Faktat vai tarina?
Iltalehti julkaisi lauantaina 28.3. uutisen, joka otsikkoa myöten antoi ymmärtää, että Suomeen on koronakriisin myötä syntynyt valtiosääntökiista: ”Presidentti Niinistö esitti turvallisuusneuvoston, ’nyrkin’, perustamista – Marinin hallitus, Sdp ja eduskunnan puhemies kaatoivat esityksen”.
Uutinen kuvasi tapahtumaketjun varmaan ja toteavaan sävyyn, mutta ilman yhtään suoraa sitaattia tai nimettyä lähdettä.
Aikamääreet ”torstaina” ja ”perjantaiaamuna” antoivat toden tuntua, kuten myös osapuolten tunteiden kuvaus: ”äänenpainot olivat nousseet”, eduskunnan puhemies Matti Vanhanen ”ei ollut innostunut”, presidentin ”kanslian toiveissa oli” ja ”Marin piti esitystä erittäin epäsopivana”.
Valtiosääntöä koettelevat reviirikiistat ovat asioita, joista yleisön kuuluukin saada tietää, mutta jos ainoana lähteenä mainitaan ”Iltalehden useista korkean tason lähteistä varmistamat tiedot”, miksi lukijan pitäisi uskoa uutinen? Siksi, että luottaa Iltalehteen mediana, vai siksi, että pitää tarinaa valtakamppailusta uskottavana?
Kun muut tiedotusvälineet alkoivat tarkentaa uutista, seuraavana päivänä ei enää puhuttu ”esityksistä”, joita ”kaadettiin”. Ilta-Sanomien mukaan presidentti lähetti valtioneuvostolle sähköpostia ”kriisiryhmään liittyvästä ideasta”, ja Ylen sanoin ”presidentti esitti toiveen, josta hallitus ei innostunut”. Helsingin Sanomat kirjoitti, että ”taustalla on pidempään esillä ollut kysymys siitä, miten kriisitilanteessa maata tulisi johtaa”.
Iltalehti joutui korjaamaan juttua merkittävästi todeten, että presidentin kriisiryhmäesitys ei ollut perjantaina esillä tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa, niin sanotussa tp-utvassa, toisin kuin alkuperäisessä uutisessa väitettiin.
Nimettömät lähteet kuuluvat journalismiin, mutta lukijan ne asettavat vaikeaan asemaan. Kun lähteytystä ei avata, tietojen luotettavuuden arviointi on mahdotonta.
Valtakamppailut eivät katoa politiikasta poikkeusoloissakaan, mutta median luotettavuutta ei lisää kehitys, jossa ensin dramatisoidaan ja vasta sitten lähteytetään.
