”Opettajista on tullut vain virkamiehiä, pelokkaita suorittajia”

Juho Salminen
Kotimaa 1.4.2010 08:43

Mikä mättää suomalaisessa koulussa? Tuusulalainen rehtori Janne Nielsen vaihtoi alaa Jokelan koulusurmien jälkeen. Nyt hän avaa keskustelun koulun ongelmista.

Janne Nielsen Entinen rehtori Janne Nielsen sanoo yllättyneensä siitä, kuinka paljon koki koulumaailmassa itseensä kohdistuneita hyökkäyksiä. Kuva Markus Pentikäinen.

Keskiviikko 7. marraskuuta vuonna 2007 alkoi tavallisena koulupäivänä Tuusulan Jokelassa.

Puolilta päivin Lepolan koulun rehtori Janne Nielsen sai soiton esimieheltään. Vain hieman yli kilometrin päässä Jokelan koulukeskuksessa on ammuttu, pidä oppilaat sisällä, kuului opetuspäällikön ohje.

Ampuja oli paikallinen nuorimies, Pekka-Eric Auvinen – Nielsenin entinen oppilas, tuttu poika.

Nielsen muistelee, kuinka Lepolan koulun opettajat katsoivat opettajanhuoneessa Auvisen nettiin laittamia videoita.

Lepolan koulu oli panostanut mediakasvatukseen Nielsenin aikana. Oppilaiden kanssa tehtiin esimerkiksi verkkolehteä ja elokuvia. Lapset tuntuivat olevan motivoituneita ja asiat mallillaan. Mutta kun Nielsen näki Auvisen videot, hän joutui miettimään omaa vastuutaan.

”Tähänkö sellaisten asioiden esilläpito koulussa johtaa?”

Vain pintaa?

Jokelan jälkeen ammuttiin Kauhajoella. On tullut selvityksiä ja parannusehdotuksia koulun turvallisuuden parantamisesta. Turvasuunnitelmia, tietolaatikoita, koulutusta, kulunvalvontaa, kameroita. Kouluampumisten ja Sellon surmien jälkeen kritiikin kärki on osoittanut käsiaseita ja kauhajokista komisariota.

”Nämä ovat insinööriyhteiskunnan ratkaisuja, pintaa”, Nielsen puuskahtaa. ”Pitäisi puhua todellisista ongelmista asioiden takana.”

Nielsenin mielestä suurin ongelma on alati lisääntyvä yksilökeskeisyys ja välivaltaisuus sen ilmentymänä.

Ja tässä koulu astuu kuvaan. Koulussa koko ikäluokka on vielä tavoitettavissa. Siellä opetuksella ja kasvatuksella voi edes yrittää vaikuttaa siihen, millaisia aikuisia Suomessa on vuosikymmenten päästä.

Jos siis yhteisö nimeltä Suomi haluaa puuttua vaikkapa väkivaltaiseen käytökseen, ei ole yhdentekevää, missä jamassa koulu on. Nielsenin mielestä parantamisen varaa on rutkasti.

Jotta keskustelu koulun (ja yhteiskunnan) ongelmista nytkähtäisi eteenpäin, Nielsen on pohtinut, mikä koulussa mättää.

Mistä löytyisi arvostus?

Nielsenin mielestä opettajan tärkein tehtävä on oppilaan, ihmisen, kohtaaminen. Hän väittää, että tämä fokus on kadoksissa, kun ”hallinnon kiemuroita” ja oppilaan yksilöllisyyttä korostetaan liikaa.

Koulun ja opettajien suurin ongelma nykyisin on arvostuksen puute. Se näkyy monessa asiassa opettajien palkasta vanhempiin.

Rehtorina Nielsen sai usein kokea olevansa roskasäkki, johon vaativat tai muuten vain tyytymättömät vanhemmat kaatoivat turhaumansa – usein puhelimitse.

Vanhemmat ovat myös entistä herkempiä vaatimaan oikeuksiaan virkateitse. Viranomaisille tehdyt kantelut ja valitukset ovat lisääntyneet 2000-luvulla selvästi varsinkin Etelä-Suomessa.

Nielseniä kismittää kanteluissa niiden paljouden lisäksi se, että usein vanhemmat kantelevat muotoseikoista.

”Kanteluissa ei ole kyse siitä, onko opettaja tehnyt oikein tai väärin moraalisessa mielessä. Syyksi saattaa riittää, jos oppilas on poistettu luokasta säännösten vastaisesti.”

Opettajan ongelma on ymmärrettävä. Jos luokassa on 25 oppilasta ja yksi riehaantuu, koko luokka häiriintyy, ja se taas ruokkii lisää huonoa käytöstä. Jos oppilas täytyy passittaa luokasta ulos, hänelle pitää järjestää valvoja. Kun muut opettajat ovat kiinni omien luokkiensa kanssa, valvojan löytyminen on helpommin sanottu kuin tehty.

Nielsen luottaisi maalaisjärkeen: oppilaan voisi poistaa luokasta käytävään tai tyhjään luokkaan. Kun pahin tunnemyrsky on laantunut, opettaja voisi puhua oppilaan kanssa tilanteen halki.

Arvostuksen puutteesta kertoo myös se, että kun Nielsen yritti keskustella ongelmatapauksista vanhempien kanssa, vastaus oli monesti tyly: hoida vain omat hommasi, et ole ammattitaitoinen.

Nielsenin sanoma saa vahvistusta MTV3:n kyselystä, jossa suurten kaupunkien opettajat kertovat järjestyshäiriöiden lisääntyneen selvästi.

Opettajankoulutukseen hän kaipaa lisää sitä mielestään tärkeintä, ihmisen kohtaamista. Jokainen lapsi on erilainen oppija ja lisäksi jokaisella lapsella on omanlaisensa vanhemmat, joiden kanssa opettajan pitää pystyä toimimaan.

Tätä pitäisi tulevien opettajien saada harjoitella sen sijaan, että keskitytään oppituntien kaavamaisen läpivientiin.

Nielsen kertoo kuulevansa huolestuttavia viestejä yliopistomaailmasta. Säästöpaineet uhkaavat vähentää entisestään opettajaopiskelijoiden kontaktiopetusta eli ihmisten kanssa työskentelyä.

”Miten voi oppia vaikkapa alati vaativampien vanhempien kohtaamista, jos siitä ei ole puhetta kuin sitten ensimmäisessä työpaikassa?”

Kuinka Nielsenin kritiikkiin vastaavat opettajien kouluttaja ja vanhempien edustaja? Lue lisää.

Mikä sai Janne Nielsenin puhumaan koulun ongelmista? Lue lisää SK:n numerosta 13-14/2010 (ilm. 1.4.)

Keskustelu

Se on auktoriteetin puute, mikä vaivaa, kun ollaan kaveria ja tehdään mitä lapsi haluaa,e ttei tule paha mieli. Kun kotona on annettu jälkeen, etenkin yh-perheessä, niin koulussa ja myöhemmina rmeijassa joudutaan vaikeuksiin, kun miehen ei on ehdoton ei eikä äidin tai naisopen ei, mikä merkkaa ”älä rakas kulta nyt niin ja niin”.
Upseerikoulun käyneitä jämyjä miehiä opeiksi ja samoin nutturapäänaisia, niin kuri syntyy. Mutta meilta i niitä enää taida löytyä, joten Venäjältä luonnontieteen aineen opettajia heti, niin panevat pennut järjestykseen. Kun kouluihin tulee vielä mamuja sotkemaan järjesystä, niin käytännössä on apkko perustaa yksityiskouluja, jossa valitsee kuri eli opinto- ja työrauah, jonne ovat myös parhaat mamuoppilaat tervetulleita. Heidän perheissään sentään vanhemmat ovat auktoriteetteja.

Auktoriteetti on kieltämättä ongelma monellakin tapaa. Yritä siinä olla koulussa lapselle auktoriteetti, jos vanhempien puolesta tämä ei onnistu lainkaan.

Mielestäni tässä on kyse koko yhteiskunnan asiasta. Ei välttämättä ongelma, riippuu näkökulmasta. Armeijan kohdalla on huomattu sama juttu: auktoriteettien kunnioitus ei ole enää niin korkealla tasolla.

Jos tämä ilmiö tuottaa omilla aivoillaan enemmän ajattelevia ihmisiä, niin hyvä. Jos tuloksena on vain selkärangattomuutta, niin voi meitä.

Lasten kasvatusvastuu on vanhemmilla, piste. Koulut ja muut toimivat toissijaisena tukiverkostona, mutta eivät missään nimessä päävastuullisena. Suurin osa vanhempien syytöksistä koulujen suuntaan kertonee vain vanhempien omasta saamattomuudesta. Koulujen moka puolestaan on heikentää oppilaskohtaista opetuksen laatua. Määrärahojen väheneminen jne. on puhdas tekosyy sille että oppilaiden olosuhteita heikennetään ja sitten asiasta valitetaan julkisuudessa. Koulut itse tietävät parhaiten mitä oppimisolosuhteilta vaaditaan ja rahan käyttö ja oppilasmäärät pitäisi mitoittaa sen mukaan. Se vaatii vain valinnan panostaa laatuun määrän sijasta. Ja kyllä; kyse on valinnasta eikä mistään ulkopuolisen tahon sanelusta tai luonnonlaista joka on oman vaikutusvallan ulkopuolella vaikka monet näin antavatkin ymmärtää.

Suomestakin on tullut surullista kyllä tietynlainen ”älä koske muhun”-yhteiskunta ja tämä näkyy lapsissa. Vanhemmat kenties kokevat vaalivansa jotain omien oikeuksiensa linnaketta kieltämällä muilta auktöriteeteiltä kuin itseltään lapsen kehitystä koskevat tärkeät huomiot ja päätökset. Opettajien akateemista ammattilaisuutta tiedosteta eikä heidän kasvatuksellista merkitystään tunnusteta, vaan he ovat enemmänkin kuin markettien kassoja. Heidän odotetaan hymyilevän kohteliaasti ja suorittavan työnsä nopeasti, nöyrästi ja täsmällisesti, ikinä koskaan tekemättä sitä virhettä että puuttuvat MINUN elämääni ja perheeseeni. Ei ihme että tässä tilanteessa, jossa perheyksikköä ajatellaan kuin kuluttajaa jolta tulevaa palautetta saa henkihieverissä pelätä, lapsen psyykkisen ihon alle ei kukaan tohdi enää katsoa.

Korpisoturille: Kyllä karsitut määrärahat tekevät hallaa kouluille. Panostapa laatuun siinä, kun kouluja lakkautetaan lakkauttamistaan ja kootaan jättiyksiköitä, sekä ylisuuria opetusryhmiä. Siihen kun lisätään se, ettei oppilaille saa enää sanoa tai tehdä mitään ilman, jotta vanhemmat saisivat siitä sätkyn, niin ihmettelen miten kukaan opettaja pysyy järjissään töissä.

Useimpien moniongelmaisten lasten ongelma nro 1 ovat omat vanhemmat.

Vanhemmilla on uskomattoman naivi ja sinisilmainen nakemys sen oman toddlerinsa lahjoista ja kyvyista. ”Siis nythan on niin, etta meidan Diana-Gondoleeza on aivan ihanan lahjakas lapsi. Han on enkeli. Opettajat eivat osaa kohdata lahjakasta lasta. Jo nelivuotiaana osasi pyyhkia pyllynsa itse, ja vuoteenkastelukin loppui jo kymmenvuotiaana”. Talla tavoin sanoi tyttarestaan
rouva Saukko-Horttanainen. Ja ottaahan Saukko-Horttanaisen perhe toki kouluun yhteytta. Kun Anu-rouva on mennyt lauantaisaunan ja parin konjakin jalkeen nukkumaan, herra Saukko-Horttanainen soittaa pirauttaa tyttarensa opettajalle. On aika pimpsakan nakoinen plikka tama opettaja. Siina samalla, kun pohditaan tyttaren tulevaisuutta taiteilijana ja ministerina, voi ehdotella laajempaakin tuttavuutta…esim kahveet joskus paivasaikaan voisivat olla poikaa.

Miten opettajat, luokkatoverit ja muut perhetta tuntevat nakevat taman Rosalynn Gondoleezan?
Ika 15 vuotta. Turpea jahmettyneisyys kuvaa hyvin taman taiteellisesti lahjakkaan lapsen olemusta. Ikuinen nyrpea ilme, veltto sylkinen alahuuli nayttaa aina roikkuvan. Nikotiinin ruskettamat sormet. Suuhun aina menossa joko suklaata tai sipseja. Paidan ja roikkuvien farkkujen raosta paistaa vastenmielisen veltto, sinertava rasvamaha. Kaikki puhe alkaa maaratylla artikkelilla:V***u. Jo ainakin kerran tavattu huumebileista, pikku tabletteja laukussa. Mutta Anu-rouva selitti etta taiteellinen nuori elaa impulsiivisesti ja tarvitsee tajuntaa laajentavia kokemuksia.

Tassa kommentissa esiintyneiden ihmisten nimia on muutettu intimiteetin suojelemiseksi. Tyyppeina he kuitenkin ovat ihan tosielamassa. Isukki, Per, kuuluu Rotareihin, Kauppaseuraan ja on luultavasti vapaamuurarikin. Se tyyppi joka pienena soi rakaansa ja kiskoi luokkansa pojilta housuja alas nauraen holtittomasti.
Nyt Discipline Executive kv firmassa, saanut tunnustuksena Ass Licker Awardin. On vihjaitu, etta tana vuonna ehka jo Back Stabber-mitali ja sjambok kullatulla kadensijalla ovat mohdollisia.

Naiden, tavallisten suomalaisten perheiden, kanssa ope joutuu elamaan. Ja kun naita enkeleita ja ihanan lahjakkaita lapsia on luokassa 30, voi kenties joku opettaja jopa suunnitella alan vaihtoa.

Tasapuolisuuden vuoksi myos tositapaus eraasta peruskoulusta.
Oli joulu tulossa.
Rehtori soitti kesken tyopaivan etta eraan pojan vanhempien oli syyta tulla hophop-vauhtia koululle. Syyta ei suostunut puhelimessa kertomaan. Seka isa etta aiti jattivat tyonsa kesken ja tekivat kuten rehtori KOMENSI.
Mita ihmetta oli tapahtunut? Oliko tuo jarkevana tunnettu poika mennyt tyttojen vessaan, repinyt poksyt alas ja tutkiskellut sielta ukkovarpaiden valista?
Sytyttanyt koulun palamaan…? Hyvanen aika!!

Ei ihan. Oli kyse paljon vakavammasta.

Oli siis joulu tulossa. Uskontotunnilla opettaja oli antanut oppilaille sellaisen taydennettavan monisteen. Siina oli pohjana seimi, Jeesus-lapsi, Maria, Aasi, taisi Joosefkin, (tuleva ottoisa) olla, ja tietysti 3 tietajaa polvistuneina Piltin eteen kunnioitusta osoittamaan.
Itse ope oli taiteillut valkoisen, tyhjan puhekuplan eraan tietajan paan ylle.
Tehtava:mita tama tietaja sanoi Jeesus-lapselle?

Tama poika oli kirjoittanut kuplaan:
”Hei kattokaa kundit kuinka karvainen lapsi!”

Siis vanhemmat koululle, kuulusteluja, opelle kamferia sokeripalan paalle…

Tapahtumasta kertoi pojan isoaiti. Vanha rouva on enemman kuin tavallinen tapauskovainen. Vanhan rouvan uskonto suvaitsee huumoriakin. Nauraa rutkutti kertoessaan kuin munimasta tullut kana. Ihailen hanta.
Myos pojan kotona oli naurettu makeasti kun rumbasta selvittiin.

Tietaakseni tasta pojasta kasvoi kelpo nuori mies. Mutta omanlaatuinen huumorintaju on kuulema tallella…

Itse syventäviä opintoja väännän yliopistossa ja siis tuleva lastenne ope olen. Syventävät opinnot ovat ainakin täällä yliopistolla teoriaan pohjaavia tutkimuksia, joista käytäntö on kaukana. Kontaktiopetus on karsittu jo kauan sitten pois..