Susien laillinen tappaminen lisää salametsästystä – ”Kun valtio tappaa, niin miksen minäkin”

Suomalaiset viranomaiset ja metsästäjät eivät niele yhdysvaltalaisen tutkimuksen väitettä.
Mikko Niemelä
Kotimaa 19.5.2016 12:30

Amerikkalainen tutkimus suden laillisesta tappamisesta haastaa Suomen ja monien muiden maiden peto- ja susipolitiikan.

Tiedelehti Royal Societyssa julkaistun tutkimuksen (Blood does not buy goodwill) mukaan valtion sallima kannanhoidollinen metsästys vähentää susikantaa entisestään. Syynä on salametsästys.

Suomen susipolitiikka on perustunut vuosina 2015 ja 2016 niin kutsuttuun suden kannanhoidolliseen metsästykseen. Sen tarkoituksena oli vähentää salametsästystä. Kahden vuoden aikana susia on tapettu valtion luvilla yhteensä 60 yksilöä. Lisäksi kymmeniä susia on lopetettu poliisiluvilla. Susia on kuollut myös liikenteessä.

Yhdysvaltalaistutkimus tehtiin laajalla seurantatutkimuksella. Siinä laskettiin susien määriä eri osavaltioissa, joissa valtio salli suden metsästyksen ja joissa se oli kiellettyä. Tutkimusmenetelmä yhdisteli aineistoja ja vertaili susien määriä eri vuosilta.

Maa- ja metsätalousministeriön susiasioihin erikoistunut virkamies, ylitarkastaja Jussi Laanikari ei ole vakuuttunut yhdysvaltalaistutkimuksen väitteistä ja päätelmistä. Sen sijaan hän pitää Suomen aiempaa susipolitiikkaa epäonnistuneena.

”Vuonna 2015 vahvistettu hoitosuunnitelma ottaa huomioon myös taloudelliset ja sosiaaliset näkökulmat.”

Laanikari viittaa ”susialueilla” asuvien ihmisten mielipiteisiin ja tuntemuksiin: pelkoihin, elinkeinon harjoittamiseen ja arkiseen turvallisuuteen.

Sudet ovat silloin tällöin tappaneet muun muassa asukkaiden koiria.

 

Suomen oloissa amerikkalaistutkimuksen ajatus siitä, että ”kun valtio tappaa, niin miksi en minäkin”, vaikuttaa Laanikarin mielestä epätodelliselta väitteeltä.

Laanikari perustelee kantaansa muun muassa Helsingin yliopiston Ruralia instituutissa vuonna 2013 tehdyllä tutkimuksella Suurpetopolitiikka kriisissä – salakaadot ja yhteisön tuki.

Tutkimuksessa todetaan, että viranomaiset eivät ota tarpeeksi huomioon turvallista arkielämää ja elinkeinoja susialueilla. Tämä johtaa salametsästykseen.

Ruralia instituutin tutkimuksessa haastateltiin kahta nimetöntä salametsästäjää poronhoitoalueelta ja sen ulkopuolelta. Lisäksi aineistona olivat 2005–2010 poliisille tulleet tutkintapyynnöt koskien epäiltyjä suurpetojen salakaatoja ja samojen vuosien käräjäoikeuksissa käsitellyt suurpetojen salakaadot.

Laanikari vetoaa myös Susien suojelun tragedia -selvitykseen (2012). Susipolitiikkaa pitäisi muokata yhdessä paikallisten ihmisten kanssa sellaiseksi, että susialueilla asuvat voisivat sen paremmin hyväksyä.

Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Panu Hiidenmies on maa- ja metsätalousministeriön kanssa täysin samaa mieltä. Hän vetoaa myös Ruralia instituutin tutkimukseen. Metsästäjäliiton mielestä kannanhoidollista metsästystä pitää jatkaa tulevaisuudessakin.

”Jos ei jatketa, voi käydä niin kuin takavuosina kävi. Kun susikanta rauhoitettiin kokonaan, kanta pieneni.”

 

Susista on käyty Suomessa ja muualla Euroopassa jo useamman vuoden kiihkeää poliittista keskustelua: susi on toisille kirosana, toisille se edustaa luonnon monimuotoisuutta.

Yhdysvaltalaistutkimus tukee Luonto-Liiton järjestöpäällikkö Sami Säynevirran näkemystä susien niin sanotusta kannanhoidollisesta metsästyksestä.

”Susien tappaminen on herättänyt laajalti huomiota kansainvälisesti ja asia pitäisi ottaa Suomessa vakavasti.”

Susi on uhanalainen eläin ja rauhoitettu muualla kuin poronhoitoalueella.

Juttua tarkennettu 20. toukokuuta klo 10:50. Ruralia instituutin tutkimuksessa kahden salametsästäjän haastattelun lisäksi aineistona olivat 2005–2010 poliisille tulleet tutkintapyynnöt koskien epäiltyjä suurpetojen salakaatoja ja samojen vuosien käräjäoikeuksissa käsitellyt suurpetojen salakaadot. 

19052016_susikanta

Keskustelu

Miksi Suomen kuvalehti julkaisee jälleen tarkoitushakuista propagandaa tästä aiheesta? Amerikkalainen tutkimus ei tuota yleispätevää tietoa vaan pelkästään kyseisen tutkimuksen aineistosta kertovaa anekdoottimasita tietoa. Mahdollisesti ei sitäkään.

Susikannan vahvistaminen ja lajin suojelu vaatii Suomessa aktiivista luonnonsuojelutyötä. Se ei ole aina ”kivaa” vaan varsin kovaa työtä: eläinyksilöitä ja kokonaiia laumoja joudutaan poistamaan luonnosta.

Suomessa on valitettavsti paljon suden suojelun ja luonnonsuojelun realiteettien vastustajia eritoten sellaisissa yhdistyksissä, jotka ovat nimellisesti luonnonsuojelun ja sudensuojelun asialla. Se on valitettavaa. Olisin kuvitellut, että juuri sudensuojelusta kiinnostuneet ovat ensimmäisinä huolisssaan susikannan liian nopeasta kasvusta ja levittäytymisestä asutuille seuduille. Olisin myös kuvitellut, että juuri luonnonsuojelijat olisivat asettuneet vapaaehtoistyöhön susiyksilöiden poistamiseksi, kun suoden suojeluohjelma sellaista edellyttää.

Näin ei ole käynyt.

Suomen susikanta on liian pieni. Susia on vain alle 200 yksilöä. Niiden aiheuttsma uhka ihmisille on marginaalista. Susipelko on pikemminkin autioon taloon verrattavaa kauhua menneisyyden kauhujutusta, joilla ei ole todellisuuspohjaa. Milloin viimeksi susi on satuttanut suomalaista? Yli 150 vuotra sitten. Siinä on väliin ehtinyt monta sotaa ja murhaa. Susien tappaminen kannanhoidollisena toimena on silkkaa sadismia. Kalliille kivääreille pitää löytyä jotain käyttöä ja susinaaras saaliina ( tromphyna) miehisen voiman vertauskuva kuten leijonan meteästys Etelä-Afrikasssa. Siellä tosin saalliista täytyy maksaa 10 000 euroa. Maksakoot täkäläiset metsästäjäseurueetkin saman summan saaliistaan.