Ben Zyskowicz: ”Perusteettomat turvapaikanhakijat heti ulos”

Leena Sharma
Talous 23.10.2009 09:43

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Ben Zyskowicz on tyytymätön valmisteilla olevan ulkomaalaislain muutosesityksiin. Hän pitää niitä riittämättöminä.

Ben Zyskowicz Ben Zyskowicz ennusti jo vuonna 2002, että jos puolueet vaikenevat maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista, ääriainesten suosio kasvaa. Kuva Hannu Lindroos

Kuntavaaleista käynnistynyt maahanmuuttokeskustelu ei ota laantuakseen.

Venäjän tutkimuksen professori Timo Vihavainen on kiihdyttänyt polemiikkia Länsimaiden tuho -kirjallaan. Vihavaisen mielestä suomalainen älymystö vaikenee maahanmuuton ongelmista kuten aikanaan Neuvostoliitosta.

Ben Zyskowicz, joka tuntee läheisesti molemmat aihepiirit, on osittain samaa mieltä.

”Tilanne ei ole niin paha kuin suomettumisen aikaan, jolloin vähäinenkin Neuvostoliiton kritiikki vahingoitti uraa”, hän pohtii.

Jotain samaa kuitenkin on. Valtavirta vaikenee ongelmista, koska pelkää rasismisyytöksiä. Niitä jotka puhuvat, kavahdetaan.

”Analogia toimii myös omakohtaisesti. 1970-luvulla toin esiin Neuvostoliiton pahimpia epäkohtia. Samaa olen tehnyt nyt, ja herkkähipiäisimmiltä on tullut tosi kovia syytöksiä. HBL:n pilakuva on tästä yksi esimerkki.”

Hyssyttely sataa ääriainesten laariin

Zyskowicz ennusti jo vuonna 2002 kokoomuksen puoluekokouksessa pitämässään puheessa, että jos vakiintuneet puolueet vaikenevat maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista, ääriainesten suosio kasvaa. Tuolloin kommenteista hermostui Rkp:n Eva Biaudet, joka leimasi näkemykset muukalaisvihamielisiksi ja äärioikeistolaisiksi.

Seitsemän vuotta myöhemmin on todettava, ettei Zyskowicz ainakaan täysin väärässä ollut.

”Koska valtavirta eli me hyssyttelemme, pelikenttä on jätetty äärivoimille.”

Zyskowiczilla on selkeä näkemys, mikä suomalaisessa turvapaikkajärjestelmässä mättää: pitkät käsittelyajat.

Turvapaikkahakemusten määrä on kasvussa. Vuonna 2007 niitä jätettiin 1 500, vuonna 2008 luku oli noussut 4 000:een ja tämän vuoden ennuste on noin 6 000.

”Keskeinen ongelma on tämä: meillä on koko ajan prosessissa valtava määrä täysin perusteettomia hakemuksia”, Zyskowicz toteaa.

Perusteettomista hakemuksista valtaosa on niin sanottuja Dublin-tapauksia eli ihmisiä, jotka ovat jo hakeneet tai voineet hakea turvapaikkaa jostain toisesta EU-maasta.

”Jos Ruotsista turvapaikkaa hakenut tulee Suomeen, miksei häntä käännytetä seuraavana päivänä? Miksi käsittely venyy viikkoihin tai kuukausiin?”

Zyskowiczin mielestä on selvää, että viidakkorumpu levittää maailmalla tietoa, että Suomeen kannattaa pyrkiä. Mitä pidempi käsittely, sitä enemmän maahan pyrkii hakijoita, jotka eivät lähtökohtaisesti edes usko saavansa turvapaikkaa, mutta joille jo muutaman kuukauden ylläpito ja toimeentulotuki tuovat huikean ansionnousun.

Aiheesta lisää SK 43 (ilm. 23.10.)

Keskustelu

On se ihmeellistä, että Suomessa pitää edes keskustella itsestäänselvyyksistä. On tämä kyllä täysin naurettava pellevaltio. Munattomat päättäjät eivät uskalla suutaan avata. Säälittävää porukkaa koko jengi.

Tehkääpä siellä Kuivalehdessä juttu tai pikkujuttusarja, jossa suomalaiset päättäjät vastaavat seuraavaan kysymykseen:
”Miksi Suomeen tulisi ottaa turvapaikanhakijoita lähtömaan yleisesti kurjien olosuhteiden perusteella, kun samoilla taloudellisilla resursseilla voitaisiin auttaa kymmeniä, satoja tai tuhansia kertoja useampia ihmisiä siellä paikan päällä?”

Mikä siis on se rationaalinen perustelu, jolla maahanmuuttajagettoja luodaan Eurooppaan paikallisen auttamisen ja kehitysavun sijaan? Jos joku kehtaa mussuttaa, etteivät nämä asiat ole toisiaan poissulkevia, minä voin tulla vaikka käymään hänen kanssaan läpi logiikan alkeita, jolloin hänellekin mahdollisesti valkenee, miksi tämä on maailman typerin lausahdus.

Itsekin pidän töissä näistä asioista turpani kiinni ihan hygieniasyistä, koska muuten mukavat työkaverit ovat selkäydintä myöten aivopestyjä maailmanhalailuvasemmistolaisuuteen, jossa millään rationaalisilla perusteluilla tai poliittisten päätösten seurauksilla ei ole merkitystä, kunhan periaatteessa ja näennäisesti toivotaan kaikille niinku kaikkea hyvää ja suvaitaan kaikkea perverssiä ja tuhoisaa, kunhan se ei ole määriteltävissä suomalaiseksi. Tätä teettää ilmeisesti stalinistisia perinteitään kunnioittava postmoderni ”korkeakoulutus” Suomessa.

”Jos Ruotsista turvapaikkaa hakenut tulee Suomeen, miksei häntä käännytetä seuraavana päivänä? Miksi käsittely venyy viikkoihin tai kuukausiin?”

Luulisi hallituspuolueen kansanedustajan tietävän vastauksen kysymyksiinsä.

Ääriaines on aina ääriainesta. HÖH: Aika näköalatonta ajattelua.
.. ja siitä maailman halailuvasemmistosta: Suurin osa suomen ( mies)duunareista toivottaa
”elintasomaahanmuuton” huut hemmettiin.
Äläs yleistä. Luullakseni perussuomalaisista aika moni lukeutuu duunarikastiin( siis oikeasti vasemmalle.)
Tosiasia on että maailmassa on niin paljon avun tarpeessa olevia ettei suomen hyväntahtoisten hölmöjen kukkaro kestä vaikka olisi miten höyli luonne ja halailun mieli.
Elintasomuuton pysäyttää vain lähtömaan olojen parantaminen, puunistutusohjelmat ja näin
aavikoitumisen pysäyttäminen. Jos vielä onnistuisi ja samalla Ekomiehen tyyliin ”maailma ppelastuu ”!

Kovin mukavaa että edes joskus poliitikko sanoo jotain totta ja paikkansapitävää. Hittoon sieltä hotellien täysylläpidosta ja Astridin suvun turvapaikkoja täyttämästä.

Jo alakoululaisena Ben Zyskowicz tiesi että Ikka Kanerva on kasvanut kieroon.

Benillä hyvä pointti. Olisi rahamääräisesti tarkasteltuna kannattavampaa tehdä panostuksia käsittelyaikojen lyhentämiseksi, kuin tarjota ylläpitoa perusteettomille turvapaikanhakijoille muutamiksi kuukausiksi. Tähän olisi juurikin hyvä puuttua vielä tässä vaiheessa, ennenkuin tästä virheestä joudutaan maksamaan paljon enemmän tulevaisuudessa.

Ben Z:kin tietää, että Dublin sopimuksen hyväksyneiden maiden käytänteissä on huimia eroja. Kreikka, Italia ja Malta ovat pahimmasta päästä. Kreikassa on keskitysleirien olot turvapaikkaa odottaville. Se on kaukana hyväksyttävästä.

Mutta onhan Suomi palauttanut ihmisiä aikaisemminkin, kun pakolaiset ovat paenneet keskitysleirin uhkaa, niin miksei toistettaisi tätä Suomelle niin kunniakasta toimintamallia. Eli Kreikasta turvapaikkaa hakeneet takaisin Kreikkaan vaan.

Nykyaikana tietenkin puuttuu tuhoamisleiriajattelu. Se on sentään kehitystä. Elossa pysyvät noissa eristämisleireissään. Näin toivon.

Mutta muihin Dublin-sopimusmaihin taas turvapaikanhakijat kyllä pitäisi palauttaa huomattavasti nopeammin.

Autetaanko heitä siellä vai täällä on samantekevää, koska heitä ei haluttaisi auttaa kummassakaan päässä. Jokin hätähän heidät tänne ajaa. Lopullista ratkaisua tähän ongelmaan toivoo kaikki. Toivotaan tällä kertaa ihmisyyden voittavan.

”Jokin hätähän heidät tänne ajaa.”

Jos Suomi ehtii muuttaa käytäntöjään ja rahantulo yhtäkkiä lakkaa, niin on syytä olla hädissään ja pakata laukut pikapikaa turvapaikanhaluun.

Tässä taitaa valitettavasti käydä niin, että yhteiskunnan rahoituspohjan täydellinen romahtaminen tulee vääjäämättä vaikuttamaan myös Suomeen suuntautuvaan turvapaikkaturismiin. Päättäjien voi olla vaikeaa perustella kotimaiselle keskiluokalle mittavia tuloveroprosentin korotuksia samalla kun heidän veroeuroilleen ei pystytä enää antamaan mitään vastiketta.

2010-luvun Suomessa on krooninen työpaikkapula eikä työvoimapula.

Halla-aho on rasisti, kun on jo monta vuotta puhunut samoin kuin BenZ. Hyvä BenZ!! Ei voi olla maailman/Suomen etu, että tänne tulee kaikenlaiset turvapaikkaturistit. Olet Ben hallituspuolueessa; tee jotain, että turvapikkaturismi loppuu. Ellei meillä vielä ole Lontoon/Malmön/Pariisin ongelmia, pitääkö meidän todellakin odotella kädet risrtissä, kunnes ne saadaan tänne.

Ei saa vihastuttaa Neuvostoliitoa / ei saa vihastuttaa muslimeja…

Ben harrastaa tässä nyt sitä useasti perussuomalaisten perisynniksi leimattua populismia. Mies soimaa julkisuudessa Suomen sinisilmäistä humanitaarista maahanmuuttopolitiikkaa, samalla kun äänestää kaksinaamaisena lampaana muiden joukossa ”jaata” tilannetta entisestään pahentaville lakiehdotuksille. Aivan yhtä munaton kotkottaja kuin kritisoimansa lajikumppanitkin.