Husin laittomat miljoonahankinnat: Vastuuvapautta ei myönnetty, luvassa voi olla virkarikossyytteitä
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin julkiset hankinnat ovat osittain olleet laittomia. Markkinaoikeudessa tapauksista on vain jäävuoren huippu.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri Husin valtuuston kokous 11. kesäkuuta oli poikkeuksellinen.
Kuntapoliitikoista koostuva 55 jäseninen valtuusto ei myöntänyt vastuuvapautta vuoden 2019 tilikaudesta Husin hallitukselle, entiselle talousjohtajalle, logistiikan toimialajohtajalle ja hankintapäällikölle.
Valtuusto edellytti tarkastuslautakuntaa teetättämään tilikaudelta 2019 ylimääräisen tarkastuksen.
Asia liittyy Husin tekemiin julkisiin hankintoihin, jotka ovat olleet lain vastaisia. Niitä ei ole kilpailutettu lain edellyttämällä tavalla.
Kilpailu- ja kuluttajavirasto KKV vaatii Hus-kuntayhtymälle 160 000 euron seuraamusmaksuja, koska hankintojen organisoimisessa on ollut järjestelmällisiä puutteita. Asia on vireillä markkinaoikeudessa ja ratkaisua odotetaan alkusyksystä 2020.
Suomen Kuvalehden tietojen mukaan markkinaoikeudessa käsitellään hankintoja, joiden yhteisarvo on noin 5–6 miljoonaa euroa. Summa on pieni osa kokonaisuudesta, jota ei ole kilpailutettu lain vaatimalla tavalla.
Hus on myöntänyt summan olevan suurempi. Ensin ilmoitettiin, että epäselviä hankintoja on 40 miljoonan euron edestä. Sitten summaksi korjattiin 62 miljoonaa.
Summa on todennäköisesti vieläkin isompi, sillä Hus tekee vuosittain noin miljardilla eurolla julkisia hankintoja.
Kilpailu- ja kuluttajavirasto tietää, että epäselviä hankintoja on todennäköisesti paljon suuremmalla summalla kuin mitä tällä hetkellä käsitellään markkinaoikeudessa.
Virastolla ei kuitenkaan ole ainuttakaan lisäselvitystä vireillä Hus-kuntayhtymään liittyen.
Syy on selvä. KKV:llä on vaatimattomat resurssit: koko organisaatiossa on noin 140 työntekijää.
Muutamista työntekijöistä koostuvat julkisia hankintoja tutkivat työtiimit eivät ehdi käsitellä pelkästään yhtä kohdetta. Suomessa tehdään julkisia hankintoja vuosittain noin 35 miljardilla eurolla ja epäselvyyksiä on monessa muussakin organisaatiossa kuin Husissa.
On myös toinen ongelma.
Husin laittomat hankinnat ovat KKV näkökulmasta todennäköisesti vanhentuneet, sillä lain mukaan suorahankintaa koskeva valitus on tehtävä kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun hankintasopimus on tehty.
Suhteellisen tiukan aikataulun seurauksena viranomaiset saavat tiedon epäilyttävistä hankinnoista usein liian myöhään, jolloin tutkintaa ei kannata edes aloittaa.
Iso kysymys on, mikä oikeudellinen vastuu Husin hallituksella ja muutamalla johtohenkilöllä on kokonaisuuden kannalta? Hankintalain tavoitteena on tehostaa julkisten varojen käyttöä ja luottamushenkilöiden pitäisi valvoa kansalaisten etuja.
Hallinto-oikeuden emeritusprofessori Olli Mäenpää muistuttaa, että kunnallisella luottamushenkilöllä on virkavastuu, jolloin tähän sovelletaan rikoslain virkarikoksia koskevia säännöksiä ja vahingonkorvauslakia.
”Asia on tietysti tutkittava ylimääräisessä tarkastuksessa, ennen kuin voidaan arvioida esimerkiksi rikosilmoituksen tekemistä ja esitutkinnan aloittamista.”
Mäenpää mukaan asiassa on viipymättä tehtävä rikosilmoitus, jos kysymyksessä on ilmeinen virkarikos. Kaupungin tai kuntayhtymän puolelta myös korvausvaatimus voi tulla kysymykseen.
”Jos hallituksen jäsen on aiheuttanut jollekin ulkopuoliselle vahinkoa, tällainen taho voi myös vaatia korvausta.”
KKV mukaan kilpailuttamatta on jäänyt ainakin DNA-analyysipalveluita, haavan alipainehoitotuotteita sekä pehmopaperi- ja jätesäkkituotteita.
Husin toimitusjohtaja Juha Tuominen sanoo, että hankintatoimen korjaamiseksi on tehty mittavia toimenpiteitä.
Tuominen aloitti Husin toimitusjohtajana vuoden 2019 alussa. Epäkohtiin oli puututtu edellisen toimitusjohtajan Aki Lindénin (sd) toimesta loppuvuonna 2018. Lindén jäi eläkkeelle, ja hänet valittiin kansanedustajaksi 2019.
”Husin hallitus puuttui sisäisen tarkastuksen ongelmiin edeltävän toimitusjohtajan esityksestä päättäen aloittaa sisäisen tarkastuksen ulkoistuksen valmistelun. Sisäinen tarkastus ulkoistettiin Deloittelle vuonna 2019”, Tuominen kertoo.
Koko hankintaorganisaatiota uudistettiin, ja muun muassa talousjohtaja Mari Frostell erosi maaliskuun lopussa 2020.
”Uusi hankintajohtaja rekrytoitiin, hankinnan organisaatio uusittiin, Hus-tasoinen ohjaus järjestettiin uusiksi ja konsultilta tilattiin arvio, ovatko korjaustoimet olleet riittävät estämään ja korjaamaan aiemmin havaitut epäkohdat”, Tuominen luettelee.
Husin hankintojen avoimuus tulee jatkossa lisääntymään, sillä valtuusto päätti ostolaskujen julkaisemisesta sairaanhoitopiirin verkkosivuilla viimeistään keväällä 2021.