Elokuvaohjaaja Marja Helander: Valkoisen peuran likainen saamelaisnoita on rasistinen nunnuka-stereotypia

Kommentti: En arvostellut Valkoinen peura -elokuvan esittämistä Sodankylän elokuvajuhlilla, vaan elokuvan haitallisia stereotypioita, kirjoittaa saamelainen taiteilija Marja Helander.

Profiilikuva
alkuperäiskansat
Teksti
Marja Helander
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Elokuvakriitikko Kalle Kinnunen käsitteli 17. kesäkuuta blogissaan Lapin Kansassa samana päivänä julkaistua haastattelua, jossa kommentoin Sodankylän elokuvajuhlien Valkoinen peura -elokuvan esitystä. Samassa näytöksessä oli mukana myös oma lyhytelokuvani Eatnanvuloš lottit – Maan sisällä linnut.

Kinnunen antoi ymmärtää, että olisin kyseenalaistanut Valkoisen peuran esittämisen ja pelännyt, että elokuvayleisö luulee sitä dokumentiksi saamelaisuudesta. Näin ei ole. En ole kritisoinut Valkoisen peuran esittämistä sinänsä.

Arvostelin elokuvan haitallisia stereotypioita, mikä ei tarkoita dokumentaarisuuden vaatimusta. Toisaalta fiktiota saamelaisista on aivan mahdollista tehdä ilman loukkaavia yleistyksiä.

 

Koin ongelmallisena sen, että näytöksessä oma saamelainen lyhytelokuvani esitettiin yhdessä suomalaisen klassikon Valkoisen peuran kanssa, viittaamatta sanallakaan Valkoisen peuran kyseenalaiseen saamelaiskuvastoon. Myös Valkoisen peuran katalogiteksti sivuutti elokuvan saamelaiset elementit, puhuen vain lappilaisuudesta.

Kinnunen luottaa siihen, että Sodankylän elokuvajuhlien yleisö oli tarpeeksi valveutunutta ymmärtääkseen Valkoiseen peuraan liittyvät ongelmat.

Iso osa yleisöstä varmaan olikin. En tosin usko, että katsojakunta koostui pelkistä cinefiileistä. Saamelaisista tiedetään yllättävän vähän Suomessa ja ehkä vielä vähemmän näytöksessä olleen ulkomaisen yleisön joukossa. En silti usko, että kukaan katsojista piti elokuvaa dokumenttina.

Ohjaajana en kuitenkaan voinut ohittaa olankohautuksella elokuvani esitettämisen kontekstia, etenkin kun saamelaiset tekijät ovat omassa elokuvassani keskeisissä rooleissa. Minulla on vastuuni heitä kohtaan.

Mitä se olisi kertonut minusta ohjaajana, jos en olisi mitenkään kommentoinut Valkoisen peuran viinanhimoista, likaista saamelaista noitahahmoa, joka näytti naurattavan yleisöä? Minua se ei naurattanut.

Kyseinen hahmo on osa samaa jatkumoa Uuttu-Kallen ja Hymyhuulten rasististen nunnuka-stereotypioiden kanssa. Elokuvassa saamelaiset esitetään alkukantaisena noituuteen uskovana joukkona, samalla kun elokuvan suomalainen hahmo on selkeästi moderni 50-luvun henkilö.

Dokumentaristi Suvi West nosti joitain vuosia sitten esiin alkuperäiskansojen naisten eksotisoinnin ja erotisoinnin – myös suomalaisen elokuvan kaanonissa.

 

Kaikki nämä stereotypioita vahvistavat mielikuvat tekevät Valkoisesta peurasta monelle saamelaiselle ristiriitaisen teoksen.

Vaikka on hienoa nähdä elokuvassa tuttuja maisemia ja ihmisiä, negatiiviset yleistykset loukkaavat. Yleisemmällä tasolla stereotypiat ovat vaikuttaneet siihen, miten meihin arjessa ja jopa kansallisen politiikan tasolla on suhtauduttu.

Näihin päiviin asti on toistunut sama asetelma.

Kelpaamme kyllä eksoottiseksi rekvisiitaksi tv-viihteeseen, turismiteollisuuteen ja taiteeseen, mutta heti kun alamme vaatimaan oikeuksiamme, emme enää kelpaakaan, vaan olemme hankalia valittajia.

Se, mikä monesti suomalaisille näyttäytyy Kinnusen sanoja lainatakseni ”harmillisuuskysymyksenä, sisäisenä vihlontana, närkästyksenä” on meille saamelaisille sukupolvien yli jatkunutta väheksyntää, kielemme ja kulttuurimme mitätöimistä, maa- ja vesioikeuksiemme kieltämistä, perinteisten elinkeinojemme rajoittamista.

Kun elokuvassa esiintyy saamelaisia, käytetään saamenpukuja tai otetaan viitteitä saamelaiskulttuurista, meille saamelaisille kysymys on saamelaisuudesta. Ei voida teeskennellä, että meitä saamelaisia ei elokuvassa ikään kuin olisi, tai että olemme vain abstrakti kehys yleismaailmalliselle tarinalle.

Nyt eletään vuotta 2018. Mielestäni on oikein ja kohtuullista nostaa Valkoisen peuran yhteydessä esiin sen ongelmat suhteessa saamelaisuuteen, riippumatta elokuvayleisön kulttuurisen valveutuneisuuden tasosta. Valkoisen peuran ”taika” kun perustuu elokuvallisten ansioidensa lisäksi suurelta osin saamelaiskulttuurilta ja alkuperäiskansalta lainailuun.