He omistavat kohutun Oikea Median: Kirjailija, toimittaja – ja mies, joka lopettaisi muslimien maahanmuuton

Julkaisu ei aio noudattaa Journalistin ohjeita.

Joonas Konstig
Teksti
Mikko Niemelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Verkkoon on avattu Oikea Media -niminen sivusto, joka kirjoittaa omasta mielestään oikeista asioista.

Sivuston päätoimittaja Marko Hamilo kertoo, että Oikea Media on vaihtoehto valtamedialle. Hän vertaa mediaansa taksialaan. ”Me olemme journalismille sitä mitä Uber taksialalle tai Airbnb hotellibisnekselle”, Hamilo sanoo.

Oikea Median omistajat ovat Marko Hamilon lisäksi Jukka-Pekka Rahkonen ja Joonas Konstig. Yhtiötä ei ole vielä merkitty kaupparekisteriin.

Joonas Konstig on kirjailija, joka tullut julkisuudessa tutuksi homoliittoja, maahanmuuttoa tai vaikkapa kasvissyöntiä kritisoivana keskustelijana. Konstig on kirjoittanut ruoka-aiheisia kolumneja Helsingin Sanomiin. Hänen kirjatuotantonsa käsittää novelleja ja romaaneja. Konstigin romaani Kaikki on sanottu voitti Kalle Päätalo -palkinnon vuonna 2012.

Päätoimittaja Marko Hamilo puolestaan on kirjoittanut perussuomalaiselle ajatuspaja Suomen Perustalle muun muassa raportin, jonka mukaan suomalaiset toimittajat elävät punavihreässä kuplassa. Hamilo on taustaltaan tiedetoimittaja, joka toimi myös Suomen Kuvalehden avustajana.

Rahkonen on aiemmin esiintynyt julkisuudessa pääasiassa tasa-arvoisen avioliittolain vastustajana. Facebook-sivustollaan Rahkonen kirjoittaa, että “kaikki maahanmuutto muslimienemmistöisistä maista tulisi lopettaa kokonaan.”

Hamilo kertoo, että heidän julkaisunsa edustaa ”aatteellisesti maltillista konservatismia”. Käytännössä tämä tarkoittaa maahanmuuttokritiikkiä ja homoliittojen vastustamista. Rahkonen, Hamilo ja Konstig ovat allekirjoittaneet homoliittoja vastustavan kansalaisaloitteen.

Kritiikkiä saavat myös Euroopan unioni ja rahaliitto EMU.

Hamilon johtama Oikea Media ei aio liittyä Julkisen sanan neuvostoon (JSN), joka valvoo hyvää journalistista tapaa.

Hamilon mielestä journalismi on siirtynyt “oikeista ja olennaisista tiedoista” pelkkiin tietoihin ja niiden rinnalle tulleisiin mielipiteisiin.

Hamilo mukaan Oikea Media sen sijaan ei ole pelkästään mielipidesivusto, vaan ”uutiskone” lähtee käyntiin jo lähiaikoina.

 

Media-alan konsultaatiota Oikea Media on saanut entiseltä perussuomalaisten kansanedustajalta Reijo Tossavaiselta. Tossavaisen tausta on paikallislehdessä. Hän toimi Valkealan Sanomien omistajana ja päätoimittajana vuoteen 2004 saakka.

Tossavainen toimi kansanedustajakaudellaan myös Ylen hallitusneuvoston jäsenenä. Tossavainen erosi, kun Yle julkaisi perussuomalaisten riitoja käsittelevän ohjelman. Tossavaisen mielestä Ylen ohjelma rikkoi hyvää lehtimiestapaa, kun se esitti Tossavaisen mielestä asiat liian yksipuolisesti.

Sittemmin Tossavainen on keskittynyt toisenlaiseen mediavaikuttamiseen sosiaalisessa mediassa, jossa hän keskustelee säännöllisin väliajoin valtamedian “vääristä” jutuista ja niiden vääristä näkökulmista.

Hamilon mukaan Tossavaisesta tulee heidän blogikirjoittajansa.

Lisäksi Oikea Media kertoo saaneensa neuvoja Janne Kaijärveltä, joka on toiminut päätoimittajana muun muassa kaupunkilehti Turkulaisessa ja Sanoma Newsin kaupunkilehdissä. Kaijärvi on neuvonut tai neuvoo myös Soneraa ulkoisessa viestinnässään.

”Elämme poikkeuksellista aikaa, ja isänmaallinen talkoohenki on sen mukaista.”

Ketkä sitten kirjoittavat  verkkojulkaisuun Hamilon, Tossavaisen, Konstigin ja kumppaneiden lisäksi?

Blogialustan valmistuttua sivusto pyrkii saamaan useita eri kirjoittajia joukkoihinsa, myös poliitikkoja. Nyt blogia on jo kirjoittanut keskustalainen kuntapoliitikko Piia Kattelus Seinäjoelta. Kirjoitus kritisoi maahanmuuttoa.

Maahanmuuttokriittisyys näkyykin sivustolla reilusti. Yksi kirjoittajista on Heikki Porkka, jota päätoimittaja Hamilo kuvaa ”mediakriitikoksi” maahanmuuttokriittisessä liikkeessä. Muun muassa MV-lehti on käyttänyt sivuillaan Porkkaa lähteenään. Porkan “julkaisualusta” on julkinen Facebook-sivu.

Jatkossa MV-lehti ei voi Hamilon mukaan käyttää Porkan Facebook-kirjoituksia sellaisenaan MV:n sivuilla.

“Homma ei ole enää Ilja Janitskinille yhtä yksinkertaista, kun Porkka kirjoittaa ensisijaisesti suoraan meille ja laittaa omalle seinälleen siitä vain lyhyen johdannon ja linkin”, Hamilo sanoo.

Hamilo kertoo, että jatkossa, kunhan sivusto kehittyy ja saa oikean muotonsa, myös kirjoittajien taustat tuodaan esille tarkemmin. Sivustolle kirjoittaa kuitenkin myös muutama nimimerkki.

Oikea Media -sivusto pyörii pääosin talkoovoimin. Talkoolaisia yhdistää Hamilon mukaan isänmaa.

”Moni kirjoittaa nytkin blogeihin ja Fb-päivityksiin laadukasta sisältöä ilman minkäänlaista korvausta. Elämme poikkeuksellista aikaa, ja isänmaallinen talkoohenki on sen mukaista”, Hamilo selittää.

Myös palkkioita voi olla luvassa, sillä Hamilo ja kumppanit ovat kaavailleet kirjoittajille palkkiojärjestelmää, joka perustuisi tuotetun tekstin tai videon laatuun ja määrään, kuten klikkeihin.

”Palkkioita voi ottaa ulos, kun yhtiöllä on siihen varaa”, Hamilo sanoo.

Tuloja julkaisu aikoo hankkia mainoksilla. Vielä keskeneräisillä sivustolla mainoksia on jo. Muun muassa kempeleläinen matkatoimisto Easyloma ja laihdutussivusto Äijädietti mainostavat sivustolla.