Jorma Hynninen kaipaa armoa kirkolta

homoseksuaalisuus
Teksti
SK:n toimitus
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Oopperalaulaja Jorma Hynninen puhuu nyt ensimmäistä kertaa siitä, miten suhtautuminen homoseksuaaleihin kirkon piirissä kosketti hänen perhettään. Lue Suomen Kuvalehden juttu Armon ikävä.

Jorma Hynninen

Kuva Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva


Kotimaa-lehdessä keväällä julkaistu mielipidekirjoitus ylitti lopullisesti Jorma Hynnisen kipukynnyksen.

Kirjoituksessa esitettiin, että “kirkon tulee pidättäytyä antamasta tukea samaa sukupuolta olevien liitoille ja ilmaista, ettei se ota palvelukseensa tällaisessa suhteessa eläviä”. Kannanoton kahdeksan allekirjoittajaa edustivat kirkon sisällä toimivia hengellisiä järjestöjä.

Hynninen piti tekstiä julmana, sillä hänen perheessään tiedetään, mistä on kysymys.

“Armoton, tuomitseva suhtautuminen tuli taas taholta, josta sitä kaikkein vähiten odottaisi”, sanoo Hynninen.

Lue Risto Lindstedtin kirjoittama juttu Armon ikävä (pdf, SK 25-26/2009)