Miljoonien suojainselkkaus: Vaikeneva Huoltovarmuus­keskus vetoaa "viranomais­määräykseen", ministeri selvityttää kauppaa

”Jos te julkaisette, että sanoin tämän, niin silloin te julkaisette sen asian, mitä yritetään varjella”, selitti Huoltovarmuuskeskuksen hallintojohtaja Asko Harjula.

Teksti
Jari Hanska Jarno Liski
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Työministeri Tuula Haatainen (sd) on ilmoittanut käynnistäneensä selvityksen Huoltovarmuuskeskuksen hengityssuojainkauppaan liittyvistä epäselvyyksistä.

Suomen Kuvalehti paljasti eilen 8. huhtikuuta, että Huoltovarmuuskeskus oli hankkinut kiinalaiset suojat ulosottovelkaiselta liikemieheltä Onni Sarmasteelta.

Kauneusklinikkayrittäjä Tiina Jylhän mukaan Sarmaste oli kaapannut kaupat Jylhän yritykseltä. Lisäksi Jylhä kertoi, että Sarmaste oli harhauttanut viranomaisen maksamaan miljoonasumman oman yhtiönsä tilille.

Ministeri Haatainen ilmoitti käynnistämästään selvityksestä Twitterissä tänään 9. huhtikuuta.

”Huoltovarmuuskeskus on työ- ja elinkeinoministeriön hallinnon alainen laitos. Eilen illalla ja tänään aamulla julkisuudessa on ollut esillä epäselvyyksiä liittyen suojainkauppaan. Näistä epäselvyyksistä olen heti aamulla pyytänyt pikaisen selvityksen.”

Ministerin avustaja ei ole tänään vastannut SK:n yhteydenottopyyntöihin.

Ministeriön viestinnästä kerrotaan, että asiaa selvitetään, mutta tässä vaiheessa sitä ei kommentoida medialle.

 

Kun SK tiedusteli eilen 8. huhtikuuta Huoltovarmuuskeskukselta kauppoihin liittyvistä epäselvyyksistä, toimitusjohtaja Tomi Lounema ilmoitti, ettei hänellä ollut tiedossaan sellaisia.

”Tiedän sen, että meillä on kauppaa käyty, mutta tämmöisiä riitoja, mitä tässä kerrot, niitä en tunne.”

Lounema kertoi selvittävänsä asiaa. Myöhemmin iltapäivällä asiaan palasi hallintojohtaja Asko Harjula, joka kertoi, että Lounema ei ehdi kommentoida asiaa. Lisäksi hän kertoi, että ”ministeri ei tiedä tällaisesta asiasta yhtään mitään”.

Harjula kieltäytyi kommentoimasta kaupan epäselvyyksiä vetoamalla viranomaisen asettamaan kieltoon.

”Meidän firmalla on viranomaiskielto puhua mitään tästä asiasta. Ja jos te julkaisette, että sanoin tämän, niin silloin te julkaisette sen asian, mitä yritetään varjella.”

Harjula toisti Huoltovarmuuskeskuksen kannan myös toimitukselle lähettämässään sähköpostissaan.

”Ilmoitan toimitusjohtaja Tomi Louneman toimeksiannosta, että emme voi ilmoittaa pyytämäänne tietoa viranomaismääräyksen vuoksi.”

Lounema ja Harjula eivät ole suostuneet tarkentamaan, minkä viranomaisen asettamasta kiellosta on kyse. On hyvin poikkeuksellista vedota viranomaisen asettamaan määräykseen, jotta media jättäisi uutisoimatta joitakin tietoja.

Huoltovarmuuskeskuksen hallitus on vielä tänään 9. huhtikuuta käsittelemässä tapausta kokouksessaan. Hallituksen puheenjohtaja, työ- ja elinkeinoministeriön ylijohtaja Ilona Lundström kieltäytyi kommentoimasta tilannetta ennen kokousta.

 

Julkisuudessa on kerrottu, että tasavallan presidentti Sauli Niinistö on myötävaikuttanut suojainten saamiseen Kiinasta Suomeen. Kansliasta kerrotaan, ettei Niinistöllä tai presidentin kanslialla ole ollut tietoa SK:n artikkelissa mainitusta hankinnasta.

“Tasavallan presidentti ja presidentin kanslia ovat olleet yhteydessä Kiinan presidentin hallintoon, Kiinan Suomen suurlähetystöön ja Suomen Kiinan suurlähetystöön. Näissä yhteydenotoissa on keskusteltu yleisistä toimintaedellytyksistä, ei yksittäisistä hankinnoista”, kansliasta kommentoidaan.

Valtio osti kiinalaiset hengityssuojat ulosotto­velkaiselta liikemieheltä – Tiina Jylhä sanoo miljoona­kaupan kuuluneen itselleen