Pääministeri Sipilä teki sen taas: Vasen käsi ei tiennyt, keitä oikea käsi lypsi
KOMMENTTI: Poliitikot eivät ole pystyneet vähentämään tuloeroja vuosikausiin.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk) on asettanut eriarvoisuutta käsittelevän työryhmän. Näin ylevästi tiedotti valtioneuvoston kanslia 17. tammikuuta 2017.
Kahdeksan kuukautta myöhemmin 13. syyskuuta pääministeri Sipilä myönsi pokkana Ylen A-studiossa, että hallituksen politiikka on iskenyt enemmän pieni- kuin suurituloisiin ja lisännyt eriarvoisuutta.
Sipilä sanaili rikkaista ja köyhistä ja muistutti, että hallituksen saneerausvaihe, leikkaukset ja muu kurimus ovat kuitenkin nyt ohi ja seuraavaksi hallitus puuttuu eriarvoistumiseen.
Pääministerin asettamalta työryhmältä voi odottaa suhteellisen paljon, sillä ryhmää perustaessaan Sipilä julisti, että eriarvoisuus pitää ratkaista julkisia menoja lisäämättä.
Eli rahaa ei saa käyttää mihinkään, ei ainakaan sossutukiin!
Lähtökohdat huomioon ottaen Sipilän vaatimukset työryhmän keväälle 2018 jatkuvalle pohdinnalle ovatkin kunnianhimoiset.
”Tavoitteena on luoda edellytykset kaikkien Suomessa asuvien henkilöiden pärjäämiselle suomalaisessa yhteiskunnassa sekä omalta osaltaan luoda yhdenvertaista ja tasa-arvoista Suomea”, pääministeri kirjoitti tiedotteessa.
Tämän ylevän sanoman taustalla on kuitenkin ikävä fakta, että kaikkein pienituloisimpien ihmisten tulot ovat eduskunnan tietopalvelun selvityksen mukaan pienentyneet. Vastaavasti suurituloisimpien kukkaro on pullistunut.
Pienituloisia tuskin lohduttaa se, ettei Sipilän hallitus ole ainoa hallitus, joka on epäonnistunut totaalisesti tuloerojen pienentämisessä.
Samaan suoritukseen ovat yltäneet Alexander Stubbin (kok), Jyrki Kataisen (kok), Mari Kiviniemen (kesk) ja Matti Vanhasen (kesk), Anneli Jäätteenmäen (kesk) ja Paavo Lipposen (sd) hallitukset.
Tuloerot ovatkin pysyneet suhteellisen samalla tasolla noin 15 vuotta. Tuloerot nousivat jyrkästi 1990-luvun laman jälkeen ja ovat jääneet sille tasolle.