Ruotsi kasvattaa leikki-ikäisiä ilmaiseksi – Suomi kulkee pari vuosikymmentä jäljessä
Suomessa hoito painottuu yhä kasvatusta enemmän.
Ruotsissa jokainen 3–5-vuotias lapsi saa olla viikoittain päiväkodissa 15 tuntia täysin ilmaiseksi. Kokopäiväisestä hoitopaikasta korkein mahdollinen kuukausimaksu on 1313 kruunua eli noin 140 euroa kuukaudessa.
Suomessa korkein päivähoitomaksu on nyt 283 euroa kuukaudessa. Maksuihin on tulossa korotuksia, joita parhaillaan valmistellaan. Kaikille ilmaista varhaiskasvatusta Suomessa ei tarjota.
Molemmissa maissa maksut on porrastettu tulojen mukaan. Pienituloisimmilta perheiltä ei maksua peritä Suomessakaan, joten 16 prosenttia lapsista sai vuonna 2013 ilmaisen varhaiskasvatuksen.
Ruotsissa nähdään tärkeäksi, että kaikilla lapsilla on mahdollisuus saada varhaiskasvatusta, sanoo neuvotteleva virkamies Tarja Kahiluoto opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Ilmaisuudella halutaan varmistaa tämän toteutumista.
Kahiluodon mukaan kaikissa Pohjoismaissa on käytössä malli, jossa päivähoito ja varhaispedagogiikka on yhdistetty samaan kokonaisuuteen.
Keski-Euroopassa ne usein erotetaan toisistaan, ja niistä jopa vastaavat eri järjestelmät. Äitien työssäkäynti ei ole yhtä yleistä kuin Pohjoismaissa, vaan moni lapsi on kotihoidossa. Hoito järjestetään erikseen, ja koulu saatetaan aloittaa jo kolmevuotiaana.
”Pohjoismaisessa mallissa lähtökohtana on, että lapset oppivat asioita jo aivan pieninä ja kokonaisvaltaisesti”, Kahiluoto sanoo.
Oppiminen ei tapahdu koulunpenkissä istumalla vaan leikeissä ja arjessa, lapsille luontaisella tavalla.
Ruotsissa kasvatusta ja oppimista on kuitenkin korostettu toisella tavalla kuin Suomessa. Suomessa lapsista huolehtiminen on nähty paljolti hoitamiseksi ja päivähoito vanhemmille suunnatuksi palveluksi.
Ruotsissa kaikkea 1–5-vuotiaiden päivähoitoa kutsutaan nimellä förskola, esikoulu. Suomalaista kuusivuotiaiden esiopetusta vastaa förskoleklass.
Päiväkodit siirtyivät Ruotsissa sosiaaliministeriöstä opetusministeriöön 1996. Suomessa päiväkodit ja varhaiskasvatus siirtyivät opetusministeriöön 2013 ja osaksi Opetushallituksen toimialaa elokuussa 2015. Samaan aikaan tuli voimaan uusi varhaiskasvatuslaki, joka painottaa aiempaa enemmän pedagokiikkaa.
Ajatus vanhempien palvelemisesta on säilynyt, mutta erityisesti laki korostaa lasten oikeutta saada varhaiskasvatusta.
Ruotsin mallin kokeilemista Suomessakin on ehdotettu useaan otteeseen.
Viimeksi asian nosti esiin lapsipalvelujen muutosryhmää johtava Maria Kaisa Aula Suomen Kuvalehdessä, aiemmin sitä ovat väläytelleet muun muassa varhaiskasvatuksen dosentti Marjatta Kalliala Suomenmaassa ja Tampereen apulaispormestari Leena Kostiainen Aamulehdessä.
Suomessa keskustelua on käyty samassa yhteydessä, kun on puhuttu subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisesta. Ajatus on, että jatkossa kun osa lapsista voi olla päiväkodissa vain osa-aikaisesti, varhaiskasvatuksen piiriin voisi mahtua yhä enemmän lapsia.
Maksuttomuus saattaisi houkutella niitäkin, jotka muuten hoitaisivat lapsensa kokonaan kotona – ja kenties juuri niitä, joiden lapset hyötyisivät eniten varhaiskasvatuksesta.
Muissa Pohjoismaissa neljävuotiaista yli 90 prosenttia osallistuu varhaiskasvatukseen. Suomi on poikkeus: meillä varhaiskasvatukseen osallistuu kolme neljästä nelivuotiaasta.
Syynä tähän on kotihoidon suosio. Suomessa erityisesti äidit hoitavat lapsia kotona enemmän kuin muissa Pohjoismaissa.
Ilmaishoidon järjestäminen vaatisi julkista rahoitusta, mutta jo nyt varhaiskasvatus rahoitetaan lähes kokonaan kuntien rahoilla. Esimerkiksi kuuden ison kaupungin tilastot kertovat, että vanhempien pussista maksetaan vain noin 13 prosenttia päiväkotien kustannuksista.
Ilmaistunteja tarjoavassa Ruotsissa varhaiskasvatukseen uppoaa enemmän rahaa kuin Suomessa.
Lapsikohtaiset kustannukset ovat Ruotsissa Pohjoismaiden korkeimmat, noin 11 800 euroa vuodessa. Suomi tulee kakkosena noin 10 700 eurolla, selviää OECD-maiden varhaiskasvatustilastoista Tieto & Trendit -lehdessä.
Jos taas katsotaan varhaiskasvatuksen osuutta bruttokansantuotteesta, Pohjoismaista kallein on Norja ja halvin Suomi.
Suomalainen varhaiskasvatus ottaa vuonna 2017 ison askeleen, sillä silloin jokaisessa päiväkodissa, perhpäivähoitopaikassa ja muun muassa monissa kerhoissa aletaan noudattaa kansallisia varhaiskasvatussuunnitelman perusteita. Perusteet määrittävät, miten varhaiskasvatuslain tavoitteita käytännössä toteutetaan.
Ensimmäinen, edelleen voimassa oleva varhaiskasvatuksen suunnitelma tehtiin vuonna 2003. Se on kuitenkin suositus, eli noudattaminen on riippunut kunnasta, päiväkodista tai hoitajasta.
Nykyisen suunnitelman teki Stakes, joka nykyisin on osa Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta. Seuraavan suunnitelman laatii Opetushallitus, joka aloitti työn elokuussa. Vuoden kuluttua pitäisi jo olla valmista.
”Päivähoito on mielletty sosiaali- ja perhepalveluksi. Nyt nähdään, että varhaiskasvatus on kasvun ja oppimisen polun alku”, sanoo opetusneuvos Elisa Helin Opetushallituksesta.
Helin itse on työskennellyt urallaan lastentarhanopettajana, luokanopettajana ja erityisopettajana. Hän pitää tärkeänä sitä, että varhaiskasvatus tuodaan osaksi koulutusjärjestelmää. Se lisää lasten tasa-arvoa ja vahvistaa varhaista tukea ja ongelmiin puuttumista.
Varhaiskasvatus-sana herättää myös epäilyjä. Esimerkiksi nimimerkki Alpo kommentoi näin:
”Yhteiskunnan roolin kasvattaminen lasten (pienten) osalta, tuo mieleen mallit, joissa järjestelmä ohjaa kasvatusta ja mielipiteitä. Perheen roolin pitäisi edelleen olla vahva.”
Nimimerkkiä myös huolettaa varhainen koulutuksen aloitus ja se, miten vanhemmat oppivat vanhemmuuteen.
Elisa Helinille epäilykset ovat tuttuja. Hän toivoo, että ihmiset kävisivät päiväkodeissa ja kouluissa, sillä pedagogiikka on nykyisin erilaista kuin ennen ja myös käsitys oppimisesta on muuttunut.
Päiväkodeissa toiminta on ”lapsilähtöistä ja aikuisjohtoista”, eli asioita tehdään lasten tavalla ja aikuiset huolehtivat, että samalla opitaan.
Perheiden roolia myös Helin pitää tärkeänä. Hänen mukaansa myös uusi varhaiskasvatuslaki korostaa entistä enemmän eri tahojen yhteistyötä.
”Varhaiskasvatus ei ota pois vanhemman oikeutta eikä vastuuta kasvattaa lapsiaan.”