Narkolepsia: Vanhemmat perustavat rokotekriittisen yhdistyksen - mallia maailmalta

narkolepsia
Teksti
Petri Pöntinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Rokotuskriitikot järjestäytyvät Suomessa. Rokotusinfo ry:n puheenjohtaja on tyytyväinen vanhempien aktiivisuudesta.

Narkolepsiaan sairastuneiden lasten vanhemmat tapasivat sosiaali- ja terveysministeriön virkamiehiä Helsingissä 13. joulukuuta 2010. Ministeriön ulkopuolella osoitettiin mieltä. Kuva Heikki Saukkomaa / Lehtikuva.

Suomeen perustettiin rokotuskriittinen yhdistys 1990-luvun taitteessa, mutta sitä ei koskaan rekisteröity virallisesti.

Rokotusinfo ry on toiminut vuodesta 2002. Sen sanoma alkoi saada vastakaikua sikainfluenssaepidemian ja narkolepsiatapausten myötä. Nyt perusteilla on toinen rokotuskriittinen yhdistys, sen takana ovat narkolepsialasten vanhemmat.

“Yhdistys tukee rokotushaitoista kärsineiden lapsia ja perheitä”, eräs aktiivi, narkolepsialapsen äiti kertoo.

Rokotusinfon puheenjohtaja Jyrki Kuoppalan mukaan yhdistykset ovat eri toimijoita, mutta hän on tyytyväinen vanhempien aktiivisuudesta, “syntyy keskustelua”.

Molemmilla yhdistyksillä on sama viesti: rokotusten vakavia haittoja vähätellään.

“Lääkärit tietävät riskeistä”, äiti sanoo. “He eivät puhu julkisesti epäkohdista, jotta kansallinen rokotusohjelma ei häiriinny.”

Suurin maalitaulu on Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Rokotusinfon Kuoppalan mukaan se on yksityisen tutkimusrahoituksen takia “ikään kuin lääkeyhtiön alaosasto viranomaislaitoksessa.”

“Tiedotukseen vaikuttaa liiketoiminta, mitä THL tekee”, Kuoppala sanoo.

“Lääkeyhtiön rahoitus loppuu, jos lapsia ei tule rokotustutkimuksiin”, äiti toteaa.

Väite on kansainvälisen rokotuskriittisen liikkeen vaalima teoria: tutkijat pimittävät tietoja vakavista haitoista lääketeollisuuden rahan takia.

Yhdysvalloissa ja Britanniassa vanhemmat ovat perustaneet äänekkäitä järjestöjä. Raju kritiikki on vähentänyt rokotuksia, samalla vanhat taudit tuhkarokko ja hinkuyskä ovat palanneet.

Maailmalla on kohistu eniten MPR-rokotteen sekä rokotteiden säilöntäaine elohopean yhteydestä autismiin. Tiedeyhteisö on todennut epäilyn perättömäksi lukuisissa, laajoissa väestötutkimuksissa.

Tutkimusnäyttö ei vakuuta rokotuskriitikoita – Suomessakaan.

Rokotusinfo on vaatinut rokotustutkijoilta avoimuutta. Mutta miksi yhdistys vaikenee omista taustoistaan ja toimintavoistaan? Lue SK:sta 13/2011 laaja selvitys siitä, mihin kaikkeen yhdistyksen jäljet johtavat. PÄIVITYS: Lue koko juttu pdf-tiedostona.

Julkaistu 1.4.2011 klo 9.00, päivitetty 12.4.2011 klo 10.30.