Näin politiikka toimii: ”Samaa höttöä joka paikassa”
Maat matkivat toisiaan itsekkäistä lähtökohdista, sanoo professori Pertti Alasuutari.
Kalaparvi, jolla ei ole johtajakalaa.
Näin kuvailee sosiologian professori Pertti Alasuutari ”maailmanyhteiskuntaa”, joka muodostuu lähes 200 eri valtiosta.
Vaikka valtioiden yläpuolella ei ole maailmanhallitusta, niiden politiikan linjaukset ovat yllättävän samanlaisia.
”Kaikilla on jonkinlainen parlamentti, hallitus, ministeriöt ja muut keskeiset instituutiot. Ja ne matkivat toisiaan itsekkäistä lähtökohdista.”
”Kun kaikki tekevät näin, niin syntyy muoteja, joihin kaikki valtiot reagoivat”, sanoo Tampereen yliopiston professorina työskentelevä Alasuutari, joka on saanut valmiiksi uuden kirjan: The Synchronization of National Policies.
Kaikki siis matkivat toisiaan. Mitä sitten matkitaan? Yleensä organisaatiot ja politiikka pyrkivät kopioimaan sellaista, mikä on menestynyt jollakin alalla.
”Esimerkiksi Suomen koulujärjestelmää yritetään matkia maailmalla. Ongelma on se, että onko systeemi siirrettävissä kyseiseen maahan, ja mistä edes tiedetään, että Suomen koulumenestys perustuu siihen, mihin sen oletetaan perustuvan”, Alasuutari sanoo.
Mistä ja miten Suomi kopioi politiikkaansa?
”Tavallisesti suomalainen politiikka on matkinut Ruotsia ja muita Pohjoismaita.”
Alasuutarin mukaan virkamiesten laatimat lakiluonnostelmat rakentuvat yleensä siten, että vertaillaan muiden Pohjoismaiden ja OECD-maiden vastaavia lakeja tai lakiehdotuksista.
”Yleensä vertaillaan maihin, jotka muistuttavat toisiaan yhteiskuntamalliltaan.”
Vertailu koetaan turvalliseksi, ja sen kautta voidaan perustella, että kun tämä laki tai malli toimii täällä, niin se toimii todennäköisesti myös meillä. Ilmiö näkyy Alasuutarin mukaan paitsi maailmanpolitiikassa myös esimerkiksi kansallisvaltioiden ja kaupunkien poliittisissa tavoitteissa ja linjauksissa.
”Jos otetaan minkä tahansa kunnan strategiapaperi ja poistetaan siitä kunnan nimi, niin ei voi millään tietää, minkä kunnan strategia on kyseessä, sillä strategiat ovat samaa höttöä joka paikassa.”
Kaupungit kopioivat strategioitaan yli kansallisvaltioiden rajojen. Päättäjät myös osallistuvat alan kansainvälisten järjestöjen toimintaan ja vaihtavat kokemuksia.
Alasuutarin mukaan puhutaan myös politiikkaturismista: monista maista käydään esimerkiksi tutustumassa kaupungin kulttuuripolitiikkaan ja Guggenheimin museoon Bilbaossa. Kunnilla on myös niin kutsuttuja ”ystävyyskuntia”, joiden kesken järjestetään vierailuja.
Pitkän linjan sosiologi on perehtynyt tutkijan urallaan usein myös valtaan: miten se rakentuu ja kuinka se toimii?
Politiikka on valtaa, ja se tukeutuu muihin eri vallan muotoihin, jotka perustelevat ja oikeuttavat erilaisia poliittisia tekoja.
Alasuutarin mukaan esimerkiksi kansainvälisiä järjestöjä ja organisaatioita perustetaan, koska yleisen uskomuksen mukaan niillä on valtaa. Niiden vaikutusvalta rakentuu siitä, että niitä käytetään auktoriteetteina.
”Koska vaikutusvalta perustuu uskottavuuteen, järjestöt ja organisaatiot panostavat julkiseen kuvaan.”
Nykyjärjestöillä on näyttävät nettisivut, vakuuttavalta näyttävä organisaatiomalli ja strategia, jota tuodaan pontevasti esille eri yhteyksissä.
Järjestöjen valtaa voisi Alasuutarin mukaan verrata pölynimuriin: insinöörit voisivat tehdä pölynimureista hiljaisempia, mutta kuluttajat yhdistävät niiden pitämän äänen niiden tehoon, minkä vuoksi pölynimureista tehdään äänekkäämpiä.
”Käytännössä niiden valta perustuu niiden pitämään ääneen ja uskomukseen vaikutusvallasta. Mitä useampi viittaa kansainväliseen järjestöön auktoriteettina, sitä suuremmaksi auktoriteetti kasvaa.”
Järjestöjen toiminta nojaa kolmeen tekijään: asiantuntijuuteen, moraaliseen auktoriteettiin ja toimintakykyyn. Asiantuntijavalta edellyttää tieteen arvovaltaa.
”Esimerkiksi paavi, YK ja Unesco ovat erikoistuneet moraaliseen auktoriteettiin.”
Sotilasliitto Nato on taas esimerkki toimintakykyyn nojaavasta auktoriteetista. Sen toimilla ja näkemyksillä on vaikutusvaltaa, koska sanojen takana on sotilaallinen pelote.
”Nato toivoo, että sen aseita ei koskaan tarvita, pelote riittää. Sama pätee vaahtosammuttimeen. Se ostetaan, mutta samalla toivotaan, ettei sitä tarvitse testata käytännössä.”