Raskauksia tutkittiin

Koronaviruksen ei havaittu lisänneen keskenmenojen tai keskossyntymien määrää.

tiede 05.08.2021 18:00
Lassi Lapintie
Brasilialainen nainen sai koronarokotuksen 7. kesäkuuta 2021.
Brasilialainen nainen sai koronarokotuksen 7. kesäkuuta 2021. © carla carniel/lk

Yksi koronavirukseen liittyneistä huolenaiheista on ollut viruksen vaikutus raskauksiin. Pienissä tutkimuksissa keskenmenojen tai keskossyntymien määristä on aiemmin saatu vaihtelevia tuloksia.

Nyt aiheesta on julkaistu laaja kanadalaistutkimus, jossa pandemiavuoden synnytystilastoja verrattiin edeltäneiden 17 vuoden dataan. Tutkimus kattoi koko ajanjaksolta noin 2,4 miljoonaa syntymää Kanadan väkirikkaimmassa Ontarion provinssissa.

Emme löytäneet mitään epätavallisia poikkeamia ennenaikaisten syntymien tai keskenmenojen esiintyvyydessä pandemian aikana, mikä on rohkaisevaa, toteaa tiedotteessa Toronton yliopiston professori, tohtori Prakesh Shah.

Keskenmenojen ja keskossyntymien riskeihin vaikuttavat muun muassa tulehdukset, stressi, geenit sekä ympäristötekijät. Usein raskauden keskeytymisen syy jää tuntemattomaksi.

Pandemiaan liittyvät rajoitustoimet saattavat vaikuttaa eri tavoin eri ympäristöissä, minkä takia tutkijat tarkastelivat synnytyksiä laaja-alaisesti kaupunkialueilla ja maaseudulla sekä eri tulotasojen asuinalueilla.

Joillakin alueilla ja joidenkin ihmisten kohdalla rajoitukset saattavat olla hyödyksi, kun toisaalla niillä voi olla päinvastainen vaikutus, Shah sanoo.

Tutkimus ilmestyi Canadian Medical Association Journal -julkaisussa.

Koronaviruksen vaikutukset raskaina oleviin ovat herättäneet huolta erityisesti Brasiliassa, jossa virusmuunnos on aiheuttanut vakavaa tautia monelle odottavalle äidille. Maan terveysministeriö on jopa kehottanut naisia lykkäämään lastenhankintaa jos vain suinkin mahdollista.

THL:n mukaan julkaistut raportit eivät ole todentaneet sikiön kärsineen vakavia seurauksia, vaikka odottava äiti olisi sairastanut infektion loppuraskauden aikana. Raskaana oleva voi ottaa rokotteen missä tahansa raskauden vaiheessa, THL toteaa.

Sisältö