Australian liuskeöljy muuttaa energiamarkkinoiden painopistettä

Australia
Teksti
Kari Tyllilä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Australiasta löytynyt valtava liuskeöljyesiintymä saattaa lähivuosina muuttaa energiamarkkinoiden painopistettä maailmanlaajuisesti, jos sen hyödyntäminen onnistuu yhtä hyvin kuin USA:n liuskeöljyn ja -kaasun. USA:n arvioidaan pääsevän energiaomavaraiseksi vuoteen 2020 mennessä juuri liuske-esiintymien ansiosta.

Australian eteläosassa sijaitsevassa Arckaringan liuskekivialueella arvioidaan olevan saatavilla jopa 233 miljardia barrelia öljyä (barreli eli tynnyri on 159 litraa). Jos tämä arvio pitää paikkansa, esiintymä olisi samaa luokkaa tai jopa suurempi kuin Saudi-Arabian öljyvarat eli vähintään viidennes koko maailman todennetuista varoista.

Pessimistisimmän arvion mukaan öljyä on saatavissa 3,5 miljardia barrelia, ja yksin se riittäisi tekemään Australiasta öljynvientivaltion. Maksimiarvion toteutuessa maasta tulisi yksi maailman suurimmista raakaöljyn tuottajista. Tällä hetkellä kärkipaikkoja pitävät Saudi-Arabia ja Venäjä.

Ensimmäiset koeporaukset alueella (www.energy-pedia.com/news/australia/linc-energy-spuds-first-well-in-the-arckaringa-basin) tehtiin jo kesällä 2011. Helpolla ei työssä kuitenkaan päästä. Ensimmäinen poraus ulottui noin kilometrin syvyyteen, jatkossa jopa kahteen kilometriin.

Hankkeeseen liittyy yhä epävarmuustekijöitä, koska öljyn laadusta ei vielä ole täyttä varmuutta, ja tuotantovaiheeseen pääsy vaatii mittavia investointeja.

Kaiken kaikkiaan öljynporauksille varatun alue on kooltaan 65 000 neliökilometriä eli suunnilleen Oulun läänin kokoinen. Alueen keskellä on vajaan parin tuhannen asukkaan Coober Pedyn kaupunki, joka on tullut kuuluisaksi opaalikaivoksistaan ja siitä, että osa asukkaista asuu maan alla.

Tuotanto kallista ja saastuttavaa

Liuskeöljyesiintymien hyödyntäminen on tullut taloudellisesti mahdolliseksi perinteisten eli helposti hyödynnettävien öljyesiintymien ehtyessä ja raakaöljyn hinnan noustua viime kymmenen vuoden aikana noin nelinkertaiseksi. Myös tekniikka on kehittynyt, ja nykyisin öljyesiintymiin saadaan porattua reikiä vaakasuoraan, jolloin päästään käsiksi vaakasuoriin kerrostumiin.

Liuskeöljy on sitoutuneena kiviainekseen tai on hiekkakivikerrosten välissä ohuina kerroksina. Sen irrottamiseksi maaperään pumpataan kovalla paineella vettä, hiekkaa ja kemikaaleja. Paine murtaa kiven, hiekka pitää rakoset avoimina.

Prosessi vaatii paljon energiaa, ja siksi tuotanto kannattaa vain, jos öljyn hinta pysyy jatkossakin vähintään nykytasolla. Todennäköisesti näin käykin, sillä perinteisin menetelmin poratun niin kutsutun helpon öljyn tuotannossa saavutettiin huippukohta vuosina 2005-2006.

Energiaintensiivisyyden lisäksi öljyn poraus liuske-esiintymistä kuluttaa vesivaroja, ja sen käyttämät kemikaalit ovat ympäristölle vaarallisia. Kemikaaleja tarvitaan jopa satoja tuhansia litroja yhtä porausreikää kohti, ja ne vaarantavat pohjaveden puhtauden.

Ero perinteiseen öljyntuotantoon on myös se, että yhden porausreiän tuotto ehtyy varsin nopeasti. Pienikin tauko porauksissa johtaa siten nopeasti tuotannon laskuun.

Lue myös