Kristinuskon vahva asema teki homoseksuaalisuudesta saamelaisille tabun – ”Pahinta on tulla tuomituksi omassa yhteisössään”
Saamelainen muinaisusko hyväksyi myös homoseksuaalisuuden. Lestadiolaisella herätysliikkeellä riitti ymmärrystä monelle saamelaisten perinteelle, mutta ei seksuaalivähemmistöille.
5
MIN
Suomen Kuvalehti kokeilee uutta koneääntä. Jos haluat, voit antaa palautetta äänen laadusta täältä.
Saamelaiset ovat eläneet kristinuskon vaikutuspiirissä liki 500 vuotta. Nykysaamelaiset ovat pääasiassa kristittyjä, luterilaisia tai ortodokseja, osa uskonnottomia. Myös Lahdessa asuva saamelaisdiakonissa Kaarin West on aina kuulunut kirkkoon ja uskonut kristinuskon mukaiseen Jumalaan.
Vakaumustaan hän ei ole koskaan kyseenalaistanut. Sen sijaan oma seksuaali-identiteetti on joskus ollut vaikea paikka.
”Saamelaisena homoseksuaalina edustan kahta vähemmistöä”, hän sanoo.
”Seksuaalivähemmistöjen piirissä olen saanut tuntea itseni kummajaiseksi, koska kuulun kirkkoon. Kirkon piirissä taas olen kokenut olevani kummajainen, koska olen homoseksuaali. Pahinta on kuitenkin tulla tuomituksi omassa yhteisössään.”
West kasvoi kristityssä, monilapsisessa perheessä Utsjoen Outakosken kylässä. Pienessä saamelaiskylässä uskonto oli kaikessa läsnä ja valtaosa harrastustoiminnastakin kirkon järjestämää. Ympäristö oli korostetun heteronormatiivinen, ja avioliitto miehen ja naisen välillä ainoa vaihtoehto.
Koulussakin oppilaatkin jakautuivat tosiuskoviin ja ”niihin muihin”, West muistaa. Ympäristön paine ja vertaistuen puuttuminen pakottivat salaamaan jo varhaisessa iässä heränneet, romanttiset tunteet samaa sukupuolta kohtaan.
”Elin pimennossa tietämättä, että maailmassa oli muitakin minun kaltaisiani. Muistan, kun kerran kylälle oli tulossa etelästä yksi kirjailija, joka halusi pitää kirjanjulkkarit seurakunnalla.”
”Se ei onnistunut, koska nainen oli avoimesti homoseksuaali. Kylällä asui myös yksi naispari, joita pidettiin outoina. Muistan miettineeni, että tämä on niin sairasta ja väärin.”
Kristinusko alkoi saada jalansijaa saamelaisyhteisössä 1600–1700 -luvulla ja sen herätysliike, lestadiolaisuus 1800-luvulla. Tuota ennen saamelaisilla oli oma luonnonuskontonsa.
Viime vuosina on alettu tutkia enemmän sitä, miten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin suhtauduttiin ennen kristinuskon valtakautta. Tietoa on säilynyt niukasti, mutta yksi asia näyttäisi olevan varma: suhtautuminen oli hyväksyvämpää.
Utsjokelainen historiantutkija Samuli Aikio ruoti saamelaisuutta ja homoseksuaalisuutta Ylen haastattelussa vuonna 2016. Hän muistutti, etteivät seksuaalivähemmistöt ole saamelaisille, kuten muillekaan luonnosta eläville alkuperäiskansioille uusi asia.
”Tämä oli sellainen asia, jota siedettiin hyvin. Se oli erikoistapaus, mutta ymmärrettiin, ettei asia ole mitenkään vaarallinen, kunhan ihminen muuten pärjää elämässä.”
Saamelaisten muinaisuskon elämänkatsomus oli animistinen, eli kaikella elollisella – kivillä, eläimillä, kasveilla ja luonnonilmiöillä – ajateltiin olevan henki ja sielu. Pyhyys oli läsnä kaikkialla ja kaiken ajateltiin olevan pyhää. Muinaisuskoon kuuluivat olennaisesti niin saamelaisten pyhät paikat, eli seidat, jumaluuksien, luonnonhenkien ja auringon palvonta, tiedon pyytäminen rummulta kuin shamanismikin. Shamaani, eli noaidi hoiti yhteyksiä kahden maailman, tämän- ja tuonpuoleisen välillä.
Lapin yliopiston saamentutkimuksen professori Sanna Valkosen on käsitellyt asiaa tutkimusartikkelissaan, Saamelaisen luonnonuskon ja lestadiolaisuuden suhteesta.
Tutkimuksesta selviää myös, että kirkko leimasi muinaisuskon mukaiset traditiot taikauskoksi 1600-luvulle tultaessa. Shamanismi ja joikaus kiellettiin, rumpuja hävitettiin ja shamaaneja poltettiin roviolla. Kirkko on pyytänyt toimiaan anteeksi.
1800-luvulta alkaen lestadiolaisuus sai saamelaisyhteisöissä vahvan jalansijan ja vakiinnutti asemansa nopeasti. Valkosen tutkimuksen mukaan liikkeen suosio selittyy ainakin osittain sillä, että Laestadiuksen julistuksessa saamelaisen luonnonuskon ja kristinuskon perinne elivät rinnakkain. Siten lestadiolaisuus nähtiin vastavoimana luterilaiselle kirkolle, joka pyrki kitkemään kaiken, mikä oli muinaisuskon mukaista.
”Laestadius ymmärsi saamelaisten luonnonlääkitystä ja -parannusta, joikua ja henkisyyttä, sekä luonnonläheistä elämäntapaa”, Valkonen kirjoittaa.
”Ehkäpä Laestadius tulikin vahvistaneeksi saamelaisen mytologian ja luonnonuskon elinvoimaa.”
Kaarin West kokee olevansa nykyisin kotonaan sekä kirkon että seksuaalivähemmistöjen piirissä.
Isommassa mittakaavassa työtä on kuitenkin vielä tehtävänä. Saamelaisyhteisöissä homoseksuaalisuudesta ei puhuta avoimesti.
”Kun seksuaalinen suuntautumiseni tuli ilmi, tosiuskovaiset lapsuusystävät eivät halunneet olla enää missään tekemisissä kanssani. Asia ei ole ollut mikään läpihuuto myöskään perheessäni.”
Vähemmistön vähemmistö on yhä osittain näkymätön, vaikea ja vaiettu aihe.
Suomen saamelaisnuoria vuoden 2013 Queering Sápmi -projektissa edustanut Neeta Jääskö totesi Sveriges Radion haastattelussa, että näkymättömyyden taustalla on kaksi pääsyytä: voimakas kirkollistaminen ja se, että kyseessä on hyvin pieni vähemmistö vähemmistön sisällä.
West on samaa mieltä:
”Meidät on helppo unohtaa, koska meitä on niin vähän. Asia kyllä tiedostetaan, mutta siitä ei puhuta. Saamelaisyhteisöjä on jo pitkään vaivannut vaikenemisen kulttuuri. Toisaalta olen kiitollinen myös siitä, että paljon on tultu eteenpäin 90-luvun tilanteesta. Nyt tietoa ja vertaistukea on tarjolla paljon enemmän.”
West on tehnyt osuutensa saamelaisten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen näkyväksi tekemiseksi. Hän on pääosassa siskona Suvi Westin dokumenttielokuvassa Minä ja pikkusiskoni (Sparrooabbán, 2016), joka käsittelee homoseksuaalisuutta saamelaisyhteisöissä.
”Minulle oli iso asia, että elokuvan julkistamisen jälkeen Utsjoen seurakunnan nuorisotyöntekijä soitti ja sanoi seurakunnan olevan minun puolellani. Olen kiitollinen myös siitä, että perheeni on hyväksynyt homoseksuaalisuuteni ja välimme ovat lämpimät. Kaikille ei käy yhtä hyvin, jos he tulevat kaapista ulos.”
Juttua muokattu 28.12. kello 12.57: Poistettu yhdestä sitaatista viittaus seurakunnan työntekijään.