Suomi satsaa miljardeja hävittäjiin – F-35:n valmistajan mukaan kone ei ole ehdokkaista kallein

Amerikkalaisenhävittäjän valmistaja yritti oikoa mielestään vääriä hintamielikuvia.

F-35
Teksti
Jyri Raivio
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

”Hinta on asia, joka meidän koneestamme on raportoitu kaikkein epätäsmällisimmällä tavalla.”

Näin diplomaattisin sanakääntein yritti maailman suurimpiin asevalmistajiin kuuluvan yhdysvaltalaisen Lockheed-Martinin ylimpään johtoon kuuluva Jack Crisler kertoa suomalaisille tiedotusvälineille, ettei Suomen Hornetien seuraajaksi tarjottu F-35 eli JSF (Joint Strike Fighter) suinkaan ole viidestä tarjolla olevasta konetyypistä kallein.

Hankintahinta ja koneiden koko käyttöajalta syntyvä elinkaarikustannus ovat olennaisen tärkeitä asioita tämän suuruusluokan hankkeessa. Hornetin seuraajien eli HX-koneiden hankinnan on arveltu maksavan 6–10 miljardia euroa. Niiden noin 40-vuotisen elinkaaren kokonaiskustannus on ehkä nelinkertainen hankintahintaan verrattuna.

F-35:n kalleus nousee esille lähes kaikessa HX-hankkeen raportoinnissa. Se kerrottiin tosiasiana muun muassa Ylen MOT-ohjelman HX-jutussa aiemmin keväällä. Sitä pidetään yleisesti faktana myös hävittäjiä keskenään vertailevassa ulkomaisessa mediassa.

Crislerin mielestä tällainen hintamielikuva on väärä. Hän todisti väitettään käyrällä, jossa kerrotaan F-35:n yksikköhinta kymmeniä vuosia kestävän hankintaprosessin eri vaiheissa.

Yhdysvaltain puolustusministeriö sai ensimmäiset F-35-koneensa jo 2008. Niiden hinta oli lähes 200 miljoonaa dollaria kappaleelta. Sen jälkeen hintakäyrä lähti jyrkästi alaspäin, kuten tällaisissa hankkeissa aina käy. Määrien kasvaessa yksikköhinta laskee ja niin sanottu oppimiskäyrä johtaa siihen, että koneiden rakentaminen on entistä halvempaa.

Tänä vuonna rakennetaan tuotantoerää numero 10 (Lot 10). Sen koneet maksavat enää alle sata miljoonaa dollaria kappaleelta. Crisler vakuuttaa, että kappalehinta moottoreineen laskee 85 miljoonaan dollariin vuonna 2018 ja tasaantuu suunnilleen sille tasolle.

Nykykursseilla 85 miljoonaa dollaria on vajaat 76 miljoonaa euroa. Jos ilmavoimat saa korvata 64 Hornetia 64 F-35:llla ja jos dollarin eurokurssi säilyy nykyisellään, koneiden ostaminen maksaa vajaat 4,9 miljardia euroa.

Hinta on tämän tyyppisessä hankkeessa kuitenkin häilyvä käsite ainakin siihen saakka, kunnes koneet on ostettu ja nimet ovat kauppakirjoissa. Hinta voi muuttua dramaattisesti myös sen jälkeen.

Hyvä esimerkki oli Hornetien osto. Kahden vuoden (1992 ja 1994) päätösten mukainen hankinnan perushinta oli 13,92 miljardia markkaa. Indeksikorotukset (2,69 miljardia markkaa) ja valuuttakurssimuutokset (1,56 miljardia markkaa) nostivat kuitenkin kokonaishintaa lähes kolmanneksella noin 18,2 miljardiin markkaan eli vähän yli kolmeen miljardiin euroon. Myöhemmin lisää rahaa tarvittiin vielä koneiden ajanmukaistamiseen ja uusiin aseisiin.

 

Crisler iloitsi kovasti Tanskan hallituksen tuoreesta päätöksestä ostaa 27 F-35-konetta. Tämänkin päätöksen julkiset luvut osoittavat, kuinka monitulkintaisia tällaisten jättihankintojen rahat voivat olla.

Tanskan puolustusministeriö julkisti yhteenvedon tekemästään vertailusta kolmen ehdokkaan (F-35, eurooppalainen Eurofighter ja yhdysvaltalainen Super Hornet) välillä. Sen mukaan F-35 oli jokaisessa vertailun kategoriassa ykkönen. Se oli paras strateginen, sotilaallinen, taloudellinen ja teollinen vaihtoehto.

F-35 oli myös selvästi halvin vaihtoehto. Kahdenkymmenenkahdeksan koneen hankinta maksaisi yhteenvedon mukaan 550 miljoonaa Tanskan kruunua eli 74 miljoonaa euroa kappaleelta. Tällaisen laivaston 30 vuoden elinkaaren kokonaiskustannus olisi 42,2 miljardia kruunua eli noin 5,7 miljardia euroa.

Eurofighterin ja Super Hornetin kappalehinta ja elinkaarikustannus oli laskettu useita kymmeniä prosentteja korkeammiksi.

Tanskan hallitus päätti asiasta toukokuussa. Luvut olivat kovin erilaiset. F-35-koneita ostetaan 27 kappaletta eikä niistä makseta vertailussa 28 koneesta esitettyä 15,4 miljardia vaan 20 miljardia kruunua eli 99,6 miljoonaa euroa kappaleelta. Ministeriön vertailusta kappalehinta oli siis noussut yli kolmanneksella.

Tällaiset heittelyt panevat ihmettelemään, onko Tanskanmaassa jotakin mätää. Itse konevalinta ei sen sijaan ollut järin suuri yllätys.

Tanska on ollut rahoittamassa niin sanottuna kolmostason partnerina F-35:n kehittämistä 125 miljoonalla dollarilla vuodesta 2002 saakka. Esimerkiksi Saabilla amerikkalaiskoneen valintaa pidettiin niin varmana, ettei Gripeniä tarjottu lainkaan mukaan vertailuun.

Norja lähti mukaan F-35:n rahoittamiseen samaan aikaan ja samalla summalla ja statuksella kuin Tanska. Norja on jo saanut kaksi ensimmäistä tilaamistaan 52 koneesta.

Norjan puolustusministeriö ilmoittaa koko kaupan arvoksi 69,7 miljardia Norjan kruunua. Yhden koneen hinnaksi tulee näin 143 miljoonaa euroa, eli norjalaiset maksavat jokaisesta F-35:stään yli 40 prosenttia enemmän kuin tanskalaiset.

Ero syntynee ainakin ajoituksesta. Norja ostaa uusia koneita tuotannon alkupäästä, kun hinta on vielä selvästi korkeampi kuin myöhemmin luovutettavilla koneilla. Nämä luvut osoittavat myös sen, kuinka toivotonta isojen asekauppojen hintojen vertailu on.

F-35:n hankintahinnan ”edullisuudelle” löytyy ainakin yksi järkevä selitys. Tällaisiakin koneita valmistetaan sarjatuotantona tehtaissa, ja yli 3 000 koneen F-35-sarja tuottaa koneita varmasti halvemmalla kuin kilpailijoiden korkeintaan muutaman sadan koneen sarjat.

Elinkaarikustannusten eroja tanskalaiset (ja Crisler) selittivät muun muassa sillä, että F-35 tehdään kestämään 8 000 lentotuntia, kun kaksi sen kanssa Tanskassa kilpaillutta konetta kestävät vain 6 000 tuntia.

 

Crislerillä oli huolella harjoitellut vastaukset myös muihin F-35:n suhteen esitettyihin epäilyihin.

Lockheed Martin edellyttää, että valmistajatehdas tekee kaikkien vientikoneiden raskaat huollot keskitetysti Italiassa. Tämä olisi vaikea vaatimus niellä mahdollisimman suureen omavaraisuuteen pyrkiville Suomen ilmavoimille. Crislerin mukaan sata konetta ostanut Israel saa hoitaa koneensa itse ja sama olisi mahdollista myös Suomelle.

Omavaraisuus edellyttää koneen täydellistä tuntemista, ja siinä auttaisi loppukokoonpano Suomessa Hornetien tapaan. Valmistajayritys lähtee kuitenkin siitä, että vain Italia kokoaa omat 90 konettaan. Loput rakennetaan alusta loppuun Lockheed Martinin tehtailla Fort Worthissa Texasissa.

Crislerin mukaan tästäkin asiasta voidaan kuitenkin neuvotella, mutta ei yhtiön vaan Yhdysvaltain hallituksen kanssa. Loppukokoonpano Suomessa tosin nostaisi selvästi muutenkin huimaksi nousevia kustannuksia, jotka viimeistä taalaa myöten maksaa suomalainen veronmaksaja.

F-35:n valttina pidetään häiveominaisuuksia: kone näkyy huonosti tai ei lainkaan perinteisissä tutkissa. Tutkatekniikan kehittymisen arvellaan kuitenkin syövän suuren osan edusta ennen kuin Suomi saa käyttöönsä Hornetin seuraajat 2020-luvun jälkipuoliskolla.

Crisler on eri mieltä. Hän ihmettelee, miksi Venäjä ja Kiina satsaavat suuria rahoja omien häivekoneiden kehittämiseen, jos häiveominaisuuksilla ei ole mitään merkitystä.

HX-kilvassa ovat mukana F-35:n lisäksi Super Hornet, Eurofighter, ranskalainen Rafale ja ruotsalainen Saab Gripen E. Tarjouksia niistä odotetaan helmikuuhun 2019 mennessä. Suomen seuraavan hallituksen on määrä tehdä ratkaisu Hornetin seuraajasta noin vuotta myöhemmin.