Keskustan luottamuksen menettänyt Antti Rinne on valmis nostamaan Sanna Marinin pääministeriksi

Rinne suunnittelee jatkavansa Sdp:n puheenjohtajana, vaikka jäisi pois hallituksesta.

Antti Lindtman
Teksti
Heikki Vento
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Pääministerin paikastaan kamppaileva sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Antti Rinne on Suomen Kuvalehden tietojen mukaan pakon edessä valmis eroamaan pääministerin tehtävästä.

Hän haluaa kuitenkin joka tapauksessa jatkaa puolueen puheenjohtajana.

Maanantaina 2. joulukuuta Rinne yllätti puoluetoverinsa suunnitelmallaan, jossa hän jatkaisi Sdp:n puheenjohtajana ainakin kesäkuun puoluekokoukseen saakka.

Uudeksi pääministeriksi Rinne nostaisi puolueen ensimmäisen varapuheenjohtajan, liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marinin.

Rinteen ehdotusta on tulkittu siten, että hän tietää joutuvansa lähtemään pääministerin paikalta ja yrittää välttää putoamisen pelkäksi rivikansanedustajaksi.

Rinteen on tarkoitus vielä tiistaina 3. joulukuuta ennen välikysymyksen eduskuntakäsittelyä neuvotella asemastaan keskustan ja muiden hallituspuolueiden kanssa.

Tuossa neuvottelussa keskustan puheenjohtaja, elinkeinoministeri Katri Kulmuni uudistaa jo sunnuntaina Rinteelle kerrotun kannan, että keskustan luotto pääministeriin on loppu. Keskusta haluaa jatkaa viiden puolueen yhteistyötä, mutta ei Rinteen johtamassa hallituksessa.

 

Keskusta ei ole julkisesti vaatinut pääministerin vaihtamista, vaan se jätti sosiaalidemokraateille mahdollisuuden tehdä johtopäätökset. Sdp:n puheenjohtajaan muut puolueet eivät ota kantaa.

Sdp:ssa Rinteen tulkittiin maanantai-iltana ajattelevan, että puheenjohtajana hän pystyisi edelleen määräämään, millaista hallituspolitiikka puolue tekee.

Asetelma olisi pääministerille ja hallitukselle hankala, jos pääministeripuolueen puheenjohtaja olisi hallituksen ulkopuolella.

Rinteen hanketta on Sdp:ssa luonnehdittu yksityisajatteluksi, eikä Sanna Marin ole ollut sitä suunnittelemassa.

Marinin lisäksi toinen vahva ehdokas uudeksi pääministeriksi on puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman. Rinteen ja Lindtmanin välit ovat olleet vuosia viileät.

Sdp:n ja muiden hallituspuolueiden on ratkaistava Rinteen kohtalo ennen tiistaina alkavaa välikysymyskeskustelua. Mikäli Rinne ei taivu eroon, keskusta saattaa tehdä Rinteestä epäluottamusesityksen.

Kokoomuksen tekemään välikysymykseen hallituksen puolesta vastaa Rinne. Luottamusäänestykset ovat keskiviikkona.

Jos Rinne eroaa pääministerin tehtävästä, Sdp vaihtanee myös puheenjohtajansa. Sääntömääräinen puoluekokous on vasta kesäkuussa, mutta puolue voi kutsua koolle ylimääräisen puoluekokouksen.