Eturyhmien piiloarvot ohjaavat koulutuspolitiikkaa

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Psykiatrisessa avohoidossa on Uudellamaalla kymmenen prosenttia nuorista. Perusturvallisuus puuttuu, koulukilpailu ja köyhyys ahdistavat. Koulussa alaluokkalaisetkin ”itseohjautuvat”. Monille se merkitsee heitteillejättöä. Ammattikouluissa tilanne on pahin.

Koulutuksen tavoitteet ja toteutus johdetaan arvoista. ”Kyseenalaiseksi on asetettava mikä opetuksessa on ilmoitettujen ja tosiasiallisten tavoitteiden välinen suhde. Vaikka jonkin intressiryhmän tavoiteasettelussa tähdennettäisiinkin oppilaan hyvää, saattaa huolen aiheena olla pikemmin vaikuttajaryhmän, eikä yhteisen edun turvaaminen”, peruskoulun opetussuunnitelmakomitea totesi 1970.

Vuoden 2010 yliopistolaki on esimerkki piiloarvoista. Opetusministerit rauhoittelivat vuosikaudet yliopistoja lupauksillaan: on uudistuttava, kaikkien alojen rahoitus taataan. Todellisuudessa koulutuspolitiikkaa ohjasivat bisnesarvot ja halu kansainvälisten rankinglistojen huipulle.

Iso luuta huiski yliopistoa tuloskuntoon. Siitä luotiin mainostoimisto ja bränditehdas, jonka liukuhihnalla tuotetaan kilpaa huonoa englantia. Ei noustu listoilla, tuli fiasko ja paljon kärsimystä.

 

Kaikille yhteinen peruskoulu on ollut viisikymmentä vuotta joidenkin aatemaailmassa kilpailukykymme este. Elinkeinoelämän valtuuskunnan ”tutkimus” väitti vuonna 1988, että koulu suosii keskinkertaista tasapäisyyttä eikä opetuksella ole edes tavoitteita. Vilkaisu opetussuunnitelmaan olisi osoittanut väitteet perättömiksi.

Vuonna 1991 Teollisuuden koulutusvaliokunta ehdotti koulutuksen laadun parantamista oppivelvollisuusikää alentamalla, koululaisten työaikaa ja kotitehtäviä lisäämällä ja välitunteja lyhentämällä. Yleissivistäviä sekä taito- ja taideaineita haluttiin karsia opetussuunnitelmista.

Tasapääperuskoulun pilkkaaminen voimistui vuosituhannen loppua kohti. Professorit Yrjö Ahmavaara ja Tatu Vanhanen vaativat kirjoissaan geenitutkimusta ja älykkyystestejä yhteiskunta- ja koulutuspolitiikan perustaksi. Vaatimus miellytti osaa eliitistä, ja sen julkinen kritiikki oli melko vähäistä.

Teollisuuden ja työnantajain keskusliitto TT (Elinkeinoelämän keskusliiton edeltäjä) esitti, että pääministerin kanslian alaisuuteen perustettaisiin ”inhimillisten voimavarojen kehittämisneuvosto”, joka uudistaisi koulutuksen. Koulutusjärjestelmän tehokkuus ja laatu piti arvioida kansainvälisesti ja sen uudistaminen tuli ottaa hallitusohjelmaan. Perusopetukseen piti saada kilpailua, ja yksityisille kouluille haluttiin paremmat toimintamahdollisuudet.

Muutama viikko myöhemmin tuli kuitenkin kansainvälinen Pisa-mittaus, jossa surkeaksi leimattu peruskoulumme olikin tuloksiltaan maailman paras. Koulun ivaajien oli pakko kadota kulisseihin miettimään uusia manööverejä.

 

Helsingin yliopiston kansleri Risto Ihamuotila esitti vuonna 2002 yliopistojen pääsykokeiden poistamista kalliina, aikaavievinä ja kyseenalaisina. Koulu piti aloittaa kuusivuotiaana ja töihin päästä viimeistään 22-vuotiaana. Esitys ennakoi Kaukoidästä tuttujen suoritushelvettien Suomi-versioita.

Nyt koulutodistus ja pitkä matematiikka avaavat tien korkeakouluihin ja ”huipulle”. Huipulle vievän vuoren juurelta kerätään koulutusloikan uhreja terapiaan, sairauseläkkeelle, huumevieroitukseen ja hautaan.

Opetushallinto seuraa tilannetta ”herkällä korvalla”, lupaa Olli-Pekka Heinonen, mies opetushallinnon huipulta (SK 18/2021).

Kari Uusikylä

Kirjoittaja on didaktiikan professori emeritus.