Historiakirjan paljastus: Sampo pelasti lihayhtiö HKScanin konkurssilta 1994

Talous 16.1.2013 14:30

Vuorineuvos Simo Palokangas, 68, nousee LSO:n ja HKScanin uuden historiakirjan sankariksi. Vuonna 1994 oli konkurssi lähellä, mutta vakuutusyhtiö Sampo tuli hätiin.

Pörssiyhtiö HKScan täytti 100 vuotta 11. tammikuuta 2013. Ruokayrityksen kanssa yhteistä syntymäpäivää vietti myös sen suurin osakas, LSO Osuuskunta. Juhlan kunniaksi julkaistiin historiakirja LSO:sta ja sen tytär- ja osakkuusyhtiöistä (Laura Puro – Veijo Åberg: Lihatalonpojat ja heidän yhtiönsä. LSO, HKScan ja liha-alan muutos, LSO/Edita 2013).

Lama-ajan jännitysnäytelmä

Toipuminen 1990-luvun kriisistä kuuluu HKScanin 100-vuotisen historian jännittävimpiin episodeihin.

Pohjoiset lihatalot Itikka ja Lihakunta ilmoittivat lokakuussa 1990 yhdistävänsä Itikka Lihabotnian ja Lihapolar Oy:n uudeksi Itikka-Lihapolariksi. Syntyi Suomen suurin lihayhtiö.

Etelän kilpailijat LSO, Karjaportti ja Tuote alkoivat pohtia vastavetoa. Sitten Itikan toimitusjohtaja Seppo Paatelainen – nykyisin Ilkan hallituksen puheenjohtaja ja vuorineuvos – kirjoitti kirjeen HKScanin silloiselle toimitusjohtajalle Voitto Scharlinille. Paatelainen ehdotti, että markkinat jaettaisiin kahden tuotemerkin kesken: joko HK pohjoiselle ja Atria etelälle tai päinvastoin.

Lopulta LSO halusi Helsingin Kauppiaat HK-brändeineen. HK oli Atriaa vahvempi tuotemerkki LSO:n perinteisellä markkina-alueella. Kysymys ei ollut vain aineettomista arvoista vaan myös kilohinnoista: HK-valmisteet olivat kalliimpia kuin vastaavat Atria-tuotteet.

Hyvä brändi, valtava lainataakka

Samalla LSO sai niskoilleen investoinnin HK:n Ruokataloon, suureen tuotantolaitokseen Vantaalla.

Ratkaisua pidettiin LSO:n näkökulmasta huonona, koska Ruokatalon lainoista koitui sille niin suuri taloudellinen rasitus. Markan devalvaatio 1991 ja kellutus 1992 vielä kasvattivat osin valuuttaluotoista koostunutta velkataakkaa.

Muutenkin investoinnin ajoitus osoittautui vääräksi, sillä Suomi joutui lamaan. Suomi alkoi syödä lauantaimakkaraa lihan sijasta.

”Kyllähän LSO:n miehet antoivat vetää itseään kerta kaikkiaan höplästä”, muistelee silloinen MTK:n puheenjohtaja Heikki Haavisto Puron ja Åbergin kirjassa.

Helsingin Kauppiaiden siirryttyä osaksi LSO:ta konsernin oli pakko keskittää tuotantoa Vantaalle ja sulkea tuotantoyksiköitä ja -linjoja Porista, Keravalta, Lahdesta, Hämeenlinnasta, Salosta ja Säkylästä.

Konsernissa toteutettiin voimakkaita saneeraustoimia vuosina 1991-1995. Tuotantolaitoksia ja osastoja suljettiin, henkilöstöä vähennettiin yli tuhannella ja koko johto vaihdettiin. Toisaalta yritys laajensi broilerituotantoaan ja osti Cultorilta Kariniemen. Kaupan myötä taloon tuli myös Matti Perkonoja, josta tuli sittemmin HKScanin toimitusjohtaja.

Uusi toimitusjohtaja ottaa ohjat käsiin

LSO:n uusi toimitusjohtaja tuli remmiin maaliskuussa 1994. Hän oli Lännen Tehtaiden entinen toimitusjohtaja Simo Palokangas, joka sai myöhemmin vuorineuvoksen arvonimen.

Palokangas on yksi Puron ja Åbergin kirjan sankareista. Kirjan perusteella syntyy kuva, että hänen määrätietoinen johtamisotteensa pelasti LSO:n uhkaavalta katastrofilta.

Ensi töikseen Palokangas erotti kymmenen johtajaa ja siirsi pari muuta ennenaikaiselle eläkkeelle. Myöhemmin organisaatiosta karsittiin kokonaisia portaita.

”Se oli niin dramaattinen tulo kuin olla ja voi, montaa sellaista ei voi tehdä”, Palokangas muistelee kirjan mukaan.

Tarkoitus oli viestittää henkilöstölle, että myös johto kantaa vastuuta talon vaikeuksista. Samalla se oli viesti rahoittajille, joiden usko oli loppumassa.
Konserni oli tehnyt vuosina 1991-1993 yhteensä lähes 400 miljoonan markan tappion.

”Numeroiden valossa LSO näytti melkein konkurssikypsältä”, kirja kiteyttää yhtiön tilanteen.

Myös organisaatio ja yrityskulttuuri ontuivat. Eri yksiköt – joskus saman yksikön eri osatkin – toimivat erillään ja kilpailivat keskenään. Yhteinen yrityskulttuuri puuttui ja monelle tehtaalla työnantajan ja työntekijöiden välillä vallitsi epäluottamus.

Palokangas asetti konsernin omavaraisuudelle 40 prosentin ja sijoitetun pääoman tuotolle 13 prosentin tavoitteen. Lisäksi konsernin piti säästää 200 miljoonaa euroa kolmen vuoden aikana. Se edellytti kovia saneerauksia.

Tapiola sanoi lainat irti: konkurssiuhka

Vuoden 1994 alku oli kuitenkin kova paikka Palokankaalle. Elintarvikealalla syntyi työtaistelu. Työnantajat vastasivat lakkoihin työsululla. LSO oli rintamassa mukana, vaikka se koitui sille kalliiksi.

Sitten tuli lopullinen koetus. Rahoittajien kanssa piti neuvotella uusi sopimus, koska entinen oli LSO:n kannalta aivan liian tiukka. Neuvottelut olivat vaikeat, koska pankit ja muut rahoittajat pitivät LSO:n konkurssia varteenotettavana mahdollisuutena.

”Palokangas kuvasikin myöhemmi neuvottelupöydän ympärillä istuvia tummapukuisia pankkien edustajia leikillisesti ’hautausurakoitsijoiksi'”, kirjassa kerrotaan.

Uusi rahoitussopimus syntyikin. Sen mukaan lyhennyksiä ja vakuutusmaksuja oli tarkoitus lykätä ja siten keventää rahoituskustannuksia.

Sitten vakuutusyhtiö Tapiola tuotti yllätyksen: se ei tullutkaan mukaan uuteen sopimukseen ja vielä irtisanoi LSO:n lainat.

LSO oli puolitoista päivää maksukyvytön

”Pankit sulkivat LSO:n tilit ja yhtiöstä tuli maksukyvytön”, kirjassa todetaan. ”Jos keltainen lehdistö olisi silloin tiennyt, että LSO:n rahoitusneuvottelut ovat epäonnistuneet, firma olisi ollut nurin”, Palokangas on muistellut kirjan mukaan.

Lehdet eivät kuitenkaan saaneet vihiä. Asiakkaille keksittiin valkoinen valhe: maksujen pysähtyminen johtui muka tietokoneongelmasta.

Epätoivoisessa tilanteessa Palokangas kääntyi vanhan tuttunsa Jouko K. Leskisen puoleen. Leskinen vakuuttui siitä, että LSO pystyisi hoitamaan velkansa, ja Sampo tuli rahoittajaksi Tapiolan sijaan.

Maksukyvyttömyys kesti puolitoista vuorokautta.

”Niin lähellä nurinmeno oli”, Palokangas muistelee kirjan mukaan.

Siitä alkoi käänne parempaan ja kolme vuotta myöhemmin LSO listasi HKScanin Helsingin pörssiin.

Nousu Pohjois-Euroopan kärkiyhtiöksi

HKScanista on tullut 100 vuodessa yksi Pohjois-Euroopan merkittävimmistä liha-alan yhtiöistä, joka toimii Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Virossa, Latviassa. Liettuassa ja Puolassa. Se valmistaa ja myy sian- ja naudanlihaa, siipikarjatuotteita, lihavalmisteita ja valmisruokia. Asiakkaina ovat vähittäiskauppa, teollisuus ja ravitsemusala.

Yhtiön liikevaihto vuonna 2011 oli 2,5 miljardia euroa ja työntekijöitä noin 11 400.

Aluksi oli kuitenkin maakunnallinen lihaosuuskunta, Lounais-Suomen Osuusteurastamo (myöhemmin LSO), joka keräsi eläimet jäsenten maatiloilta, käsitteli lihat ja markkinoi ne kauppaan. Vuonna 1988 LSO siirsi toimintansa HKScanille. Nyt LSO on 1 600 lihantuottajan yhteisö ja HKScanin pääomistaja.

Nimenmuutosten pitkä historia

Historiakirja sisältää LSO:n ja HKScanin tarinan lisäksi henkilöluettelot LSO:n ja HKScanin hallinnon ja johdon jäsenistä sekä Kari Suistorannan mielenkiintoisen tietopaketin yrityksistä, jotka ovat olleet muodostamassa HKScan-konsernia sadan vuoden aikana.

Yhtiö, joka nyt tunnetaan nimellä HKScan, syntyi kesällä 1988, kun LSO Osuuskunta yhtiöitti teollisuutensa ja markkinointinsa. Ensin sen nimi oli LSO Food, sittemmin LSO Foods, kunnes tammikuussa 1997 siitä tuli HK Ruokatalo ja maaliskuussa 2005 HK Ruokatalo Group.

Nykyinen toiminimi HKScan Oyj omaksuttiin huhtikuussa 2007. Se johtui siitä, että HK Ruokatalo osti ruotsalaisen Scan Ab:n tammikuussa 2007.