Ukrainalla oli 5000 ydinasetta – mitä niille tapahtui?

Ukrainalaiset: Suurvallat pettivät meidät.

Teksti
Jukka Rislakki
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kun Ukraina itsenäistyi elokuussa 1991, eri puolilla sen aluetta oli Neuvostoliiton perintönä noin 5 000 ydinasetta – enemmän kuin Britannialla, Kiinalla ja Ranskalla yhteensä – sekä merkittäviä ydinasetehtaita.

Taktisten ydinaseiden lisäksi Ukrainassa oli strategisia, mannertenvälisiä ydinohjuksia sekä 900 risteilyohjusta ja 19 strategista pommikonetta.

Ukrainan itsenäisyysliikkeen tavoite oli puolueeton, liittoutumaton ja ydinaseeton valtio.

Yhdysvallat oli huolissaan mahdollisesti tuuliajolle joutuvista joukkotuhoaseista. Ulkoministeri James Baker saneli ukrainalaisille, että itsenäisyyden tunnustamisen ehtoja olivat demokratia, kapitalismi, ihmisoikeudet, aluekiistojen puuttuminen ja ydinaseettomuus.

Venäjä halusi aseet maaperälleen, mutta sille oli ja on tärkeää säilyttää kontrollissaan Ukrainan sota- ja avaruusteollisuus, jossa työskenteli 200 000 ihmistä vuonna 1992.