Taitava autokauppias saa paikan

Keskusta tarvitsee oman Sanna Marinin kääntämään kannatuksen nousuun. Olisiko se Annika Saarikko, joka Taloustutkimuksen kyselyssä on suosituin puheenjohtajaksi?

Katri Kulmuni on hallituksen ”maanvaiva” ja ylpeä siitä. Annika Saarikko korostaa olevansa sopuisa.
Katri Kulmuni on hallituksen ”maanvaiva” ja ylpeä siitä. Annika Saarikko korostaa olevansa sopuisa. © Kalle Parkkinen/lk, Antti Aimo-Koivisto/lk

Reilu vuosi sitten Aleksi Koivisto lähetti Katri Kulmunille Whatsapp-viestin. Hän kannusti tätä ehdolle keskustan puheenjohtajaksi. Kulmuni olisi ”hyvä nimi”, sopiva johtamaan puoluetta Juha Sipilän jälkeen.

Koivisto on 25-vuotias aluekehittämiskonsultti Vaasasta, keskustan jäsen vuodesta 2012 lähtien.

Kun Kulmuni ilmoittautui kisaan, Koivisto liittyi kampanjatiimiin.

Puoluekokouksessa Kouvolassa hän kulki tiiviisti ehdokkaan kannoilla. Jakoi esitteitä Kulmunin kanssa, yritti vakuuttaa empiviä tämän puolelle.

Koiviston nimi ja kuva olivat Kulmunin kampanjamateriaaleissa. Kuvan vieressä oli hänen antamansa kehusitaatti, jollaisia poliitikot kampanjoidessaan tutuilta haalivat:

”Kepulla on uuden alun aika. Vuoroillaan seuraava sukupolvi johtaa tätä maata ja meidän kansanliikettä. Siksi uskon kentän Katriin!”

Niin uskoi moni muukin; Kulmuni voitti vastaehdokkaansa Antti Kaikkosen äänin 1 092–829.

Vuotta myöhemmin, ensi lauantaina, keskustalaiset äänestävät jälleen puheenjohtajasta. Tällä kertaa Koivisto ei äänestä Kulmunia.

 

Annika Saarikko halusi kai olla reilu. Kun Kulmuni oli valittu puheenjohtajaksi Kouvolassa, Saarikko lupasi antaa uudelle johtajalle työrauhan. Hänestä ei tulisi ”lymyilevää varjoa”.

”Keskustan on mielestäni nyt järkevää etsiä puheenjohtajaa pidemmäksi ajanjaksoksi”, hän kirjoitti blogiin. Sanoi Ylelle: ”Haluan tehdä selväksi, että minä en aio asettua ehdokkaaksi puheenjohtajakilpailuun Vantaan puoluekokouksessa kesällä 2020.”

Vantaan puoluekokous siirtyi koronan takia. Kokous pidetäänkin syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna Oulussa, poikkeusjärjestelyin. Valtaosa 2 416 puoluekokousedustajasta ei matkusta Ouluun vaan osallistuu oman piirijärjestönsä tilaisuuteen kotipaikkakunnallaan. Ehdokkaiden puheet ja kannatuspuheenvuorot katsotaan etäyhteyden kautta.

Kulmunin ja Saarikon lisäksi ehdolla ovat kansanedustaja Petri Honkonen ja yrittäjä Ilkka Tiainen. He ovat lähinnä täyte-ehdokkaita, joiden on toivottu pehmentävän kaksinkamppailuasetelmaa.

Honkosen ja Tiaisen mukanaolo ei kuitenkaan ole tehnyt kisasta lämminhenkistä. Kirjaimellisesti Saarikko ei rikkonut lupaustaan – hän ei haastanut Kulmunia Vantaan kokouksessa – mutta Kulmunin tukijat pitävät ehdokkuutta joka tapauksessa ikävänä temppuna.

Saarikon kampanjatiimistä kerrotaan, että tunnelma on ”aivan jäätävä”: Kulmunin tiimiläiset eivät vastaa Saarikon porukan puheluihin tai viesteihin. Jos Saarikko tervehtii, Kulmuni kääntää pään pois.

Kesäkuussa tuli ensimmäinen merkki siitä, että Saarikko ehkä sittenkin ”lymyili varjoissa”, oli aikeissa haastaa Kulmunin. Saarikko kirjoitti Facebookiin, että keskustassa pitäisi olla ”vähemmän hässäkkää”.

Maanantaina elokuun viimeisenä päivänä politiikan toimittajien järjestämässä väittelyssä Saarikko kommentoi kirjoitustaan: se liittyi kesäkuisiin lehtitietoihin, että keskusta harkitsisi hallituksen jättämistä.

Kulmuni vastasi: ”Annika, sähän olisit voinut kilauttaa mulle kesäkuun alussa. Kun sanoit, että mediassa oli spekulaatioita. Keskustasta se selviää kyllä aina.”

Ja Saarikko: ”Koko keskustan eduskuntaryhmä oli aika autuaan tietämätön siitä, mitä juuri sinä viikonloppuna puolueessa tapahtui. (- -) Se kuva mikä meistä ja sitä kautta hallituksesta syntyi ei ollut omiaan luomaan vakautta suomalaisten silmissä.”

 

Jos Kulmuni häviää puheenjohtajuuden Saarikolle lauantaina, hänestä tulee harvinaisuus. Puoluejohtaja, joka olisi ollut tehtävässään hädin tuskin vuoden vetämättä yksiäkään vaaleja.

Kristian Gestrin johti Rkp:ta 1970-luvulla vuoden, minkä jälkeen luopui tehtävästä uupumisen takia. Vihreiden Touko Aalto luopui puheenjohtajuudesta reilun vuoden jälkeen, samasta syystä. Alexander Stubb johti kokoomusta kaksi vuotta ja veti yhdet eduskuntavaalit ennen kuin hänet vaihdettiin Petteri Orpoon.

Puolueiden kärsimättömyys johtajiensa kanssa on 2000-luvun ilmiö, sanoo Eduskuntatutkimuksen keskuksen apulaisprofessori Markku Jokisipilä.

”Nyt vaaditaan, että saa asioita nopeasti aikaan. Stubbin myötä aika laski kahteen vuoteen, ja jos Kulmuni vaihtuu, on enää vuosi aikaa antaa työnäytteet.”

”Olin Katria tukemassa viime kerralla. Viime kerralla en voinut Annikaa kannattaa, koska hänellä oli perhesyyt. Olen aina pitänyt Annikaa poikkeuksellisen lahjakkaana poliitikkona.”

Mihin katosi Aleksi Koiviston ”usko kentän Katriin”?

Koivisto korjaa: kyse ei ole siitä, että usko olisi vuodessa loppunut.

”Katri on loistava poliitikko. Toivon, että hän tekee pitkän uran vaativissa politiikan tehtävissä ja palaa ehkä jossain kohtaa valtioneuvoston jäseneksi”, hän sanoo.

Tämän hän kertoi myös Kulmunille viestillä. Hän kirjoitti, ettei olisi tällä kertaa mukana kampanjassa. Ei siksi, että Kulmunissa olisi jotain vikaa.

”Olen odottanut hetkeä, jolloin Annika tulee käytettäväksi puheenjohtajaksi. Ja okei, nyt se hetki tuli tänä syksynä.”

Koiviston mielestä Kulmuni on tehnyt joitakin virheitä puheenjohtajana.

”Kaikista hänen taustavaikuttajistaan en ole ollut samaa mieltä. Siellä oli tyyppejä, jotka ei olleet mun mieleen.”

Tarkoitatko Kari Jääskeläistä?

”No joo.”

Jääskeläinen oli Kulmunin erityisavustaja. Hän on aiemmin joutunut lähtemään Anu Vehviläisen avustajanpaikalta ja Elinkeinoelämän keskusliitosta. Hänen uransa Kulmunin esikunnassa päättyi, koska hän järjesteli esimiehelleen viestintäkoulutusta yli 50 000 eurolla ministeriön piikkiin.

Lisäksi ärsytti EU-kriittisen Janne Kaisanlahden palkkaaminen EU-asioista vastaavaksi erityisavustajaksi.

Sitten Kulmuni vielä meni eroamaan valtiovarainministerin paikalta.

”Ero oli hätiköity ja hutiloitu”, Koivisto sanoo. ”Olisin toivonut, että Katri olisi jäänyt taistelemaan.”

Puolueen johtaminen ilman ministerinsalkkua on hankalaa. Ministerit näkyvät mediassa eniten ja pystyvät vaikuttamaan suoraan hallituksen linjaan. Ilman salkkua Kulmunin osuus kilpistyisi jonkinlaiseksi kenttäjohtajan tehtäväksi.

Nämä virheet eivät kuitenkaan olleet Koiviston mielestä ratkaisevia. Ratkaisevaa oli Saarikon mielenmuutos.

”Annika on poliittinen idolini. Olen aina miettinyt, että jossain kohtaa, kun keskustalla menee oikein huonosti, tulee Annika. Ja sitten vähän niin kuin kaikki järjestyy.”

Sama selitys toistuu, kun puhuu muiden Kulmunia viimeksi tukeneiden kanssa. Entinen kansanedustaja Olavi Ala-Nissilä: ”Kyllä, olin Katria tukemassa viime kerralla. Viime kerralla en voinut Annikaa kannattaa, koska hänellä oli perhesyyt. En ole pettynyt kehenkään, mutta olen aina pitänyt Annikaa poikkeuksellisen lahjakkaana poliitikkona. Hän on nyt ministeri.”

Juhani Alanen on mikkeliläinen keskustan kunniajäsen, puolueen toiminnassa mukana jo viidennellä vuosikymmenellä. Jotkut Facebook-kaverit ovat piruilleet Alaselle. Vasta äskenhän hän oli hurraamassa Kulmunia johtoon.

”Minulla on ihan selkeä logiikka. Tuin Kouvolassa Katri Kulmunia, mutta Kouvolassa Annika Saarikko ei ollut ehdolla.”

Kulmunin tehtävä ei ole ollut helppo. Syksyllä 2019 hän sai johdettavakseen puolueen, joka oli juuri tehnyt heikoimman vaalituloksen sataan vuoteen.

Hänen aloittaessaan kannatus Ylen mittauksessa oli 11,6 prosenttia. Elokuussa 2020 se oli 10,5 prosenttia – Ylen mittaushistorian alhaisin lukema keskustalle.

Keskustassa on toki ennenkin koettu vaikeuksia, joista on noustu. Vuoden 1995 vaaleissa puolue menetti 11 kansanedustajapaikkaa ja kannatus jäi alle 20 prosentin. Vuoden 2011 vaaleissa menetys oli 16 paikkaa, ääniosuus 16 prosenttia.

Aiemmin kannatus ei kuitenkaan ole ollut näin alhaalla näin pitkään.

Politiikan kommentaattoreiden vakiorepliikki, että puheenjohtajakamppailu tuo nostetta puolueelle, ei ole tänä kesänä pätenyt. Yhtä huonosti tai huonommin menee kuin on mennyt vaaleista lähtien.

Suunnan kääntämistä vaikeuttaa se, että puolue on hallituksessa. Oppositiossa Kulmuni olisi voinut virittää keskustan kampanjamoodiin, hallituksessa kannatuksen nostaminen on vaikeampaa.

Kesän mittaan Kulmuni on yrittänyt hillitä kärsimättömyyttä kannatuslukujen äärellä:

”Työni on kesken.”

”Yksiäkään vaaleja ei ole käyty”.

”Tämä on pitkän matkan juoksu, minua testataan nyt sprintillä.”

Ovatko Kulmuniin kohdistetut odotukset kohtuuttomat: onko kovin nopea kannatusloikka hallituspuolueelle edes mahdollinen?

”No, mehän parhaillaan todistamme ilmiötä, jossa näin on käynyt”, Markku Jokisipilä sanoo.

”Jos ajattelee Sdp:tä ja Sanna Marinia.”

Onko kovin nopea kannatusloikka hallituspuolueelle edes mahdollinen? ”No, mehän parhaillaan todistamme ilmiötä, jossa näin on käynyt. Jos ajattelee Sdp:tä ja Sanna Marinia.”

Sekä keskusta että Sdp ovat tottuneet puheisiin auringonlaskun puolueesta. Molempia on mollattu jäänteiksi ajalta, kun jako viljelijöihin, duunareihin ja porvareihin oli mielekäs tapa jäsentää yhteiskuntaa.

Keskustan yhtenä kipukohtana on pidetty elinkeinorakenteen muutosta. Vielä 1970-luvulla joka viides suomalainen sai elantonsa maataloudesta. Nykyään maatalousväestön osuus on alle viisi prosenttia. On haettu vertailukohtaa Ruotsista: sikäläisen agraaripuolueen Centerpartietin eduskuntavaalikannatus jäi alle kymmenen prosentin vuonna 1991 eikä ole sen jälkeen noussut.

Yhtä lailla Sdp:tä on moitittu menneisyyteen takertumisesta. Puolueen viime vuosien vaalitappioita on selitetty kyvyttömyydellä keksiä uutta, Forssan ohjelmaa tuoreempaa visiota tulevasta. Paavo Lipposen kauden kaltaisten suuruuden päivien on ajateltu olevan ehkä pysyvästi historiaa.

Kun Antti Rinne erosi pääministerin tehtävästä joulukuussa 2019, Sdp:lle mitattiin surkea 13 prosentin suosio. Harva jaksoi lukemaa hirveästi päivitellä. Tätä tämä nyt oli, oli ollut jo pitkään.

Kului puoli vuotta.

Toukokuussa demareiden kannatus ylitti 20 prosentin rajan.

Viimeisimmässä Ylen kannatusmittauksessa, elokuussa 2020, suosio oli jo reilut 23 prosenttia.

Marinin aikana mittauksissa on toteutunut tavoite, jonka Kulmuni keskustalle asetti. Kymmenen prosentin puolueesta tuli kahdenkymmenen prosentin puolue.

Marinin salaisuus ei ole se, että hän olisi keksinyt uudenlaisen raikkaan sosiaalidemokratian. Vaihdos Rinteestä Mariniin ei ollut samanlainen linjamuutos kuin Jutta Urpilaisen korvaaminen Rinteellä vuonna 2014. Urpilaisen johdolla oli laskettu yritysten yhteisöveroa. Euroopan ”täti tiukka” oli puhunut, että pitäisi tehdä pesäeroa ay-liikkeeseen. Tätä linjaa Rinne nousi vastustamaan.

Marin kuuluu Rinteen uskollisiin tukijoihin. Heidän ajatusmaailmansa ovat hyvin samankaltaiset. Lisäksi Marin tuli pääministeriksi hallitukseen, jonka ohjelman Rinne on neuvotellut.

Sama pätee Kulmunin ja Saarikon kohdalla. Tuskin kukaan ajattelee, että Kulmunin vaihtuminen Saarikkoon muuttaisi puolueen linjaa merkittävästi.

Kulmuni tunnetaan raivoisana aluepolitiikan ja kaupungistumiskehityksen vastustajana, mutta ei Saarikkokaan keskustalaisena ole keskittämisen ystävä.

Tarkastelemalla Kulmunin ja Saarikon vastauksia eduskuntavaalikoneissa löytää joitakin kysymyksiä, joista he ovat eri linjoilla. Saarikko esimerkiksi kannattaa maksuttomia terveyskeskuskäyntejä, kun taas Kulmunin mielestä maksuttomuus voisi johtaa käyttämättömien aikojen lisääntymiseen.

Puheenjohtajavaalipamfletissaan Kulmuni kirjoittaa maahanmuuttajien sopeutumisongelmista ja niiden vaaroista. Saarikko on sanonut, että keskustan ei voi olla ”pikkuperussuomalaiset”, joka vain ”latelee ongelmia”. Kulmuni puolestaan on vastannut Saarikolle, että kaikkien puolueiden pitää puhua maahanmuutosta, aihe ei ole ”perussuomalaisten yksinoikeus”.

Pieniä eroja, jollaisia on toki Marinin ja Rinteenkin välillä.

Niistä pienistä eroista ei tässä puheenjohtajavaalissa ole kyse.

Nyt eivät kamppaile poliittiset linjat vaan persoonat. Kulmuni nostaa jatkuvasti esille, että hallituksessa keskustan on pidettävä puolensa – että puolue ei voi olla ”Sdp:n kynnysmatto.” Hän on ylpeänä muistuttanut, että hallituskumppanit pitävät häntä ”maanvaivanvana”. ”Kyllä minä voin olla maanvaiva”, hän sanoi maanantaina.

Saarikko puolestaan on esiintynyt hymyilevänä sovinnontekijänä, joka leipoo itse pullat tilaisuuteensa. Hän on viestittänyt olevansa vastakohta Kulmunin ”tahtopolitiikalle”: ”Ei se tahto auta, ellei ole taitoa sopia.”

 

Saarikko ja Kulmuni väittelivät politiikan toimittajien tilaisuudessa 31. elokuuta.

Saarikko ja Kulmuni väittelivät politiikan toimittajien tilaisuudessa 31. elokuuta. © Antti Aimo-Koivisto/lk

Kun miettii puheenjohtajan merkitystä kannatukselle, tulee mieleen eräs toukokuussa saapunut sähköpostiviesti. Lähettäjä oli keravalainen Pertti Koivistoinen. Koivistoinen on eläkkeellä, seuraa paljon mediaa.

Radiossa, televisiossa ja lehdissä oli pitkin kevättä analysoitu Sdp:n kannatuksen nousua. Koivistoinen katseli ja kuunteli, kuinka politiikan toimittajat ja tutkijat selittivät Sdp:n kannatushyppyä koronalla. He puhuivat ”lipun ympärille kokoontumisesta”, kansalaisten ryhmittymisestä johtajan tueksi vaikealla hetkellä.

Koivistoinen lähetti sähköpostia toimituksiin. Hän halusi oikaista analyyseja.

”Puoluepolitiikan ulkopuolisena vailla politiikan tutkijan taitoja olevana vanhuksena rohkenen väittää, että jossain on nyt klappia.”

Koivistoinen ihmetteli, miksei koronakriisi nostanut muiden puolueiden kannatusta. Samalla tavalla muut puoluejohtajat seisoivat puhujapönttörivissä toistuvissa koronatiedotustilaisuuksissa.

”Kyllähän karu totuus on, että koko gallup-nousu on Sanna Marinin henkilökohtaista ansiota!!! Sanna Marin on (toistaiseksi) esiintynyt suoraviivaisena ja selkeäsanaisena valtakunnan johtajana.”

Koivistoinen on oikeassa. Demareiden nousua ei voi ainakaan tyhjentävästi selittää koronakriisillä. Puolueen kannatus lähti kasvun selvästi ennen pandemiaa. Suunta muuttui heti joulukuussa 2019, kun Rinne vaihtui Mariniin. Tammikuussa kannatus oli hypännyt 13 prosentista 15 prosenttiin. Maaliskuussa se oli jo lähes 17 prosenttia.

”Olisiko Sdp:n saama gallupkannatus nyt mitattua korkeutta, jos pääministerinä olisi ollut vaikkapa Antti Rinne, Krista Kiuru, Timo Harakka, Tuula Haatainen tai Antti Lindtman?!”

Koivistoinen vastasi kysymykseensä itse: ei olisi.

”Suosittelen epäilijöitä soveltamaan vanhaa ohjetta, ’Ostaisitko tältä henkilöltä käytetyn auton?’”

Tämänkaltaisille kysymyksille on annettu paljon poliittista selitysvoimaa etenkin Yhdysvalloissa. Siellä on selitetty vuoden 2004 presidentinvaalin tulosta ehdokkaiden miellyttävyydellä. Kaksi kuukautta ennen vaalia oli kysytty: kumman kanssa menisit mieluummin oluelle, John Kerryn vai George W. Bushin? Suurin osa äänestäjistä, jotka eivät olleet vielä tehneet äänestyspäätöstä, valitsivat kaljaseuraksi Bushin.

USA Today -lehden kolumnissa analysoitiin, että vaikka Bush oli ensimmäisellä kaudellaan jatkuvasti sekoillut sanoissaan ja aloittanut epäsuosituksi kääntyneen Irakin sodan, hän vaikutti useimmista amerikkalaisesta kivalta tyypiltä, ja se ratkaisi.

Puolueen keulakuvan persoonalla on paljon merkitystä, sanoo myös Eduskuntatutkimuksen keskuksen Jokisipilä.

”Marin on esiintymisillään, tyylillään ja vakuuttavuudellaan onnistunut huomattavasti edeltäjäänsä paremmin. ​Kyllä se kannatusnousua selittää.”

No kumpi olisi parempi autokauppias, Kulmuni vai Saarikko?

Taloustutkimus selvitti Suomen Kuvalehden pyynnöstä. Kysyi, kummalta suomalaiset ostaisivat mieluummin käytetyn auton. Saarikolta, vastasi 57 prosenttia suomalaisista. Kulmunin kanssa kauppaa tekisi 43 prosenttia.

Kysyttiin myös, kuka ehdokkaista olisi paras puheenjohtaja. Nyt sai valita koko ehdokasjoukosta: Honkonen, Kulmuni, Saarikko, Tiainen, tai en osaa sanoa. Saarikko oli tässäkin suosituin: 28 prosentin kannatus, Kulmunilla 14.

Sen sijaan keskustalaiset vastaajat olivat ristiriitaisia. Saarikko olisi heille selvästi mieluisampi puheenjohtaja. 47 prosentin kannatus Saarikolle, 22 prosentin Kulmunille. He uhmaavat autokauppiaslogiikan soveltamista puheenjohtajavalintaan: toisin kuin koko vastaajajoukon enemmistö, keskustalaisten enemmistö ostaisi käytetyn auton mieluummin Kulmunilta. 56 prosenttia valitsi Kulmunin.

Ehkei hänen tilanteensa ole täysin toivoton. Kulmuni on puhunut esiintymisjännityksestään, mutta on todistetusti erittäin vetovoimainen poliitikko. Viime eduskuntavaalien suhteellinen ääniharava oli Laura Huhtasaari, joka sai kymmenen prosenttia vaalipiirinsä äänistä. Toiseksi suurimman osuuden, kahdeksan prosenttia, sai Kulmuni.

Saarikon osuus vaalipiirinsä äänistä oli kolme prosenttia.

Saarikon suurin etu puheenjohtajaa valittaessa taitaa olla uutuusarvo. Kulmuni ei tehnyt keskustalle samaa kuin Marin demareille. Saarikosta ei vielä tiedä, onko hän keskustan Marin. Mutta hän voisi olla.

Näin tutkimus tehtiin: Taloustutkimus haastatteli 1 163:a henkilöä 27.–31.8.2020. Kysely tehtiin internetpaneelissa, ja otos edustaa Suomen aikuisväestöä (15 vuotta täyttäneet). Tulokset painotettiin iän, sukupuolen ja asuinpaikan mukaan väestötilastoja vastaaviksi. Virhemarginaali on noin 3 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Sisältö