Liian hyvää lobbausta
Entinen puheenjohtaja Samuli Saarni haastaa Lääkäriliiton pitkäaikaisen linjan ja vaatii lääkäreiden määrän radikaalia lisäämistä. Liitossa ongelmana pidetään muun muassa terveyspalveluiden mainontaa.
Suomi oli 1990-luvun alussa syvässä lamassa. Maan talous oli niin huonolla tolalla, että jopa lääkäreitä oli työttöminä, ensimmäistä kertaa Suomen historiassa.
Lääkäriliitto ilmoitti, että lääkäreitä koulutettiin liikaa ja vaati aloituspaikkojen radikaalia supistamista. Muuten uhkaisi lääkäreiden massatyöttömyys. Ennusteen mukaan vuonna 2000 maassa olisi jo 2 000 työtöntä lääkäriä.
Lääketieteellisten tiedekuntien opiskelupaikkojen määrä on 1970-luvulta alkaen perustunut sosiaali- ja terveysministeriön alaisten työryhmien arvioihin lääkäritarpeesta.
Lama-aikanakin työryhmän sihteerinä toimi Lääkäriliiton edustaja. Lääkäreiden huoli kuultiin, ja vuonna 1993 aloituspaikkojen määrää supistettiin kolmanneksella, 500:sta 350 paikkaan.
”1990-luvulla jäi tuhat lääkäriä kouluttamatta. Ja siitä vajeesta me kärsimme edelleen”, sanoo lääketieteen tohtori ja lääketieteen etiikan dosentti Samuli Saarni.
Saarni valittiin Lääkäriliiton hallituksen puheenjohtajaksi 2019 mutta ei asettunut seuraavana vuonna enää uudelleen ehdolle.
Suomessa valmistuu vuosittain yli 700 lääkäriä, mikä on puolitoista prosenttia koko ikäluokasta. OECD:n mukaan Suomessa on väestöön suhteutettuna Pohjoismaista vähiten lääkäreitä eli 3,2 lääkäriä tuhatta asukasta kohden. Ruotsissa luku on 4,3 ja Tanskassakin 3,7. Jos Suomen lääkärimäärä haluttaisiin Tanskan tasolle, tarvittaisiin 3 000 uutta lääkäriä.
Saarnin mukaan ennusteet lääkäritarpeesta ovat menneet ”säännönmukaisesti pieleen kymmenien vuosien ajan”.
Arvioita on tehty väestötilaston ja lääkäreiden eläköitymisen mukaan. Ei ole tajuttu, että lääkäritarve on enemmänkin kiinni vaurastumisesta eli maksukyvystä, Saarni sanoo. Tarve seuraa bruttokansantuotetta, ei ainoastaan väestön ikärakennetta tai sairastavuutta.
Lama-Suomessa lääkäreitä tarvittiin vähemmän, myöhemmin taas enemmän.
”Ei lama tietenkään ihmisistä terveitä tehnyt, vaan köyhempiä. Sitten kun oli taas enemmän rahaa käytettävissä, käytettiin terveyspalveluitakin enemmän.”
Tekninen kehitys, työterveyshuolto ja yksityisten palveluiden lisääntyminen kasvattavat lääkärien tarvetta – tai ainakin markkinoita. Tarjonta siis lisää kysyntää.
”Lääkäripula ei vähennä terveyspalveluiden kysyntää vaan ainoastaan julkisen terveydenhuollon kykyä tuottaa palvelua.”
”Kun ihmiset kokevat, että terveyskeskukseen ei pääse, yksityisten palveluiden saatavuus kasvaa heti. Samalla rahoitusmekanismi, siis työterveyshuolto ja vakuutusyhtiöt, kannustaa palveluiden ylikäyttöön.”
Saarnin mukaan ihmiset myös haluavat entistä parempaa palvelua ja lääkäreitä haluttaisiin nähdä paljon nykyistä enemmän.
Pahinta hänen mielestään on, että lääkärimääriin liittyvät ongelmat näkyvät ensisijaisesti julkisessa terveydenhuollossa ja vaikuttavat jo muutenkin huono-osaisiin.
”Jos haluaa lapsen balettikouluun, joku Salla tai Tohmajärvi ei oikein ole vaihtoehto”, toiminnanjohtaja Kati Myllymäki sanoo.
Suomen Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Kati Myllymäki on Saarnin kanssa samaa mieltä lähes kaikesta muusta paitsi lääkärimäärän lisäämisestä. Lääkärivajetta ei ole, lääkärit vain ovat väärissä paikoissa, niin alueellisesti kuin ammatillisestikin.
”Niiden, jotka vaativat radikaalia määrän lisäystä, perusteluna on yleensä se, että syrjäkylille ei saada pysyviä virkalääkäreitä.”
Myllymäen mukaan lääkäreitä on riittävästi niin pääkaupunkiseudulla kuin muuallakin yliopistollisten sairaaloiden lähettyvillä – ja syrjäkylille heitä ei pakottamatta saa.
Miksi?
”Missä päin sinä asut?”
Helsingissä.
”Niin. Mikset sinä muuta vaikkapa Kajaaniin, onhan sielläkin hyvä lehti ja kulttuurielämää. Jos haluaa, että lapsi pääsee balettikouluun tai Cantores Minores -kuoroon, silloin joku Salla tai Tohmajärvi ei oikein ole vaihtoehto. Muut asiat painavat enemmän.”
Myllymäki muistuttaa, että kyse ei ole vain lääkäreistä. Väestö ja erityisesti koulutettu väki keskittyvät rannikkoseudulle ja pääradan varteen.
”Jos lääkäreitä olisi Suomessa satatuhatta, sitten ehkä löytyisi tyyppejä, jotka jäävät etäälle kasvukeskuksista. Pitäisiköhän meidän kuitenkin hyväksyä, että ratkaisu löytyy erilaisista etäpalveluista ja digitekniikasta?”
Tosiasiassa pulaa on myös kasvukeskuksissa. Loppuvuodesta Helsingissä terveyskeskuslääkärin vakansseista yli 12 prosenttia oli täyttämättä.
Iso osa terveyskeskusten vajeesta on Myllymäen mielestä itse aiheutettua. On säästetty liikaa, on pantu avustavaa henkilökuntaa pois. Lääkärit ja hoitajat tekevät oman työnsä ohessa paljon sellaista, jonka voisi hoitaa vähemmälläkin koulutuksella.
”Jos on esimerkiksi vanhuspotilas, pitää nyt jonkun kuitenkin opastaa, että tässä on resepti ja tuolla on labra ja muistuttaa, että laboratorioon mennään sitten syömättä. Lisäksi sairaanhoitajista on vajetta. Se kaikki kaatuu lääkärien päälle.”
Kahdenkymmenen viime vuoden aikana sairaaloihin on perustettu 3 000 uutta virkaa, terveyskeskuksiin vain 300, Myllymäki sanoo. ”Nuori lääkäri, joka tulee terveyskeskukseen työhön, kokee sen aika hallitsemattomaksi. Monesta tuntuu, että urakka on liian suuri.”
”Potilaat ovat tyytymättömiä, kun hoitoon ei pääse, hoitajat ahdistuneita kuunnellessaan tyytymättömiä potilaita ja esimiehet prässäävät, että pitäisi tehdä enemmän töitä. Tuntuu, että poliitikot vain vaativat hoitamaan homman, mutta eivät anna tarvittavia virkoja ja tarvittavaa rahaa.”
Lääkärikoulutuksen sijaan Myllymäki lisäisi työpaikkoja: tuhat uutta virkaa terveyskeskuksiin. Samuli Saarni on toista mieltä: pelkkä virkojen perustaminen ei ongelmaa ratkaise.
”Nykyisiinkään ei saada hakijoita. Suomeen tarvittaisiin yksi uusi lääketieteellinen tiedekunta tätä vajetta kuromaan.”
Lääkäriliiton Myllymäen mukaan lääkärimäärän kasvattaminen ja tiedekunnan perustaminen aiheuttaisivat vain lisää ongelmia.
”Pitää kysyä, paljonko yhteiskunnalla on varaa laittaa terveydenhuoltoon. Kyllä lääkärit aina tekemistä keksivät. Jo nyt näkyy sellainen uusi ilmiö, että lehtimainoksessa kutsutaan täysin terveitä ihmisiä tutkimuksiin sillä ajatuksella, että voi sieltä jotain hoidettavaa löytyä, vaikkei potilas itseään sairaaksi kokisikaan.”
Myllymäen mukaan myös työterveyshuolto on luonut kulttuuria, että joka vuosi pitää käydä vuositarkastuksessa.
”Kannattaako sitä kolesteroliakaan yhtenään mitata, jos potilas ei kuitenkaan aio tehdä mitään muutoksia ruokavalioonsa?
”Lääkäreiden pakottaminen on ongelmallista, mutta sitäkin vaihtoehtoa pitää harkita.”
Saarni puhuu ”erikoisalakatastrofista”. Siitä että kaikile aloille ei riitä erikoistuvia lääkäreitä.
Lääkärikoulutus on Suomessa kaksivaiheinen. Kuuden vuoden yliopisto-opintojen jälkeen opiskelija valmistuu lääketieteen lisensiaatiksi ja on pätevä toimimaan esimerkiksi terveyskeskuksessa yleislääkärinä. Seuraava vaihe on erikoistuminen.
Lähes jokainen erikoistuu. Koulutuksen tarjoaa yliopisto, mutta käytännössä erikoistuminen tapahtuu työn ohessa sairaaloissa. Lääkäri saa näin valmiuden toimia tietyn alan erikoislääkärinä, esimerkiksi kirurgina, gynekologina tai psykiatrina.
Koska lääkärit saavat itse valita, mille erikoisalalle pyrkivät, erikoistuminen kohdistuu sekä Saarnin että Myllymäen mukaan väärin.
Plastiikkakirurgiaan, lastenkirurgiaan ja naistentauteihin hakijoista alle puolet valitaan koulutukseen. Samaan aikaan laboratoriolääketieteen ja lastenpsykiatrian opinto-oikeuksista yli puolet jää täyttämättä.
Erityisesti psykiatripula tulee pahenemaan jo lähivuosina, kun edes eläköitymistä ei kyetä korvaamaan ja psykiatrian tarve kasvaa koko ajan. Ilmiön taustalla on yhteiskunnallinen arvostus eri ammatteja kohtaan ja suhtautuminen eri potilasryhmiin, Myllymäki arvioi.
”Mielenterveysongelmaiset ja päihdeongelmaiset eivät ole kaikkein arvostetuinta porukkaa. Se heijastuu myös rahassa ja resursseissa.”
”Jos ajattelee jotakin Elossa 24h -tositelevisio-ohjelmaa, niin eipä siellä paljon päihdelääkäreitä tai psykiatreja näy. On hienompaa, kun mennään helikopterilla paikasta toiseen ja pelastetaan ihmishenkiä.”
Ongelmaa on jo ratkottu maksamalla parempaa palkkaa niillä erikoisaloilla, joilla lääkäripula on pahin. Saarnin mielestä lisäksi lääkäreitä voisi ”pakottaa” tietyille erikoisaloille vähentämällä suosikkialojen koulutuspaikkoja.
”Se on ongelmallista, mutta tätäkin vaihtoehtoa pitää harkita.”
Saarni muistuttaa, että erikoislääkäreitä ei valmistuisi riittävästi edes siinä tapauksessa, että hakijat väkisin ohjattaisiin tasaisesti kaikille koulutusaloille. Opinto-oikeuksia on tällä hetkellä enemmän kuin erikoistumiskoulutukseen hakijoita yhteensä.
Nopein korjausliike olisi Saarnin mukaan rahoitusjärjestelmän muuttaminen: maksetaan yliopistoille niistä koulutuksista, joita tarvitaan. Nyt yliopisto päättää sisäänotosta ja myöntää tutkinnot, mutta käytännön koulutus annetaan terveyspalvelujärjestelmässä.
”Kyllä sitä silloin voi ohjatakin.”
”Jos kaikki saavat kouluttautua, mihin haluavat, tarvitaan aivan järjetön määrä lääkäreitä.”
Erikoistumiskoulutusjärjestelmää on juuri uusittu. Vastuu koulutuksesta on muun muassa siirretty opetusministeriöltä sosiaali- ja terveysministeriölle.
”Nyt pitäisi katsoa peiliin ja todeta rehellisesti: millään tähän asti tehdyllä ei ole ongelmaa ratkaistu”, Saarni tiivistää.
Suomen Lääkäriliitto on yksi arvostetuimpia ja vaikutusvaltaisimpia ammattiliittoja. Lääkäreiden määrä vaikuttaa myös heidän neuvotteluasemaansa markkinoilla.
Kaikki ammattijärjestöt pyrkivät luonnollisesti ajamaan jäsenistönsä etua.
”Se on avoimesti pelin henki. Lääkäriliitto vain on tässä onnistunut kiusallisen hyvin”, Saarni sanoo.
”Minun on entisenä puheenjohtajana vaikea korostaa liiton roolia tässä, mutta selvää on, että koko ajan on menty laput silmillä ja toivottu, että ongelma korjaantuu. Ei liitto tässä tietenkään yksin ole ollut, vaan päätökset on yleensä tehty yksimielisesti yliopistojen ja ministeriön kanssa.”
Koetko syyllisyyttä?
”Kyllä minua henkilökohtaisesti harmittaa, että lääkäripula päässyt näin pahaksi. Ei tässä kukaan voi olla ylpeä.”