Suomen suurlähettiläs Tšernobylistä 1986: "Onnettomuudesta voidaan saada jopa hyötyä"

Tšernobyl 26.4.2011

Teksti: Yrjö Länsipuro

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Yleisradion entinen kirjeenvaihtaja Yrjö Länsipuro löysi Suomen Moskovan-suurlähettilään Aarno Karhilon 24.6.1986 päivätyn raportin, jossa Karhilo arvioi Tšernobylin onnettomuuden seurauksia pitkällä aikavälillä.

Seuraavassa Karhilon raportti sellaisena kuin hän sen Moskovasta Helsinkiin lähetti. Raportti julkaistaan nyt ensi kertaa.

24.6.1986
Tshernobyl. Eräitä yhteiskunnallisia vaikutuksia (Karhilo)

Tshernobylin neljännessä energiayksikössä 26.4. klo 01.23 tapahtunut räjähdys aiheutti terveydellisiä, teknisiä ja ekologisia seurauksia. Onnettomuudella oli kuitenkin myös tietyt, laajemmat yhteiskunnalliset vaikutuksensa.

Onnettomuuden kansanvälis- ja sisäpoliittiset seuraukset ovat monitahoisia. Ensimmäisen näkökohdan osalta kysymys on ensi kädessä SNTL:n [Neuvostoliiton] uskottavuudesta lännessä. Epäonnistunut tiedotuspolitiikka syyttelyineen ja salaamisineen mitätöi paljon niitä saavutuksia, joita pääsihteeri Gorbatshov oli siihen mennessä aktiivisella tiedotustoiminnallaan eri osa-alueilla aikaansaanut. Toisaalta turman tosiasialliset, konkreettiset seuraukset saatetaan varsin helposti nostaa esille SNTL:n ja eri maiden välisissä suhteissa lähivuosina. Samoin SNTL joutunee antamaan aiempaa enemmän periksi monenkeskisessä atomivoimayhteistyössä lännen avoimuusvaatimuksille. Ylipäätään SNTL:n on vaikea enää sanoa, että atomienergian rauhanomainen käyttö olisi puhtaasti kansallinen kysymys. Kolmas kansainvälispoliittinen aspekti on onnettomuuden nivominen ydinaseisiin. Neuvostotaho on tehnyt pakosta hyveen ja liittänyt tapaturman esimerkkinä omiin aseriisunta-aloitteisiinsa korostaen, että kun pelkällä voimalaonnettomuudella on näin massiiviset seuraukset, on selvää että ydinsota merkitsisi sivilisaation loppua.

Onnettomuuden sisäpoliittiset seuraukset voidaan luonnehtia osaksi konkreettisiksi ja osaksi abstraktisiksi. Jälkimmäisistä keskeisimpänä on ollut esillä kysymys onnettomuuden vaikutuksesta pääsihteeri Gorbatshovin asemaan. Useimpien spekulaatioiden mukaan tapaturman päättäväinen jälkihoito maassa olisi vain vahvistanut pääsihteeri Gorbatshovin asemaa. Tämä on todennäköistä. Toisaalta on spekuloitu, että varsinkin alussa tapahtunut salailu ja haparointi on pahana virheenä rasittamassa maan tiedotusjohdon, Ukrainan paikallisjohdon ja jopa pääsihteeri Gorbatshovin mainetta. Tässä yhteydessä on tuotu esille mm. se että vappuna ei kiovalaisia varoitettu mahdollisesta vaarasta, vaan ihmisten annettiin marssia ja juhlia kaduilla. Vasta viikon päästä ryhdyttiin Kiovassa lasten evakuoimistoimiin, ja silloin myös aikuisia vapaaehtoisesti evakuoitui. Nämä huhut eivät kuitenkaan saaneet vahvistusta NKP:n kk:n täysistunnossa 16.6. kun jo pitkään poistuvaksi ennustettu Ukrainan puoluejohtaja Shtshterbitski säilytti asemansa politbyroossa. Tärkeä sisäpoliittinen, ei-konkreettinen seuraus oli myös se, että johdon uskottavuus mitä ilmeisimmin kärsi jossakin määrin neuvostoliittolaisten silmissä. Paljon mainostettu avoimuus eli ”glasnost” ei toiminut, eivätkä ihmiset saaneet ajoissa riittävää informaatiota tapahtumista. Korostettakoon kuitenkin että tätä asiaa ei tule liioitella. Tarkkailijat monesti spekuloivat kansan odotuksilla perusteettomasti. Informaation tarve rakentuu kuitenkin lähinnä niille odotuksille, joita kansalaisilla on tiedottamisesta. Neuvostoliitossa nämä odotukset ovat erilaisia kuin lännessä, eikä sen vuoksi ole aiheellista vetää johtopäätöksiä länsimaisten ihmisten tyytymättömyydestä suoraan neuvostoihmisiin.

Konkreettiset sisäpoliittiset seuraukset tarkoittavat lähinnä evakuointia, taloutta ja teknisiä kysymyksiä. Tshernobylin läheisyydestä (30 km) evakuoitiin kaikkiaan noin 92 000 ihmistä. Kun lisäksi huomioidaan pioneerileireille lähetetyt kiovalaiset lapset, päästään helposti puoleen miljoonaan ihmiseen. Osa näistä palaa takaisin kesän kuluessa, osalle on jo aloitettu uusien asuntojen rakentaminen. Taloudelliset ja yhteiskunnalliset seuraukset tällaisesta uudelleen rakentamisesta ovat varsin tuntuvia.

Onnettomuuden seuraus taloudelle on monitahoinen. Evakuoinnin, raivaustöiden ja terveydenhuollon lisäksi onnettomuus aiheutti kustannettavaksi jonkin verran kerrannaisvaikutuksia. Tuhansille ihmisille joudutaan jatkossakin järjestämään terveystarkastuksia, sairastuville hoitopaikkoja. Saastuneet alueet pysyvät pitkään käyttökelvottomina. Elintarvikekontrollin järjestäminen on ollut välttämätöntä ainakin niitä tuotteita varten, jotka tulevat Kiovan seudulta. Osa sadosta tällä tärkeällä maatalousalueella tultaneen menettämään. Turismi ja eräiden neuvostotuotteiden kysyntä on osoittanut laskun oireita ulkomaankaupassa. Neuvostoliiton teknisten tuotteiden (varsinkin ydinvoimaloiden) myynti vaikeutunee havaittavasti.

Aatteellisen tason vaikutukset muodostavat mielenkiintoisen, mutta samalla vaikeasti kuvattavan seurauskentän. Ulkopoliittisesti esim. se että tiedotustoiminta noudatti pitkälti jo korealaiskoneen alas ampumisen yhteydessä syksyllä 1983 omaksuttuja linjoja, muodosti indikaation järjestelmän staattisuudesta puheista huolimatta. Ulkomaankaupassa koettavat monet menetykset muodostunevat erityisesti arvovaltatappioiksi. Neuvostotalous ei suinkaan kaadu mahdollisesti vaikeutuvan ydinvoimalakaupan seurauksena, mutta on kiusallista jos neuvostotekniikan saavutuksiin ei yleisemmin luoteta. Sisäpoliittisesti taas aatteellista kenttää ei näin helposti järkytettäne. Onnettomuudesta voidaan saada jopa hyötyä. Lehdistö ja tiedotusvälineet esittelevät rauhanaikaisia sankareita, jotka ovat saaneet asettaa henkensä alttiiksi yhteiskunnan edun puolesta. Televisiossa luetaan pitkiä runoja, joissa ylistetään Tshernobylin sankareita. Pitkällä aikavälillä lienee mahdollista, että neuvostoyhteiskunnalle tärkeä roolihahmo, ”sankari”, tulee kokemaan osittaisen muodonmuutoksen sitä mukaa kun Suuren isänmaallisen sodan veteraanit kuolevat pois. Näiden yhteiskunnallista funktiota tullevat täydentämään uuden polven sankarit. Tällaisia voivat olla mm. kosmonautit sekä palosotilaat, keksijät, lääkärit ja muut, jotka uhrautuvat nyky-yhteiskunnan dynaamisen kehityksen hyväksi.

Aarno Karhilo toimi Suomen suurlähettiläänä Moskovassa vuosina 1983-1988.