Piispalle rikostuomio
Teemu Laajasalo tuomittiin 20 päiväsakkoon.
Helsingin käräjäoikeus on tuominnut piispa Teemu Laajasalon tuottamuksellisesta kirjanpitorikoksesta 20 päiväsakkoon.
Tuomio liittyy Laajasalon toimintaan TL Opetus -yrityksessään. Hän oli antanut verottajalle useana vuonna virheelliset tiedot yrityksensä tuloksesta, liikevaihdosta ja lyhytaikaisten velkojen saldosta. Ilmoitetut liikevaihdot heittivät todellisuudesta jopa kymmenillä tuhansilla euroilla.
Esimerkiksi tilikaudella 2014–2015 Laajasalon yritys oli ilmoittanut verottajalle liikevaihdon 50 000 euroa liian pieneksi. Keikkamyynti ei päätynyt kirjanpitoon, sillä Laajasalo oli jättänyt myyntilaskut toimittamatta kirjanpitäjälle. Lisäksi hän oli laiminlyönyt tilintarkastuksia.
Käräjäoikeus yhtyi syyttäjän näkemykseen, jonka mukaan Laajasalon toiminta on ollut törkeän huolimatonta.
”On selvää, että Laajasalon laiminlyönnit ovat olleet niin merkittäviä ja jatkuneet niin pitkän ajan, että menettely on olennaisesti vaikeuttanut oikean ja riittävän kuvan saamista yhtiön toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta”, tuomiossa todetaan.
Laajasalo vetosi rikostutkinnassa osaamisensa puutteeseen. Käräjäoikeus kuitenkin toteaa, että aineiston toimittaminen kirjanpitäjälle on kirjanpitoon liittyvä perusasia, jonka mieltäminen ei ole edellytä mitään kirjanpitoon ja taloushallintoon liittyvää erityisosaamista.
Syyttäjä oli vaatinut Laajasalolle 35:tä päiväsakkoa, mutta oikeus lievensi tuomiota Laajasaloon kohdistuneen julkisuuden takia. Maksettavaa kertyi 20 päiväsakkoa eli 1 620 euroa.
Oikeuden mukaan rikosepäilyjen saama julkisuus on noussut kohtuuttomiin mittasuhteisiin ja aiheuttanut keskimääräistä huomattavasti tuntuvampia seuraamuksia Laajasalon elämään.
Laajasalo esitti loppulausunnossaan poliisille, että merkittävimmät julkisuudessa esillä olleista väärinkäytöksistä ovat osoittautuneet täysin perättömiksi. Käräjäoikeus viittaa Laajasalon lausuntoon ja toteaa, että tiedotusvälineet ”harvoin korjaavat jälkeenpäin perusteettomaksi osoittautuneiden epäilyjen uutisointiaan riittävän laajasti”. Oikeus ei erittele, mitkä julkisuudessa esitetyt epäilyt ovat osoittautuneet perusteettomiksi.
Kirjanpitorikos koskee Laajasalon omistaman TL Opetus -yrityksen asioita. Laajasaloon on kohdistunut kritiikkiä myös hänen toiminnassaan ja rahankäytössään Helsingin seurakuntayhtymän johtajana ja kirkkoherrana. Asia nousi julkisuuteen hiippakuntavaltuuston puheenjohtajan Johanna Korhosen esittämien kysymysten myötä.
Helsingin seurakuntayhtymä selvitytti työntekijöiden luottokortti- ja matkalaskuja usealta vuodelta. Raportissa havaittiin, että Laajasalolta kuitteja puuttui poikkeuksellisen paljon. Lisäksi Laajasalo oli rikkonut matkustusohjesääntöä kahdessa majoituksessa. Tarkastajat hyväksyivät valtaosan Laajasalon antamista kuittiselvityksistä.