Omavaraisuus on outo perustelu maataloustuelle: Suomalaisten ruoka on täysin riippuvainen tuonnista

Suomen kannattaa silti panostaa omavaraisuuteen, sanoo tutkija. Luvassa voi olla apua ilmastonmuutoksen torjuntaan.
Kotimaa 19.7.2017 18:37
Vehnää pellossa.
Vehnää pellossa. © TIMO JAAKONAHO / Lehtikuva

Maataloustukia tarvitaan, koska ne ylläpitävät ruoantuotannon omavaraisuutta ja siten kriisiajan huoltovarmuutta. Tuki varmistaa, että maataloutemme kykenee ruokkimaan meidät, mikäli jokin kriisi estää elintarvikkeiden tuonnin Suomeen.

Osapuilleen näin kuuluu yksi yleisimmistä perusteluista nykyisen maataloustukijärjestelmän puolesta.

Siinä suomalaisille maanviljelijöille ohjataan EU:n ja Suomen budjeteista vuosittain noin kaksi miljardia euroa. Mikäli mukaan ynnätään vielä valtion osuus maanviljelijöiden eläkkeistä ja lomituskorvauksista, nousee summa noin 2,7 miljardiin euroon.

Vertailun vuoksi: Suomen puolustusbudjetti, toinen kriisiajan varautumistoimi, on 2,8 miljardia euroa.

Rahalla ilmeisesti saa, sillä useat eri lähteet toteavat Suomen olevan elintarviketuotannossaan varsin omavarainen

Sokerin tai kahvin kaltaisia tuotteita tuodaan toki runsaasti, mutta leipäviljan, vihannesten, maitotuotteiden tai naudan- ja sianlihan kaltaisten perustuotteiden tarpeet kyetään tyydyttämään kotimaisella tuotannolla täysin tai ainakin lähes kokonaan.

Lisää pelivaraa antaa vielä se, että merkittävä osa kulutuksesta päätyy todellisuudessa ruokahävikiksi. Niinpä täyden omavaraisuuden pitäisi ainakin perusraaka-aineiden osalta hyvinkin olla mahdollista.

 

Valitettavasti asia ei ole ihan näin yksinkertainen, sanoo vanhempi tutkija Marja Knuuttila Luonnonvarakeskuksesta.

”Jos tarkastellaan vain tuotantomääriä, olemme keskimäärin omavaraisia. Mutta jos otetaan huomioon koko tuotantoprosessi, emme todellakaan ole omavaraisia. Maatalous on monelta osin täysin riippuvainen ulkomaan tuonnista.”

Traktorit ja muut maatalouskoneet käyvät tuontipolttoaineella.

Lannoitteiden raaka-aineet tuodaan ulkomailta, samoin torjunta-aineet.

Myös sähkön tuotannossa Suomi nojaa ulkomaihin. Maahan tuodaan runsaasti sekä sähköä että eri voimaloiden polttoaineita.

Tuotannossa myös tehdään jatkuvasti valintoja, joiden perusteena on omavaraisuuden sijaan raha. 

”Esimerkiksi eläinten rehussa käytetään paljon tuontisoijaa, koska se on kotimaisiin vaihtoehtoihin nähden hinta-laatusuhteeltaan ylivoimaista.”

”Viljelijöiden, kaupan ja valtion varastoilla selvitään reilu vuosi.”

Jos halutaan aidosti tietää, miten Suomen ruoantuotanto selviäisi mahdollisesta kriisistä, pitäisi ensin määritellä millaisesta kriisistä on kyse.

Erilaiset poikkeustilanteet aiheuttavat erilaisia ongelmia, Knuuttila muistuttaa.

”Ulkomaankaupan tai jonkin raaka-aineen saannin katkos hankaloittaa ruoantuotantoa. Tietoliikenneyhteyksiin tai sähköverkkoihin liittyvät ongelmat voivat estää ruokakauppojen toiminnan, vaikka tuotanto onnistuisi. Ydinlaskeuma voisi aiheuttaa tilanteen, jossa tuotanto onnistuu, mutta ruoka ei ole enää syömäkelpoista.”

Toinen yhtä tärkeä kysymys on mahdollisen kriisin kesto.

Lyhyistä häiriöistä voidaan selvitä viljelijöiden, kauppojen ja elintarviketeollisuuden varastoilla. Jos kriisi jatkuu, turvaudutaan valtion varmuusvarastoihin. Niistä vastaa Huoltovarmuuskeskus.

Tarkkaa tietoa siiä, mitä kaikkea kriisitilanteiden varalle on säilötty, ei julkisuuteen anneta, sanoo Huoltovarmuuskeskuksen perustuotanto-osaston johtaja Jyrki Hakola. Joitakin yleisiä linjoja on kuitenkin lupa valottaa.

”Suomessa ei varastoida valmiita elintarvikkeita, vaan elintarviketeollisuuden raaka-aineita, kuten leipäviljaa. Arviot lähtevät siitä, että yhteensä viljelijöiden, kaupan ja valtion varastoilla selvitään reilu vuosi.”

 

Entä esimerkiksi lannoitteet? Typpilannoitteiden tuotanto Suomessa nojaa ulkomailta tuotuun ammoniakkiin.

Löytyykö varmuusvarastoista myös lannoitteiden raaka-aineita?

Suoraa vastausta ei Hakolalta saa.

Hän kuitenkin huomauttaa, että Suomessa tuotettavista lannoitteista kotimaan tarpeisiin kuluu nykyisellään vain noin kolmasosa. Pelivaraa siis on.

Ammoniakin hankinta ei myöskään ole riippuvainen yhdestä myyjästä.

Loputtomiin varautumisessa ei myöskään ole järkeä, Hakola sanoo. Jos jokin kriisi oikeasti katkaisisi tuontiyhteydet ulkomaille useiksi vuosiksi, käsissä olisi monta muutakin ongelmaa kuin maatalouden tuotanto.

”Ei sellaiseen oikein kukaan voi edes varautua. Pitäisi olla niin suuret varastot, ettei minkään kansakunnan rahkeet riitä sellaiseen.”

 

Täydellinen omavaraisuus vaikuttaa kansainvälisen kaupan pyörittämässä nykymaailmassa käytännössä mahdottomalta. Kannattaako sitä kohti edes pyrkiä?

Omavaraisuusasteen nosto voi olla järkeväkin tavoite, sanoo Luken Marja Knuuttila. Kunhan katsotaan koko tuotantoketjua, ei vain lopputuotteiden lukumäärää.

Useat tutkijat ovat sitä mieltä, että ruokahuollon omavaraisuuteen kannattaa panostaa jo sen takia, että ilmastonmuutos todennäköisesti aiheuttaa tulevaisuudessa tuotanto-ongelmia muualla maailmassa.

Nämä kaksi päämäärää on monesti myös helppo yhdistää, Knuuttila huomauttaa.

Jos esimerkiksi panostaa kotimaiseen uusiutuvaan energiaan, tukee ilmastonmuutoksen torjuntaa ja parantaa samalla tuotannon omavaraisuutta.

Samoin tehokkaampi ravinteiden kierrätys on hyödyllistä sekä omavaraisuuden että ympäristön näkökulmasta.

Brexit voi viedä jopa kolmanneksen EU:n maatalous­budjetista.

Kokonaan toinen kysymys kuitenkin on, miten hyvän avun juuri nykymuotoinen maataloustuki tarjoaa.

Kriitikoiden mielestä isolta osin peltopinta-alaan keskittyvä tuki päinvastoin hidastaa muutosta ja ylläpitää tehotonta tuotantoa.

Nykymallin näytöt eivät ole kovin hyvät, ainakaan jos mittarina käytetään maatilojen tuotantoa. Suomalaiset maatilat saavat tukea lähes puolitoistakertaisen summan niiden tuottamaan tulokseen verrattuna. 

Muissa EU-maissa tukisumma on keskimäärin 38 prosenttia maatilojen tuloksesta.

Ainakin EU-tasolla maataloustuet ovat kuitenkin joutumassa lähitulevaisuudessa uudelleen arviointiin, haluttiinpa sitä tai ei.

Nykyisin yhteinen maatalouspolitiikka tukineen muodostaa EU:n budjetin suurimman lohkon. Britannian EU-eron myötä budjettiin on kuitenkin syntymässä arviolta 10–11 miljardin euron lovi. 

Hurjimpien arvioiden mukaan EU:n maatalouspolitiikan osuudesta joudutaan lähivuosina leikkaamaan jopa kolmannes.

Jos näin käy, joudutaan todennäköisesti myös Suomessa vakavasti pohtimaan, miten ja minkä suuruisena maataloustuki on jatkossa järkevä jakaa. 

Kokonaan tukea silti tuskin voidaan lakkauttaa.

Jos maatalouden osaamisen ja infran annetaan taantua, ei tuotannon uudelleen käynnistäminen onnistu kriisitilanteessakaan käden käänteessä.