Pimeiden lahjojen salainen ohje yllätti entiset vastuuministerit – ”Pyytäisin Verohallinnon pääjohtajan luokseni”

Entiset valtiovarainministerit eivät ole kuulleet Verohallinnon salaisesta ohjeesta.

Antti Rinne
Teksti
Jarno Liski
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Entinen valtiovarainministeri, kansanedustaja ja Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne pitää epäoikeudenmukaisena Verohallinnon ohjetta, jolla verovirkailijoita on kielletty puuttumasta alle 30 000 euron pimeistä lahjoista tulleisiin ilmiantoihin.

Suomen Kuvalehden paljastama ohje on annettu vuonna 2013, ennen Rinteen kautta valtiovarainministerinä 2014–2015. Hänelle ohjeen korkeat puuttumiskynnykset tulevat yllätyksenä.

”En ole missään vaiheessa törmännyt siihen, että sitä mitä lakiin on kirjoitettu, on sitten sisäisillä ohjeilla jollakin tapaa muokattu”, sanoo Antti Rinne.

Rinteen mielestä kysymys on merkittävä kansalaisten yhdenvertaisuuden kannalta, koska nyt rehellisesti toimivat pannaan maksamaan ja kiinni jääneetkin väärintekijät päästetään pälkähästä.

”Ei se ole oikein, että viranomaisen omilla ohjeilla näin merkittävällä ja poikkeuksellisella tavalla väljennetään tulkintoja”, Rinne sanoo.

Antti Rinne sanoo odottavansa istuvan valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok) toimivan.

”Minä ainakin valtiovarainministerinä pyytäisin verohallinnon pääjohtajan luokseni kertomaan, mistä on kysymys. Samalla selvitettäisiin onko muita vastaavia omia tulkintoja verotuksellisissa asioissa”, Rinne sanoo.

Rinne ei osaa sanoa, mikä olisi oikea puuttumiskynnys perintö- ja lahjaverotuksessa, vaikka pitääkin 30 000 euroa liian korkeana. Hän myös näkee selvän epäsuhdan siinä, miten esimerkiksi työttömyysturvaan liittyviin rikkomuksiin reagoidaan verrattuna verojen kiertämiseen.

”Tämä ei anna oikeusvaltiosta hyvää kuvaa, jos näin toimitaan”, Rinne sanoo.

 

Suomen Kuvalehti pyysi Verohallinnon salaisesta ohjeesta kommenttia kaikilta vuoden 2013 jälkeen istuneilta valtiovarainministereiltä.

Jutta Urpilainen (sd) ja Petteri Orpo (kok) kertoivat, että eivät ole olleet tietoisia verottajan ohjeesta. Alexander Stubb (kok) ei vastannut Suomen Kuvalehden soittopyyntöön.

Suomen Kuvalehti pyysi ohjeesta kommenttia myös yhdeksältä eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaoston jäseneltä. Verojaoston puheenjohtaja Olavi Ala-Nissilä (kesk) ilmoitti, ettei kommentoi asiaa. Muista kansanedustajista ainoastaan kansanedustaja Timo Harakka (sd) vastasi.

”Aion selvittää, mihin Verohallinnon sisäisen ohjeen euromääräinen raja perustuu, ja onko vuoden 2013 ohje muuttunut. Käsitykseni mukaan tarkkailuilmoitus ei tarkoita, että vero olisi jäänyt maksamatta. Tästäkin on syytä varmistua”, Harakka vastasi sähköpostitse.

Myös Harakka piti epäsuhtaisena sitä, että etuuspetoksiin puututaan hanakammin kuin veropetoksiin.

”Kelalla on resurssit ja intoa tutkia vähäisiäkin petosepäilyjä. Onhan tunnettua, että hallituksen normitalkoot hyödyttävät vain varakkaita kansalaisia, työttömät ja tukien saajat kokevat sen sijaan lisää kontrollia, kuria ja nöyryytyksiä”, Harakka sanoo.

Verohallinto ei pyynnöstä huolimatta ole antanut Suomen Kuvalehdelle haastattelua pimeiden lahjojen ohjeesta ennen uutisen julkaisua eikä sen julkaisemisen jälkeen.

Verohallinto reagoi uutiseen väittämällä Twitterissä, että Suomen Kuvalehden tulkinta ohjeesta on virheellinen.

Lisäksi verottaja on kertonut Demokraatti-lehdessä, että ohje ei ole enää voimassa. Verottaja ei ole kertonut, onko ohjeeseen kuuluva 30 000 euron puuttumiskynnys yhä voimassa. Verottaja ei ole vastannut Suomen Kuvalehden kommenttipyyntöihin, joissa on pyydetty lisätietoja väitetystä virheellisestä tulkinnasta.

Antti Rinne sai verottajan ohjeen tutustuttavakseen Suomen Kuvalehdeltä. Hän sanoo, ettei ohjeen luettuaan ymmärrä, mistä virhetulkinnasta Verohallinto juttua syyttää.

”Kun olen lukenut sekä ohjeen että uutisen, minulle ei kyllä avaudu, missä olisi virhetulkinta”, Rinne sanoo.

 

Verohallinto julkaisi perjantaina 8. syyskuuta verkkosivuillaan tiedotteen, jossa se ensimmäistä kertaa myöntää asettaneensa 30 000 euron kynnyksen.

Verohallinto selittää nyt ohjeen olleen ”väliaikainen” ja ”vanhentunut”. Verottaja ei kuitenkaan tiedotteessaan kerro, onko linjaus 30 000 euron kynnyksestä yhä voimassaolevassa ohjeessa.