Suomalaista luokkajakoa: Valinta pitkän ja lyhyen matematiikan välillä

KOLUMNI: Teinien ainevalinnat vaikuttavat elinkeinoelämän toimintaedellytyksiin, kirjoittaa Tiina Raevaara.

kolumnit
Teksti
Tiina Raevaara
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Sieltä täältä lähinnä yliopistomaailmasta on kantautunut huolestuneita puheenvuoroja siitä, että kovat luonnontieteet eivät enää kiinnosta yliopistoon pyrkiviä. Varsinkin matematiikan ja fysiikan koulutusohjelmien hakijamäärät ovat laskeneet reippaasti, ja toisaalta pitkän matematiikan suosio lukioissa on hiipunut.

Luonnontieteet ja erityisesti matematiikka ovat osaamista, jota moni tieteenala edellyttää. Pitkän matematiikan suorittaneita ylioppilaita halutaan paitsi luonnontieteiden omiin koulutusohjelmiin myös lääketieteeseen, teknisiin tieteisiin, kauppatieteisiin, maa- ja metsätaloustieteisiin, eläinlääketieteeseen ja valtiotieteisiin – ja siinä oli esimerkkejä vasta yliopistojen opetusaloilta. Myös ammattikorkeakouluihin tarvitaan pitkän matematiikan taitajia.

Ainevalinnat, joita teinit tekevät lukion alussa, vaikuttavat elinkeinoelämän toimintaedellytyksiin Suomessa, niin kauhealta kuin se kuulostaakin. Tieto- ja viestintäteknologia tai vaikkapa lääketeollisuus tarvitsevat perustakseen kovaa luonnontieteellistä osaamista. Se hankitaan yliopistoista.

 

Luonnontieteiden vähentyneet hakijamäärät johtuvat osittain korkeakoulujen muuttuneesta sisäänottopolitiikasta. Kun ensikertalaisia, suoraan lukiosta tulevia hakijoita on alettu suosia eri keinoin, nuoret ovat tulleet varovaisemmiksi sen suhteen, minne hakevat. Ennen esimerkiksi matematiikan ja kemian opiskelijoissa oli ihmisiä, joiden todellinen tavoite oli päästä lukemaan vaikkapa lääketiedettä tai arkkitehtuuria. Osa vaihtoikin opiskelualaa, osa totesi ensimmäisen valintansa sopivaksi.

Nykyään tuoreen ylioppilaan pitää olla varma, että hän haluaa opiskella juuri sitä alaa, jonka opiskelupaikan hän ottaa vastaan. Alan vaihto on tehty aiempaa hankalammaksi.

Ei kannata silti tuijottaa vain yliopistojen omia ratkaisua. Korkeakoulujen kannalta olennaista on se, millainen suhde nuorella on luonnontieteisiin ja matematiikkaan peruskoulun jäljiltä.

Voi olla, että matematiikka näyttäytyy helposti, edelleen, käytännön elämän ulkopuolelle jäävänä kuriositeettina. Ongelmasta on puhuttu pitkään, mutta se ei silti tunnu helpottavan. Uravalinnoista ja työelämästä puhutaan sovellutusten kautta, ei sen kautta, millaisiin tieteenaloihin sovellutukset pohjautuvat. Pelinkehityksestä tai lääkärintyöstä nähdään vain pinta, ei teoriaa, jolle pintataso rakentuu. Varsinkin lukiolainen voi kokea kovien luonnontieteiden opiskelun johtavan vain kahteen mahdolliseen uraan: opettajan tai tutkijan. Kumpikaan ei juuri nyt tunnu erityisen kannattavalta vedolta.

 

Jos pitkään matematiikkaan toivotaan lisää opiskelijoita, pitää ottaa huomioon myös se, kuinka yksittäisiä oppilaita ohjataan aineen pariin yläasteen lopussa. Esitetäänkö joillekin oppilaille ainoana vaihtoehtona lyhyttä matematiikkaa? Entä miten kaveripiirissä puhutaan valinnasta?

Tiedostan hyvin, että omaan pitkän matematiikan valintaan vaikutti hyvin paljon se, että parhaat kaveritkin valitsivat sen. Samoin myönnän, että asiaan vaikuttivat vanhempien mielipide ja sukulaisten ammatit. Minun elämänpiirissäni oli lähtöoletus, että lukiossa luetaan pitkä matematiikka.

Valinta pitkän ja lyhyen matematiikan välillä muuttuu helposti eräänlaiseksi esimerkiksi suomalaisesta luokkajaosta: Pitkä ja lyhyt ovat kaikkien lukiolaisten valittavissa yhtä lailla. Silti sosiaaliset syyt saattavat sanella, kokeeko nuori ihminen pitkän matematiikan lainkaan järkeväksi tai mahdolliseksi itselleen.

 

Kirjoittaja Tiina Raevaara on filosofian tohtori ja kirjailija ja Suomen Kuvalehden Tarinoita tieteestä -blogisti.