saaminen loppuisi siihen.”

Pietiläinen sai vuonna 2002 kollegansa Anssi Miettisen kanssa Bonnierin journalistipalkinnon juttusarjasta, jossa paljastettiin Soneran johdon käynnistämä teleurkinta. Sitäkään juttua ei olisi syntynyt, jos nyt ehdotettu esitutkintalaki olisi ollut voimassa, Pietiläinen arvelee.

”Vaikka lähteemme eivät olleet virkamiehiä, he olisivat luultavasti olleet sen verran pelokkaita, että eivät olisi uskaltaneet lähteä meidän kanssamme asioimaan. He olisivat ajatelleet, että ai jaa, lähdesuojahan on murrettavissa.”

Nelosen uutisten palkittu oikeustoimittaja Susanna Reinboth on samaa mieltä: lakimuutos tukkisi suut.

”Tavallisetkin ihmiset rupeaisivat pelkäämään. Tavalliset ihmiset pelkäävät jo nyt.”

Reinboth suhtautuu kuitenkin kriittisesti lähdesuojan ylenmääräiseen käyttöön. Haastateltavien haluttomuus esiintyä omalla nimellään kertoo paitsi aiheellisista peloista myös suomalaisen keskusteluilmapiirin ongelmista, hän sanoo.

”Enemmistö kansasta on valmis valumaan elämänsä läpi ilman että ikinä ottaa kantaa yhtään mihinkään, paitsi kapakassa. Meillä paistaa kaikesta siviilirohkeuden puute. Luojan kiitos toimittajissa on ryhtiä.”

Suomi vastaan Eurooppa

Ehdotetun lakimuutoksen suurin ongelma on, että varsinainen lähdesuojaa koskeva pykälä on kirjoitettu leväperäisesti. Tämän myöntävät myös ne asiantuntijat, jotka haluaisivat lain nykyistä paremmin takaavan yksilön oikeudet.

”Lainsäädännön taso on informaatio-oikeudellisissa jutuissa äärettömän kirjava”, sanoo tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio, joka oikeusministeriölle antamassaan lausunnossa periaatteessa kannatti lain muokkaamista.

”Kellojen pitää ruveta soimaan, jos pykälän ja perusteluiden tekstit ovat ristiriidassa. Hyvän lainsäädännön ideahan on se, että lakia lukemalla ymmärtää, mitä siinä sanotaan ja mihin lopputulokseen se johtaa.”

Viestintäoikeuden tutkija Tiilikka löytää mietinnöstä saman ongelman.

”Jos tarkoituksena on mahdollistaa, että yksittäinen henkilö, jota on loukattu salassapitorikoksella, voi saada oikeutta, pykälästä tulisi selvästi ilmetä sen soveltuvuus vain tällaisiin tapauksiin. Jos taas on tarkoitettu laajempaakin lähdesuojan heikentämistä, niin tämä tulisi tuoda selkeästi esiin.”

”Minun on vaikea nähdä, että lähdesuojaa voitaisiin heikentää viranomaisen etuun vedoten.”

Jos tätä kuitenkin kaikesta huolimatta yritetään, Suomi törmää jälleen kerran Euroopan ihmisoikeusistuimen EIT:n oikeuskäytäntöön.

EIT on useissa päätöksissään ottanut jyrkän kannan EU-maiden yrityksiin talloa lähdesuojaa. Langettavia tuomioita ovat saaneet muun muassa Britannia, Luxemburg, Belgia ja Hollanti.

Hollannissa toimittaja vangittiin, kun hän oli kieltäytynyt paljastamasta poliisista vuodetun tiedon lähdettä. Juuri tällaisia tapauksia alkaisi Suomestakin virrata ihmisoikeustuomioistuimeen, jos lakimuutoksesta tulee totta.

EIT:n päätökset eivät ole yhdentekeviä, muistuttaa Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan jäsen, kansanedustaja Markku Laukkanen (kesk).

”Kyllä niitä pitää kuunnella herkällä korvalla. Mehän olemme samaa vaatimassa mailta, joissa eivät meidän mielestämme toteudu oikeusvaltion periaatteet.”

Tästä huolimatta oikeusministeriön toimikunnan mietinnössä ei puhuta päätöksistä mitään.

”Tämä tosiasia on todettavissa”, toteaa toimikunnan sihteeri Janne Kanerva sähköpostitse.

”Minulla ei ole mitään selvää vastausta (ja tuskin kenelläkään muullakaan toimikuntalaisella) siihen, miksi tähän päädyttiin.”

”Kuten sanottu, ehdotuksen perustelut ovat mitkä ovat.”

Aloite poliisilta

Lähdesuojaa ei suinkaan yritetä nyt kaventaa ensimmäistä kertaa.

Lähes samanlainen ehdotus eteni eduskunnan lakivaliokuntaan asti vuonna 1986, kun pääministeri Kalevi Sorsan (sd) hallituksen oikeusministeri Christoffer Taxell (r) ajoi läpi nykyistä esitutkintalakia.

Hallitus halusi tuolloinkin ottaa salassapitovelvollisuutta rikkoneet erikoistarkkailuun, mutta eduskunta hylkäsi ongelmallisen pykälän.

Tämän jälkeen lähdesuojaan kajoamista on pohdittu ainakin kahdesti: sananvapauslakia pohtineen toimikunnan välimietinnössä vuonna 1996 ja vuonna 2001 julkaisemattomassa luonnoksessa, josta piti tulla pääministeri Paavo Lipposen (sd) hallituksen esitys sananvapauslaiksi.

Lähdesuojaa ovat siis yrittäneet kaventaa sekä demarien että keskustan johtamat hallitukset, eikä tämänkertaisen yrityksenkään takana näytä toimittajien epäilyistä huolimatta olevan poliittista salaliittoa.

Keneltä aloite sitten on tullut?

Vastaus löytyy Helsingin Kirkkokadulta poliisiylijohtaja Mikko Paateron työhuoneesta.

”Poliisin edustajien kautta tämä asia haluttiin ottaa esille ja tarkasteltavaksi”, Paatero myöntää.

”En tunne työryhmän sisäistä keskustelua, mutta asia siirtyi yksimieliseksi esitykseksi. Tietysti me olemme tyytyväisiä, jos tästä periaatetasolla keskustellaan.”

Paatero sai medialta haukut syyskuussa, kun hän asettui blogissaan Poliisilehden verkkosivuilla kannattamaan kapeampaa lähdesuojaa.

”Kyse on siis siitä, että jos joku – vaikkapa virkamies – syyllistyy rikokseen, sen tutkintaa ei voida vesittää lähdesuojan varjolla”, hän kirjoitti.

”Ei kai tämä ole liikaa vaadittu, vai haluaisitko sinä suojella rikollista?”

Paatero on sittemmin pehmentänyt kantaansa ja pitää nyt toimikunnan kirjoittamaa lakipykälää liian ylimalkaisena.

”Katson asiaa nimenomaan yksilönsuojan kannalta. Jos tätä ei pystytä lakitekstissä yksilöimään, jääköön tulematta koko muutos.”

Poliisiylijohtaja on valmis jopa painamaan rikoksen villaisella, jos se on yhteiskunnan etu.

”Kyllä minä sen hyväksyn, että jos jossain virastossa käytännöt eivät kestä päivänvaloa, niistä voi vuotaa ulospäin.”

Eduskunta vastustaa

Keskustelun jatkuessa lakihanke etenee vääjäämättä omia teitään kohti eduskuntaa.

Vanhasen hallitus aikoo saada mietinnön pohjalta valmiiksi esityksen toukokuuhun mennessä, jotta nykyinen eduskunta ehtisi viime töikseen säätää lain.

Vanhasella on kuitenkin ongelma: jos lähdesuojaa koskeva pykälä jää toimikunnan esityksen kaltaiseksi, esitys tuskin menee läpi.

Soittokierros eduskuntaryhmiin paljastaa, että vastustus ylittää puoluerajat.

”Eurooppalainen trendi on pikemminkin siihen suuntaan, että vahvistetaan niiden henkilöiden asemaa, jotka kertovat lainvastaisuuksista nimettömästi”, sanoo perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok).

”Luulen, että tämä on mennyt toimikunnassa läpi aika vähällä keskustelulla, eikä siellä ole oikein ymmärretty lähdesuojan merkitystä.”

Sasi varoittaa, että hänen valiokuntansa aikoo tutkia huolellisesti kaikki Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätökset.

”Jos me löydämme sieltä jonkun ratkaisun, jonka mukaisesti ehdotettu lainsäännös olisi ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön vastainen, perustuslakivaliokunta toteaa, että sellaista lakia ei voida säätää.”

Valiokunnan varapuheenjohtaja, EU:n entinen oikeusasiamies Jacob Söderman (sd) on samaa mieltä, mutta antaa myös median kuulla kunniansa.

”Lautakasajuttu antoi lähdesuojasta ihan väärän kuvan. Kyllä se jollain tavalla luokatonta on, jos istuvasta pääministeristä esitetään tuommoinen rankka väite, eikä tueksi sanota mitään muuta kuin että lähde on valmis puhumaan oikeudessa.”

Söderman pitää silti toimikunnan ehdotusta huonona.

”Luulen, että se on enemmänkin koepallo, joka on osittain lähtenyt liikkeelle juristin logiikalla ja osittain sen vuoksi, että nyt ei rakasteta mediaa.”

Entä jos pykälä etenee valiokuntaan asti?

”Tulkoon vaan, kyllä se torpataan.”

Keskustelu

Julkisen Sanan Neuvoston onneton päätös tarkoittaa sitä että lähdesuoja ei voi jäädä ennalleen. Oikeusvaltiossa ei voi olla mahdollista että on hyväksyttävää yleisessä mediassa syyttää esim. pääministeriä korruptiosta, ilman todisteen häivääkään. Pelkästään jonkun hörhön väittämän perusteella.

Jos Vanhanen ei olisi onnekseen rakentanut taloaan kivestä hän ei olisi enää pääministeri. Lähtö olisi tullut vaikka syytökset olivatkin perättömiä.

Nimimerkki Riski-Ana syyllistyi nyt melkoiseen liioitteluun ja asioiden vääristelyyn. Niin kutsutussa lautagate-jutussahan kyse nimenomaisesti ei ole siitä, että syytettäisiin ”ilman todisteen häivääkään” ja ”jonkun hörhön väittämän perusteella”. Jutun takana on sentään valaehtoinen todistajanlausunto ja sen lisäksi eräitä toisen käden lähdetietoja. Tuontyyppisen aineiston pohjalta on Suomen oikeuslaitoskin langettanut lukuisia tuomioita vuosien varrella – eikä kukaan ole nähnyt asiassa mitään ongelmaa.

Kokonaan oma juttunsa on lisäksi se, että tähän lautakasaan takertuminen on ollut pääministeri Vanhaselta aivan harkittu väistöliike. Kyseisessä Silminnäkijä-dokumentissahan tuli esiin useita raskauttavia seikkoja Vanhasta ja hänen puoluettaan kohtaan. Niihin syytöksiin pääministeri ei kuitenkaan tohtinut vastata millään tavoin, vaan pyrki kääntämään yleisön kaiken huomion tähän lautakasa-asiaan, joka on vain pelkkä sivujuonne isommassa kokonaisuudessa.

Harhautus onnistui mainiosti: iso joukko varsin kokeneitakin toimttajia ryhtyi hääräämään lautakasan kimpussa, ja varsinaisen pääasia jäi huomiotta.

>Niin kutsutussa lautagate-jutussahan kyse nimenomaisesti ei ole siitä, että
>syytettäisiin ”ilman todisteen häivääkään” ja ”jonkun hörhön väittämän perusteella”.
>Jutun takana on sentään valaehtoinen todistajanlausunto ja sen lisäksi eräitä
>toisen käden lähdetietoja

Hmmm… Jos asiassa ei syytetty ”ilman todisteen häivääkään” ainoastaan jonkun hörhön väittämän perusteella, niin mitähän ne todisteet olivat? Eipä ole tullut mitään esiin. Ja vaikea olisikin koska koko juttu todistettiin yhdeksi Suomen historian suurimmaksi ankaksi.

Aihetodisteena muuten oli ainoastaan että joku entinen työntekijä oli tokaissut ”ei savua ilman tulta”. Tässä mennään jo b-luokan komedian ehdoilla.

Mutta jos Timo Rauniolla on esittää jotain todisteen häivääkään niin omasta ja suuren yleisön puolesta voin täten esittää pyynnön että esittäisi ne. On niitä tässä jo odoteltukin.

Ei minulla ole mitään tarvetta lähteä esittelemään todisteita, koska jokainen uutisia tarkasti seurannut on jo muutenkin tilanteen tasalla: on olemassa valaehtoinen todistajanlausunto ja sen lisäksi joitakin samaan loppupäätelmään johtavia toisen käden tietoja. Tämä riittää jo kohtalaisen hyvin – siitäkin huolimatta, että tämän päätodistajan henkilöllisyyttä ei ole suurelle yleisölle paljastettu.

Aika paljon pystyy päättelemään myös pääministeri Vanhasen reaktioista. Vaikka hän aiemmin on ollut innokas viemään käräjille hyvinkin mitättömiä pikkujuttuja, kun on katsonut kunniansa tulleen loukatuksi, ei hän jostain kumman syystä ole halunnut tämän tapauksen kanssa menetellä samoin. Monet ovat todenneet, että Vanhasen haluttomuus käräjöintiin johtuu mitä ilmeisimmin siitä, että hän itsekin tietää häviävänsä jutun, mikäli tapausta lähdettäisiin oikein toden teolla penkomaan. Niinpä on parempi olla nostamatta mitään oikeusjuttua ja tyydyttävä sen sijaan vain haukkumaan mediaa…

On outoa jos kansalaisen pitää todistaa omaa syyttömyytensä rikosoikeudellisesti vanhentuneeseen lahjusvihjailuun, ilman että toimittaja pystyy esittämään olennaista näyttöä jutun kirjoittamishetkellä.

Ongelmana Korvolan journalistisessa näytössä on se että hän edellyttää että näyttö juttuun tulee vasta kun lahjusvihjailun kohde haastaa Korvolan oikeuteen. Sitä ennen näyttö on tuntematon ” ei savua ilman tulta” kommentti.

Journalistisesti on halpamaista siirtää jutun olennainen näyttö jutun kohteelle, koska Suomessa on syyttömyysolettama.

Jos Matti olisi vastannut että hän esittää näytön tarvittaessa oikeudessa, niin Matin vasta-näyttöä olisi pidetty todennäköisesti riittämättömänä.

Eettisen journalistinen vaikuttaminen:

1. Pitää olla sellaista näyttöä, että se yleisen elämänkokemuksen perusteella kääntäisi todistustaakan vihjailun kohteelle.

2. Vihjailun näyttö pitäisi olla lahjusväitteessä sellainen että ainoana keinoa vihjailun kohteella ei saa olla oman syyttömyyden todistaminen oikeudessa. Suomessa on syyttömyysolettama eikä kenenkään kansalaisen tarvitse omaa syyttömyyttään vihjailun perusteella lähteä puolustamaan.

3. Nimettömiä lähteitä ja lähdesuojaa saa käyttää, ja yleensäkin lähdesuoja pitää säilyttää nykyisellään, mutta lisänä pitää olla vähintään asiakirjanäyttöä, kun vihjaillaan vakavasta rikoksesta. Mitä abstraktimpi juttu sitä paremmat näyttöarvoltaan pitää olla lähteet. Nyt asia ei ole näin. Nyt on abstrakti juttu ja lähteen näyttöarvo perustuu siihen että jutun kohteen pitää todistaa syyttömyytensä vanhentuneeseen rikokseen vaikka Suomessa on syyttömyysolettama.

Mikäli em. 3 asia toteutuvat niin voidaan puhua eettisesti kestävästä jutusta.

Nimimerkki Htalk taitaa nyt ihan tahallaan sotkea asioita ja käsitteitä. Alusta lähtien on ollut aivan selvää, että Silminnäkijä-ohjelman tehneellä toimittajalla on ollut käytettävissään riittävä määrä tietoa kyseisessä ohjelmassa kerrottujen väitteiden esittämiseksi. Tätä asiaa ei muuksi muuta se, että toimittaja ei paljastanut lähteitään suurelle yleisölle. Riittää, että tieto itsessään on moneen kertaan varmennettu ja oikeaksi todettu.

Mikäli jutun kohteena oleva henkilö kuitenkin on asiasta eri mieltä, hänellä on mahdollisuus nostaa syyte kyseisen ohjelman tekijää ja julkaisijaa vastaan – oikeusvaltiossa kun elämme. Oikeusprosessin myötä asia pengottaisiin juurta jaksaen, ja päästäisiin hyödyntämään vieläkin laajempaa lähdemateriaalia kuin mikä alkuperäisen ohjelman toimittajalla oli käytössään. Esimerkiksi tapaukseen liittyvien yritysten ja yhteisöjen kirjanpidosta ynnä muista tositteista löytyisi melkoisesti lisävalaistusta asiaan – vahvistaen sitten joko ohjelman tehneen toimittajan tai pääministerin väitteet oikeiksi.

Pääministeri Vanhanen ei kuitenkaan tällaista perusteellisempaa selvitystä halunnut tehtäväksi. Miksiköhän ei?

Timo Rauniona esiintyvä henkilö kirjoittaa: ”Alusta lähtien on ollut aivan selvää, että Silminnäkijä-ohjelman tehneellä toimittajalla on ollut käytettävissään riittävä määrä tietoa kyseisessä ohjelmassa kerrottujen väitteiden esittämiseksi.”

Tämä on ehkä ollut alkaen selvää Timo Rauniona esiintyvälle henkilölle, mutta kenellekkään selväjärkisesti ajattelevalle ei. On olemassa ainoastaan yhden hörhön väite, joka sekin on jo vääräksi todistettu. Sen lisäksi on ainoastaan kommentti ”ei savua ilman tulta”.

JSN:n päätöksen mukaan näin heppoisin perustein on siis luvallista leimata istuva pääministeri korruptoituneeksi.

Haluaisin mitä kunnioittavimmin vielä kerran tiedustella: mihin todisteisiin tai aromaterapiaan perustuen Timo Rauniona esiintyvälle henkilölle oli alusta lähtien selvää että kyseessä oleva hörhö puhui totta?

Ulkopuolisena tarkkailijana olen tullut siihen tulokseen, että asiassa on jotain perää, eli lahjoma on tapahtunut. Ko media ei halua kuitenkaan paljastaa riittävästi, vaan mieluummin käyttää tässä kiristysmahdollisuutta saadakseen oppositiossa olevalle puolueellensa etua. Loppunäytelmä voi tulla lähempänä vaaleja ja sitä ennen Vanhanen antaa periksi monessa asiassa toivoen parasta.

Vastapuolen väärinkäytöksiä ei jostain syystä julkisteta tai sellaista asemaa ei ole viestimissä, mistä se tulisi yleiseen tietoon. Tai sitten molempien kyljet on sen verran mustat, että kissa ja hiiri leikki vain jatkuu ja vakavat asiat jäävät ilman oikeuskäsittelyjä ja ihmisten oikeus tietää on sivu seikka näille osapuolille. Ns lehmänkauppoja tehdään kulissien takana kansalta piilossa.

Nimimerkki Riski-Ana kirjoittaa edellä voimakkaan asenteellisesti ja myös totuudenvastaisesti. Mitä ilmeisimmin juuri tuo asenteellisuus on johtanut siihen, että totuus on joutunut väistymään.

Asenteellisuutta edustaa esimerkiksi pyrkimys leimata suin päin ”hörhöksi” henkilö, jota kirjoittaja ei lainkaan tunne eikä edes tiedä hänen henkilöllisyyttään – eikä täten pysty sanomaan yhtään mitään hänen olemuksestaan ja luonteenlaadustaan. On aika surkuhupaisaa, että näin heppoisin perustein ihmisiä leimaava henkilö pyrkii samalla kuitenkin esiintymään jonkinlaisena oppimestarina tiedon luotettavuuden arvioimisen suhteen!

Totuudenvastaisuutta edustaa puolestaan väite, jonka mukaan tuon ”hörhön” esittämä väite olisi jo muka vääräksi osoitettu. Tämähän ei pidä ollenkaan paikkaansa; missään ei ole tuollaista asiaa kyetty osoittamaan.

Kaikkein ovelimmissa korruptiotapauksissa, kuten tässäkin, on hyvin tyypillistä että lähetetään rakennustyömaalle täysin tarpeetonta tavaraa joka sitten piilotetaankin metsään. Aivan kuten ystävämme hörhö on todistuksineen osoittanut käyneen.

Onneksi oikeusjärjestelmämme perustuu siihen (kuten Htalk aivan oikein totesikin) että henkilöä pidetään syyttämänä kunnes toisin todistetaan.

Vanhanen ei mitenkään pysty todistamaan että hän ei ole vastaanottanut lautakasaa. Hän ei pysty sitä todistamaan sen kummemmin kuin Timo Rauniona esiintyvä henkilö ei pysty todistamaan ettei ole vastaanottanut samaista lautakasaa tai vaikkapa harrastanut pedofiliaa.

Mutta asiassa ei ole mitään ongelmaa niin kauan kuin ihmisiä pidetään syyttöminä. Ainakaan niin kauan kuin ilman todisteita toisia syyttelevät, sairaalloisen pahantahtoiset ihmiset ovat vähemmistönä. Vai mitä Timo Rauniona esiintyvä henkilö?

Hauska seurata keskustelua.
Raunio väittää,että Riski-analla on asenneongelma,minä väittäisin,että ainakin hänellä
on asenneongelma.
Olen pohtinut tätä tilannetta siltä kannalta,että minulta tultaisiin penäämään jotain asiaa
kolmentoista vuoden takaisista asioista.
Millä todistaisin syyttömyyteni,ei minulla ainakaan ole niin vanhoja kuitteja tallella.
Ei varmaan Vanhasellakaan,mutta ei ole tällä ilmiantajallakaan.
On vain sana vastaan sana.
Miten siinä oikeutta käydään?
Itsekseni ihmettelen tälläisen ihmisen motiiveja!?

Nimimerkki Riski-Ana yrittää nyt turhaan selitellä mustaa valkoiseksi. Kysehän ei tässä tapauksessa ole suinkaan siitä, etteikö todisteita Vanhasta vastaan ole – niitä nimenomaan on, valaehtoisesta todistajanlausunnosta alkaen. Näiden todisteiden pohjalta toimittaja sitten teki tuon osuuden kyseiseen tv-dokumenttiin.

Koska dokumentissa esitetyt väitteet olivat Vanhaselle ja hänen kannattajilleen kiusallisia, he luonnollisesti pyrkivät kaikin keinoin vähättelemään asiaa ja yrittivät mitätöidä dokumentin todistusvoimaa. Yhdeksi keinoksi keksittiin sitten asioiden tietoinen sekoittaminen: ruvettiin väittämään, että jos ohjelman teossa käytettyjä lähteitä ei kerrota julkisuuteen, niin se merkitsee muka samaa kuin että lähteitä ei olisi olemassakaan.

Näinhän asia ei todellisuudessa tietenkään ole, vaan nimettömien lähteiden käyttö on sangen tavallista toimittajan työssä. Kuuluisimpana esimerkkinä lienee Watergate-skandaalin uutisoiminen USA:ssa 1970-luvun alussa; sekin pohjautui keskeisiltä osiltaan nimettömien lähteiden käyttöön.

Ovatko muuten pm Vanhanen tai hänen ent. puolisonsa selvästi kieltäneet mahdolliset lahjukset? Sitä ei ole näkynyt ainakaan tämän kirjoittajan silmissä. Muutoin on selvää, että säätiöiden väärin käytön aiheesta hypättiin epämääräisen lautakasan suojaan. Näistä tekniikoista kierrätettiin aikoinaan valtion hallinnossa ohjetta, eli median ajan käyttö ja harhaan johto voivat olla virallista politiikkaa. Totta ja yhtä omituista kuin poliittisesti sitoutuneiden Södermanin tai Kivelän pito JSN:n johdossa. Sekin oli tavoitteiden ja periaatteiden vastaista.

Muutoin on häpeällistä, että maassa jossa tiedon ja mielen vapaudella on lyhyt historia, sen saavuttamista ryhdytään heti rajoittamaan. Tekemättä ovat yhä monet yya-ajan ja konkurssiin menon historiat, jotka tulisi saada aikaan, jos omaa menneisyyttä halutaan ymmärtää. Tekemättä ovat myös jutut laittoman kuuntelun käytöstä juuri näissä yhteyksissä. Sillä katkottiin myös juttuja, erotettiin lähteitä ja siihen perustettiin suoria uhkauksia.

Missä siis nämä jutut viipyvät? USA:ssa vastaava tehtiin istuvasta presidentistä nimettömän lähteen perusteella. Meillä pelätään patsaiden kiillon raappimista.

Timo Raunio- nimimerkille

”Alusta lähtien on ollut aivan selvää, että Silminnäkijä-ohjelman tehneellä toimittajalla on ollut käytettävissään riittävä määrä tietoa kyseisessä ohjelmassa kerrottujen väitteiden esittämiseksi.”

13 vuotta vanha lahjusvihjailu pitäisi perustua ihan oikeasti johonkin jutussa esitettävään näyttöön, mikä olisi edes yleisen elämänkokemuksen perusteella herätettävä kysymyksiä. Tämä näyttö pitäisi olla jotain sellaista jutun tekohetkellä että vihjailun kohteen ainoa keino ei saa olla todistaa syyttömyytensä oikeusprosessissa. Nyt asia ei ollut näin.

Jos asia olisi toisin siis kuten sinä Timo Raunio- nimimerkki näet asian, johtaisi se siihen, että toimittaja määräisi jutuillansa kenen pitää osoittaa syyttömyytensä oikeudessa. Tämä on oikeusjärjestyksemme vastaista, koska lähtökohta on kansalaisen syyttömyysolettama. Itse en siis kannata tuollaista tuomioistuin journalismia.

Ihmettelen sinun logiikkaasi Timo Raunio nimimerkki… Nyt kyse oli lahjusvihjailusta, tosin 13 vuotta vanhaan lautakasaan perustuen, mutta vihjailu on myös vakava, ja niin pitäisi jutun näytönkin olla vakavasti otettavaa suhteessa vihjailuun ja erityisesti jutun kirjoittamishetkellä. Näin siksi koska oletetaan että vihjailun kohde myös vastaa juttuun kirjoittamisen jälkeen oman kantansa.

Pelkkä jonkun henkilön savua ilman tulta- lausahdus ja tämä ” tulen näyttämään lausumani oikeaksi että Matti on saanut 13 sitten tuppeen sahattua lautaa lahjukseksi ei ole vielä sellainen näyttö mikä ainakaan minun mielestäni on riittävää suhteessa vihjailun vakavuuteen.

T. Htalk

Jyrki Richthän myönsi eräässä haastattelussa,ettei ole olemassa mitään
kirjallista todistetta.
Siis vain jonkun ihmisen väittämä,jota lehdet eivät suostuneet julkaisemaan.