Keva sijoitti 80 miljoonaa euroa eläkerahoja tupakkayhtiöihin – “Pieni osuus sijoituksistamme”

Muut työeläkeyhtiöt kieltäytyvät suorista tupakka- ja nuuskasijoituksista.

Keva
Teksti
Jussi Eronen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Julkisen sektorin eläkkeistä vastaava Keva sijoittaa eläkevaroja suorina sijoituksina tupakkateollisuuteen, vaikka Kevan tavoite on pidentää työuria.

Tupakan aiheuttamiin sairauksiin kuolee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan vuosittain 4300–4500 suomalaista. Koko maailmassa tupakoinnin takia kuolee seitsemän miljoonaa ihmistä joka vuosi.

Keva on viime vuoden tilinpäätöksen mukaan sijoittanut ruotsalaiseen Swedish Match -yhtiöön yli 53 miljoonaa euroa.

Maailmanlaajuisesti toimivalla yhtiöllä on viisi tuoteryhmää: nuuskatupakka, sikarit, purutupakka, piipputupakka ja sytytintuotteet. Yksi tunnetuimmista tuotteista on Ettan-nuuska.

Tilinpäätöksen mukaan Kevan salkussa on myös esimerkiksi Dunhill-tupakkaa ja Viceroy-sikareita edustavaa British American Tobacco -yhtiötä 22,5 miljoonalla eurolla.

Lisäksi Kevalla on West-tupakkaa sekä Rizla-savukepapereita tekevää Imperial Brands -yhtiötä noin kuuden miljoonan euron arvosta.

 

Suomi on mukana tupakoinnin torjuntaa koskevassa, vuonna 2005 tehdyssä Maailman terveysjärjestö WHO:n puitesopimuksessa.

Sopimuksen täytäntöönpanoa koskevissa ohjeissa kehotetaan sopimuksen vahvistaneita maita olemaan investoimatta tupakkateollisuuteen.

Kevan nykyinen toimitusjohtaja Timo Kietäväinen aloitti tehtävässään 2016. Pian valintansa jälkeen hän antoi Ylelle sijoittamisen etiikkaa pohtivan haastattelun.

”Nyt on eettisen koodiston osalta mietittävä tarkkaan että millä tavalla sitä uudistetaan, tarkennetaan vastaamaan paremmin nykyistä tilannetta”, Kietäväinen totesi Ylen Aamu-TV:ssä 17. helmikuuta 2016.

Tupakan osalta eettisen koodiston miettiminen ei muuttanut asioita.

Keva on perustellut sijoituksiaan sillä, että YK:n yritysten yhteiskuntavastuualoite Global Compact ei sulje tupakkateollisuutta pois sijoituskohteiden joukosta.

Kevan hallituksen hyväksymissä vastuullisen sijoittamisen periaatteissa ei ole valittu keinoiksi toimialojen poissulkemisia vaan ”vaikuttamisen kehittäminen”.

Tänään raporttinsa julkistanut sosiaali- ja terveysministeriön tupakka- ja nikotiinipoliittinen työryhmä kuitenkin vaatii, että julkisia varoja ei sijoiteta yrityksiin, joiden liikevaihdosta yli 50 prosenttia tulee tupakkalain alaisista tuotteista.

Työryhmä ehdottaa myös, että rahastosijoituksissa otettaisiin huomioon niiden pidättäytyminen tupakka- ja nikotiiniteollisuuteen investoimisesta.

Kevassa aiotaan nyt perehtyä työryhmän raporttiin.

”Kyseessä on hyvin pieni osuus sijoituksistamme, vain prosentin murto-osa. Tupakkasijoituksemme ovat pienentyneet eikä niillä ole meille suurta merkitystä. Osana sijoitusstrategiamme tulevaisuuden pohdintaa myös tupakkateollisuuden asema on pohdinnassa”, Kevan toimitusjohtaja Timo Kietäväinen sanoo.

 

Keva on suorine tupakkasijoituksineen poikkeus, sillä muut työeläkeyhtiöt karttavat suoria sijoituksia tupakkateollisuuteen.

”Tupakka on suljettu pois, koska se on isoin syöpävaaraa suurentava tekijä”, kertoo työeläkeyhtiö Ilmarisen vastuullisen sijoittamisen senior-analyytikko Tiina Landau.

”Arvioimme vastuullisuusnäkökohtia laajasti. Uskomme, että vastuullisesti toimiva yritys on pitkällä tähtäimellä parempi sijoituskohde, ja sijoittamalla vastuullisesti turvaamme eläkevarat”.

Ilmarinen on vuoden 2017 lopusta lähtien pyrkinyt sulkemaan tupakan pois myös pääomarahastoista ja velkapääomarahastoista, joihin yhtiö sijoittaa. Listatuissa rahastoissa tupakkateollisuutta saattaa olla mukana. Varsinkin indeksirahastoissa tupakkateollisuutta on usein.

”Näissä rahastoissa emme voi määritellä rahaston sisältöä”, Landau sanoo.

Työeläkeyhtiö Varmassa on jo reilun vuosikymmenen ajan päätetty olla sijoittamatta suoraan tupakkateollisuuteen.

”Indeksirahastoissa tupakkateollisuutta voi olla, mutta viimeisen parin vuoden aikana on alkanut tulla yhä enemmän indeksituotteita, joista tupakka on suljettu pois”, kertoo Varman vastuullisen sijoittamisen johtaja Hanna Kaskela.

Työeläkeyhtiö Elo päätti 2017 sulkea tupakkatoimialan yhtiöt pois suorista osake- ja yrityslainasijoituksista. ”Tuotannossa on laajasti ihmisoikeusrikkomuksia ja tuote itsessään tuottaa negatiivisia vaikutuksia”, kertoo Elon vastuullisen sijoittamisen päällikkö Kirsi Keskitalo.

Veritas Eläkevakuutus tekee suoria sijoituksia vain Suomeen eikä siis sijoita tupakkatehtaisiin suoraan.