Sdp keskittyy nyt sisäiseen riitelyyn – Oppositiossa paukut riittävät vain kaiken vastustamiseen

”Meillähän on käynnissä tämä ruusujen sota, emme ehdi tekemään omia esityksiä”, sanoo kansanedustaja.

Antti Lindtman
Teksti
Heikki Vento
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Eduskunnan väistötiloissa on ahdasta. Sibelius-Akatemian kahvilassa on melkein pakko istua siihen pöytään, johon mahtuu. Torstaina 1. joulukuuta kansanedustaja Susanna Huovinen (sd) liittyy keskustalaisten joukkoon, jossa jutustelua johdattelee konkaripoliitikko Seppo Kääriäinen.

Kahvilan toisella laidalla olisi ollut tilaa sosiaalidemokraattienkin ryhmässä. Eero Heinäluoma, Maarit Feldt-Ranta, Pia Viitanen ja Eeva-Johanna Eloranta siellä juttelevat. Tunnelma vaikuttaa vaisulta, puhe ei kanna naapuripöytiin.

Kaikkia puoluetovereitaan Huovinen ei välttele. Keskiviikkona 23. marraskuuta hän oli viettänyt kollegoidensa kanssa iltaa Sibelius-Akatemian lähellä sijaitsevassa ravintola Teerenpelissä.

Huovisen seurueessa olivat olleet kansanedustajat Krista Kiuru, Sanna Marin, Ilmari Nurminen, Suna Kymäläinen ja Johanna Ojala-Niemelä. Kiuru ja Marin ovat Sdp:n varapuheenjohtajia. Puoluetoimistosta paikalla oli viestintävastaava Dimitri Qvintus.

Seuraavana päivänä Sdp:n eduskuntaryhmä antoi potkut Sdp:n valtiovarainvaliokunnan vastaavalle Pia Viitaselle. Tilalle valittiin Krista Kiuru. Äänestystulos oli selvä 18–9.

”Se näkyi Heinäluoman naamasta, että nyt sattuu.”

Sdp:llä menee mainiosti, kannatusmittauksissa. Puolue kilpailee tasaväkisesti ykköspaikasta hallitusvaltaa pitävän keskustan kanssa. Vaikka kansa kannattaa demareita, Sdp:ssä voidaan pahoin.

”Meillähän on käynnissä tämä ruusujen sota. Emme ehdi tekemään omia esityksiä. Ehdimme vaivoin vastata kaikkiin hallituksen ehdotuksiin ei”, Sdp:n kansanedustaja murehtii.

Puheenjohtaja Antti Rinne johtaa keskenään katkerasti riiteleviä kuppikuntia. Hänen asemansa on kuitenkin vahvistunut puolueessa.

Valiokuntaryhmän vetäjän vaihtaminen on sodankäynnistä hyvä esimerkki.

Viitasen puolesta vetosivat Heinäluoma ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman. Viitasta todennäköisesti äänestivät ainakin Tuula Haatainen, Maria Guzenina, Lauri Ihalainen ja Mika Kari.

”Äänestys oli merkittävä tapahtuma, koska siinä Rinteen ja Jutta Urpilaisen kannattajat tekivät yhteistyötä”, Sdp:n taustavaikuttaja sanoo.

”Siinä olivat vastakkain puolueen johto ja eduskuntaryhmän johto”, puoluehallituksen jäsen arvioi.

Puoluevaikuttajan mukaan äänestyksen todellinen asia oli Heinäluoman asema eduskuntaryhmässä eli se, ”kuinka suuri on yhden ihmisen vaikutus muiden yli”.

Valiokuntaryhmän vetäjäksi nostettu Kiuru on liukunut edellisen puoluejohtajan Urpilaisen tukiryhmästä Rinteen joukkoihin. Kiuru oli käytännössä ainoa vaihtoehto Viitaselle, koska valiokunnan demarijoukkoon kuuluvat kaksikon lisäksi Heinäluoma ja perussuomalaisista sosiaalidemokraatteihin loikannut Maria Tolppanen.

Äänestys oli kaikille yllätys. Viitanen oli jo viikkoja aiemmin ilmoittanut luopuvansa valiokuntavastaavan tehtävästä. Pelästynyt Heinäluoma oli kuitenkin puhunut läheisen ystävänsä ympäri, koska vaihdos olisi kaventanut hänen vaikutusvaltaansa.

”Se näkyi Heinäluoman naamasta, että nyt sattuu”, kertoo kansanedustaja ryhmäkokouksesta, jossa Viitanen syrjäytettiin.

Viitasen hyllytys oli Heinäluomalle jo toinen takaisku lyhyen ajan sisällä. Ryhmäjohtaja Lindtman joutui ahtaalle 27. lokakuuta eduskunnan puhemiehistölle toimittamistaan puhujalistoista. Hän oli tehnyt omia ehdotuksiaan, keille sosiaalidemokraateille pitäisi antaa puheenvuoroja televisioitavilla kyselytunneilla.

Lindtmanin piti haastaa Rinne Sdp:n puheenjohtajakisassa. Heinäluoma kannusti loppuun saakka suojattiaan ryhtymään ehdokkaaksi.

Rinteen tukalaa oloa ovat lievittäneet käytännössä muut kuin Rinne itse. Lindtmanin listavehkeily paljastui sopivaan aikaan, ja Lindtmanin kieltäytyminen puheenjohtajakisasta myös nosti kansanedustaja Timo Harakan kynnystä lähteä ehdolle. Kiuru ja Marin puolestaan hoitivat Viitasen sivuun.

 

Eduskuntaryhmän lisäksi sosiaalidemokraattien eriseuraisuus tulee esiin puoluehallituksessa. Kertoman mukaan erityisesti kansanedustaja Tytti Tuppurainen äänestyttää hallitusta. Perinteisesti Sdp:n ytimessä on vältetty äänestyksiä viimeiseen saakka.

Ryhmän valtapelissä puolueen puheenjohtajisto Antti Rinne, Sanna Marin, Krista Kiuru ja puoluevaltuuston puheenjohtaja Tarja Filatov ovat rintamassa Eero Heinäluomaa ja tämän liittolaisia vastaan. Politiikan sisällöstä puoluejohdossa on selvästi erilaisia näkemyksiä.

Rinne on taustaltaan ay-demari, Marin punavihreä feministi ja Kiuru tilanteen mukaan milloin mitäkin. Jakolinja vedetään usein puoluejohdon keskelle, kun Sdp:n pitäisi ottaa kantaa maahanmuuttoon tai muihin asioihin, jotka saattavat hätistellä kannattajia muihin puolueisiin.

Kuvitus Hannu Kyyriäinen, Markus Pentikäinen, Vesa Tuukkanen, kuvalähteet WikimediaCommons, Lehtikuva, 123Istockphoto
Kuvitus Hannu Kyyriäinen, Markus Pentikäinen, Vesa Tuukkanen, kuvalähteet WikimediaCommons, Lehtikuva, 123Istockphoto © Kuvitus Hannu Kyyriäinen, Markus Pentikäinen, Vesa Tuukkanen, kuvalähteet WikimediaCommons, Lehtikuva, 123Istockphoto

 

Sdp:n valtapelissä piirijärjestöt ovat tärkeitä tukikohtia. Yksi tärkeimmistä piireistä on Uusimaa. Rinne, Lindtman ja Harakka on valittu eduskuntaan Uudeltamaalta.

Lokakuussa ammattiliittojen keskusjärjestön SAK:n johtaja Matti Tukiainen haastoi rehtori Anne Karjalaisen piirin puheenjohtajavaalissa. Tukiainen on Heinäluoman linkkimies ammattiliittojen keskusjärjestössä SAK:ssa. Karjalainen kuitenkin peittosi Tukiaisen selvin numeroin.

Helsingin piirissäkään Heinäluoman toiveet eivät täysin toteutuneet. Hänen entinen avustajansa Antti Koskela hävisi puheenjohtajavaalin tohtori Pentti Arajärvelle. Heinäluoman yhteys kotipiirinsä johtoon on kuitenkin vahva, koska Koskela ja tytär Eveliina Heinäluoma valittiin piirin varapuheenjohtajiksi.

Rinteen asema on kohentunut sekä puolueessa että eduskuntaryhmässä, mutta Heinäluomalla ja Lindtmanilla on edelleen vahva linkki ay-liikkeeseen. Miehet ovat SAK:n entisiä toimitsijoita, jotka ovat siirtyneet Hakaniemen toimistoista puoluetehtäviin ja eduskuntaan.

Tukiaisen lisäksi Heinäluomalla on likeiset suhteet moneen ay-vaikuttajaan. Lindtmanin sisko Kaisa Niskanen on Metalliliiton palkkalistoilla.

Niskasen puoliso Tatu Tuomela on SAK:n nuorisosihteeri. Hän peri tehtävän 2011 Lindtmanilta, kun tämä tuli valituksi eduskuntaan.

Sdp vaihtanee Lahden puoluekokouksessa puoluesihteerin.

Helmikuun ensimmäinen viikko on erityisen tärkeä sosiaalidemokraateille. Eduskuntaryhmässä ja Lahden puoluekokouksessa jaetaan ne kortit, joilla sosiaalidemokraattien pitää pärjätä huhtikuun kuntavaaleissa.

Vaikka Rinne ja Lindtman pyrkivät eri tehtäviin eikä Heinäluoma ole ehdolla minnekään, miehet ovat silti vastakkain. Rinteelle olisi eduksi, jos Tuppurainen ja Harakka lähtisivät vaaliin mukaan. Vaali on parempi vaihtoehto kuin se, että osa kokousedustajista lähtee kotiin nyrkit taskuissa.

Harakka on koonnut ympärilleen ryhmän, jolle hän antoi nimeksi Liike 2020. Hän on kiistänyt, että kyse olisi puheenjohtajakamppailuun valmistautumisesta. Sihti voi olla pidemmällä. Helmikuun jälkeen seuraava puoluekokous on vuonna 2020.

Jos Rinteen puheenjohtajakampanja lähtee nousuun, hänelle voi tulla kiusaus pudottaa Lindtman pois ryhmäjohtajan paikalta. Rinne voi innostuessaan houkutella esimerkiksi Huovisen tai Kiurun ehdolle vaaliin.

Lindtmanin kilpailijan olisi käytännössä pakko voittaa ryhmäjohtajan paikka. Tappio olisi ikävä takaisku Rinteelle, jonka jatko Sdp:n johdossa ratkeaa muutama päivä eduskuntaryhmän järjestäytymisen jälkeen.

Sdp vaihtanee Lahdessa puoluesihteerin. Yleisesti on tiedossa, että Rinne on tyytymätön puoluesihteeri Reijo Paanasen tapaan hoitaa tehtäväänsä.

Paananen ei ole kyennyt kertomaan, haluaako hän jatkaa tehtävässä. Hän on monitulkintaisesti kakistellut olevansa työmarkkinoiden käytettävissä. Pysyäkseen puoluejohdossa Paanasen on voitettava vaalissa palvelualojen ammattiliiton PAMin yhteiskuntasuhteista vastaava Hanna Kuntsi.

Kadulle Paanasta ei heitetä, vaikka hän menettäisi työpaikan puoluetoimistossa. Miehellä on pakastetehtävä torin toisella puolella SAK:ssa.

Kuntsin valinta tiivistäisi Rinteen suhteita SAK:laisiin liittoihin. Metalliliiton toimitsija Aslak Haarahiltunen on Rinteen tukija ja Kuntsin puoliso.

Tytti Tuppurainen ja Timo Harakka. Kuvitus Hannu Kyyriäinen, Markus Pentikäinen, Vesa Tuukkanen Kuvalähteet WikimediaCommons, Lehtikuva, 123Istockphoto
© Kuvitus Hannu Kyyriäinen, Markus Pentikäinen, Vesa Tuukkanen

Eduskunnan kahvilassa joulukuun alussa lähtöä tekevä Huovinen nauraa keskustalaisten tarinoille.

Heinäluoma, Feldt-Ranta ja Viitanen päättelevät tuokiotaan rauhallisemmin. Vuosi 2017 saattaa olla käänne kolmikolle. Heinäluoma on lyöty, henkiystävä Feldt-Ranta panostaa yksityiselämäänsä. Tamperelainen Viitanen on ahtaalla nuoren Marinin kanssa.

Feldt-Rannalla on joukosta tukevin perusta. Hän on Sdp:n ruotsinkielisen järjestön edustaja puoluehallituksessa.

Politiikassa mikään ei ole lopullista. Heinäluoma ja Lindtman putosivat kanveesiin, mutta he ovat hengissä.

Eero Heinäluomassa on samoja piirteitä kuin keskustajäärä Paavo Väyrysessä. Toisille politiikka on osa elämää, Heinäluomalle ja Väyryselle elämä on osa politiikkaa.

Samalla tavalla kuin Väyrynen on keskustan vanha vieteriukko, sellainen on Heinäluoma Sdp:ssä. Kun Antti Rinne antaa hiemankin tilaa, laatikosta pomppaa Eero Heinäluoma.

Heinäluomalla ja Lindtmanilla on pari kuukautta aikaa nuolla haavojaan ja luoda nahkansa. Kasvojen kohennus on jo aloitettu.

Lindtman on liittynyt kirkkoon. Sosiaalisessa mediassa levisi 26. marraskuuta kuva, jossa hän suutelee puolisoaan Keravanjoen rannalla. Viime viikolla tuli julki tieto valtiotieteiden kandidaatin tutkinnon suorittamisesta.

Leskeksi jäänyt Heinäluoma on löytänyt uuden ihmissuhteen. Marraskuun 28. päivänä verkkoon ilmestyi kuva, jossa Heinäluoma istuu takkatulen ääressä kahvikuppi kädessään. Tekstissä tunnelmoidaan hempeästä koti-illasta, josta osalliseksi pääsi Heinäluoman lisäksi kuvan ottaja.

Kotiin Heinäluoma ei jää. Hän on kameroiden edessä, kun eduskunnan tarkastusvaliokunta julkistaa arvionsa liikenneministeri Anne Bernerin (kesk) roolista lentokenttäyhtiö Finavian johdannaissotkussa.