Sinä et saa nähdä näitä valokuvia missään muodossa! – Poliittinen sensuuri iski

Sakari Piippo kuvasi ministereiden ilmeitä, katseita ja solmion kuoseja. Seuraavana vuonna saapui kirje.
Teksti Vappu Kaarenoja – Kuvat Sakari Piippo
Kotimaa 17.11.2016 10:56

Se oli viikoittainen rituaali. Salin takaovi aukesi. Sisään harppoi miehiä. He asettelivat itsensä mikrofonien taakse.

”On äärimmäisen tärkeää, että pidämme hallitusohjelman tavoitteista ja aikatauluista tiukasti kiinni.”

”Nyt alkaa olla ensimmäisiä merkkejä siitä, että nämä Suomen ongelmat on tunnustettu.”

”On hyvin todennäköistä, että kävelen aamulla presidentin luo.”

”Surunvalittelut on lähetetty Pariisiin.”

Sakari Piippo kuunteli, kun ministerit puhuivat kikystä, sotesta, riihestä, vyörystä.

Tai pikemminkin katseli.

Hän parveili lehtikuvaajien seassa loisteputkivalaistuissa tiedotustilaisuuksissa. Piippo työskenteli valtioneuvoston kanslian valokuvaajana. Hän oli aloittanut äitiysloman sijaisena pari päivää ennen hallitusneuvotteluiden käynnistymistä, huhtikuussa 2015.

Perusasetelma oli aina samanlainen: pukuja, solmioita, maantien sävyistä tukkaa, vakavia ilmeitä. Joskus harvoin joku nainen.

Se oli tylsän näköistä, aluksi. Sitten Piippo alkoi katsoa tarkemmin, lähemmäs.

sp-3326_sp_valikoima

Alexander Stubb (kok) ilmoitti 20.8.2015, että yhteiskuntasopimusneuvottelut oli päätetty lopettaa. (Myöhemmin ne päätettiin aloittaa uudelleen.)

Piippo huomasi Juha Sipilän kädet. Pääministerillä oli tapana pitää niitä rukousasennossa, kun puhui. Joskus Sipilä asetteli kämmenensä vastakkain samanlaiseen timanttikuvioon, josta Saksan liittokansleri Angela Merkel on tunnettu.

Olli Rehn taas piti usein toista kättään selän takana.

Piippo zoomasi Alexander Stubbin kravattiin. Se näytti siltä kuin silkkikankaalle olisi painettu miljoona pientä munakoisoa.

Juha Rehulan kengännauhat olivat umpisolmussa.

Piippo kuvasi ensin pönötyskuvat valtioneuvoston kanslialle ja saattoi sitten napata muutaman ruudun ylipitkistä puvunhihoista.

Hän tallensi yksityiskohtia, asentoja ja ilmeitä.

Syntyi kuvasarja nimeltä Valtioneuvosto.

Aluksi se ei ollut varsinainen sarja – ainoastaan läjä omaksi iloksi otettuja hajaotoksia.

Sitten, viime vuoden lokakuussa, Piippo matkusti Inariin. Valokuvaajien 11-kollektiivilla oli siellä työpaja. Piippo näytti muille kuvaajille, mitä oli tehnyt työnsä ohessa.

Muut tuntuivat riemastuvan kuvien tunnelmasta, joten loppusyksystä Piippo meni pomonsa puheille.

Parikin eri lehteä oli kiinnostunut kuvien julkaisemisesta.

”Pomo sanoi, ettei näe siinä mitään ongelmaa.”

Maaliskuussa, muutama viikko ennen Piipon äitiyslomansijaisuuden päättymistä, Raha-automaattiyhdistyksen Raymond-lehti julkaisi osan kuvista verkkosivuillaan. Seuraavana päivänä Piippo sai sähköpostin:

”Minun on pyydettävä sinua heti poistamaan verkosta ainakin ne kuvat, joissa kohteen tunnistaa.”

Lähettäjä oli Markku Mantila, valtioneuvoston viestintäjohtaja, Piipon pomo. Hänen mukaansa mitään julkaisulupaa ei ollut koskaan annettu.

sakari_piippo_kooste1

Piippo: ”Pomo sanoi, ettei näe kuvien julkaisemisessa ongelmaa.”

Elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk) puhui kaivosyhtiö Terrafamesta 18.8.2015.

Elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk) puhui kaivosyhtiö Terrafamesta 18.8.2015.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun ministeriöt haluavat kontrolloida julkisuuskuvaansa.

Kun valtiovarainministeriö järjesti viime vuonna toimittajille taustatilaisuuden hallintarekisteristä, se kielsi Jari Hanska -nimistä toimittajaa osallistumasta.

Hanska oli arvostellut hallintarekisteriä jo vuosia Voima-lehden artikkeleissa ja käsikirjoittamissaan Eduskunta-näytelmissä.

Ministeriö vetosi luottamuspulaan.

Hanska sai luvan tulla taustatilaisuuteen vasta, kun asiasta oli noussut pieni mediakohu. Kuvaaminen tilaisuudessa oli kielletty.

Muutama viikko sitten eduskunnan oikeusasiamies lausui tapauksesta: ei ole ministeriön asia valikoida, keitä toimittajia tilaisuuksiin saa tulla. Valtionvarainministeriön viestintäjohtaja sai moitteet hyvän hallintotavan rikkomisesta. Lisäksi oikeusasiamies muistutti, että valokuvaamista pitäisi rajoittaa mahdollisimman vähän. Kuvaamiselle pitäisi asettaa vain sellaisia rajoituksia, jotka ovat välttämättömiä.

Oikeusasiamies: kuvaamista pitäisi rajoittaa mahdollisimman vähän.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) 28.9.2015.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) 28.9.2015.

Valtioneuvoston Markku Mantila oli yhteydessä myös Raymondin päätoimittajaan.

Lehti poisti kuvat netistä.

Piippo lähetti Mantilalle sähköpostin, jossa pyysi tapaamista. Hän halusi puhua asiasta kasvotusten. Vastausta ei kuulunut. Sen sijaan Piippo sai postissa kirjeen:

”Kanslia kieltää tällä kirjeellä ja yllä mainituilla perusteilla julkaisemasta virkasuhteesi aikana kuvaamiasi valokuvia missään muodossa tai millään viestintävälineellä.”

Kanslia ilmoitti, että kyse on tekijänoikeuksista.

”Valtioneuvoston kanslia katsoo, että [–] tekijänoikeudet näihin kansliassa virkasuhteessa ollessasi ottamiisi valokuviin ovat siirtyneet valtioneuvoston kanslialle.”

Piippo alkoi etsiä lakimiestä. Journalistiliitosta löytyi. Lakimies Sanna Nikula pitää tapausta selvänä:

”Kuvien tekijänoikeudet ovat Piipolla.”

Pääsääntö on, että tekijänoikeus säilyy työn tekijällä, ellei muusta ole sovittu. Siksi valokuvaajien ja toimittajien työsopimuksiin saatetaan kirjata, että töiden tekijänoikeudet siirtyvät työnantajalle. Tällaista sopimusta ei Piipon ja valtioneuvoston kanslian välillä ollut.

”Muutenkin on kummallista, että valtioneuvoston kanslia ottaa tehtäväkseen suojella yhteiskunnallisen vallan käyttäjiä julkisuudelta”, Nikula sanoo.

Asiaa setvittiin lukuisissa sähköposteissa, tapaamisissa ja puheluissa.

Jossain vaiheessa valtioneuvoston kanslian kanta muuttui. Se ei enää väittänyt, että tekijänoikeus olisi kanslialla.

Nyt olikin kyse sivutoimiluvasta. Virkamies tarvitsee sellaisen, jos haluaa tehdä muita projekteja varsinaisten töidensä ohessa, kansliasta huomautettiin.

Piipolla ei lupaa ollut.

”Minusta ei ole ihan asiallista, että talon kameralla, ajalla ja palkalla kuvaa itsekseen. Firman ajalla tehdään firman töitä”, Mantila sanoo.

Valtioneuvoston kanslian mielestä on mahdollista, että Piippo olisi syyllistynyt jopa virkarikokseen.

Sanna Nikula pitää tällaista puhetta ylimitoitettuna: ”Minusta se on uhkailua, jolla Piippoa yritetään painostaa, kun kanslian argumentit ovat osoittautuneet heikoiksi.”

Huhtikuussa 2016 valtioneuvoston kanslia lähetti Sakari Piipolle kirjeen: kuvia ministereistä ei saisi julkaista missään.

Huhtikuussa 2016 valtioneuvoston kanslia lähetti Sakari Piipolle kirjeen: kuvia ministereistä ei saisi julkaista missään.

sakari_piippo_kooste2

Valtioneuvoston viestintäjohtaja: kuvat esittävät kohteet epäasiallisessa valossa, ”nukkavieruina” ja ”väsähtänein’”.

Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk) kertoi ministeriönsä kärkihankkeista 3.9.2015.

Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk) kertoi ministeriönsä kärkihankkeista 3.9.2015.

Mikä kuvissa on niin ihmeellistä?

Henkilövalokuvista väitöskirjansa tehneen Aalto-yliopiston lehtorin Hanna Weseliuksen mielestä Piipon otokset ovat hellyttäviä.

”Kuvissa on menty hyvin lähelle ihmisen pintaa. Se antaa pitkästä aikaa jotain uutta näkökulmaa poliitikkoihin.”

Weseliuksen mielestä poliittisen kuvajournalismin genre on surkastunut. Enää ei ole sellaisia kuvaajia kuin Kalle Kultala, jotka keskittyisivät lähinnä politiikkaan.

”Tulkitsen Piipon kuvien viestittävän, että poliitikotkin ovat ihmisiä.”

Piipon entinen pomo on tulkinnut toisin. Markku Mantilan mielestä ne esittävät kohteet epäasiallisessa valossa.

Epäasiallisuus syntyy hänen mielestään pienistä asioista, yksityiskohdista.

”On silmät menossa puoliksi kiinni tai suu on auki niin, että näkyy ikenet tai kitarisat. Tai on muuten sellainen nukkavieru, väsähtänyt tai sen näköinen, että olisi nauttinut jotain”, Mantila sanoo.

”Mielestäni tuollaisten kuvien ottaminen ei vain kuulu kanslian palkkalistoilla olevalle kuvaajalle.”

Kuvat ovat Mantilasta ”loukkaavia ja kiusallisia” ihmisille, jotka kuvissa esiintyvät: ministereille ja työmarkkinajohtajille.

Ruutujen päälle vedettiin punakynällä rasti, kuva toisensa jälkeen.

 

Valtioneuvoston kanslia suostui lopulta osan kuvista julkaisemiseen.

Valtioneuvoston kanslia suostui lopulta osan kuvista julkaisemiseen.

Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula tiedotti sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisesta 11.9.2015.

Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula tiedotti sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisesta 11.9.2015.

Elokuussa valtioneuvoston kanslia teki Piipolle ehdotuksen. He voisivat suostua osan kuvista julkaisuun. Kanslia katsoisi kaikki kuvat ja ilmoittaisi, mitkä olisivat hyväksyttäviä.

Piippo ja kanslian edustaja alkoivat käydä läpi kuvalistoja.

Ruutujen päälle vedettiin punakynällä rasti, kuva toisensa jälkeen. Henkilökuvat olivat kanslian mielestä erityisen häiritseviä.

Tuhannesta kuvasta kelpasi lopulta noin kolmesataa.

Ehkä siihen voisi suostua, Piippo ajatteli, kunnes sai lokakuussa luettavakseen sopimusluonnoksen. Siinä sanottiin, että hyväksymisestä huolimatta mitään sellaista kuvaa ei saisi käyttää, jossa henkilö on tunnistettava. Melkein kaikissa kuvissa oli joku tunnistettava henkilö: silmänsä auki reväyttänyt valtiovarainministeri (sivulla 26), mietteliäänä huuliaan yhteen puristava pääministeri (sivulla 30), peruspalveluministeri, joka näyttää siltä kuin olisi puhkeamassa lauluun (viereisellä sivulla) – mitään näistä ei kanslian mielestä saisi julkaista.

Piippo kieltäytyi allekirjoittamasta.

Kanslian lakimies lähetti hänelle vielä muutaman tekstiviestin 26. lokakuuta.

”Olisin halunnut vielä keskustella asiasta myös sinun kanssasi ymmärtääkseni paremmin näkökulmiasi.”

Niihin Piippo ei enää vastannut.


piippo-2500pxjpg

Sakari Piippo, 34, on palkittu muun muassa Vuoden nuori lehtikuvaaja -palkinnolla.

Keskustelu

Viestintäalan työnantajalla menevät iloisesti sekaisin tekijänoikeus ja käyttöoikeus.

Tekijänoikeus on jakamaton, sitä ei millään sopimuksella saa siirrettyä tekijältä, paitsi USA:ssa, jossa tulkitaan mm. että Michael Jackson, joka osti oikeudet Beatlesin biiseihin, olisi niiden säveltäjä (nykyisin kaiketi Jacksonin perikunta). Onneksi tällaista ei ole Euroopassa – vielä. Tosin käytännössä monet mediatalot pyrkivät näin toimimaan, lain kirjainta hipoen ja sen henkeä räikeästi rikkoen.

Käyttöoikeuksista voidaan rajatusti sopia, mutta ei tekijänoikeuksista.

Ville Pernaan pääkirjoitus (SK46) puolustelee valtioneuvoston kanslian palkkaaman valokuvaajan otostenkäyttöä ja ylistää samoja kuvia taiteellisesti korkeatasoisiksi. Piippo lienee ottanut kyseiset kuvat työnantajansa valtioneuvoston kanslian palkkaamana. Mikäli kuvat on otettu työaikana, ne ovat yksiselitteisesti työnantajan omaisuutta, ja työnantaja voi myös päättää niiden käytöstä. Kuvien käyttökiellossa ei siis suinkaan ollut kysymys mistään sensuurista, vaan normaalista käytännöstä: maksaja päättää työn tulosten käytöstä. Kuvien taiteellisuusaste ei suinkaan mutta asiaa mitenkään.

Mikäli Piippo on ottanut kuvat omalla ajallaan, ja niiden käyttö yritetään estää, on kysymys sensuurista. Sen sijaan työaikana otettujen kuvien suhteen tilanne on toinen. Päätoimittaja Pernaan tulkinta sananvapauden rajoista on ongelmallinen. Kaipa Pernaa itsekin estäisi sellaisten omien kuvaajiensa työaikana ottamien kuvien julkaisun, joita hän pitää sopimattomina: ajatellaanpa vaikka, että Seura julkaisisi kuvan Pernaasta vessanpöntöllä, tai piiskaamassa lapsia pihamaalla.

Sananvapaus on niin tärkeä asia, ettei siihen ei pidä vedota tilanteissa, jotka eivät kuulu sen piiriin. Työnantajalla on oikeudet työntekijöiden työn tuloksiin. Ja niihin oikeuksiin kuuluu tuotetun materiaalin käyttö tai sen käyttämättä jättäminen.

Lukija987, juuri tuollaisia kommentteja tulee, kun ei lue artikkelia eikä ymmärrä edes perusasioita aiheesta.

Se, että kuvat on kuvattu työaikana, ei siirrä tekijänoikeutta työnantajalle. Jutussa todetaan suoraan, että: ”Pääsääntö on, että tekijänoikeus säilyy työn tekijällä, ellei muusta ole sovittu. Siksi valokuvaajien ja toimittajien työsopimuksiin saatetaan kirjata, että töiden tekijänoikeudet siirtyvät työnantajalle. Tällaista sopimusta ei Piipon ja valtioneuvoston kanslian välillä ollut.”

Otetaanpa toisenlainen esimerkki, että ymmärtäisit. Ystäväni työskentelee IT-alalla ylläpidossa, jossa etenkin yövuorot ovat enimmäkseen tyhjää täynnä. Omalla työpisteellä tulee pysyä, mutta muutoin satunnaisten ja kiireellisten työtehtävien välissä voi olla tuntikausia toimetonta oleskelua. Koodaustaitoinen ystäväni käyttääkin valtaosan ajasta mobiilisovellusten koodaamiseen. Työtehtävien vuoksi tarjolla on laajalti erilaista rautaa myös testaamiseen. Työnanatajan kanssa aiheesta ei ole sovittu mitään muuta kuin suullisesti se, että homma on OK, kunhan se ei haittaa työtehtävän suorittamista. Oletko sitä mieltä, että työnantajalla on tekijänoikeus ystäväni luomuksiin?

Jutussa ei ilmene, että Piippo olisi laiminlyönyt työtehtävänsä tai mainittavasti käyttänyt työnantajansa materiaalia ja resursseja tähän projektiin. ”Piippo kuvasi ensin pönötyskuvat valtioneuvoston kanslialle ja saattoi sitten napata muutaman ruudun ylipitkistä puvunhihoista.” Perusteita työnantajan väitteille ei ole.

Ymmärtäisin jonkinasteisen tuohtumuksen, jos kuvat esittäisivät henkilönsä jotenkin alennettuina ja luokkaavalla tavalla. Näin ei kuitenkaan ole. Valtioneuvoston kanslian virkaintoiset touhuajat voisivat keskittyä oikeisiin töihin.

Sakari Piipolle iso hatunnosto!

Mitäs jos kuvissa olisi ollut helttoja, alleja, ryppyjä, pömppämahoja, roikkuvia periä mutta naisista?
Veikkaanpa että haloo olisi ollut melkoinen, mutta eri syystä…

@Urho Puusi:

Valtion virkamieslain 18. pykälän mukaan: ”Virkamies ei saa ottaa vastaan eikä pitää sivutointa, joka edellyttää työajan käyttämistä sivutoimeen kuuluvien tehtävien hoitamiseen, ellei asianomainen viranomainen hakemuksesta myönnä hänelle siihen lupaa.”

Sen lisäksi valtiotakin työnantajana sitoo tasapuolisuusvelvoite eli kaikkia työntekijöitä kohdeltava tasapuolisesti.

Kyseinen kuvaaja oli tietojen mukaan virkasuhteessa valtioneuvostoon eli ym. lain alainen. Jos työnantaja antaa yhden työntekijän käyttää työaikaa omaan bisnekseen (tässä tapauksessa valokuvaukseen omalla toiminimellä) niin sen on annettava työajan vapaa käyttöoikeus omiin bisneksiin myös muille työntekijöille.

Olen pettynyt mm. Journalistiliiton yksipuoliseen ulostuloon asiassa ja liiton antamaan signaaliin siitä, että olisi ihan ok käyttää toisen maksamaa työaikaa omiin bisneksiin.

Näyttää siltä, että jotkut eivät yksinkertaisesti ymmärrä tai halua ymmärtää, mitä tekijänoikeus tarkoittaa.

Mantila edustaa selvästi eliittiä joka mielestään tietää paremmin mitä kansa haluaa kuin kansa itse. Tämän valtion virkamiehen tulee tajuta se fakta että hänen palkkansa maksaa veronmaksaja. Hänen tulee palvella kansaa. Ja kansa tasan tarkkaan haluaa tietää kaiken niistä avainhenkilöistä jotka palvelevat kansaa veronmaksajan rahoilla. Jos he ovat nukkavieruja, kankkusessa, kengännauhat umpisolmussa, hiukset sekaisin, paita ryppyinen, ihan mitä vaan. Me jotka maksamme hänen palkkansa, haluamme tietää. Siksi että nämä tiedot antavat meille, jotka ovat suoraan tai välillisesti heidät valinneet tehtäväänsä, tietoa siitä kuinka he tehtäväänsä hoitavat. Tässä siis kanslian viestintä johtaja Mantila haluaa salata nämä tiedot, eli kun ottaa tästä asiasta lähtökohdan, ja lisää siihen kaikki muut virkamiespesäkkeet jotka rutiininomaisesti salaavat tietoja niin ei ole ihme että päädytään tällaisiin lippu puolitangossa oleviin ”kansan palvelijoihin” jotka selvästi ovat näissä viroissa vain omaa lompakkoa lihoittamassa.

Ihan hyviä kuvia kaikki, vaikka epäilemättä nasevampiakin olisi löytynyt.

Vnk:n neukkumeininki lähinnä huvittaa, koska juridisesti asia selvä kuin kiveen hakattu uurros: tekijänoikeudet kuuluvat kuvaajalle ellei muuta ole sovittu.

Muistanemme vielä Hesarin väen Tamminiemen pesänjakajat, jonka tekijöitä ei muodollisesti rangaistu itse sisällöstä vaan hypoteettisen työajan käytöstä ”kilpailevan” kustantajan bisneksissä. Suojelupoliisista vm:öön rekrytoitu viestintävelho (tai -jästi) on luku sinänsä.

Lähikuvat, ilmeisesti joiltain osin selvästi monokromattuina, paljastavat verisuoni- ja parransänkiesiintymiä, joista henkilöiden puolisot varmasti jo tietävät. Mutta missä ovat kaikkien pukukoodien kestokieltäjän eli Timo Soinin räävittömästi hihansuusta vuotavat paidanhihat, joilla ei pääsisi Lenita Airiston illalliskutsuilla eteistä pidemmälle?

Jotkut kuvaajat muistanevat kuinka Kekkosen hautajaisiin annettiin poikkeussäännös, jonka mukaan fotaajilla piti olla (sen kätevän monitaskuisen khakiliivin sijasta) vähintään siisti pikkutakki. Siis siksi, että kollegoiden otoksissa hautapaasien takaa ei näkyisi UKK:n muistoa halventavia ylävartaloita.

Valtioneuvoston 1.4.2O16 kirje on ”virkavallan” tyypillistä käyttöä Suomessa. Sen kirjoittajien pätevyys toimia tuossa paikassa olisi tullut tutkia. Mutta sellaista ei Suomessa ole totuttu tekemään; alamaisten kun tulee vain totella. Mutta koko juttu, ml. SK:n teksti on hiukan heiveröinen. Ongelma jää osin täsmentämättä.

Tekijänoikeus ei turvaa käyttö- tai myyntioikeutta. Valtioneuvoston kansliassa ei saa kuvata mitä vain tai miten vain. Se on virkapaikka, jossa voi olla mm. ”salaisia” papereita, kävijöitä.
Jos siellä vastuulliset eivät ole asiaa selvittäneet, he ovat syyllistyneet laiminlyöntiin, mikä muuten on Suomessa tavallista.
Tässä tapauksessa kanslian olisi tullut taata ”omistus- ja käyttöoikeutensa,” kuvaaja nimensä kuvien ottajana.

Eli tekijöitö ja termejä on enemmän kuin mitä juttu käytttää. Omiin kokemuksiini kuuluu kuvani SK:ssa ilman lupaa (SK:n 33/1935, kansi). Kaksi vuotta myöhemmin sain ensi kamerani, vajaat 3O vuotta myöhemmin uutiskuviani mm. Life- ja Paris Match lehtiin.

Perheen kuvaamon copyright arkistoja manipulotiin laittomasti NL:n vakoojien suomalaisten henkillöllisyyksien fabrikoinnissa. Toimittajana salaisuuksista ottamani negatiivit takavarikoitiin. PE:n Tiedustelulle kuvaamiani ”dokumentteja” ei kai ollut, eikä ”tekijänoikeuspulmiakaan” – virallisesti. Muita pulmia tuli.

Näissä kuvissa tulee esiin uusi nykypulma. Mittavat pixeliluvut sallivat kuvia, joissa näkyy enemmän kuin ihmisen silmällä. Keskustella voi siitä, miten paljon ryppyjä, vakoja yms. esim. kasvoissa voi näillä keinoin ”julkistaa.” Se on näissä SK:n kuvissa ärsyttänyt virkamiehiä, joille siloposkisiksi retushoidut hyvät ja kauniit ovat rutiinia.

Hyvä PeeJii,

Tietysti lakia voi lukea kuin piru raamattua, mutta julki tuotavat päätelmät on syytä tehdä ajatuksella ja aiheeseen perehtyen.

Virkamiehen työssä ja julkisuuskuvassa on hyvin tärkeää noudattaa tasapuolisuutta ja pyrkiä neutraaliuteen julkisyhteisön ollessa työnantaja, jonka etua ajetaan. Virkamiehet tarvitsevat luvan sivutoimilleen, jotta vapaa-ajan tekemisetkään eivät vaaranna tätä asemaa tai aiheuta edes epäilyä eturistiriidoista. On olemassa myös mahdollisuus siihen, että virkamies hoitaa jotakin sivutointa osin työaikanaan; ihan heti en keksi mitään hyvää esimerkkiä siitä, miksi näin olisi, mutta kenties kyse on luottamustoimista tms. Joka tapauksessa lupa sivutoimeen on aina haettava, eikä sitä myönnetä, jos perusteet eivät ole riittävät. Tasapuolisuus ei tarkoita sitä, että kaikille myönnettäisiin kaikki samat asiat, vaan sitä, että ketään ei aseteta perusteetta eri asemaan.

On mielenkiintoista, että valtioneuvoston kanslian valokuvaaja on virkasuhteessa. Julkishallinnossa on jo vuosikaudet vähennetty virkojen määrää ja ne työntekijät, joiden tehtäviin ei kuulu päätös- tai esittelyoikeutta, ovat yleisesti toimihenkilöitä. Painaakohan tässä historian painolasti vai minkä ihmeen takia valokuvaajalla on virka? On myös mahdollista, että tehtäviin kuuluu asioita, jotka jäävät artikkelissa kertomatta.

En voi liikaa painottaa, että tämän aiheen kommentointi jää väkisin pinnalliseksi, jos ei omaa kokemusta luovan työn tekemisestä ylipäätään saati tunne edes perusteita valokuvauksesta. Valokuvaajan ja muiden luovan työn tekijöiden ajattelu ei toimi niin, että työminä kytkeytyy päälle kellokortin mukaan. Mikäli työtehtävän tekemiseen kuuluu yksitoikkoista odottelua (esim. ministereiden kokoontuessa tiedotustilaisuuteen), on valokuvaajalle luontevaa napsia kuvia paikalla olijoista. Samalla voi varmistua siitä, että välineet toimivat oikein myös h-hetkellä.

Edellä kuvatun kaltaiset valokuvat voi hyvin rinnastaa muistilehtiön sivuille tehtyihin piirustuksiin. Minä en ainakaan ole luovuttanut työnantajalleni tylsien kokouksien aikana laatimiani keittiöremonttisuunnitelmia, runoja/riimejä, matkasuunnitelmia, valaisimen luonnospiirustuksia tai päivän sudokun oikeita numeroita. En siitä huolimatta, että nämä ovat syntyneet toisten maksamalla työajalla.