Suomessa ei lasketella ilman tykkilunta – kuinka se syntyy?

Kotimaa 24.11.2011 16:13

Lumen tekeminen leutoina tynkätalvina koettelee hermoja ja syö sähköä.

Lumi Hybriditykit tekevät lunta vasta viiden asteen pakkasessa. Kuvat Markus Pentikäinen.

SK Juttu on julkaistu ensimmäistä kertaa Suomen Kuvalehdessä 50/2008.

Siperian kylmä on parasta, mitä toivoa. Kuulas, kuiva kuutamopakkanen.

Rinnepäällikkö Jouni Ojala tutkii pilvianimaatioita, lämpötilakäyriä ja tuuliennusteita Himoksen huoltorakennuksessa. Marraskuun 19. päivän dataa vyöryy ruudulle. Foreca ja Ilmailuhallinto, Unisys ja FNMOC, jenkkiarmeijan sääpalvelu.

Keski-Suomen kartoilla Jämsän yllä on seuraavan viikon ajan violettia väriä. Ei vielä arktista hönkää.

”Se on silti kunnon pakkasta, hyvää lumetuskeliä.”

Aiemmin iltapäivällä Ojala on tehnyt päätöksen: pakkasta 3,5 astetta, tykit käyntiin. Pian hiihtokeskuksen nettisivulle on ilmestynyt viesti. Nyt se alkoi – ensimmäiset lumitykit puhaltavat Himoksella Murrin rinteessä, JEE!

Kahvihuoneessa räsähtää radiopuhelin. Alle yhden barin ei saa mennä syöttövesi!

Ojala tarttuu Motorolaan.

Joo. Automaattitykit kysyy lisää vettä, jos pilvi väistyy alkuyöstä ja sää selkenee.

Rinnepäällikkö vetää takkia kiinni ja hyppää mönkijän selkään. Himoslaaksossa nurmikot ja pellot hunnuttuvat, ensilumi leijailee pimenevässä illassa.

Lumisade koristelee maiseman, mutta lumetuksessa siitä on vain riesaa.

”Lumi tietää lauhaa.”

Lumi Puhallintykin paineilma rikkoo vesisumun mikropisaroiksi.

Viisitoista puhallinta möyryää desibelejä tyhjässä rinteessä. Lumitykkien suuttimista sinkoutuu valkoinen viuhka pikkupakkaseen. Ojalan joukolla, viidellätoista miehellä, on kahden kuukauden urakka, yötä päivää.

Puoli miljoonaa kuutiota vettä. Miljoona kuutiota tykkilunta, kymmenen eduskuntatalon verran.

Pinta-ala 70 hehtaaria, 21 rinnettä.

Himos ei ole poikkeus. Hiihtokeskusten talvi ammutaan tykin suusta.

Lunta tehdään arviolta kymmenen miljoonaa kuutiota kaudessa, miljoona kuorma-autolavallista. Kuorma-autoista muodostuisi 10 000 kilometrin letka.

Se ulottuisi Jämsästä Johannesburgiin, Etelä-Afrikkaan.

Pumppaamolla on pahaenteinen nimi. Kursk.

Jouni Ojala kääntää muovisen kannen auki ja katoaa maahan kaivettuun muovisäiliöön. Ilmastointiputki on kuin ilmetty sukellusveneen periskooppi.
Täältä syötetään vesi länsirinteille.

Himos on jättiläismäinen lumitehdas. Viisi pumppaamoa puskee paineistettua vettä ylös rinteisiin, enimmillään 600 kuutiota tunnissa. Putkilinjastoa risteilee muutaman neliökilometrin alueella 20 kilometriä.

Lumen raaka-aine nostetaan Päijänteestä, Patalahdesta.

Vedenottopisteitä on kaksi. Taajuusmuuttujilla varmistetaan, että vesi ei pysähdy koskaan. Seisova vesi jäätyy ja räjäyttää putken.

”Olen sanonut pojille, että väsyneinä ei tulla töihin. Vahinkoihin ei ole varaa.”

Rinnepäällikkö tarkistaa Patalahden lämpötilan. Kuusi astetta, tyypillinen alkutalven vesi.

Jos sen yrittäisi kiteyttää lumeksi, pakkasta pitäisi olla kuusi astetta. Himoksella vesi viilennetään yksiasteiseksi ennen käyttöä. Esijäähdytys aikaistaa lumetusta syksyisin, säästää energiaa ja mahdollistaa tykityksen rajakelissä, lähellä nollaa.

Leijonanosa Patalahdesta otetusta vedestä jäähdytetään maanpäällisissä rautaputkissa.

”Antaa luonnon, pakkasen, hoitaa homma.”

Lumi Lauri Heinonen, Niko ja Olli Salo pystyttivät reilin suljettuun rinteeseen.

Puhdas lumi on likaa – ytimeltään.

Luonnonlumi on jääkiteitä, joissa on ilman pieniä epäpuhtauksia. Jos likaytimiä ei ole, vesi ei jäädy lumeksi. Tislattu vesi lumettuu vasta 30 asteen pakkasessa. Myös vesijohtovesi on liian lämmintä ja puhdasta, se kiteytyy vasta kahdeksassa pakkasasteessa.

Patalahden järvivesi on kelpo tykkivettä. Siinä on tarpeeksi humusta.

Lisäaineet kiihdyttävät lumetusta. Markkinoilla on proteiinituote, jonka valmistuksessa on käytetty Pseydomonas syringae -bakteeria. Proteiinin avulla keinolunta muodostuu lähellä nollakeliä. Tuotetta on testattu myös Suomessa, mutta yksikään hiihtokeskus ei ainakaan myönnä käyttävänsä sitä.

Bakteeri, vaikka vaaratonkin, pilaisi keskusten tärkeimmän tuotteen, lumen, maineen.

Toinen lumetuspäivä. Yövuorolaisten silmät punoittavat, hiukset harottavat. Taukotuvan seinällä päivystää tyttökalentereita ja työehtosopimus. Lumetuslisä on 1,12 euroa tunnilta.

Aamuseitsemältä juodaan vuoronvaihtosumpit.

Rinnepäällikkö Ojala tekee tilannearvion. Turha yö lumettajille, hyvä testi kalustolle.

”Sää lossahti. Laitetaan tykit seis.”

Illan pilvilautta ei väistynyt, keli lauhtui nollaan. Alkutalvesta avoin Päijänne voi yllättää Himoksen. Miedolla itätuulella järvi on kuin lämpöpatteri. Se leudontaa ilman, jolloin lumetus vaikeutuu.

Ojala klikkaa Forecan lämpötilakäyrän auki. Sen rinnalla kulkee punainen katkoviiva, kastepiste. Kastepiste on tärkeä, se kertoo ilman suhteellisesta kosteudesta.

Tammikuun lyijynharmaana päivänä ilma voi olla niin sumuisen kostea, että lumetus ei onnistu viiden asteen pakkasessakaan. Kuulaana kevättalven yönä tilanne on päinvastoin; kuivassa ilmassa tekolunta kiteytyy jopa plussan puolella.

Myös runsaalla paineilmalla ilma viilenee keinotekoisesti, tykkilunta voi kirnuta lähes suojasäässä. Paineilman teko haukkaa sähköä. Himoksella energia-ahneet korkeapainetykit ovat hätävara.

”Jos on pakko lumettaa 20 metriä nousulatua, korkeapainetykki on pelastus.”

Neljäs lumetuspäivä. Nuoskalumi on puuteroinut talvea odottavat asuntovaunurivit. Lapsia kirmaa pulkkamäessä, lumilautailijat temppuilevat suljetussa rinteessä.

Pääpumppuasemalla Jouni Ojala huutaa ohjeita konehuoneeseen.

”Nollakaheksaa, nollayheksää. Nyt on barissa!”

”Inaus vielä rautaventtiiliä auki!”

Pakkanen kirii. Lisää vettä tykeille, lisää syöttöpainetta. Ala-aseman mittari ilmoittaa miinus neljä. Ojala, entinen kilpalaskija, vilkaisee sinertävää taivasta. Ei vielä Siperian kylmää, koillisvirtausta.

Murrin rinne muistuttaa kuun maisemaa, siellä täällä on patteja ja painanteita. Pinta on kuorettunut kovaksi.

Lumi on keltaista. Jankkia, mäskiä, Ojala sanoo.

”Se on vielä märkää.”

Lumitykki ampuu hienoa vesisumua.

Voimakas puhallin pakottaa suihkun ilmaan, ja paineilma pilkkoo veden mikropisaroiksi. Lumeksi vesi muuttuu muutaman kymmenen metrin matkalla maahan. Ennen käyttöä kostean, höyryävän tekolumen on annettava jäähtyä, kiteytyä vuorokausi.

Lumi

Lumettajan tärkein apulainen on pakkanen.

Kolmen asteen pakkasessa puhallintykki ampuu tunnissa vajaat kymmenen kuutiota lunta, kuorma-autolavallisen. Kun miinusasteita on kymmenen, tykin suuttimet työntävät jo kuusi lavallista tunnissa.

Lähellä nollakeliä puhallintykki tekee tehottomasti kallista lunta. Puhaltimelle on myös edullisempi vaihtoehto, hybriditykki. ”Kuikelo” on tolppaan kiinnitettävä joutsenkaulainen putkenpätkä. Yksinkertainen rakenteeltaan, se tarvitsee vain vettä ja paineilmaa.

Hybridi kuitenkin toimii vasta rapsakassa pakkasessa.

”Viispilkkuyks, tää on kohta Suomen kylmin paikka!”

Lumettaja Jarmo Sanaslahti selaa Tiehallinnon nettisääpalvelua. Sitten maanviljelijä varustautuu yövuoroon. Haalari, kumisaappaat, kumihanskat, kypärä, Motorola.

Radiopuhelin inahtaa kahvihuoneessa.

Pakkanen nousee vauhdilla, ruvetaan laittaan kaikki vedet likoon.

Jouni Ojala kuittaa.

Pojat virittää Arecoa, mä napsin kuikeloita päälle. Laitetaan lisää pumppuja.

Molemmat syöttöpumppaamot, Kursk ja pohjoinen, ovat ajossa. Patalahdesta imetään 400 kuutiota vettä tunnissa, ei vielä täyttä tehoa.

Sähkömittarin teholukema on kivunnut 1 100 kilowattiin.

Himosvuoren huipulla, 150 metrissä, suhisee hybriditykkien kuoro. Patalahden rannat ovat kuroutuneet riitteeseen, taivaanrannassa sauhuavat Jämsän ja Jämsänkosken paperitehtaat.
Tykit herättävät Himoksen.

Hiihtokeskuksessa mikään ei toimi ilman lunta. Kun hissit pyörivät, raha alkaa liikkua hotelleissa, ravintoloissa, mökeissä ja kaupoissa. Myös Lapissa tekolumi pidentää kautta kuukauden kaksi. Etelän pienissä rinteissä aikainen aloitus varmistaa kausikorttien myynnin.

Tykkilumesta rakennetaan lumilinnoja ja liukumäkiä, sitä säilötään kesän yli ensilumen latuihin ja siirretään hiihtoputkiin, sillä maisemoidaan puita ja pihapiirejä.

Tekolumesta on tullut talven henkivakuutus.

Lumella on hintansa. Rinneyhtiöt investoivat tänä vuonna lumetusjärjestelmiin seitsemän miljoonaa euroa. Kunnat ja hiihtoseurat Pohjanmaalta Pohjois-Karjalaan ostavat lumitykkejä pohjustaakseen hiihtolatuja.

Myös energia maksaa. Levillä lumetetaan 1,7 miljoonaa kuutiota, lasku puoli miljoonaa euroa. Himoksen rinteissä sähköä kuluu 3 000 megawattia, suurehkon hotellin verran. Lumetus lohkaisee puolet energiasta.

Mutta ilman tykkilunta Suomessa, lumen maassa, ei lasketella.

Vain pohjoisen pienet keskukset Aavasaksa ja Pallas odottavat luonnonlunta. Taivaalta pitää sataa metrinen hanki, jotta hiutaleet kestävät tiiviiksi tampattuna rinnekoneiden painon ja suksien terävät kantit.

Kuutio ”enkelilunta”, höttöä puuteria, painaa alle sata kiloa. Tekolumikuutiossa taas on 300-500 litraa vettä. Tykkilumen kide ei ole siro kuusisakara, luonnon taideteos, vaan häirikkö, väkisin tehty siru. Se on pieni ja pyöreä, kuin mannaryyni.

Tiheä tykkilumi ei murru kulutuksessa. Paksu tekolumipatja ei säikähdä edes viikkojen suojasäätä, tynkätalvea.

Jarmo Sanaslahti tankkaa leipää ja kahvia taukohuoneessa. Digitaalinen pakkasmittari näyttää 6,1 miinusastetta.
Viime talvi ei unohdu.

Syksy oli pitkä ja lämmin. Yksi ainoa pakkasjakso, jolloin lumetus onnistui. Sitten pelkää pimeää, mustaa.

”Kolmeen, neljään viikkoon ei tehty lunta lainkaan.”

Jouni Ojala nakertaa energiapatukkaa, muistelee, miten hullunkurinen oli myös keskitalvi. Ei pitkiä paukkupakkasia. Onneksi ennen hiihtolomia käväisi kylmä jakso.
Osa rinteistä piti lumettaa kahdesti.

”On henkisesti raskasta lähteä taas alusta, mustalta maalta.”

Luvassa Etelä- ja Keski-Suomeen vuosisadan loppuun:

Syksyn pakkaset viivästyvät kuukaudella, keväällä loppuvat kuukautta aiemmin.

Vähälumiset talvet yleistyvät, lumipeitteen paksuus hupenee lähes puoleen.

Talven keskilämpötila nousee kuusi astetta, Ahvenanmaan lukuihin.

Hiihtokeskukset ovat pakkoraossa. Lunta on tahkottava avausrinteisiin vaikka väkisin leutoinakin alkutalvina. Lumetus lähellä nollaa nielee yhä enemmän energiaa ja euroja. Halvinta olisi lumettaa sydäntalven hyytävissä pakkasissa, mutta nekin harvinaistuvat.

Lauhatalvina rinneyhtiöiden on hyödynnettävä pakkaspiikit. Se onnistuu vain laajalla tykki- ja pumppukalustolla. Myös tekniikka auttaa. Automaattitykit haistelevat ilman lämpötilaa ja kosteutta, ne säätelevät vettä ja säästävät energiaa.

Teknillisessä korkeakoulussa Espoon Otaniemessä on teoriassa osoitettu, että kylmä, -20-asteinen paineilma kaksinkertaistaa lumentuoton. Puhdas kaasu, kuten hiilidioksidi, parantaa myös lumetusta. Hiilidioksidista hiiskutaan, mutta sen läpimurtoon ei uskota.

Ampua nyt taivaalle pahinta kasvihuonekaasua.

Kahdeksas lumetuspäivä. Lumitykit ovat vaiti, rinteet peittyvät pyryyn.

Rinnepäällikkö Jouni Ojala nojaa kahvihuoneen seinään, pipo päässä, aurinkolasit otsalla. Silmät ovat väsymyksestä tummat.

”Vielä se iskun aika tulee, sitten pelit soivat.”

Tykitys on edennyt työläästi pikkupakkasessa, vain yksi kymmenen asteen pakkasyö viikon aikana.

Aamulla Ojala on päivittänyt Himoksen nettisivua. Vaikka ke-to yön pakkanen ei hurraahuutoja ansaitse, avataan lauantaina ensimmäiset rinteet.

Rinnepäällikkö on puntaroinut, että on parempi avata viikonlopuksi kolme rinnettä kuin seisottaa tavaraa kasoissa. Keskimaahan, eteläisen Suomen korkeimpaan rinteeseen, lumi ei vielä riitä.

Sääkartat lupaavat suojaa, lumetus on jumissa.

Taas yksi lauha syksy.

Yhdeksäs päivä, 28. marraskuuta. Sade on harmaantunut vedeksi. Himoslaakson nurmikot pilkottavat vihreää.

Rinnekoneen kuljettaja levittää lumikasoja ja muotoilee rinteitä teloilla ja kauhalla. Kun profiili on valmis, tamppari murskaa pinnan nyrkin kokoiseksi lohkareiksi. Lopuksi rinteen viimeistely, siihen ajetaan jälki.

Huomenna, lauantaina kello kymmenen, ankkuri- ja sompahissit kirahtavat liikkeelle.

6. joulukuuta mennessä suomen 77:stä hiihtokeskuksesta 27 oli avannut kautensa.

Juttu on julkaistu ensimmäistä kertaa Suomen Kuvalehdessä 50/2008.

Lue myös: Edes runsasluminen lopputalvi ei pelasta hiihtokeskuksia tappioilta