Pastori Kai Sadinmaa testaa taas rajoja: Kannusti eroamaan kirkosta – voi menettää pappisoikeutensa

Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli vaatii Sadinmaalta arviota siitä, onko tämän toiminta papille sopivaa.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kirkossa päästään pian pohtimaan, missä menee papin sananvapauden ja lojaaliuden raja. Rajaa koettelemassa on kiistanalaisista tempauksistaan tuttu helsinkiläinen pappi Kai Sadinmaa.

Syyskuussa 2017 antoi Sadinmaalle vakavan varoituksen samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä. Tuolloin hän herätti huomiota odottelemalla tuomiokapitulin ratkaisua jalkapuussa

Keskiviikkona 20. joulukuuta Sadinmaa sai taas postia tuomiokapitulilta. 

“Tuomiokapitulin tietoon on tullut, että olette sosiaalisessa mediassa kannustanut ja kehottanut eroamaan kirkosta”, luki lakimiesasessori Ritva Saurion lähettämässä vastinepyynnössä. 

Sen liitteenä on kuvankaappauksia Facebook-keskustelusta. Keskustelussa Sadinmaa muun muassa kiittelee toisen henkilön ratkaisua erota kirkosta ja suosittelee sitä muillekin. 

“En voi kyllä kuin suositella ihmisille, että pysykää kaukana kirkosta. Se on läpeensä korruptoitunut. Siihen ei auta edes dynamiitti”, Sadinmaa kirjoittaa. 

Ote Facebook-keskustelusta, jonka takia tuomiokapituli vaatii selvitystä pappi Kai Sadinmaalta.

Itse hän kertoo, ettei voi erota kirkosta, koska pettäisi tuolloin tehtävänsä. 

Sadinmaa muistelee, että kyseinen keskustelu olisi käyty suljetussa Pastorit-keskusteluryhmässä. Ryhmässä on noin 2000 jäsentä, jotka toimivat pastoreina kristillisissä kirkkokunnissa.

Kommentit liittyivät Sadinmaan mukaan tapaukseen, jossa hän kritisoi Espoon hiippakunnan piispan toimintaa tilanteessa, jossa henkilö oli kertonut hänelle kokemastaan seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Nyt Sadinmaata pyydetään antamaan kannanotto siihen, onko hänen toimintansa sopivaa Suomen evankelilais-luterilaisen kirkon papille.

 

Jos pappi toimii vastoin pappisviran velvollisuuksia tai pappislupausta tai laiminlyö niitä tai käyttäytyy papille sopimattomalla tavalla, seurauksena voi kirkkolain mukaan olla kirjallinen varoitus ja pappisvirasta pidättäminen 1-6 kuukauden ajaksi. 

Jos toiminta osoittaa henkilön “ilmeisen sopimattomaksi” olemaan pappina, hän voi jopa menettää pappisvirkansa. Pappisvirka tarkoittaa käytännössä oikeutta hoitaa papin tehtäviä. Se saadaan pappisvihkimyksessä ja kestää henkilön kuolemaan asti, ellei häntä eroteta.

Sadinmaa ei ole noin neljään vuoteen työskennellyt pappina missään seurakunnassa. Hän itse kokee, että kyseessä on ajojahti. 

“Olen hyökännyt (piispa) Teemu Laajasaloa vastaan ja hän varmasti kokee minun loukanneen häntä. He haluavat minut savustaa.”  

Ymmärrätkö sitä ajatusta, että sinulta odotetaan kirkon edustajana lojaaliutta?

“Ymmärrän, mutta minähän olen saanut paljon ihmisiä liittymään kirkkoon. Olen rohkaissut ihmisiä taistelemaan toisenlaisen kirkon puolesta. Tuo (Facebook-keskustelu) on enemmänkin tunteen ilmaisua.” 

Tuomiokapituli odottaa Sadinmaalta vastinetta 10. tammikuuta mennessä.