Salmonella aisoihin käsien pesulla

Kotimaa 17.3.2009 17:00

Suomessa on löydetty salmonellaa tähän mennessä kymmeneltä munatilalta.

Evira

Salmonellaa viljeltiin kolmella eri alustalla maljoissa Eviran tutkimuslaboratoriossa maaliskuussa 2009. Kuva: Sari Gustafsson / Lehtikuva.

Tiistaihin mennessä Evira oli tutkinut vajaat 50 tilaa. Salmonellan saastuttamat munatilat ovat Lounais-Suomesta ja Etelä-Pohjanmaalta. Joukossa on yksi yli 100000 kanan tila.

Tiloilta ei lähde munia kauppoihin ennen kuin tila on saanut salmonellasotkuissa puhtaat paperit.

Erikoistutkija Tarja Pohjanvirta Evirasta kertoi tiistaina, että tällä hetkellä sikalanäytteistä on tulokset valmiina noin 20 tilalta. Salmonellaa ei ole löytynyt. Pohjanvirta on toiveikas, että sikalat selviävät kanaloita vähemmillä salmonellatartunnoilla.

”Sioilla riski on hyvin pieni. Me toivomme, että on häviävän vähän tai ei ollenkaan sikoja, joiden ulosteesta löytyy salmonellaa.”

Kaiken kaikkiaan Evira tutkii 770 kanalan ja sikalan salmonellatilanteen. Kolmasosa on munatiloja.

”Lauantaina alkaa olla huomattava osa näistä kanaloista tutkittu. Se alkaa olla kanaloiden osalta silloin 80-90 prosentissa.”

Sikatilojen suhteen näytteenotto alkoi myöhemmin, joten niiden osalta puhutaan vielä viikoista ennen kuin kaikki on tutkittu.

Bakteerin epäillään olevan peräisin Rehuraision saastuneesta rehuerästä.

Suomen salmonellatapaukset ovat olleet esillä maaliskuun alusta lähtien, jolloin Elintarviketurvallisuusvirasto Evira kertoi, että kolmelta kanatilalta oli löytynyt salmonellaa.

Tiistain Helsingin Sanomissa haastateltu Eviran yksikönjohtaja Kaija Varimo ei usko, että ilmenneet salmonellatapaukset aiheuttaisivat pulaa kananmunista.

Fakta: Hygienia tärkeää salmonellan ehkäisyssä

  • Salmonellatyyppejä on olemassa yli 2 000, ja ne kaikki voivat aiheuttaa tautia ihmiselle. Salmonellat ovat suolistobakteereita.
  • Salmonella voi tarttua eläinten ja ihmisen ulosteilla saastuneiden elintarvikkeiden tai veden välityksellä ja aiheuttaa ruokamyrkytyksen.
  • Oireita ovat pahoinvointi, vatsakrampit, ripuli, kuume ja päänsärky, ja ne kestävät 4-10 päivää.
  • Voimakkaassa infektiossa kuume voi olla korkea ja ripuliulosteissa verta.
  • Kaikki tartunnan saaneet eivät saa oireita.
  • Salmonella kuolee kuumentamalla. Ruoka pitää kypsentää yli +70 asteeseen, siipikarjanliha yli +75 asteeseen.
  • Hyvä käsihygienia on tärkeää! Kädet pitää pestä aina WC:ssä käynnin jälkeen sekä sen jälkeen, kun on käsitellyt vaikkapa raakoja kananmunia.
  • Lähde: Evira ja THL

Lähde STT