Delta-autoliikkeen emoyhtiö osana Venäjällä tuomioon johtanutta talousrikosvyyhtiä

Suomen Delta Motors Groupin toimitusjohtaja kuuli yrityksensä yhteydestä rikosjuttuun ensimmäisen kerran Suomen Kuvalehdeltä.

autokauppa
Teksti
Outi Salovaara
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomalainen Delta Motors Group -yhtiö on joutunut välillisesti osaksi venäläis-brittiläistä talousrikoskokonaisuutta.

Yritys kytkeytyy asiaan Lontooseen rekisteröidyn emoyhtiönsä Delta Auto Group Limitedin kautta.

Rikosasiasta kertoi lokakuun lopussa venäläinen Kommersant-talouslehti.

Suomessa konserniin kuuluva Delta Auto -ketju myy ja huoltaa Kia-, Mitsubishi-, Mazda- ja Opel-autoja.

Kommersantin mukaan rikoksessa oli kyse 12 miljoonan euron pankkilainasta, jonka venäläisen Globeks-pankin ex-pääjohtaja Vitali Vavilinin oli 2015 myöntänyt pankin nimissä kahdelle pankkiiriveljekselle.

Vavilin oli kuitenkin sopinut veljesten ja pitkäaikaisen tuttavansa, liikemies Juri Zektserin kanssa, että todellisuudessa lainamiljoonat siirretään Lontooseen Delta Autolle.

Zektser on Delta Auto Group Limitedin osakas ja Suomen Delta-yhtiön hallituksen jäsen.

Globeks-pankin pääjohtaja Vavilin oli allekirjoittanut lainasopimuksen omin päin, eivätkä esimerkiksi pankin juristit olleet hyväksyneet sitä. Pankkiiriveljekset olivat lupautuneet mukaan järjestelyyn Vavilinin luvattua heille vastineeksi Globeksin edullisen pitkäaikaisen lainan.

Vavilinille langetettiin syyskuussa 2020 Moskovassa kolmen vuoden vankeustuomio luottamusaseman väärinkäyttämisestä. Ylemmässä oikeusasteessa tuomio lieveni kahteen vuoteen ja seitsemään kuukauteen vankeutta.

 

Lontooseen kadonneiden 12 miljoonan euron kohtalo on vielä epäselvä, ja sitä joudutaan Kommersantin mukaan selvittämään erillisessä siviilioikeudenkäynnissä.

Juri Zektser ei toistaiseksi ole ollut epäiltynä tai syytettynä rikoksesta.

Delta Motors Groupin toimitusjohtaja Helena Sauramo kuuli Suomen Kuvalehdeltä hallituksen jäsenen kytkeytymisestä tapaukseen.

”Kuulen tämän ensimmäisen kerran. Meillä ei ole ollut yhtiön hallituksessa tästä keskustelua. Operatiivinen johto ei ota kantaa omistajan asioihin, eikä tämä asia ole yhtiön hallituksen asia”, Sauramo sanoo.

Delta Motor Group oli alun perin suomalais-neuvostoliittolainen Konela-yhtiö, joka toi Suomeen Ladoja, Pobedoja ja muita neuvostoautoja. Deltaksi vuonna 1998 muuttuneen Konelan omisti suuri venäläinen Avtovaz-autovalmistaja.

Vuonna 2009 Avtovaz myi Suomen Delta-yhtiön Lontooseen rekisteröidylle Emirates Star Investments -yhtiölle, jonka omistussuhteet näyttivät rönsyävän veroparatiiseista toiseen. Yhtiön nimi vaihtui myöhemmin Delta Auto Group Limitediksi.

Sen osakkaana ovat olleet Juri Zektserin ohella myös Suomen-yhtiön hallituksessa istuva Jelena Lokteva, Dubaissa majaileva sijoittaja Rudy Amirkhanian sekä Venäjällä autokaupassa vaikuttanut, tänä vuonna menehtynyt yhdysvaltalainen David Herman.

He kaikki ovat urallaan olleet johtajina Avtovaz-autokonsernissa. Myös Amirkhian ja Herman istuivat aiemmin Suomen-Deltan hallituksessa.

 

Lontoolaisen emoyhtiön Delta Auto Groupin vuoden 2019 tilinpäätöksen mukaan yhtiön taseessa on varoja noin 6 000 euron arvosta, eikä tilinpäätöksessä juuri muita lukuja olekaan.

Venäjältä tulleesta 12 miljoonan euron lainasta ei ole papereissa jälkeäkään.

Yhtiö ilmoittaa olevansa niin sanottu mikroyhtiö, jolloin sen ei tarvitse rekisteröidä tilintarkastuskertomustaan tai varsinaisia tilinpäätöstietoja.

Delta Auto Groupin toimiala on kuitenkin niin laaja, että sen luettelemiseen on kaupparekisterin perustamisasiakirjassa käytetty viisi sivua.

Yhtiöllä on tällä hetkellä vain yksi rekisteröity vastuuhenkilö: vuonna 1991 syntynyt englantilainen nainen, joka edustaa myös 180:aa muuta Lontooseen rekisteröityä yhtiötä. Niiden perustajia tai omistajia ovat englantilaisten ohella muun muassa dubailaiset tai intialaiset sijoittajat.

Samassa osoitteessa Lontoossa on Delta Auto Groupin kanssa lähes 500 muutakin yhtiötä.

Lontoon Cityä pidetään jopa koko maailman veroparatiisiverkoston keskuspaikkana, ja yhtiön rekisteröiminen sinne on äärimmäisen helppoa.

Cityn huokean verotuksen sekä rahojen omistajan ja alkuperän salaamisen mahdollistavan lainsäädännön vuoksi myös huomattava määrä venäläisiä on siirtänyt omaisuuttaan brittiyhtiöihin.

 

Zektser, Lokteva, Amirkhanian ja Herman näyttävät omistaneen Lontoon Delta-yhtiötä SI Capital Partners -sijoitusyhtiönsä kautta, joka on rekisteröity Brittiläisille Neitsytsaarille.

SI Capitalilla on verkkosivujensa mukaan toimistot Lontoossa, Abu Dhabissa, Dar Es Salaamissa, Ateenassa ja Espoossa. SI Capital Partnersin kotisivuilta ei löydy tietoa yhtiön omistussuhteista, ja tietoa konkreettisista sijoituksistakin on niukasti.

Osa sijoituksista on yhtiön kotisivujen mukaan tehty samaan konserniin kuuluvan Strategic Initiatives UKK -yhtiön kautta. Yritysrekisterin mukaan Lontoossa on ollut saman niminen yhtiö, joka kuitenkin on rekisteritietojen mukaan lopettanut toimintansa 2016.

Strategic Initiatives kertoo investoineensa Suomen Delta-sijoituksensa lisäksi muun muassa kultakaivoksiin Kongossa, Sierra Leonessa ja Tansaniassa, vähittäiskauppaan Irakissa ja Venäjällä sekä feta- ja halloumijuuston tuotantoon Kreikassa.

Vuoden 2012 lopulla yhtiö osti kreikkalaisen Ioanninan kaupungin meijeriyhtiön. Seuraavana kesänä suuri joukko kiukkuisia maidontuottajia kerääntyi protestoimaan meijeriyhtiön luokse heittämällä kiviä ikkunoihin, koska yhtiö ei ollut maksanut palkkioita kuukausiin.

SI Capital selitti rästejä likviditeettiongelmilla.