© OUTI KAINIEMI

Siirtomaaksi ei pidä suostua

Suomen ja ruotsin asemasta elävinä tieteen kielinä on huolehdittava.

näkökulma 09.11.2018 06:00
Anna-Lena Laurén
avatar - 'Anna-Lena Laurén

Kun vaihdamme viestejä toimittajakollegani kanssa, käytämme sekaisin sekä suomea että ruotsia. Hän on suomenkielinen, minä ruotsinkielinen. En aina edes muista, millä kielellä olen hänelle kirjoittanut.

Kerran mainitsin moskovalaiselle kaverilleni arvostavani sitä, että enemmistöön kuuluva haluaa viestiä kanssani omalla äidinkielelläni. Syy ei ole se, ettenkö puhuisi suomea. Kyse on siitä, että molempien kielten käyttö avaa uusia ulottuvuuksia keskusteluumme. Yhden kielen käyttö ei olisi sama juttu.

”Mikä siinä on niin erikoista”, kysyi moskovalaisystäväni. Hän on itse kotoisin Ukrainasta, mutta puhuu vain venäjää. En tiedä, suhtautuisiko hän asiaan eri tavoin, jos tietäisi, miten hauskaa kaksikielisyys on. Tarkoitan nimenomaan kaksikielisyyttä yhden maan sisällä.

On kiinnostavaa vertailla suomenkielisten kaverini kanssa sitä, miten olemme kokeneet esimerkiksi Pikku Kakkosen, Uuno Turhapuron tai Mauno Koiviston. Kokemuksemme eroavat selvästi, eikä se vain kielestä johdu. Näkökulma on erilainen, mutta viitekehykset samat – ja se rikastuttaa.

 

Tänä syksynä suomen kielen lautakunta julkaisi poikkeuksellisen tiedotteen. Lautakunta oli huolissaan kansalliskielten asemasta Suomessa. Se totesi, että sekä suomen että ruotsin asemaan kohdistuu vakava uhka.

Englanti kasvaa kansalliskielten kustannuksella. Valtiolliset instituutiomme ovat vauhdittamassa prosessia. Opetusministeriö haluaa järjestää ylioppilaskirjoitukset myös englanniksi. Elinkeinoelämän keskusliitto EK ehdottaa, että suomalainen kunta voisi halutessaan ottaa englannin virkakieleksi.

Suomalaisissa yliopistoissa käytetään yhä enemmän englantia. Tiedejulkaisujen pisteytys suosii englantia. Monella opiskelijoilla on nykyisin vaikeuksia tuottaa tieteellistä tekstiä omalla äidinkielellään.

Tätä pidetään osoituksena kansainvälistymisestä. Aito kosmopoliitti kuitenkin puhuu omaa äidinkieltään tai äidinkieliään täydellisesti.

Miksi? Siksi, että aidot kosmopoliitit eivät häpeä taustaansa, eikä heillä ole tarvetta todistella muille kuuluvansa kansainväliseen yhteisöön.

 

Suomi onnistui nousemaan köyhyydestä korkean elintason maaksi juuri koulutusjärjestelmän ansiosta. Sen suuri valtti on ollut äidinkielellä lukemisen painottaminen.

Ruotsinkielisenä suomalaisena olen aina ollut ylpeä siitä, että olen kansalainen maassa, joka on antanut minulle oikeuden käydä koulua omalla kielelläni.

Saamelaiset eivät olleet yhtä onnekkaita, ja heidän tilanteessaan on edelleen paljon korjattavaa.

Vähemmistöön kuuluvana tiedän, miten nopeasti isompi kieli työntää pienemmät pois tieltään. Se, että pienessä maassa voi opiskella tai tehdä tiedettä maan omilla kielillä on maailmassa enemmän poikkeus kuin sääntö.

Noin 40 miljoonaa nigerialaista puhuu jorubaa, 18 miljoonaa taas puhuu igboa. Silti Nigeriassa ainoa akateeminen kieli on englanti.

Nigeria oli siirtomaa. Kansalliskielet eivät koskaan saaneet yhteiskunnallisesti merkittävää asemaa itsenäistymisen jälkeen. Suomen kielen kehittäminen puolestaan oli määrätietoinen prosessi, joka kesti yli sata vuotta.

Meitä ei kolonisoitu, otettu siirtomaaksi. Nyt kuitenkin EK ja opetusministeriö haluavat antaa kansalliskielemme pois itsekolonisaation hengessä.

Pohjatonta, pohjatonta tyhmyyttä.

 

Venäjällä tapaan koko ajan vähemmistöjä, joiden taistelu oman kielensä ja kulttuurinsa säilyttämiseksi on kirjaimellisesti taistelua elämästä ja kuolemasta.

Viime vuonna Venäjän opetusministeriö päätti, että alueellisten vähemmistökielten – eli käytännössä alkuperäiskansojen kielten – opiskelu ei enää ole pakollista niillä alueilla, joissa näitä kieliä puhutaan. Päätös tehtiin siitä huolimatta, että monessa tasavallassa näillä kielillä on virallinen status.

Kreml saarnaa valinnanvapauden sanomaa, mutta alkuperäiskansojen kieliä ei enää opeteta kouluissa, koska ryhmistä tulee liian pieniä. Alkuperäiskansat ymmärtävät kuvion hyvin. Siksi esimerkiksi Komissa järjestettiin lukuisia mielenosoituksia uudistusta vastaan. Se vietiin läpi, koska näin Moskova oli päättänyt.

 

Maailma ei tule rikkaammaksi tai kiinnostavammaksi paikaksi sillä, että Suomi köyhdyttää kulttuuriaan.

Kielemme kantavat mukanaan kulttuuria, kirjallisuutta, Suomen historiaa ja ihmisten yhteisiä muistoja. Pieniä kieliä ei voi ylläpitää, ellei niillä opiskella.

Jos olemme niin tyhmiä, että annamme tämän oikeuden pois, muutumme pelkäksi anglosaksiseksi siirtomaaksi, joka ei takuulla kiinnosta ketään.

Kirjoittaja on Dagens Nyheterin ja Hufvudstadsbladetin kirjeenvaihtaja Moskovassa.

EK ja opetusministeriö haluavat antaa kansalliskielemme pois. Pohjatonta tyhmyyttä.

Sisältö