Kipuilua kikyn jälkeen

Kilpailukykysopimus piristi maan taloutta. Nyt se myrkyttää vientiteollisuuden neuvotteluilmapiiriä ja vaikeuttaa muidenkin alojen sopimista.

Teksti
Matti Simula
Kuvitus
Anssi Keränen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Joskus päättäjän lausunto pimittää olennaisen, vaikka lausunto on muotoiltu sanatarkasti paikkansapitäväksi. Niin kävi 12. maaliskuuta.

Kaksi keskeistä työmarkkinatoimijaa julkisti sopuisalta kuulostaneen tiedotteen. Sen mukaan ”Teknologiateollisuus ry. ja Teollisuusliitto ry. ovat yhdessä sopineet, että liitot eivät käytä työehtosopimuksiin sisältyvää mahdollisuutta ns. optiovuodesta”.

Kertomatta jäi, että sopu rajoittuu juuri tuohon. Liitot ovat yksituumaisia vain siitä, etteivät kykene neuvottelemaan tänä keväänä ensi vuoden palkoista.

”Meillä on sen verran eri näkemykset työaikakysymyksestä, ettei ollut edellytyksiä neuvotella pelkästään palkoista”, sanoo SAK:laisen Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto.

Teollisuusliitto ilmoitti jo viime syksynä, ettei sen viidellä entisen Metalliliiton sopimusalalla jatketa 24 tunnin vuosittaista työajanpidennystä tämän vuoden päätyttyä. Pidennyksestä sovittiin kilpailukykysopimuksen yhteydessä vuonna 2016.

Työnantajaliitto Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtaja Minna Helle sanoo olevansa pettynyt. Hänestä työajan pidennyksen tarve ei ole ohi.

”Suomalaisyritysten kilpailukyky on parantunut, mutta Suomen kustannuskilpailukyvyssä on vielä parantamisen tarvetta noin viisi prosenttia, jotta pääsisimme samalle viivalle kilpailijamaiden kanssa.”

Syksyllä neuvotellaankin palkkojen lisäksi myös kaikista muista työehdoista. Edessä on iso kiista.

Teknologiateollisuus vastaa yli puolesta Suomen viennistä. Euromääräisesti merkittävin teollisuudenala tekee yleensä kierroksen ensimmäiset sopimukset. Sen ratkaisut heijastuvat kaikkiin muihin, jopa julkisen sektorin neuvottelupöytiin.

Tämänkertaisen kiistan juuret ovat kesällä 2016 sovitussa kilpailukykysopimuksessa.

 

Hyvä, paha kilpailukykysopimus.

Työmarkkinaslangissa kikynä tunnetun sopimuksen merkitystä talouskasvun käynnistäjänä sekä ylistetään että vähätellään.

Se herättää jopa katkeruutta. ”Julkisen sektorin pienipalkkaiset naiset maksoivat teollisuuden parempipalkkaisten miesten työpaikkoja. Mihinkään vastaavaan emme jatkossa suostu”, sanoo STTK:laisen Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliiton Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki.

”En usko, että uusia työpaikkoja on syntynyt pelkästään kikyn ansiosta”, keskustalainen ay-johtaja Pihlajamäki arvostelee keskustalaisen Juha Sipilän porvarihallituksen aikaansaannosta.

Hallitus on kuitenkin yltänyt 72 prosentin työllisyystavoitteeseensa. Vientiyritysten tuotteet käyvät kaupaksi, satamissa huhkitaan. Maan velkaantuminenkin on pysähtynyt, edes hetkeksi.

EU:n komissio päätti keväällä 2017 olla tiukentamatta Suomen talousohjausta. Perusteluina olivat tuottavuutta parantaneet rakenteelliset uudistukset, muun muassa kiky.

Oppositio ja osa ay-liikkeestä on kiittänyt kasvusta kikyn sijasta kansainvälisiä suhdanteita. Teollisuusliiton Aallon mukaan kikyllä on ”varmaan pystytty vaikuttamaan talouden kehitykseen, ainakin joiltakin osin”.

Teknologiateollisuuden kerrotaan väläyttäneen jopa 1,3–1,4 prosentin palkanalennuksia.

Riku Aallon johtama silloinen Metalliliitto ja Teknologiateollisuus olivat ratkaisijan paikalla kikyä tehtäessä. Jos ne eivät olisi löytäneet yhteisymmärrystä, koko sopimusta ei olisi syntynyt.

Metalliliitto käytti puristusvoimaansa. ”Oli selvä, ettei se olisi hyväksynyt sellaista mallia, johon ei olisi sisältynyt työajan pidentämisen irtisanomismahdollisuutta”, muistelee Teknologiateollisuuden tuolloinen työmarkkinajohtaja Eeva-Liisa Inkeroinen.

Työehtosopimuksen mukaan pidennys toteutettiin lisäsopimuksella. Metalliliiton työtä jatkava Teollisuusliitto käytti heti ensimmäistä mahdollisuuttaan irtisanoutua sopimuksesta ensi vuoden alusta lähtien.

Tulevia neuvotteluja hankaloittaa nyt se, että Teknologiateollisuuden kerrotaan väläyttäneen jopa 1,3–1,4 prosentin palkanalennusta korvaukseksi alan teollisuuden menettämästä työajasta. ”Pitää paikkansa. Se on työnantajan laskelma kolmen työpäivän kustannusvaikutuksesta”, Aalto myöntää.

Teknologiateollisuus määrittää toimialan työajan pidennyksen laskennallisen arvon noin 1,4 prosentiksi, 230 miljoonaksi euroksi.

”Tämä osoittaa, että työajan pidennyksellä on suuri vaikutus kilpailukykyyn. Ei Teollisuusliiton irtisanomisilmoitus poista sitä neuvottelupöydästä, se pysyy agendallamme. Turha kuitenkin spekuloida enempää sitä, mitä syksyn neuvotteluissa tapahtuu”, ilmoittaa Teknologiateollisuuden nykyinen työmarkkinajohtaja Minna Helle.

Neuvotteluja vaikeuttaa sekin, että Aalto sanoo sopineensa Inkeroisen kanssa ”ilman mustaa valkoisella”, että ”jos työajan pidennys joskus irtisanotaan, siitä ei ole painolastia seuraaviin neuvotteluihin.”

Inkeroinen torjuu Aallon tulkinnan: ”En ole mitään tuollaista hänen kanssaan sopinut. Eikä mitään tuollaista ole neuvotteluasiakirjoihin kirjattu, puhumattakaan sopimuksista.”

Sana vastaan sana. Ei hyvä lähtökohta sopimiselle.

Aalto ei puhu liittonsa palkkatavoitteista, mutta huomauttaa kuljetusalan AKT:n tehneen viime viikkoina ”kakkosella alkavia sopimuksia”, vaikka sillä ei ole 24 tunnin vuotuista työajan lisäystä sopimuksissaan. ”Siellä isännät silti näköjään mukisematta maksavat ne.”

”Mikään minun ajattelussani ei johda siihen, että teollisuudessa pitäisi maksaa pienempiä korotuksia”, Aalto linjaa.

Helle pitää valitettavana, etteivät kaikki alat ole mukana työajan pidennyksissä. ”Meille ensisijaista on kuitenkin kilpailukyvyn varmistaminen. Riippumatta siitä, mitä muilla aloilla on tehty”, hän sanoo.

 

Visaisiksi käyvät myös toisen tärkeän toimialan, yli 20 prosenttia Suomen vientituloista tuovan metsäteollisuuden neuvottelut. Esimerkiksi paperiteollisuuden työntekijäsopimus on katkolla marraskuun lopussa.

Työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmén julistaa työnantajaliitto Metsäteollisuus ry:n pitävän kiinni työajan pidennyksestä. ”Se on säännöllistä työaikaa ja säännöllinen työaika on meillä selkein kustannusvaikutteinen työehto. Kiky on tärkeä, se ei ole kaupan.”

Hollmén painottaa, että päinvastoin kuin teknologiateollisuudessa, metsäteollisuudessa työajan pidennykset on viety pysyväisluonteisesti työehtosopimuksiin. Ne eivät ole irtisanottavissa.

Metsäteollisuus ry:llä on kiky-sopimukset muun muassa SAK:laisen Paperiliiton ja sittemmin Aallon johtamaan Teollisuusliittoon liittyneen Puuliiton kanssa.

Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen torjuu huhun, jonka mukaan alan työnantaja- ja palkansaajaliittojen kehnot välit lisäisivät sopimisen vaikeutta. ”Meillä on hyvät suhteet sekä työntekijä- että toimihenkilöliittoihin. Mutta jos hyvä neuvottelukumppani on sellainen, joka aina antaa periksi, niin emme me sellainen halua olla.”

 

Julkinen sektori on oma lukunsa.

Jytyn Pihlajamäen puuskahdus miesvaltaisia vientialoja suosineesta kikystä kuvaa julkisen sektorin naisvaltaisten alojen tyytymättömyyttä.

”Kyllä sekin on tuntunut, että työnantajan sosiaaliturva- ja työttömyysvakuutusmaksujen alennukset rahoitettiin julkisen sektorin lomarahaleikkausten tuomilla säästöillä sekä siirtäen niitä kaikkien palkansaajien maksettaviksi.”

Kiky leikkasi valtion ja kuntien palkollisten lomarahoista 30 prosenttia vuosina 2017–2019. ”Se on tuonut jäsenistöön pahaa mieltä. Lomaraha on konkreettinen asia. Ei auta, vaikka maan hallitus selittää valtion tulleen vastaan veronkevennyksin”, Pihlajamäki sanoo.

Kuntatyönantajien työmarkkinajohtaja Markku Jalonen ei lupaa lomarahamenetysten korvaamista. ”Ei heikentynyt kuntatalous mahdollista minkäänlaista kompensaatiota.”

Jalonen painottaa, ettei lomarahaleikkausten tuottama säästö jäänyt kunnille, vaan valtionosuuksia leikattiin samassa suhteessa. Alan työmarkkinaosapuolet ovatkin yhdessä vaatineet valtiota korvaamaan lomarahaleikkurin loppumisen kunnille aiheuttamat valtionosuuksien menetykset.

”Täysimääräisinä”, Jalonen tähdentää. ”Ei ole löytynyt yhteistä kieltä maan hallituksen kanssa”, Pihlajamäki harmittelee.

Jyty ei ole vielä määrittänyt neuvottelutavoitteitaan. ”Jäsenkysely on vasta lähdössä kentälle. Sen jälkeen arvioimme, millaisin painotuksin haemme parannusta sopimusten sisältöihin ja millainen osuus on puhtaasti rahallisella korotuksella. Tunnelma on, että jotakin parannusta pitää tulla.”

Jalonen tekee selväksi, ettei ainakaan työajan pidennyksistä luovuta. ”Ne sisällytettiin kunta-alan työ- ja virkaehtosopimuksiin normaaleina sopimusmuutoksina, osana kokonaisuutta. Ei ollut kysymys määräaikaisesta sopimusmääräyksestä.”

Sote-ratkaisun kaatuminen luo lisäepävarmuutta vuodenvaihteessa käynnistyviin kuntaneuvotteluihin.

 

Monet ammattiliitot rahoittavat vasemmistoa, ensisijaisesti Sdp:tä huhtikuun eduskuntavaaleissa.

Helpottaisiko Sdp:n paluu valtaan ja entisen ay-johtajan Antti Rinteen pääministeriys tulevia neuvotteluja?

”En usko sen niihin vaikuttavan”, arvioi akavalaisen Suomen Ekonomien työmarkkina- ja yhteiskuntapolitiikan asiamies Tage Lindberg. ”Sillä on ehkä laajempaa merkitystä siihen, minkälaisia työlakeja hallitus esittää.”

Hän huomauttaa, että Rinne on esimerkiksi luvannut lakkauttaa työttömyysturvan aktiivimallin.

Rinteen edeltäjän Jutta Urpilaisen valtiovarainministerikaudella tämän erityisavustajana toiminut Lindberg tunnetaan Sdp:n taustavaikuttajana.

Hän tarkkailee työmarkkinatilannetta ay-liikkeen sisältä, mutta kiihkeimmän kiky-kiistelyn ulkopuolelta. Esimerkiksi työaikakysymyksellä ei ole suurta merkitystä Suomen Ekonomien jäsenille, koska puolet jäsenkunnasta on ilman työehtosopimusta, ja ”muidenkin osalta työaikalain noudattamisessa on suuria puutteita”.

Lindberg ei sulje pois lakkojen mahdollisuutta, vaikka Sdp:stä tulisi pääministeripuolue. ”Jos työnantajat katsovat, että työajan pidennyksistä luopumisten kustannusvaikutukset ovat niin suuret, ettei palkankorotusvaraa ole ollenkaan, niin tuskin palkansaajat siihen tyytyvät.”

Eräs työnantajavaikuttaja toteaa sarkastisesti, että parasta Rinteen pääministeriydessä olisi se, ettei ay-liike todennäköisesti masinoisi seuraavalla vaalikaudella hallituksen vastaisia poliittisia lakkoja.