Suomen seksikkäin mies ja kuuma kesä 1975: Ulkopolitiikan tähtihetki, uusi ystävätär – ja onnenkravatti

Presidentti Urho Kekkonen oli Etyk-kesänä elämänsä vedossa.
Kotimaa 3.7.2015 05:25
Maarit Tyrkkö
Kekkonen saaressa.
Presidentti Kekkonen saaressa. Maarit Tyrkkö sai vapaasti kuvata presidentin kesänviettoa. © Maarit Tyrkkö

Presidentti Urho Kekkonen oli hyväksynyt minut, Suomen Kuvalehden 27-vuotiaan toimittajan lähipiiriinsä alkuvuodesta 1975. Se tarkoitti kirjoitustöitä yhdessä. Se merkitsi myös yhteistä vapaa-aikaa tärkeänä Etyk-kesänä 1975.

Heinäkuussa vietimme kesää presidentin henkilääkärin Rikhard ”Rikke” Sotamaan ja hänen Aimi-vaimonsa luona Laukaassa. Presidentti lenkkeili, kävi saunomassa, uimassa ja hierottavana Peurungassa ja kalasteli Siikakoskella. Minäkin pääsin heittelemään. Saaliiksi saatiin taimenia ja harreja. Ne laskettiin ja punnittiin huolella. Osa syötiin, osa pakastettiin ja osa jaettiin ystäville.

Urheilun ja levon lomassa tarkistutin presidentillä hänen erä- ja hiihtoretkistään kertovan kirjan tarinoita ja ikimuistettavia kommelluksia. Olin haamukirjoittajana presidentin ystävän Tauno V. Mäen muistelmakirjassa.

Kesän aikana tunsin lipuvani julkisesta toimittaja-minästä yhä lähemmäksi presidentin yksityisyyttä. Eikä minulla ollut mitään sitä vastaan. Presidentti oli kavereista parhaimpia, herrasmies ja ystävä viimeisen päälle.

Sain myös luvan käyttää kameraani vapaasti. Etyk-kesän kuvat kuuluvat riemastuttaviin otoksiini. Ne vangitsivat hetken, niistä näkyy hyvä olo.

Välillä kävimme kauppaneuvos Kalle Kaiharin ja hänen naisystävänsä Anja Nummen vieraina Lavajärven piilopirtissä.

Toisinaan retkeilimme Sotamaiden kalastusmajalle Konneveden Käpysaareen. Siellä presidentti nautti vapaudesta ja auringosta punainen Polariina yllään. Se oli Polar-rakennusyhtiön toimitusjohtajan Kauko Rastaan lahja: kaksi isoa pyyhettä ommeltuina olkapäiltä ja sivuilta yhteen.

Ystävyytemme kehittyi nopeasti läheiseksi ja luottamukselliseksi. Kirjeenvaihtomme oli kuin kahden toisiinsa ihastuneen teini-ikäisen: Rakastettu Maarit. Jumalauta. Minulla ei kai koskaan ollut ketään niin ikävä kuin oli Sinua tänään, aloitti presidentti 12.7.1975 päiväämänsä kirjeen.

 

Kesänvietossa tärkeintä oli presidentin henkinen ja fyysinen valmistautuminen heinä-elokuun vaihteessa pidettävään Ety-kokoukseen. Enää ei puututtu niinkään itse tapahtumaan. Ymmärsin, että koneisto toimi: kokousasiat olivat mallillaan ja järjestelyt loppusuoralla. Nyt keskityttiin presidentin rentoutumiseen ja kunnon kohentamiseen.

Suuren asian ympärillä tapahtui tietenkin jatkuvasti, ilmapiiri oli täynnä sähköä ja suorat linjat kuumia.

Kaiken keskellä UK – kuten häntä opin kutsumaan – oli odottavalla mielellä ja hyväntuulinen.

Kalamatkat Laukaaseen jatkuivat läpi kesän. Rikke Sotamaa tarkkaili henkilääkärin ominaisuudessa presidentin terveyttä ja oli omalla tavallaan huolissaan siitä.

Emme koskaan matkustaneet vapaa-ajan viettoon UK:n kanssa yhdessä. Tapana myös oli, että presidentti lähti kotiin ensiksi ja minä vasta sen jälkeen. Lensin, ajoin tai sain kyydin onkien ja kalansaaliin kanssa. Heinäkuun alussa Rikke antoi mukaani UK:lle toimitettavaksi kirjekortin ja salvaputkilon. Viestissä luki:

Laukaa 7.7.1975

K. herra Tasavallan Presidentti Urho Kekkonen

 

Hyvä Veli,

Nautimme suuresti todella miellyttävästä yhdessäolosta!

Lupasin antaa Sinulle salvaa akillesjännevammaan. Tätä Mobilat salvaa voit käyttää Lasonil salvan ohella 2:sti vrk:ssa mieluummin lämpimän jalkakylvyn jälkeen. Jos peität voidellun kohdan, pitää salvaa käyttää runsaammin. Haittavaikutuksia ei ole. Uskon, että molemmat yhdessä nopeuttavat paranemisprosessia.

Silmälasit seuraavat mukana, samoin Aimin terveiset, tuus Rikke

 

Heinäkuun puolivälissä, presidentin lomaillessa Kalle Kaiharin luona Lavajärvellä tunnelma oli lähestyvästä Etykistä huolimatta leppoisa.

Esille nousi kirje, jonka oli lähettänyt Hymy-lehden toimituspäällikkö Kari Vanhapiha.

Merkintä päiväkirjassani:

 

Yllättäen UK kertoi, että hän oli saanut eniten ääniä tamperelaisten järjestämässä ”seksikilpailussa”.

UK: ”Ne kirjoittivat minulle, että te sotkette kaiken.”

Kun Kalle Kaihari kuuli tämän, häneltä karkasi vahingossa sydämellinen nauru.

 

UK: ”Miksi Kalle naurat?”

Ja sitten me kaikki nauroimme.

UK: ”Täytyy tunnustaa, että kyllä minäkin olisin nauranut samalla tavalla, jos sinut Kalle olisi valittu voittajaksi.”

 

Lavajärvellä mukana ollut presidentin entinen adjutantti Urpo Levo huomautti, että kansan mausta ei voi valittaa, ja muistutti presidenttiä, että Hymylle oli laadittava vastaus. UK ehdotti piruuttaan, että minä tekisin sen, kun olen ”ammattikirjoittaja”. Kieltäydyin kohteliaasti kunniasta, sillä tiesin, etten olisi voittanut sanailussa mestariani.

Parin päivän kuluttua sain kotiini kopiot Hymyn kirjeestä ja presidentin laatiman vastauksen.

 

Kesäinen Tampere 1975 07 09

Herra Tasavallan Presidentti

Te sotkette kaiken. Lehtemme lukijaäänestys Suomen seksikkäimmästä miehestä on päättynyt. Siinäkin Te tapanne mukaan selviydyitte voittajana. Ohessa poimintoja lukijain perusteluista. Pyydämme lyhyttä lausuntoa saavuttamanne uuden arvonimen johdosta. Pitempikin on hyvin tervetullut.

Kesäisin ja leikkimielisin terveisin

Hymy-lehti

Kari Vanhapiha, toimituspäällikkö

 

Presidentin vastaus:

Hymy-lehti

toimituspäällikkö Kari Vanhapiha

Leikkimieliset ja kesäiset terveisenne hymyilyttivät minua. Kirjoitatte: ”Te sotkette kaiken. Lehtemme lukijaäänestys Suomen seksikkäimmästä miehestä on päättynyt. Siinäkin Te tapanne mukaan selviydyitte voittajana…” Olen joutunut olemaan niin kelkkana kuin rekenä, mutta tätä uutta – ja näin myönteistä – arvonimeä en kyllä olisi osannut itselleni toivoa. Liitän sen mielihyvin ansioluettelooni.

Kultarannassa 17.7.1975

Parhain terveisin

Urho Kekkonen

 

Olin ymmärtänyt, että presidentti valitsi solmionsa huolellisesti aina tilaisuuteen sopivaksi. Hänen nimittäessään Sorsan hallituksen solmiossa oli sorsia. Hän käytti myös mielellään solmiota, jossa oli voimia antavia Kiinan Han-kauden hevosia.

Mietin, mikä sopisi Ety-kokouksen henkeen presidentin tavatessa vieraitaan. Olisiko syytä hankkia jotakin uutta ja arvoituksellista? Jotakin piristävää ja kokousta kuvaavampaa kuin raitoja, ruutuja ja palloja?

Olin tutustunut Kekkosten yksityisiä valokuvia järjestellessäni presidentin taloudenhoitajaan Ester Markkolaan, joten käännyin hänen puoleensa. Essu valtuutti minut lähtemään tutkimusmatkalle Helsingin Aleksanterinkadulle vaatetusliike Kuusiseen.

Minua onnisti. Siellä oli juuri sopiva kongressisolmio: joukko neuvottelevia miehiä. Mietin, oliko kuvio liian suuri, mutta koska solmio vaikutti parhaalta mahdolliselta, ostin sen. Tai oikeastaan ostin kaksi solmiota, toisen sinipohjaisen, toisen ruskeasävyisen.

Toimitin paketin Tamminiemeen ja jäin odottamaan tuomiota. Talossa oli huippukokouksen alla kuitenkin sellainen meno, ettei lähetykseeni ehditty puuttua.

 

Viimeistä viikonloppua ennen Etykiä vietimme jälleen Laukaassa Sotamaiden luona. Kirjastossa, Riken kirjoituspöydällä, oli iso vieraskirja, johon oli tapana merkitä kuulumiset ja kiitokset.

Presidentti teki sen aina, minä vaihtelevasti. Joskus piirsin vain pienen kukkasen. Kopioin päiväkirjaani UK:n kirjoittaman tekstin vierailulta juuri ennen kokousta.

 

”26.–27.7.1975

Rentoutumassa ETYK:in ylihuomenna alkavaa kokousta varten. Siikakoski oli tavallistakin suopeampi ja antoisampi. Se on ikään kuin hyvä merkki.

 

Mutta heittävän käden kipu yöllä 27. päivää vastaan oli hirvittävä. Siitä johtui, että Rikke antoi oikeat lääkkeet koko ETYK:in aikaa varten. Kiitos etukäteen ja moite takakäteen – jos ei Rikke löytänyt oikeita medisiinisiä valmisteita.

UK * 3.9.1900”

 

Saman vierailun lopulla jouduin vielä sananviejäksi presidentin adjutantille Bo Klenbergille. Rikke Sotamaa (RS) saneli terveiset nauhuriini:

 

Minä: ”Tänään on 27. päivä, sunnuntaiaamu, kello on 11 ja Rikke lähettää vakavia terveisiä Bolle.”

 

RS: ”Hei Bubi, presidentillä on rasitusoire oikeassa olkanivelessä, joka ilmenee lepokipuna ja häiritsee hänen yöuntaan. Hän on salannut vaivansa, valvonut viime yön ja on tällä hetkellä hieman huolissaan siitä, miten hän selviää edessä olevista päivistä. Tietäen sen, että – paitsi tätä fyysistä vammaa – hänellä on myös alitajunnassa melkoinen psyykkinen kuorma, olen antanut hänelle mukaan joukon lääkkeitä, jotka varmasti tehoavat oikein annosteltuina.”

 

RS: ”Kun kuitenkin juhlahumussa ja illan istujaisissa erilaiset liuottimet saattavat oleellisella tavalla muuttaa lääkkeitten vaikutusta, katson että sinun pitää tästä olla tietoinen ja toimia sen mukaisesti, että ei tästä syystä tule esille haittavaikutuksia. Parhainta menestystä ja onnea vaikeassa tehtävässäsi, terveisin Rikke.”

 

Minä: ”Ja tähän lisäksi vielä, kerro se esimerkki, mitä tapahtuu, jos presidentti ottaa piristävää lääkettä, ettei pääse tapahtumaan virhettä… Niin kuin Jugoslaviassa.”

 

RS: ”Sinä Bubi muistat hyvin sen illan Jugoslaviassa, jolloinka väsyneenä tultiin Mostariin ja

jossa jo iltajuhlan alkaessa presidentti tunsi itsensä väsyneeksi ja halusi välttämättä piristyä. Hän sai piristystabletin, joka silminnähtävästi auttoi ja antoi vauhtia ja lentoa illan kululle. Ja tätä lennokkuutta olisi jatkunut ties kuinka kauan, ellemme olisi keskeyttäneet sitä.”

 

Olin mukana Sotamaan mainitsemalla presidentin Jugoslavian-vierailulla, mutta iltajuhlaa Mostarissa en muista. Tai en nähnyt illassa mitään merkille pantavaa, en osannut tarkkailla tarpeeksi hyvin.

Kun olen myöhemmin keskustellut matkalla mukana olleiden toimittajien kanssa, joku kertoi, miten presidentti oli innostunut tanssimaan ja miten Sotamaa ja Klenberg olisivat kohteliaasti puuttuneet asiaan ja myöhäiseen iltaan vedoten saattaneet hänet pois juhlista. Presidentin terveyshuolet eivät siis lopulta olleet kovin suuria.

Erilaisten viestien viejänä tunsin kuuluvani henkilökuntaan. Tavaksi oli tullut, että purin presidentin matkalaukun. Kun avasin sen ensimmäisen kerran, ihmettelin ja ihailin pakkaustyyliä. En ollut koskaan aikaisemmin nähnyt, miten esimerkiksi viikattujen vaatteiden taitekohtia oli pehmitetty asettamalla puhdas pyyheliina taitteen väliin. Näin sen ainakin ymmärsin. Kun löysin matkalaukusta UK:lle keväällä lahjoittamani saranahuuliharpun, ilahduin. Luvassa oli musiikkiesityksiä!

Tunsin saaneeni Laukaassa uuden perheen, jonka täysivaltainen jäsen olin. Ydinperheeseen kuuluivat Aimi ja Rikke Sotamaa sekä presidentti. Myöhemmin piiri laajeni muutamilla ystävillä. Uudessa perheessäni roolini oli auttaa ja osallistua mahdollisuuksien mukaan kaikkeen.

 

Suomen Kuvalehden toimittajana seurasin Ety-kokousta Finlandia-talossa lehdistöparvelta. Vastaus solmioasiaan tuli kokouksen aikana.

Kun näin hankkimani sinivoittoisen kongressisolmion presidentin kaulassa, olin pudota lehdistöparvelta pelkästä ilosta ja ylpeydestä.

Minulla on solmiosta ja presidentistä upea Kalle Kultalan ottama kuva. Vain kolme ihmistä tiesi solmion salaisuuden. Presidentti, Ester Markkola ja minä. Vieläkin tulee lämmin olo muistellessani hetkeä, jona odotus palkittiin. Ja yllätyksekseni se toistui…

 

Etykin toisena iltana osallistuin Kalastajatorpalla järjestettyyn puutarhajuhlaan. Pääministeri Keijo Liinamaan isännöimissä juhlissa oli 2 000 vierasta. Teimme sieltä yhdessä toimittaja Hannele Jäämeren kanssa jutun lehteen.

Olin paikalla, kun ensimmäiset juhlavieraat saapuivat. Nauhuriini tallentui Helsingin henki: kokous- ja puutarhajuhlatunnelmia sekä juhlavieraiden ääniä, kun he vastasivat kysymyksiini.

Rafael Paasio: ”Vasta kun näytin poliisille kutsukortin pääsin sisälle. Sairaanhoito-opiston kohdalla liikenne ohjattiin Mäntytielle ja sieltä oli vaikea löytää Kalastajatorpalle…”

Johannes Virolainen: ”Turha meiltä Rafun kanssa on mitään Etykistä kysyä. Tämä on ensimmäinen kerta kun me olemme mukana näissä hommissa. Tunnelma on kyllä korkealla.”

Ahti Karjalainen: ”Tänään on ollut hyviä puheita, valtaosaltaan konstruktiivisia. Mielenkiintoisin oli pääsihteeri [Leonid] Brežnevin puhe – objektiivinen ja balansoitu.”

Armi Ratia: ”Minulta kysyttiin kerran, mistä musiikista pidän. Vastasin: omastani. Joskus olen saanut tärkeätkin ihmiset hullaantumaan Bökarsissa ja silloin heistä lähtee vaikka minkälaisia ääniä. Valtiomiehistä voisi saada kivan orkesterin: viidakkobändin. [Gerald] Ford olisi leijona, Brežnev villisika, [Valéry] Giscard [d’Estaing] kauris tai riikinkukko, [Pierre] Trudeau – vaikka hän luulee olevansa muuta – varis, [Helmut] Schmidt – hänellä on hyvä radioääni, paras – saksanseisoja ja UKK pantteri tai ilves.”

 

Lähdin kiertelemään vieraiden joukkoon. Minulla oli vain yksi kysymys, jonka aioin esittää mahdollisimman monelle. Se kuului: ”Mitä ajattelette Etykistä ja mitä ajattelette juuri nyt?”

Liittokansleri Helmut Schmidt: ”Mitäkö ajattelen? Tämä teidän on painettava lehteenne: ajattelen viehättävää toimittajaa edessäni.”

”Prima”, sanoivat ympärillä seisovat ja taputtivat käsiään. Menin tietenkin hämilleni, kysy nyt näiltä herroilta puutarhakutsuilla jotakin vakavaa.

Kuulin tutun äänen. Käännyin ja kysyin: ”Mr. Kissinger, I presume?” Lainasin vanhaa tutkimusmatkailija-toimittaja Stanleyn sanontaa ”Tohtori Livingstone, otaksun” – ja Kissinger näytti ymmärtävän, mitä tarkoitin. Hän hymyili minulle, ojensi kätensä, ja pääsin esittämään vakiokysymykseni Etykistä ja tunnelmista.

Ulkoministeri Henry Kissinger: ”Hyödyllinen konferenssi. Eniten minuun ovat vakuuttaneet Suomen tekemät järjestelyt. Jos olisin täällä kaksi päivää vielä Etykin jälkeen, rauhassa, en lähtisi koskaan pois.”

Kysyin, miksi ulkoministeri ei järjestä sovitteluneuvottelujaan esimerkiksi Suomessa, jolloin hän voisi jälleen palata tänne.

Kissinger: ”Neuvottelijat saattaisivat nauttia olemisestaan maassanne niin paljon, ettemme pääsisi koskaan ratkaisuun, neuvottelut jatkuisivat ja jatkuisivat…”

Työnsin korvani herrajoukkoon ja kuulin palan keskustelusta, jota käyvät Helmut Schmidt ja Leonid Brežnev.

Schmidt Brezhneville: ”Mutta tehän olette maailman rikkain maa. Mitä vielä toivotte?

Brezhnev: ”Emme me ole rikkaita… Mutta täyttä kunnioitusta, sitä me tahdomme ja toivomme.”

 

Jatkoin kierrostani ja tapasin presidentin. Kysyin, voisinko hakea hänelle jotakin tarjoilupöydästä. UK vastasi: ”Tuo vaikka mansikoita ja laiha viski.” Poistuin noutamaan päämiehen toiveita.

Kun saavuin takaisin, presidentti osoitti solmiotaan, jonka olin hänelle hankkinut ja kuiskasi: ”Pitäisikö kansainväliselle lehdistölle kertoa solmion salaisuus?” Nauroimme. Presidentti oli todellakin hyvällä tuulella ja helpottunut Etykin tähänastisesta kulusta – minä jo toisen kerran solmiosta.

Tästä kohtaamisesta kirjoitin Suomen Kuvalehdessä julkaistuun juttuun vain lyhyen presidentin kommentin.

Urho Kekkonen: ”Helepottaa.”

 

Paikalle saapuivat myös Ruotsin pääministeri Olof Palme ja ulkoministeri Sven Andersson, tutut ministerit aiemmilta juttumatkoiltani Tukholmaan.

Olof Palme Urho Kekkoselle: ”Gotlannissa piti asuntoasiainministeri tietokilpailua lapsille. Asiantuntijat saivat jokainen esittää kysymyksensä. Pappi kysyi: Kuka rakastaa maailmassa kaikkia yli kaiken? Kahdeksanvuotias tyttö vastasi: Presidentti Kekkonen.”

Sven Andersson: ”Tämä on askel eteenpäin Euroopassa. Valtiomiehet, jotka eivät kolme vuotta sitten voineet vielä keskustella keskenään, tapaavat Helsingissä toisiaan vapaasti kolmen päivän aikana ja solmivat uusia suhteita. Ei Etyk ole ratkaisu mihinkään ongelmaan, mutta se on perus tulevalle yhteistyölle.”

 

Kuulostelin vielä suomalaisten tunnelmia. Ensimmäiseksi törmäsin lääkintöneuvos Rikhard Sotamaahan, yksityiselämäni Rikkeen, jolta oli udeltu presidentin kunnosta. Kirjoitin siitä Suomen Kuvalehteen.

Richard ”Rikke” Sotamaa: ”Minulta on kysytty mitä pillereitä olen antanut presidentti Kekkoselle, kun hän on näin virkeä ja jaksaa pitää kiinni ETYK-aikataulusta. Ei piikkejä, eikä piristyspillereitä. Sitä vastoin olemme juosseet ennen Etykiä presidentille peruskuntoa. Puolen tunnin kuluttua meidän pitäisi mennä saunomaan ja sitten presidentti lähtee vastaan viimeistä vierasta, joka saapuu Portugalista.”

Mauno Koivisto: ”Suomelle kansainvälinen jännitys on vaaraksi ja haitaksi – siksi meille sen lieventyminen on erittäin merkillepantavaa.”

Mitä Etyk merkitsee Mauno Koivistolle?

Koivisto: ”Punaviiniä. Täytän juhlakiintiötä omalta osaltani.”

Lähtiessäni Kalastajatorpalta aulassa kättelivät tyytyväisiä vieraitaan pääministeri ja ulkoministeri rouvineen.

 

Huippukokous onnistui presidentin ja Suomen kannalta hyvin. Kun konferenssi oli ohi, Rikke Sotamaa houkutteli presidentin lataamaan akkujaan Laukaaseen. Minut kutsuttiin mukaan.

Lomailu olikin tarpeen. Kalastettiin, luettiin lehtiä, lepäiltiin ja hulluteltiin. Presidentti vaikutti huojentuneelta ja onnelliselta rankan kansainvälisen rupeaman jälkeen. Virallisesta maailmasta oli siirrytty taas hetkeksi yksityiseen maailmaan.

Kun Aimi Sotamaa kutsui vieraitaan pöytään, saimme kaikki pidätellä naurua.

Paikalle saapui tuntematon mies. Hänellä oli päässään peruukki, joka peitti tutun kaljun ja jossa oli otsatukka. Jostakin presidentti oli vielä löytänyt vanhanaikaiset, pyöreät silmälasit. Oli kuin Jukolan Eero olisi astunut saliin.

Rikke syöksyi hakemaan kameransa ja ikuisti herkullisen tilanteen. Myös minä viritin oman kamerani. Jäi arvoitukseksi, mistä UK oli saanut peruukin tai mikä sai hänessä olevan pojan kujeilemaan.

Sinä iltana sienikeitto, uunikala ja marjat maistuivat erityisen hyviltä. Uuden ystävämme kunniaksi joimme vielä konjakit, ja peruukki-UK sai nimekseen Alfred. Lähetin myöhemmin matkoiltani postikortteja ”hauskalle Alfredille”.

Seuraava ponnistus oli jo syyskuussa. Silloin Suomeen oli jälleen saapumassa valtion päämiehiä. Nyt onnittelemaan 75 vuotta täyttävää tasavallan presidenttiä.

 

Maarit Tyrkkö (nyk. Huovinen) oli Suomen Kuvalehden avustaja ja toimittaja 1973–1978. Vuonna 2014 hän julkaisi kirjan Tyttö ja nauhuri (WSOY) toimittajavuosistaan.