Kotiin päin
Rahaa gondolihissille, talonpoikaismuseolle, jouludraamalle, pitkospuille, teille ja raiteille. Maakuntien kansanedustajat ajavat helsinkiläisiä reippaammin oman vaalipiirinsä etuja.
Puheenjohtaja Timo Kallin (kesk) nuija paukahti viittätoista yli iltayhdeksän. Oli maanantai 11. joulukuuta 2017, ja eduskunnan valtiovarainvaliokunnan mietintö valtion uudesta budjetista oli lopultakin valmis. Loppusumma (55,8 miljardia) kasvoi vielä 40,3 miljoonalla. Joululahjarahoilla, kuten niitä eduskunnassa kutsutaan.
Yksi tyytyväisistä oli kansanedustaja Markku Rossi (kesk). Hänellä on ollut tapana pitää äänestäjiinsä yhteyttä uutiskirjeillä pari, kolme kertaa kuussa. Nyt äänestäjät saivat kirjeensä jo seuraavana päivänä.
”Kuopioon 1,7 miljoonan euron infrasatsaus”, Rossi aloitti. Miljoona päällystämättömien maanteiden peruskorjaukseen, 700 000 euroa viitostien meluesteisiin.
Ja sitten vielä se tärkein, kolmannessa persoonassa.
”Rossi oli tehnyt talousarvioaloitteet molemmista kohteista, jotka nyt ovat saamassa rahoituksen eduskunnan päätöksellä.”
Viimeisellä vaalikaudellaan Rossi on tehnyt kaikkiaan 37 talousarvioaloitetta. Melkein kaikkien ensisijaisena tarkoituksena on ollut saada lisää rahaa omaan, Savo-Karjalan vaalipiiriin.
100 000 euroa Riuttalan talonpoikaismuseolle Karttulassa.
20 000 euroa Joroisten Musiikkipäivien juhlavuoden järjestämiseen.
750 000 euroa teiden perusparannukseen Kylylahden kaivoksen ja Luikonlahden rikastamon vaikutusalueella.
4 500 000 euroa Kuopion ratapihan perusparantamisen suunnitteluun ja aloittamiseen.
10 miljoonaa euroa Jännevirran sillan uudistamiseen.
Pieniä ja suuria summia, jotkut aloitteet vuodesta toiseen yhä uudelleen.
Suomen Kuvalehti tutki valtiopäiväasia-kirjoista, miten eduskunnassa on kuluvalla vaalikaudella edistetty paikallisia ja maakunnallisia hankkeita. Selvityksessä ovat mukana kaikki viime lokakuun 26. päivään mennessä jätetyt edustajien omia vaalipiirejä koskevat aloitteet ja kirjalliset kysymykset. Kun vertaillaan, ketkä ovat jättäneet niitä eniten, Rossi on jaetulla kärkisijalla.
”Kansanedustajan velvollisuus on toimia koko Suomen edustajana”, Rossi selittää. ”Mutta totta kai hänen pitää huolehtia myös oman vaalipiirin asioista. Niistä äänestäjistä, jotka hänet ovat valinneet.”
Jörn Donner jakoi kansanedustajat kahteen ryhmään: on suurten linjojen vetäjät ja ne, jotka ajavat ”siltarumpuja Peräseinäjoelle”.
Oman vaalipiirin etujen ajamisella on huono kaiku. Valtakunnallisissa medioissa Rossia ja hänen kaltaisiaan kutsutaan halventavasti siltarumpupoliitikoiksi.
Sana tuli Suomessa käyttöön tiettävästi 1980-luvun lopulla. Sen keksijänä pidetään Jörn Donneria, joka jakoi kansanedustajat kahteen ryhmään. Toiseen kuuluivat suurten linjojen vetäjät, toiseen ne, jotka keskittyivät ajamaan ”siltarumpuja Peräseinäjoelle”.
Englannin kielessä vastaava termi on pork-barreling. Se tulee vanhasta tavasta jakaa orjille tynnyreistä sianlihaa.
Saksankielisissä maissa kotiinpäin vetäminen on puolestaan kirkontornipolitiikkaa, Kirchturmpolitik.
1990-luvun alussa keskisuomalainen sisäministeri Mauri Pekkarinen (kesk) piti oman vaalipiirinsä puolta niin pontevasti, että valtiovarainministeri Iiro Viinanen (kok) ryhtyi puhumaan siltarumpupolitiikan sijaan pekkaroinnista. Viinasta suututti, että Pekkarinen sai keskellä syvintä lamaa junailtua Jyväskylän lähelle yli sata miljoonaa markkaa yhteen ainoaan siltaan.
Pekkarinen itse on selittänyt pitäneensä vain huolta, että koko maata kehitetään tasapuolisesti.
Samaan pakettiin kuului toinenkin jättimäinen siltahanke, joka yhdisti Vaasan edustalla Raippaluodon mantereeseen. Se oli ruotsalaisen kansanpuolueen vaasalaisen johtajan Ole Norrbackin kuningasajatus. Norrbackin nimi ei kuitenkaan taipunut Viinasen suussa niin näppärästi verbiksi.
Siltarumpupolitiikalla oli parikymmentä vuotta sitten niin huono maine, että tutkijatkin miettivät jo, miten siitä päästäisiin eroon. Tampereen yliopiston valtio-opin dosentti Pertti Timonen kaavaili ratkaisuksi yhtä koko maan kattavaa vaalipiiriä. Ehdotus hautautui vähin äänin.
Tämän vaalikauden tilastoissa Pekkarinen ei loista, sillä hän on ollut eduskunnan toinen varapuhemies. Ministerit ja puhemiehet eivät tee aloitteita eivätkä kysymyksiä.
Viime vuosien aktiivisimmat kotiinpäin vetäjät ovat Vaasan vaalipiiristä, kolmesta Pohjanmaan maakunnasta. Niiden kuusitoista edustajaa ovat tehneet yhteensä 158 aloitetta ja kysymystä, joiden kohde on vaalipiirin sisällä. Jos määrä jakautuisi tasaisesti kaikkien kesken, jokaisen osalle tulisi kymmenen.
Kärkisijan jakavat lappilaiset, ja kolmansina ovat Savo-Karjalan vaalipiirin edustajat. Heillä on runsaat kahdeksan aloitetta tai kysymystä per kansanedustaja.
Jotkut aloitteet ovat rajatapauksia. Niissä perustelut liittyvät usein omaan vaalipiiriin mutta aloite vaikuttaisi toteutuessaan muuallakin. Niitä ei ole nyt otettu huomioon.
Käytännössä jokaisessa vaalipiirissä on muutama kansanedustaja, joka on omistautunut muita enemmän oman alueensa asioille. Lapissa Johanna Ojala-Niemelä (sd) on ollut aktiivisempi kuin loput yhteensä. Oulun vaalipiirissä vasemmistoliittolaiset Katja Hänninen ja Hanna Sarkkinen peittoavat kaksistaan koko muun joukon.
Ilkka Kanervan (kok) allekirjoitus on ensimmäisenä joka kolmannessa siltarumpualoitteessa Varsinais-Suomessa. Kanerva on ollut pitkään maakuntahallituksen puheenjohtaja, joten monia vaalipiirin kansanedustajien yhteisiä hankkeita on ollut luonnollista viedä eteenpäin hänen nimissään. Yhteisaloitteet nostavat muutamien muidenkin aloitemäärää.
Savo-Karjala on kärjessä, kun vertaillaan siltarumpualoitteiden hintaa. Sinne on haettu vuosina 2015–2018 kolme kertaa niin paljon rahaa kuin kakkoseen, Vaasan vaalipiiriin.
Kristillisdemokraattien Sari Essayahin toivomuslista on erityisen komea. 75 miljoonaa Savon radan nopeustason nostoon, 95 miljoonaa viitostien parantamiseen ja joka vuosi toistasataa miljoonaa parin radanpätkän sähköistämiseen.
Osassa aloitteista on ollut muitakin allekirjoittajia, mutta koska Essayah on pannut nimensä listalle ensimmäiseksi, ne on kirjattu hänen nimiinsä.
Puolen miljardin euron haamurajan aloitteissa ylittää myös Johanna Ojala-Niemelä. Hän on anonut vaalikaudella rahaa muun muassa Kolarin radan sähköistämiseen, Ajoksen sataman väylän syventämiseen ja Muonio–Kilpisjärvi-tien parantamiseen.
Pirkanmaan 200 miljoonasta eurosta Ilmari Nurminen (sd) on yksinään anonut 144 miljoonaa. Tästä summasta yli puolet kertyi jo syksyllä 2015, kun Nurminen esitti 75 miljoonaa euroa Tampereen katuraitiotien ensimmäisen vaiheen toteuttamiseen.
Varsinais-Suomea edustava Annika Lapintie (vas) pisti samana syksynä vielä paremmaksi ja esitti Turun raitiotiehankkeen rahoittamista lähes 91 miljoonalla. Sen jälkeen Lapintie ei ole palannut asiaan. Turussa ei ole saatu edes aikaiseksi päätöstä siitä, tuleeko kaupunkiin raitiotie vai niin sanottu superbussi.
”Ei kansanedustajan ole niin helppo sanoa, jos kehäteille tarvitaan ramppeja. Mutta kun soratie on huonossa kunnossa, sen jokainen ymmärtää.”
Yksi ilmiö toistuu vaalikaudesta toiseen. Helsinkiläiset eivät pidä ääntä kotikaupunkinsa puolesta samalla tavalla kuin maakuntien miehet ja naiset.
Koko 22 edustajan joukko on tehnyt kuluvalla vaalikaudella viisi Helsinkiä koskevaa kirjallista kysymystä ja vain yhden talousarvioaloitteen. Sari Sarkomaa (kok) on jättänyt niistä yksinään puolet: kaksi kysymystä lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen alueellistamisesta ja yhden kaupunki- ja metropolipoliittisesta selonteosta.
Kuva ei juuri muutu, vaikka mukaan laskettaisiin myös aloitteet, joissa Helsinki on esillä osana laajempaa kokonaisuutta. Sellaisia ovat esimerkiksi Paavo Arhinmäen nimissä jätetyt joukkoliikenteen tukea koskevat vasemmistoliiton esitykset, joiden perusteluissa on erikseen mainittu pääkaupunkiseudun tarpeet.
Helsinkiläisten siltarumpupolitikointi on viime aikoina jopa vähentynyt. Vielä vuosina 1999–2003 he saivat aikaan yli kolmekymmentä Helsinki-aiheista aloitetta ja kysymystä, nykyiseen verrattuna yli viisinkertaisen määrän.
Markku Rossi ymmärtää pääkaupungin kollegoja.
”Ei kansanedustajan ole aina niin helppo sanoa, pitäisikö kehäteille tehdä lisää ramppeja vai mitä. Mutta kun soratie on huonossa kunnossa, se on sellainen asia, jonka jokainen ymmärtää.”
Kysymyksiin ja aloitteisiin tuijottaminen antaa Sarkomaan mukaan kuitenkin väärän kuvan helsinkiläisten aktiivisuudesta.
”En allekirjoita sitä, ettemmekö mekin veisi oman alueemme asioita eteenpäin. Valtiopäiväaloitteilla synnytetään keskustelua, mutta kun itse haluan tehdä jotain, pyrin vaikuttamaan suoraan puolueeni linjaan.”
Sarkomaan mukaan Helsingin kaupungin johto on myös pitänyt yhteyttä suoraan maan hallitukseen ja virkamiehiin eikä ole kaivannut kansanedustajilta vetoapua.
”Tässä Helsingin linja on ollut erilainen jo verrattuna Espooseen ja Vantaaseen, ainakin ennen kuin Jan Vapaavuori (kok) tuli pormestariksi.”
Jotkut helsinkiläiset toimivat eduskunnassa ikään kuin oma vaalipiiri olisi koko maa.
Esimerkiksi Emma Kari (vihr) ei ole tehnyt yhtään kirjallista kysymystä Helsingin asioista, mutta sen sijaan kyllä Jäämeren radasta, saamelaisten oikeuksista ja Tampereen uudesta korkeakoulusta. Silvia Modig (vas) on ehtinyt olla huolissaan Terrafamen kaivoksesta ja Keuruun hakkuista, Pertti Salolainen (kok) puolestaan Kemi- ja Simojoen kaloista.
Arja Juvonen, perussuomalainen Espoosta, on hakenut kolmesti rahaa Uudenmaan tiehankkeisiin, mutta vielä useammin Haapajärvelle, Reisjärvelle ja Simoon toiselle puolelle maata.
Tamperelainen Jukka Gustafsson (sd) on jättänyt vuoden 2015 jälkeen vain yhden Pirkanmaata koskevan kirjallisen kysymyksen, mutta kolme talousarvioaloitetta lisärahan saamiseksi ammattikorkeakoululle Savonlinnaan.
Gustafssonin ja Savonlinnan erityissuhde on peräisin viime vaalikaudelta. Tamperelainen oli vuosina 2011–2013 opetusministeri ja torjui silloin opettajankoulutuksen siirtämisen Savonlinnasta Joensuuhun. Myöhemmin siirto kuitenkin toteutui, ja Savonlinnaan jäi muun muassa valtavasti tyhjiä opiskelija-asuntoja.
”Sen jälkeen olen jatkanut yhteistyötä kaupungin johdon kanssa ja yrittänyt tehdä voitavani, että tilalle saataisiin korvaavaa koulutustoimintaa”, Gustafsson selittää.
Kaupunki palkitsi hänet kaksi vuotta sitten Savonlinna-mitalilla. Puolue sen sijaan jäi viimeksi ilman palkintoa, sillä sen ainoa savonlinnalainen kansanedustaja, Jouni Backman, putosi 2015 eduskunnasta.
Mitä lähempänä vaalit ovat, sitä enemmän oman vaalipiirin murheet alkavat kiinnostaa kansanedustajia. Tänäkin syksynä jotkut edustajat ovat tehneet yhtä paljon tai enemmän siltarumpualoitteita kuin vaalikauden kolmena aikaisempana vuotena yhteensä.
Hissukseen tähän asti olleelle Toimi Kankaanniemelle (ps) aloitteita on kertynyt yhtäkkiä neljä: gondolihissi Jyväskylään, datapuisto Jämsään ja muuta sellaista.
Puoluetoveri Teuvo Hakkaraisella on ollut sama nousujohteinen taktiikka. Lisäksi Hakkarainen on pannut nimensä kaikkiin Kankaanniemen ja Kankaanniemi Hakkaraisen aloitteisiin.
Perussuomalaisten aloitetehtailu on vaalikauden loppupuolella kiihtynyt myös siksi, että hallitusvastuu ei enää kahlitse heitä. Oppositiossa aloitteita on helpompi tehdä, sillä siellä toiveiden tynnyrin rajat eivät tule niin äkkiä vastaan.
Esimerkiksi kotkalaisen Juho Eerolan (ps) kaikki kahdeksantoista siltarumpualoitetta ovat vuosilta 2017–2018.
Sdp:ssä kovimman loppukirin on ottanut mikkeliläinen Satu Taavitsainen. Hän muisti Kaakkois-Suomen vaalipiiriä vuosina 2015–2017 yhteensä kolmellatoista talousarvio- ja lisätalousarvioaloitteella, mutta tänä vuonna kokonaismäärä on kivunnut jo yli kolmenkymmenen.
Keskustan ähtäriläisellä Mikko Savolalla oli vuosi sitten nimissään vasta yksi Vaasan vaalipiirin asiaa ajanut talousarvioaloite, mutta nyt niitä on jo kaksikymmentä.
Savolan tapauksessa selitys on kuitenkin luonnollinen. Hän on tänä vuonna vaalipiirin kansanedustajien koollekutsuja ja saa sen takia allekirjoittaa ensimmäisenä koko joukon yhteiset aloitteet.
”Ne ovat yhteisiä tahdonilmauksia, jotka kertovat mitä hankkeita halutaan viedä eteenpäin. Täällä on kolme maakuntaliittoa, joilta kysytään aina kärkikohteita. Niitä yritetään sitten nostaa tasapuolisesti esiin.”
Vaikka talousarvioaloitteista menee vuosittain läpi vain murto-osa, Markku Rossin mielestä niiden tekeminen ei ole turhaa.
”Aloitteiden merkitys on ilman muuta niiden hyväksymisprosenttia suurempi. Vaikka tulosta ei tulisi heti ensimmäisenä vuonna, moni asia toteutuu, kun sitä vain jaksaa pitää riittävän kauan esillä.”