Saksalaisten vankileirit Lapissa: Arkeologiset kaivaukset alkavat

arkeologia
Teksti
Pirita Männikkö
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Lähihistoria on nyt alkanut kiinnostaa arkeologeja. Lauantaina Inarissa alkavat arkeologiset kaivaukset ovat jo herättäneet kansainvälistäkin huomiota.

Betonirakenteen jäänteitä Peltojoen rannalla
Arkeologi Oula Seitsonen tarkastelee betonirakenteen jäänteitä Peltojoen rannalla. Kuva Kerkko Nordqvist


Jatkosodan aikana saksalaiset perustivat Lappiin noin sata vanki- ja työleiriä. Saksalaisten Lapin-leireissä oli noin 30 000 sotavankia, lähinnä neuvostoliittolaisia. Nyt arkeologit alkavat tutkia yhtä niistä. Tai ainakin sitä, mitä siitä on jäljellä.

Lauantaina alkavat viikon kestävät alustavat kaivaukset Inarin Peltojoella sijainneessa tukikohdassa. Ne ovat osa “Landscapes of Finnish Conflicts” -projektia. Tutkimus on merkittävä, sillä toiseen maailmansotaan liittyviä arkeologisia kaivauksia ei ole ennen tehty Suomessa. Kansainväliselläkin tasolla lähihistorian konflikteihin liittyviä arkeologisia tutkimuksia on tehty vain kourallinen.

Kaivaukset ovat herättäneet kiinnostusta myös ulkomailla. Kaivauksia johtava arkeologi Oula Seitsonen esittelee tutkimustuloksia Bristolin yliopiston järjestämässä konferenssissa syksyllä.

“Viimeisen reilun kymmenen vuoden kuluessa on herätty huomaamaan, että modernikin aika on arkeologisesti merkittävää tutkittavaa”, Seitsonen kertoo.

Osaksi innostuksen heräämiseen ovat vaikuttaneet halu suojella historiallisia kohteita. Seitsonen arvelee tärkeimmän syyn kuitenkin olevan sukupolvien vaihtuminen. Tapahtumista alkaa olla sen verran aikaa, että niihin on saatu etäisyyttä.

“Vanhemman polven arkeologit eivät ole ehkä kokeneet, ettei esimerkiksi toinen maailmansota olisi heitä kiinnostava tutkimuskohde, koska he tai heidän vanhempansa ovat eläneet silloin.”

Leireistä ei ole kirjallista tietoa

Yksi asia Seitsosta harmittaa. Vaikka kaivauksia alettiin suunnitella jo parisen vuotta sitten, vasta nyt niille saatiin rahoitus. Aika kävi kalliiksi, sillä viime kesänä Pidä Lappi siistinä ry ehti jo korjata pois alueelle jääneen toisen maailmansodan aikaisen, maanpinnalla olleen romun.

“Siellä oli öljytynnyreiden jämiä, peltitölkkejä, vaijeria ja aaltopeltiä”, Seitsonen sanoo.

Useimpien vankileirien rakennuksista ei ole jäänyt jäljelle paljon, koska sodan loppuvaiheessa paikat tuhottiin. Peltojoen tukikohtaankin on jäänyt vain perustuksia, romahtaneen majoituskorsun jäänteet ja räjäytetty betoninen sähkö- tai puhelinkeskus.

“Tutkimuksia Peltojoella olisi tarkoitus jatkaa ensi vuonna, mutta jos löydöt ovat köykäisiä, katsomme muita kohteita.”

Ja arkeologille sopivia kohteitahan Lapista löytyy. Leireistä ei ole juurikaan kirjallisia lähteitä – ne lienee tuhottu samoin kuin leiritkin sodan loppuvaiheessa. Tiedot leireistä perustuvatkin lähinnä suomalaisten yhteysupseerien ohimennen tekemiin mainintoihin ja satunnaisten silminnäkijöiden kertomuksiin.

Majoituskorsun jäänteet
Majoituskorsun jäänteet Peltojoella. Kuva Oula Seitsonen


Ruumiitakin voi löytyä

Peltojoen kaivauksissa etsitään vastausta etenkin siihen, minkälaiset elinolot leirillä oli. Niitä voidaan selvittää esimerkiksi ruoan-, varustusten- ja vaatetuksenjäänteitä tutkimalla.

“Silminnäkijäkertomusten mukaan saksalaisten leireissä oli hyvinkin kurjaa ja kuri varsin kova”, Seitsonen toteaa.

Seitsonen toivoo myös löytävänsä jäänteitä vankien asumuksista. Se tiedetään, että vangit yöpyivät pääasiassa vaneri- tai pahviteltoissa. Niiden myyminen saksalaisille oli suomalaisille sodan aikana iso bisnes.

Ihmisruumiiden jäänteiden paljastuminenkaan ei ole mahdottomuus. Erityisesti Peltojoen kaltaisista pienistä leireistä ei ole jäänyt minkäänlaista kirjallista aineistoa. Niinpä ei ole myöskään tietoa, mitä mahdollisille vainajille on tapahtunut.

“Kuolleisuus leireillä on ollut 20 prosentin luokkaa, joten ylläreitäkin saattaa tulla vastaan.”

Mikäli Peltojoen kaivaukset osoittautuvat hedelmällisiksi, ne saattavat mahdollistaa myös vertailun muihin natsi-Saksan perustamiin leireihin. Saksan keskitysleirejä ei ole Seitsosen mukaan arkeologisesti tutkittu kuin muutamissa tapauksissa. Osaksi tämä johtuu siitä, että muissa maissa sijainneista leireistä on säilynyt Lappia paremmin kirjallisia lähteitä.

Miten lähihistorian jäänteiden tutkiminen sitten eroaa esihistoriallisten rippeiden tutkimisesta?

Lähinnä kivikautta tutkineen Oula Seitsosen mukaan kaivausmenetelmiltään ei mitenkään. Tosin löydöt on myös kytkettävä kirjallisiin lähteisiin. Yhdessä asiassa on kuitenkin selvä ero: lähihistorian jäänteiden tutkimisessa arvuuttelun osuus laskee roimasti.

“Lähihistorian tutkimuksessa on mahdollista päästä ihmisten pään sisään.”