Kauhajoen koulusurmat: Ilta-Sanomien mukaan Matti Saaren aseen takavarikoinnista oli jo annettu määräys

ampuma-aseet
Teksti
Jyrki Jantunen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Matti Juhani Saari

Lehtitiedon mukaan poliisi oli saanut päiviä ennen surmatragediaa määräyksen takavarikoida Matti Saaren ase Kauhajoella. Poliisiylijohto kiistää lehden kuvauksen tapahtumista.

Poliisi eristi Matti Juhani Saaren asunnon Kauhajoella surmatöiden jälkeen.

Lauantain Ilta-Sanomien mukaan luvan takavarikkoon olisi antanut Seinäjoen apulaispoliisipäällikkö Vesa Nyrhinen.

Lehti totesi tietojen perustuvan useaan lähteeseen mutta ei eritellyt niitä.

Ase piti IS:n mukaan ottaa Saarelta pois ensin perjantaina, mutta tämä oli ehtinyt poistua opiskelija-asunnostaan kotiseudulleen Pyhäjärvelle. Kotietsintää ei kuitenkaan tehty, koska mitään varsinaista rikosta ei siinä vaiheessa epäilty.

Koska poliisi oli saanut vihjeen Saaren ampumavideoista ja viittauksista Columbinen verilöylyyn, poliisi päätti toteuttaa operaation sunnuntaina loppuun ja takavarikoida Saarelta aseen.

Päivystysvastuun ottanut rikoskomisario päätti kuitenkin puhuttaa Saarta maanantaina, mikä tapahtuikin. Tämä sai pitää aseensa, jolla hän tiistaina surmasi Kauhajoen palvelualojen oppilaitoksessa kymmenen ihmistä ja itsensä.

Ilta-Sanomien tavoittama apulaispoliisipäällikkö Vesa Nyrhinen ei kommentoinut lehden tietoja. “En vastaa, koska asia on erillisselvityksissä ja tiedottamisvastuu on syyttäjällä.”

Myöskään poliisin toimia tutkimaan nimitetty kihlakunnansyyttäjä Timo Luosma Satakunnan syyttäjänvirastosta ei halunnut kommentoida tietoja tässä vaiheessa.

STT tavoitteli lauantaina aamupäivällä molempia tuloksetta.

Paatero: Asia ei
tapahtunut näin

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero sen sijaan sanoi STT:lle, ettei lehden kuvaus pidä paikkaansa.

“Asia ei tapahtunut näin. Tunnen prosessin, ja koska se on tutkinnan alla, en kommentoi enempää.”

Paatero muistutti kertoneensa jo ensimmäisessä tiedotustilaisuudessa, että poliisi yritti tavoittaa Saaren jo surmatiistaita edeltävänä perjantaina. Häntä ei kuitenkaan saatu kiinni, koska hän oli ilmeisesti matkustanut viikonlopuksi kotiinsa.

Paatero ei ottanut kantaa siihen, millä tavoin poliisi yritti saada yhteyden Saareen perjantaina.

Teksti
STT

Keskustelu
Jokela, Kauhajoki: Miksi taas?

SK netin blogeissa
Pohjanmaasta, webistä ja sosiaalisesta kontrollista (Marko Maunula, Tiellä Valkoiseen taloon, 25.9.2008)
Viikon Valopää: Mikko Paatero (Matti Simula, PolKom.fi, 25.9.2008)
Kiusaaminen vai konsolipelit (Kalle Kinnunen, Kuvien takaa, 24.9.2008)
Eduskunta järkyttyi (Matti Simula, PolKom.fi, 23.9.2008)

Kauhajoki-uutisointia SK netissä
Voiko pahuuden kitkeä pois ihmisestä? (SK netti 4.10.2008)
Miten ehkäistä uudet hirmuteot? (SK netti 3.10.2008)
Matti Saari halusi “aina murhata mahdollisimman paljon ihmisiä” (SK netti 1.10.2008)
Miksi rattijuoppo Matti Saari sai aseluvan? (SK netti 29.9.2008)
Ilta-Sanomien mukaan Matti Saaren aseen takavarikoinnista oli jo annettu määräys (SK netti 27.9.2008)
Sisäministeri Holmlund saa kansan ja poliisien tuen (SK netti 26.9.2008)
Kauhajoen koulusurmaaja Matti Saari: käytös muuttui viikonloppuna (SK netti 25.9.2008)
Kriisipsykologi Soili Poijula: Aseen helppo saatavuus keskeinen tekijä (SK netti 25.9.2008)
Jokela-selvitys edennyt ennätysmäisen hitaasti (SK netti 25.9.2008)
Jokelan ja Kauhajoen koulusurmat: KRP tehostaa netin valvontaa (SK netti 25.9.2008)
Olavi Sydänmaanlakka : “Kyllä tämä oli nähtävissä” (SK netti 24.9.2008)
“Vaarallinen syrjäytymisen muoto syntynyt Suomeen” (SK netti 24.9.2008)
Vihjepuhelin avattu, uhrien omaisille ilmoitettu, käsiaseiden kiellossa ongelmia (SK netti 24.9.2008)
Miksi lapsesta kasvaa paha (SK netti 24.9.2008)
“Hengenheimolaiset löydetään yhä varmemmin netistä” (SK netti 24.9.2008)
Kauhajoen surmaaja: Matti Juhani Saari (SK netti 24.9.2008)
Jokelan jälkeen satoja nettiuhkauksia (SK netti 23.9.2008)
11 uhria (SK netti 23.9.2008)
“Videoista oli soitettu jopa ulkomailta asti” (SK netti 23.9.2008)
“Hyvinvointivaltion alasajolla on seurauksensa” (SK netti 23.9.2008)
Poliisi kuulusteli epäiltyä ennakolta (SK netti 23.9.2008)
9 kuollutta (SK netti 23.9.2008)
Poliis: Uhreja on useita, ampujaa viedään sairaalaan (SK netti 23.9.2008)
Surmasiko kouluampuja itsensä? (SK netti 23.9.2008)
Netin keskustelupalstoilla arvaillaan jo ampujaa (SK netti 23.9.2008)
Poliisi: Kauhajoella ehkä useita kuollut (SK netti 23.9.2008)