Sipilä myöntää harkintansa pettäneen: ”Luottamukseni Yleen on ihan OK”

Kokoomusjohtaja Petteri Orpo vakuuttaa, että luottamus pääministeriin on tallella.
Kotimaa 30.11.2016 16:06
Heikki Vento ja Tuomo Lappalainen

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) piti tiedotustilaisuuden eduskunnassa 30. marraskuuta 2016. © Markus Pentikäinen

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) myöntää, että hänen Yleisradio-arvostelussaan harkinta petti.

Sipilä moitti viime viikolla voimakkaasti Yleä, joka julkaisi juttuja Sipilän sukulaisten omistaman yrityksen liikesuhteista kaivosyhtiö Terrafameen.

Sipilä joutui myrskyyn Suomen Kuvalehden kerrottua, että Ylen johto oli keskeyttänyt pääministerin sidonnaisuuksia käsitelleen jutun teon sen jälkeen, kun tämä oli ollut yhteydessä päätoimittaja Atte Jääskeläiseen ja yhteen Ylen toimittajaan.

Viesteissään Sipilä oli muun muassa välittänyt saamaansa kansalaispalautetta ja kertonut, että hänen arvostuksensa Yleisradioon on täysi nolla.

Sipilä on ollut mukana myöntämässä valtiontukea yhtiölle, joka on tilannut urakan pääministerin sukulaisen yritykseltä. Sipilä myönsi tänään, että perjantaisessa reaktiossa ”olivat tunteet liikaa mukana”.

”Kritiikkiä saa antaa, jos ei ole saanut mahdollisuutta kommentoida. Se on vakava väite, että suositaan sukulaisia.”

Sipilän mielestä Yle pyysi kommenttia liian myöhään. Yle kysyi sähköpostilla pääministeriltä lausuntoa puolitoista tuntia ennen jutun julkaisua. Sipilä kiisti, että hän olisi pyrkinyt kajoamaan sananvapauteen.

”En saanut reilua mahdollisuutta antaa kommenttia. Se [sähköposti] ei ole ollenkaan oikea tapa.”

Oikeita tapoja ovat Sipilän mukaan soitto tai tekstiviesti joko pääministerille tai hänen avustajilleen.

Nyt Sipilä vakuutti, että Ylen ja pääministerin suhde on kunnossa.

”Luottamukseni Yleen on ihan OK.”

Kimmo Kivelä: ”Poliitikot ovat herkkähipiäisiä.”

Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo myötäilee Sipilää ja vakuuttaa, että luottamus pääministeriin on tallella.

Orpon mielestä poliitikon pitää voida antaa tiedotusvälineille palautetta näiden työstä eikä Sipilän viestittelyssä ollut kyse Ylen painostamisesta.

Kokoomusjohtaja kertoo myös luottavansa siihen, ettei Ylen riippumattomuus ole jupakan seurauksena vaarantunut.

Yleisradion hallintoneuvosto ei ota Sipilän ja Ylen riitaa käsiteltäväkseen. Hallintoneuvoston puheenjohtajan, kansanedustaja Kimmo Kivelän (ps) mukaan asia ei kuulu neuvoston toimivaltaan.

”Poliitikot ovat herkkähipiäisiä”, Kivelä sanoo. ”Yksi ja toinen ylikuumenee ainakin hetkellisesti.”

Suomen Kuvalehden tietojen mukaan Sipilän sähköpostisormi on ollut toisinaan herkkä myös silloin, kun hän on syystä tai toisesta halunnut viestiä tyytymättömyyttään toisia poliitikkoja kohtaan.

 

Juttu julkaistu 30.11. klo 16.06, juttua korjattu 2.12. klo 14.42: Sipilän sähköposteista kävi ilmi täydellinen arvostuksen puute Yleä kohtaan, ei täydellinen luottamuksen puute.

Tilaa SK:n uutiskirje

Ajankohtaisimmat ja puhuttelevimmat digisisällöt vastajauhettuna suoraan sähköpostiisi.