Journalisteja lomautetaan, eristys vaikeuttaa vallanpitäjien seurantaa – Korona uhkaa totuudenmukaista tiedonvälitystä

Koronaviruskriisi on tarjonnut loistavan kasvualustan erilaisten huhujen ja valheiden levittämiseen.

journalismi
Teksti
Mika Horelli

Faktoihin perustuvan ammattijournalismin pelätään joutuvan yhdeksi koronaviruksen suurista globaaleista uhreista. Brysselissä toimivan maailmanlaajuisen Committee to Protect Journalists (CPJ) -järjestön johtavan asiantuntijan John Gibsonin mukaan koronavirus uhkaa journalismia monella tavalla.

Ensimmäinen niistä on romahtaneista mainostuloista seuraavat mediatalojen talousvaikeudet. Niiden seurauksena yritykset joutuvat leikkaamaan kulujaan, sekä lomauttamaan ja irtisanomaan toimittajia.

Myös Suomessa useat mediatalot ovat jo ilmoitttaneet lomautuksista. Samaan aikaan ne ovat kuitenkin myös päättäneet maksaa omistajilleen jopa aiempaa suurempia osinkoja.

Kun journalisteja on töissä vähemmän, he myös ehtivät käsitellä vähemmän aiheita ja muun muassa poliittisten päätöksentekijöiden seuranta heikkenee.

Mainostulojen kutistumisen lisäksi mediatalojen tulonmenetyksiin ovat vaikuttaneet harhaluulot.