Miekkailija-käsikirjoittaja sättii koko elokuva-alaa: Raakileita pääsee tuotantoon – piilotettuja yritystukia

Rahoitusjärjestelmä on pakko uudistaa, vaatii Anna Heinämaa.
Kotimaa 31.12.2015 13:00
Miekkailija-elokuvan pääosassa on Märt Avandi. © Making Movies / Nordisk Film

Käsikirjoittaja Anna Heinämaa sanoo tuovansa kulissien takaisia kiistoja esiin koko alan kehittymisen vuoksi. Venettä on hänen mukaansa pakko nyt keinuttaa.

Nimenomaan käsikirjoituksiin liittyviä kiistoja on aiemminkin puitu julkisuudessa.

Riisuttu mies -elokuvan käsikirjoittaja Veli-Pekka Hänninen koki elokuvaan tehdyt muutokset niin merkittäviksi, että vei tapauksen oikeuteen ja sai elokuvalle esityskiellon.

Miekkailijan tapauksessa kyse ei ole sisällöstä vaan yleisemmin arvostuksesta ja palkkiosta.

”Käsikirjoittamisen asemaan elokuvanteossa liittyy isoja ongelmia, joihin pitää saada muutos. Se ei ole ainoastaan käsikirjoittajien etu, vaan koko elokuva-alan ja katsojien etu”, Heinämaa sanoo.

”Miksi käsikirjoitus on se kohta, jossa säästetään? Miksi käsikirjoittajan yli kävellään? Uskon tietäväni joitain syitä.”

Suomalaisen elokuvan ongelmaksi on jatkuvasti nimetty hyvien käsikirjoitusten puute.

Minna Haapkylä ilmoitti lopettavansa näyttelemisen, koska käsikirjoitukset eivät ole kiinnostavia.

Elokuvasäätiön tuotantoneuvoja Hannu Tuomainen on todennut, että todellisia page turnereita, lukijansa naulitsevia käsikirjoituksia ei säätiölle juuri saavu.

”Jos kaikilla elokuvanteon osa-alueilla muka on samat taloudelliset haasteet, miksi se näkyy käsikirjoittamisessa rajuimmin”, Heinämaa kysyy.

”Pakko siinä on olla rakenteellinen ongelma. En näe mitään syytä, miksi suomalainen elokuva ei voisi olla ihan samalla tasolla kuin esimerkiksi tanskalainen, mutta se edellyttäisi aivan eri asennetta tarinoihin. Ja jotta siihen päästäisiin, suhtautumisen käsikirjoittamiseen ja käsikirjoittajiin pitäisi muuttua radikaalisti.”

Golden Globe -ehdokkaaksi nousseen Miekkailijan käsikirjoittaja Heinämaa uskoo ongelmien lähtevän julkisesta rahoitusjärjestelmästä, joka on suomalaisen elokuva-alan keskeisin valtarakennelma.

 

Elokuvanteosta jotain ymmärtävillekin käy usein niin, että elokuva henkilöityy ohjaajaansa. Aluksi pitää kuitenkin olla käsikirjoitus.

Elokuvan käsikirjoittaminen tapahtuu enemmän tai vähemmän käsikirjoittajan omalla riskillä. Yleensä enemmän – jopa silloin, kun käsikirjoituksen laatiminen on alkanut tuottajan ehdotuksesta.

Käsikirjoittaja voi ensin anoa käsikirjoitusapurahaa Suomen elokuvasäätiöltä. Tuen saaminen ei ole erityisen vaikeaa, mutta tuki on pieni. Se on usein pitkän elokuvan käsikirjoittajalle summa joka vastaa suomalaisen keskivertoa parin kuukauden keskipalkkaa.

”Jo se on viesti”, Anna Heinämaa sanoo. ”Pitkän elokuvan kirjoittamiseen menee minulta puolitoista vuotta.”

Käsikirjoitusapuraha on Elokuvasäätiön ohjeiden mukaan yhdelle elokuvalle enimmillään 13 000 euroa. Tukisummia on viime vuosina nostettu aiemmasta, ja nyt suurin osa pitkien elokuvien kirjoittamiseen myönnetyistä tuista on suuruudeltaan 6500 euroa. Sitä korkeampia kerralla maksettuja tukia on myönnetty vain muutamia.

Seuraavassa vaiheessa hankkeella pitää olla jo takanaan tuotantoyhtiö. Se hakee kehittämistukea, ja tässä Heinämaa esittää tiukan teesin.

”Kehittämistuki on piilotettu yritystuki. Sen pitäisi olla taiteellisen työn mahdollistamista, mutta suuria tuotantoyhtiöitä lukuun ottamatta se menee tavalla tai toisella yrityksen pyörittämiseen.”

Kyse ei ole vain termistöstä. Yritystukia koskevat omat lakinsa.

 

Elokuvan tekeminen Suomessa on hyvin harvoin kannattavaa. Kielialue on pieni.

Elokuvan tekeminen on väistämättä kallista, sillä työ maksaa. Vaikka suomalaisten tuotantojen kuvauspäivien määrä on tingitty ohi kipurajan, keskimääräinen pitkän teatterielokuvan budjetti on alle 1,5 miljoonaa euroa.

Tuotantoyhtiöt elävät tukien varassa. Vain suurimmista hiteistä, sellaisista joita tehdään Suomessa yhteensä 2–3 vuodessa, jää rahaa taloon.

”Kehittämistuki on maksimissaan 150 000 euroa, mutta yleensä sitä myönnetään kerralla vähemmän, esimerkiksi 20 000 euroa. Se tulee vaiheessa, jossa käsikirjoitus on yleensä täysi raakile. Eikä käsikirjoittaja ole saanutkaan kuin parin kuukauden työn palkkion”, Heinämaa sanoo.

Suomen elokuvasäätiön ohjeistuksessa kehittämistuen kohteita ovat elokuvan ”käsikirjoituksen kirjoituttaminen ja edelleen kehittäminen, tuotanto-, kuvaus- ja lavastussuunnitelmat sekä muut kustannusarvion ja rahoitusjärjestelyjen edellyttämät toimenpiteet”. Myös ohjaajan palkkiota maksetaan kehittelytuesta.

Heinämaan mukaan käsikirjoittaminen ei ole kärkisijalla, kun kehittämistuen käyttöä jyvitetään tuotantoyhtiössä.

”Olen keskustellut tästä useiden käsikirjoittajien kanssa. Heidän mukaansa noin kymmenen prosenttia kehittämistuesta menee käsikirjoitukseen, eikä nyt puhuta mistään 100 000 euron tuista, vaan pienemmistä, esimerkiksi 30 000 euron tuesta. Mihin loppusumma oikeasti menee? Ei sillä kuvauspaikkoja voida vielä etsiä, jos käsikirjoituskaan ei ole valmis.”

Suuri osa rahasta menee tuottajien omiin palkkoihin ja kuluihin, Heinämaa väittää.

”Tuotantoyhtiöllä on aina useita hankkeita käynnissä. Viisi, kuusi. Yksi menee tuotantoon. Sen tuotantotuet menevät kuitenkin nimenomaan elokuvan konkreettiseen tekemiseen. Millä pidetään pystyssä muutaman työntekijän firmaa ympäri vuoden?”

”Kehittämistuesta leijonanosa menee tuottajien palkkoihin. Ne ovat se puskuri, jolla moni firma pysyy hengissä. Siitä, mihin kehittelytuet on käytetty, ei valitettavasti ole julkista tietoa.”

Kehittämistuen pitäisi mennä kuluihin ja niistä raportoidaan Elokuvasäätiölle. Suomen Kuvalehden haastattelemista käsikirjoittajista useat kummastelevat, miten esimerkiksi yli 100 000 euron kehittämistuet on ylipäänsä saatu käytettyä.

”Tuottajille jonkin hankkeen kaatuminen on harvoin yhtä suuri riski kuin käsikirjoittajalle. Jos tuotantotukea ei tule, käsikirjoittaja ei ikinä saa koko palkkiotaan, koska puolet tai enemmän siitä on sidottu tuotantotukipäätökseen.”

”Käsikirjoittaja tekee työnsä alipalkattuna tai todella alipalkattuna ja jää nuolemaan näppejään.”

 

Mikäli Miekkailija ei olisi mennyt kehittelystä tuotantoon, Anna Heinämaa olisi saanut siitä omien sanojensa mukaan kaiken kaikkiaan kymmenen tuhannen euron palkkion. Tuosta olisi itse maksettava eläkkeet ja muut välilliset kulut.

”Käsikirjoittajana kannoin projektin ainoana tekijänä riskin riihikuivalla rahalla, koska otin 20 000 euron lainan elääkseni lapseni kanssa sen ajan, kun kirjoitin Miekkailijan. Olisin ollut paljon miinuksen puolella, jos elokuvaa ei olisi tehty, vaikka olin myynyt käsikirjoituksen.”

”Ihan reilulta ei tunnu, että näin voimakkaasti julkisella rahalla tuetulla alalla toimivat yritykset siirtävät riskiään taiteellisen työn tekijöille.”

Tullaaan kipeimpään solmukohtaan: käsikirjoituksen kehittelyyn ei jää rahaa.

Tekstiä ei kehittämistuella kehitellä kunnolla, mutta kun tuotantotuki jollekin elokuvalle saadaan, sen kuvausaikataulun tekemiseen on päästävä pikimmiten. Ja nyt käsikirjoittamiselle onkin liian kiire.

”Silloin pannaan puoliraakileita tuotantoon. Ohjaaja tai näyttelijä joutuvat tekemään suuria päätöksiä sisällöstä ja esimerkiksi tarinan moraalisista ratkaisuista kuvauksissa. Olen ymmärtänyt, että tätä tapahtuu Suomessa. Ei niin saada aikaan toimivia tarinoita.”

 

Heinämaan mukaan olisi tärkeää, että käsikirjoituksen kehittämiseen panostettaisiin muutenkin kuin vain tuotantoyhtiön sisällä, ja tässä on hänen toinen teesinsä.

”Nykyisessä mallissa saan palautteen tuottajalta. Usein he osallistuvat kehittelyyn ainoina toimijoina käsikirjoittajan ja ohjaajan kanssa.”

”En väitä, etteivätkö tuottajat jotain osaisi, mutta he eivät yleensä ole tarinankerronnan ammattilaisia. Tuottajat antavat neuvoja tyyliin tee sankarista sankarillisempi alussa, ja minä yritän sanoa, että tämä on kasvutarina, jossa hänestä tulee sankari.”

”Eihän konserttitalon johtajakaan mene kertomaan säveltäjälle, mikä oboe soi missäkin kohdassa. Eikä sairaalan hallintopuolen ihmisiä päästetä auttamaan perätilasynnytykseen. Ei, vaikka he lasin läpi ovat synnytyksiä varmaan nähneet.”

Käsikirjoittajilta puuttuu vertaisryhmä, jossa kehitellä tarinaa, Heinämaa sanoo.

”Nykyisen rakenteen kerrannaisvaikutuksena tähän maahan ei oikein voi tulla todella osaavia käsikirjoittajia.”

”Käsikirjoittajat voisivat esimerkiksi auttaa toisiaan script doctoreina. Jokaista elokuvakäsikirjoitusta kehittämässä pitäisi olla pari kollegaa antamassa palautetta. Se on työtä, jota eivät osaa ne, jotka matkustavat diilejä tekien ja laskevat tuotantosuunnitelmia.”

Vertaistukijärjestelmälle ei ole tietenkään rahaa, jos varsinaiselle pääkäsikirjoittajallekaan ei ole.

Heinämaa itse kirjoittaa englanniksi, vaikka ainakin toistaiseksi hänen elokuvansa on tehty suomalaisissa tuotantoyhtiöissä. Jokainen käsikirjoitus, jolla ajatellaan olevan edes vähän kansainvälistä potentiaalia, käännetään kuitenkin englanniksi. Ulkomailta haetaan osarahoitusta ja tukia.

Tärkeämpää Heinämaalle on kuitenkin se, että hän tarvitsee käsikirjoitustyössään osaavan dramaturgin apua, ja sitä pitää hakea ulkomailta. Hänen kolmessa elokuvahankkeessaan dramaturgi on ollut ruotsalainen Jimmy Karlsson.

”Ei meillä Suomessa ole kovin monta nimenomaan elokuvaa ymmärtävää dramaturgia, koska siihen työhön ei panosteta. Minä en tunne Suomesta tarpeeksi hyvää dramaturgia.”

Käsikirjoittajien keskuudessa dramaturgia toivotaan mukaan myös eräänlaiseksi neuvottelijaksi. Rahoittajien ja tuottajien kanssa keskustellessaan käsikirjoittaja on yksin. Dramaturgi voisi olla neutraali neuvonantaja, jolla ei ole tilanteessa omaa lehmää ojassa.

 

Miekkailijan kokemustensa jälkeen Anna Heinämaa on tarkka.

Hän mainitsee kaiken menneen hyvin Solar Filmsin kanssa. Yhtiö on tuottamassa hänen käsikirjoituksestaan elokuvaa Suomen kuningas, jonka Klaus Härö ohjaa.

Heinämaa uskoo asioiden sujuneen muun muassa siksi, että menestyselokuvistaan tunnettu Solar Films on vakavarainen.

”Uskon, että tällaiset käsikirjoittajan kannalta vähän inhimillisemmät diilit ovat poikkeus alalla. Käsikirjoittajien yli kävellään mennen tullen. Kukaan ei uskalla puhua siinä pelossa, että ei saa enää mitään töitä.”

Tarinankerronta on Heinämaan mielestä jotain, joka on jokaisella ihmisellä verissä. Tunnistamme hyvän ja huonon tarinan. Samankaltaisia tarinoita on kerrottu kaikissa kulttuureissa.

”Sitä taitoa imee lapsena loruista ja saduista, aikuisena kirjoista ja ehkä tuhansista elokuvista, kuten minä. Se on oma kielioppinsa”, hän miettii.

”Rakastan lukea haukuttuja amerikkalaisia käsikirjoittamisen opaskirjojakin. Eihän filosofikaan sano, ettei suostu lukemaan Platonia, vaan kehittää tuosta vain ihan oman filosofian teoriansa. Mielenkiintoisempaa on lukea Heideggerit ja Hegelit ja sitten riidellä päänsä sisällä heidän ajatustensa kanssa.”

”Sitä paitsi se myyttinen rakenne, johon parjattu amerikkalainen kaava perustuu, on vaikea tehdä hyvin. Samaan tapaan telinevoimistelijan on vaikea toteuttaa liikesarjaansa, vaikka se olisi vanha ja tuttu. Eikä telinevoimistelija lakkaa harjoittelemasta.”

Suomessa tämän opetteleminen on alkutekijöissään.

”Tavallinen ihminen ei ymmärrä, että Miekkailijaakin piti kirjoittaa puolitoista vuotta niin, että se oli mielessä ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla. Ei ihme, että meillä filmataan keskeneräisiä tekstejä, jos Suomen elokuvasäätiö on myöntänyt pitkän elokuvan käsikirjoituksen laatimiseen kolme tuhatta euroa.”

”Se ei kai voi olla moraalinen ohjenuora, että muuallakin on asiat huonosti. Yhdysvalloissa sentään palkkiot ovat merkittäviä, vaikka arvostusta kaivataan enemmän.”

 

Käsikirjoittajien aseman on todettu olevan heikko kaikkialla, missä elokuvaa tehdään. Hollywoodissakin elokuvat nähdään usein nimenomaan ohjaajan teoksina.

Muutosta on tullut televisiosarjojen myötä: ne ollaan valmiimpia näkemään kirjoittajien mielikuvituksen luomuksina.

Arvostusasetelmien muutoksesta kertoo se, että kun Pitääkö mun kaikki hoitaa? -lyhytelokuva sai Oscar-ehdokkuuden, tuotantoyhtiö Tuffi Filmsistä lähti Los Angelesiin tuottaja Elli Toivoniemen ja ohjaaja Selma Vilhusen ohella käsikirjoittaja Kirsikka Saari.

Elokuvamusiikin tapaan käsikirjoitus on jotain, minkä käsikirjoittaja haluaakin tehdä näkymättömäksi. Kun se toimii, siihen ei erikseen kiinnitä huomiota.

Hyvä tarina on kaiken a ja o.

”Kun Elokuvasäätiössä on edessä rakennemuutos, käsikirjoittajien asemaa ja käsikirjoittamisen rahoitusta pitää ajatella. Tässä on hirveän taloudellinen tapa tehdä suuri muutos koko suomalaiseen elokuvaan. Halvin paikka tehdä korjauksia elokuvaan on paperi.”

Miekkailija-elokuvan traileri.